Minuutta tarkasteltaessa olisi hyödyllistä muistaa,
1. Että fyysiset järjestelmät ovat alisteisia.
2. Että älylliset järjestelmät ovat rinnasteisia.
3. Että persoonallisuus on ylisteinen.
4. Että sisimmässä asuva hengellinen voima on potentiaalisesti ohjaava.
Kaikissa minuuskäsityksissä tulisi ottaa huomioon, että elämän tosiasia tulee ensiksi, sen arviointi tai tulkinta tulevat jälkeenpäin. Ihmislapsi elää ensin ja vasta myöhemmin hän ajattelee elämistään. Kosmisessa järjestelmässä ymmärrys käy kaukokatseisuuden edellä.
Se universumitosiasia, että Jumalasta tuli ihminen, on ikiajoiksi muuttanut kaikki ihmispersoonallisuuden merkitykset ja muuntanut kaikki sen arvot. Rakkaus—tämän sanan oikeassa merkityksessä—tarkoittaa eheiden persoonallisuuksien keskinäistä arvonantoa, olkoot nämä persoonallisuudet inhimillisiä tai jumalallisia tahi inhimillisiä ja jumalallisia. Minuuden osat voivat toimia lukuisin eri tavoin—ajatella, tuntea, toivoa—mutta vain eheän persoonallisuuden koordinoidut attribuutit kohdentuvat älylliseksi toiminnaksi; ja kaikki nämä avut liittyvät kuolevaismielen hengelliseen varustukseen, kun ihmisolento vilpittömästi ja epäitsekkäästi rakastaa toista olentoa, inhimillistä tai jumalallista.
Kaikki kuolevaisten käsitykset todellisuudesta perustuvat olettamukseen ihmispersoonallisuuden aktuaalisuudesta. Kaikki käsitykset ihmisen yläpuolella olevista realiteeteista perustuvat siihen, minkä kokemuksen ihmispersoonallisuus on saanut tietyistä häneen suhteissa olevien hengellisten entiteettien ja jumalallisten persoonallisuuksien muodostamista kosmisista realiteeteista ja niiden myötä. Ellei persoonallisuutta oteta lukuun, kaikki ihmisen kokemukseen sisältyvä ei-hengellinen on jonkin päämäärän saavuttamiskeino. Kuolevaisen ihmisen jokainen aito suhde toisiin persooniin—inhimillisiin tai jumalallisiin—on jo sinänsä päämäärä. Ja tällainen kumppanuus Jumaluuden persoonallisuuden kanssa on universumiylösnousemuksen ikuinen tavoite.
Se, että ihmisellä on persoonallisuus, yksilöi hänet hengelliseksi olennoksi, sillä minuuden ykseys ja persoonallisuuden minätietoisuus ovat avuja, jotka edustavat aineellisuuden ylittävää maailmaa. Jo se seikka, että kuolevainen materialisti voi kiistää aineellisen yläpuolella olevien realiteettien olemassaolon, osoittaa sinänsä ja itsessään todeksi sen, että hänen ihmismielessään on läsnä ja siellä toimii henkisynteesi ja kosminen tietoisuus.
Aineen ja ajattelun välillä vallitsee suuri kosminen kuilu, ja aineellisen mielen ja hengellisen rakkauden välillä tämä kuilu on mittaamattomasti sitäkin laajempi. Tietoisuutta, saati sitten minätietoisuutta, ei voi selittää millään teorialla mekanistisesta elektronien yhteenliittymisestä tai materialistisista energiailmiöistä.
Kun mieli pyrkii saamaan selvyyden todellisuudesta aina sen perimmäistä erittelyä myöten, aine katoaa aineellisten aistien ulottuvilta, mutta mielelle se voi silti säilyä todellisena. Kun hengellinen ymmärrys pyrkii selvyyteen siitä todellisuudesta, joka jää jäljelle aineen kadottua, ja seuraa sen jälkiä aina perimmäiseen erittelyyn asti, se katoaa mielen ulottuvilta, mutta hengen ymmärrys voi yhäkin tajuta kosmisia realiteetteja ja korkeimpia arvoja, jotka ovat olemukseltaan hengellisiä. Niinpä tiede väistyy filosofian tieltä, kun filosofian puolestaan pitää antautua niiden johtopäätösten edessä, jotka aitoon hengelliseen kokemukseen luontaisesti sisältyvät. Ajattelu antautuu viisauden edessä, ja viisaus katoaa valaistuneeseen ja mietiskelevään palvomiseen.
