Universaalinen Isä lahjoittaa luoduilleen persoonallisuuden, niin että kysymyksessä on potentiaalisesti ikuinen saama. Tällainen jumalallinen lahja on tarkoitettu toimimaan lukuisilla tasoilla ja toinen toistaan seuraavissa universumitilanteissa vähäpätöisestä finiittisyydestä korkeimpaan absoniittisuuteen ja aina absoluuttisuuden rajoille saakka. Persoonallisuus vaikuttaa näin ollen kolmella kosmisella tasolla eli kolmella maailmankaikkeuden osa-alueella:
1. Asemapaikan mukainen status. Persoonallisuus toimii yhtä tehokkaasti paikallisuniversumissa, superuniversumissa ja keskusuniversumissa.
2. Merkityksen mukainen status. Persoonallisuus vaikuttaa tehokkaasti tasoilla, jotka ovat finiittisyyttä, absoniittisuutta, ja vielä silloinkin kun tasot hipovat absoluuttisuutta.
3. Arvon mukainen status. Persoonallisuus on kokemuksellisesti todellistettavissa toinen toistaan korkeammalla olevissa aineellisuuden, morontiaalisuuden ja hengellisyyden maailmoissa.
Persoonallisuudella on täydellistynyt kosmisen dimensionaalisen esiintymisen asteikko. Finiittisen persoonallisuuden dimensioita, ulottuvuuksia, on kolme, ja ne ovat karkeasti ottaen toiminnallisia seuraavasti:
1. Pituus edustaa etenemisen suuntaa ja luonnetta—liikettä avaruuden halki ja ajan kulkua noudattaen—evoluutiota.
2. Pystysuora syvyys käsittää organismeille ominaiset pyrkimykset ja suhtautumiset, itsensätodellistamisen monenlaiset tasot sekä ympäristöön reagoimisen yleisilmiön.
3. Leveys sulkee piiriinsä koordinoitumisen, assosioitumisen ja minuuden organisoinnin maailman.
Sentyyppisellä persoonallisuudella, jollainen lahjoitetaan Urantian kuolevaisille, on seitsendimensionaalinen minuuden julkituonnin tai persoonan todellistamisen potentiaalisuus. Nämä dimensionaaliset ilmiöt ovat finiittisellä tasolla tajuttavissa kolmena, absoniittisella tasolla kolmena ja absoluuttisella tasolla yhtenä. Absoluuttista alempana olevilla tasoilla tämä seitsemäs eli totaalisuusdimensio on koettavissa persoonallisuuden tosiasiana. Tämä korkein dimensio on assosioitavissa oleva absoluutti, ja vaikkei se olekaan infiniittinen, se on dimensionaalisesti potentiaalinen absoluuttisen ali-infiniittiseen läpäisemiseen.
Persoonallisuuden finiittisissä dimensioissa on kysymys kosmisesta pituudesta, syvyydestä ja leveydestä. Pituus tarkoittaa merkitystä, syvyys merkitsee arvoa, leveys kattaa ymmärryksen—kyvyn kokea kiistatonta tietoisuutta kosmisesta todellisuudesta.
Morontiatasolla kaikki nämä aineellisen tason finiittiset dimensiot laajenevat suuresti, ja tietyt uudet dimensionaaliset arvot ovat realisoitavissa. Nämä morontiatason laajenneet dimensionaaliset kokemukset niveltyvät suurenmoisella tavalla kaikki motan vaikutuksesta korkeimpaan eli persoonallisuusdimensioon, ja näin käy myös siksi, että asiaan tuo oman panoksensa morontiamatematiikka.
Paljon siitä hankaluudesta, jota kuolevaiset kokevat ihmispersoonallisuutta tutkiessaan, olisi vältettävissä, jos finiittinen luotu muistaisi, etteivät dimensionaaliset tasot ja hengelliset tasot koordinoidu kokemuksellisessa persoonallisuuden todellistumisessa.
Elämä on todellisuudessa organismin (minuuden) ja sen ympäristön välillä tapahtuva prosessi. Persoonallisuus antaa identiteettiä edustavan arvon ja jatkuvuutta edustavat merkitykset tälle organismin ja sen ympäristön assosiaatiolle. Näin on siis todettavissa, ettei ärsykkeeseen reagoimisen ilmiö ole pelkkä mekaaninen prosessi, sillä persoonallisuus toimii yhtenä kokonaistilanteeseen vaikuttavana tekijänä. Ikuinen totuus on, että mekanismit ovat synnynnäisesti passiivisia, kun organismit sen sijaan ovat luontaisesti aktiivisia.
Fyysinen elämä ei niinkään ole organismin sisällä tapahtuva kuin organismin ja ympäristön välillä tapahtuva prosessi. Ja jokainen tällainen prosessi pyrkii luomaan ja vakiinnuttamaan organismille ominaiset kaavat, joiden mukaan se reagoi tällaiseen ympäristöön. Ja kaikilla tällaisilla ohjaavilla kaavoilla on suuri vaikutus päämäärää valittaessa.
Minuus ja ympäristö tulevat merkityksellisiin kosketuksiin nimenomaan mielen välityksellä. Organismin kyky ja halu tällaisten merkityksellisten yhteyksien solmimiseen ympäristön kanssa (reagointi pakottavaan tarpeeseen) edustaa koko persoonallisuuden suhtautumista.
Persoonallisuus ei eristyksissä pysty kovinkaan hyviin suorituksiin. Ihminen on synnynnäisesti sosiaalinen olento. Häntä hallitsee halu kuulua johonkin. On kirjaimellisesti totta, että ”kukaan ei elä itsellensä”.
Mutta käsitys persoonallisuudesta koko elävän ja toimivan luodun merkityksenä merkitsee paljon enemmän kuin suhteiden integroiminen, se nimittäin merkitsee kaikkien todellisuustekijöiden yhdistämistä samoin kuin suhteiden koordinoimista. Kahden objektin välillä on suhteita, mutta kolme tai useampia objekteja johtaa järjestelmään, ja tällainen järjestelmä on paljon enemmän kuin pelkkä laajentunut tai monimutkainen suhde. Tällaisen eron tekeminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä kosmisessa järjestelmässä yksittäiset jäsenet kytkeytyvät toisiinsa vain suhteessa kokonaisuuteen ja kokonaisuuden erillisyyden kautta.
Ihmisorganismin kohdalla sen osien yhteenvedosta muodostuu minuus—yksilöllisyys—mutta tällaisella prosessilla ei ole kerrassaan mitään tekemistä persoonallisuuden kanssa, sillä se on kaikkien näiden tekijöiden yhdistäjä siinä mielessä, miten ne suhteutuvat kosmisiin realiteetteihin.
Yhdistelmissä on sen osat laskettu yhteen; järjestelmissä osat ovat järjesteltyjä. Järjestelmät ovat merkityksellisiä järjestyneisyyden—positionaalisten arvojen—vuoksi. Hyvässä järjestelmässä kaikki osatekijät ovat kosmisessa positiossa. Huonossa järjestelmässä jokin joko puuttuu tai se on poissa paikaltaan—epäjärjestyksessä. Ihmisjärjestelmässä nimenomaan persoonallisuus yhdistää kaikki toiminnot ja tuo puolestaan mukanaan identiteettiin sisältyvät luovuuden laatusuureet.