Tiedettä harjoittaessaan ihmisminä tekee havaintoja aineellisesta maailmasta. Filosofia on havaintojen tekemistä tästä aineelliseen maailmaan kohdistuvasta havainnoinnista. Uskonto, aito hengellinen kokemus, on se, mitä kokemuksellisesti todellistuu siitä kosmisesta realiteetista, että tehdään havaintoja ajallisuuden ja avaruuden energiamateriaalien suhteellisen synteesin havainnoimisesta. Maailmankaikkeutta käsittelevän filosofian rakentaminen yksinomaan materialismin perustalle on sen tosiasian huomiotta jättämistä, että kaikki aineelliset olevaiset käsitetään todellisiksi ensi vaiheessa ihmistietoisuuden kokemuksessa. Havainnoija ei voi olla havainnoinnin kohde; arvioiminen edellyttää tietynasteista nousemista arvioitavan kohteen yläpuolelle.
Ajatteleminen johtaa ajallisuudessa viisauteen, ja viisaus johtaa palvontaan. Palvonta johtaa ikuisuudessa viisauteen, ja viisaus päätyy ajattelun lopullisuuteen.
Kehittyvän minuuden yhdistymisen mahdollisuus kuuluu luonnostaan sen rakennusosina olevien tekijöiden ominaisuuksiin: perusenergioihin, peruskudoksiin, pohjimmaisena vaikuttavaan kemialliseen ylivalvontaan, korkeimpiin ideoihin, korkeimpiin motiiveihin, korkeimpiin tavoitteisiin ja Paratiisin lahjoittamaan jumalalliseen henkeen—ihmisen hengellisen olemuksen minätietoisuuden salaisuuteen.
Kosmisen evoluution tarkoituksena on hengen hallitsevuutta lisäämällä saada aikaan persoonallisuuden yhtenäisyys, lisäämällä tahtoperäistä alttiutta Ajatuksensuuntaajan opetusta ja johdatusta kohtaan. Persoonallisuudelle—sekä ihmis- että ihmisen yläpuolella olevalle persoonallisuudelle—on tunnusomaista sellainen luontainen kosminen ominaisuus, jota voidaan kutsua ”dominanssin kehitykseksi” ja jolla tarkoitetaan sekä oman itsensä että ympäristönsä hallinnan laajenemista.
Taivaaseen nouseva entinen ihmispersoonallisuus käy kahden suuren vaiheen läpi, jotka edustavat yhä suurempaa tahtoperäistä dominanssia itseensä nähden ja universumin puitteissa:
1. Finaliitiksituloa edeltävä eli Jumalaa etsivä kokemus, johon kuuluu itsensätodellistamisen lisääminen identiteetin laajentamisen ja aktuaalistamisen menetelmällä sekä kosmisten ongelmien ratkaisemisella ja tästä johtuvalla universumin osaamisella.
2. Finaliitiksitulon jälkeinen eli Jumalaa ilmoittava kokemus, johon kuuluu itsensätodellistamisen luova laajentaminen paljastamalla kokemuksen Korkeinta Olentoa niille Jumalaa etsiville älyllisille olennoille, jotka eivät vielä ole saavuttaneet jumalankaltaisuuden jumalallisia tasoja.
Taivaasta laskeutuvat persoonallisuudet saavat vastaavansisältöisiä kokemuksia universumeihin suorittamillaan erilaisilla tutkimusretkillä, kun he pyrkivät saavuttamaan entistä laajemman kyvyn Korkeimman, Perimmäisen ja Absoluuttisen Jumaluuden jumalallisen tahdon selville saamiseen ja toimeenpanemiseen.
Aineellinen minä, ihmisen identiteetin ego-entiteetti, on fyysisen elämän aikana riippuvainen aineellisen elämänylläpitimen keskeytymättömästä toiminnasta, siitä energioiden ja älyn epävakaan tasapainon olemassaolon jatkumisesta, jolle Urantialla on annettu nimeksi elämä. Mutta eloonjäämisen arvoinen minuus, joka kykenee nousemaan kuoleman kokemuksen yläpuolelle, kehittyy vain sitä tietä, että saadaan aikaan kehittyvän persoonallisuuden identiteetin olinpaikan potentiaalinen siirtyminen väliaikaisesta elämänylläpitimestä—aineellisesta ruumiista—morontiasielun kestävämpään ja kuolemattomaan olemukseen ja edelleen tasoille, joilla sielusta tulee henkitodellisuuden läpitunkema ja joilla se lopulta saavuttaa henkirealiteetin statuksen. Tämän aktuaalisen siirron aineelliseensitoutuneisuudesta morontiaansamastumiseen saa aikaan ihmisluodun tekemien Jumalaa etsivien päätösten vilpittömyys, sinnikkyys ja järkkymättömyys.