Jotkin niistä vaikeuksista, jotka kohdataan muodostettaessa käsityksiä infiniittisen todellisuuden integroitumisesta, johtuvat luonnostaan siitä tosiasiasta, että kaikkiin tällaisiin käsityksiin sisältyy jotakin universaalisen kehityksen lopullisuudesta, jonkinlainen kokemuksellinen todellistuma kaikesta siitä, mitä konsanaan voisi olla olemassa. Eikä ole kuviteltavissa, että kvantitatiivinen infiniittisyys voisi koskaan lopullisuudessa täysimääräisesti todellistua. Kolmeen potentiaaliseen Absoluuttiin jää pakostakin aina sellaisia tutkimattomia mahdollisuuksia, joita minkäänmääräinen kokemuksellinen kehitys ei koskaan voisi ammentaa tyhjiin. Vaikka ikuisuus itse onkin absoluuttinen, ei se kuitenkaan ole enempää kuin absoluuttinen.
Lopullisesta integroitumisesta kokeeksi esitetty käsityskin on erottamattomissa rajaamattomassa ikuisuudessa tapahtuvista täyttymyksistä, joten sellainen ei voi minään käsitettävissä olevana tulevana ajankohtana käytännössä todellistua.
Päämäärän asettaa Paratiisin-Kolminaisuuden muodostavien Jumaluuksien tahtoperäinen teko. Päämäärä ankkuroituu niiden kolmen suuren potentiaalin valtavuuteen, joiden absoluuttisuus sulkee sisäänsä koko tulevan kehityksen mahdollisuudet; päämäärä kruunautuu luultavasti Universumipäämäärän Kruunaajan suorittamalla teolla, ja tähän tekoon todennäköisesti kietoutuvat Absoluuttiseen Kolminaisuuteen kuuluvat Korkein ja Perimmäinen. Jokainen kokemuksellinen päämäärä on kokevien luotujen ainakin osittain käsitettävissä, mutta infiniittisiä eksistentiaaleja hipova päämäärä ei liene käsitettävissä. Lopullisuutta oleva päämäärä on eksistentiaalis-kokemuksellinen saavutus, joka näyttää koskevan Jumaluusabsoluuttia. Mutta Universaalisen Absoluutin ansiosta Jumaluusabsoluutti on ikuisuussuhteessa Kvalifioimattomaan Absoluuttiin. Ja nämä kolme Absoluuttia, jotka ovat mahdollisuudeltaan kokemuksellisia, ovat aktuaalisesti eksistentiaalisia ja enemmänkin, sillä ne ovat äärettömiä, ajattomia, avaruudettomia, rajattomia ja mittaamattomia—kiistämättömän infiniittisiä.
Tavoitteen saavuttamisen epätodennäköisyys ei kuitenkaan estä filosofista teoretisointia tällaisista hypoteettisista päämääristä. Jumaluusabsoluutin aktuaalistuminen saavutettavaksi absoluuttiseksi Jumalaksi saattaa olla käytännöllisesti katsoen mahdoton toteutua. Tällainen lopullisuuden täyttymys pysyy siitä huolimatta teoreettisena mahdollisuutena. Kvalifioimattoman Absoluutin mukanaolo jossakin käsittämättömässä infiniittisessä kosmoksessa saattaa olla mittaamattoman kaukana loputtoman ikuisuuden futuurisuudessa, mutta tällainen hypoteesi on silti perusteltu. Kuolevaisilla, morontiaaneilla, hengillä, finaliiteilla, transsendentaaleilla ja muilla, samoin kuin itse universumeilla ja kaikilla muilla todellisuuden osa-alueilla on varmasti potentiaalisesti lopullinen päämäärä, joka on arvoltaan absoluuttinen; mutta epäilemme, tokko yksikään olento tai universumi milloinkaan saavuttaa kaikkia tällaisen päämäärän aspekteja täysimääräisesti.
Kehitytpä Isän ymmärtämisessä miten pitkälle hyvänsä, aina on mielesi joutuva ymmälle Isä–MINÄ OLEN -olevaisen paljastumattomasta infiniittisyydestä, jonka tutkimaton suunnattomuus tulee kautta ikuisuuden syklien aina jäämään luotaamattomaksi ja käsittämättömäksi. Saavutitpa Jumalasta miten paljon hyvänsä, on hänestä aina jäljellä paljon enemmän sellaista, jonka olemassaoloa et osaa edes aavistaa. Ja uskomme tämän pitävän paikkansa yhtä paljon transsendentaalisilla tasoilla kuin finiittisenkin olemassaolon tasoilla. Jumalan etsintä on loputonta!
Sen, että te ette lopullisessa mielessä näin ollen kykene saavuttamaan Jumalaa, ei tulisi millään muotoa lannistaa universumin luotuja. Voitte tosiaankin saavuttaa ja myös saavutatte Seitsenkertaisen, Korkeimman ja Perimmäisen jumaluustasot, jotka merkitsevät teille samaa, mitä Jumala Isän infiniittinen tajuaminen merkitsee Iankaikkiselle Pojalle ja Myötätoimijalle heidän ikuisuusolemassaoloa edustavassa absoluuttisessa asemassaan. Kaukana siitä, että Jumalan infiniittisyys ahdistaisi luotua, sen tulisi olla ylimpänä vakuutuksena siitä, että ylösnousemuspersoonallisuudella on läpi koko loputtoman futuurisuuden edessään persoonallisuuden kehittymistä ja Jumaluuteen yhdistymistä merkitsevät mahdollisuudet, joita ei edes ikuisuus ole tyhjiin ammentava eikä katkaiseva.
Kokonaisuniversumi näyttää suuruniversumin finiittisten luotujen käsityksissä jotakuinkin infiniittiseltä, mutta sen absoniittiset arkkitehdit epäilemättä tajuavat, miten se liittyy päättymättömän MINÄ OLEN -olevaisessa tapahtuviin tuleviin ja aavistamattomiin kehityskulkuihin. Eikä avaruus itsekään ole muuta kuin perimmäinen ehto, kvalifiointia merkitsevä ehto, keskiavaruuden rauhallisten vyöhykkeiden suhteellisen absoluuttisuuden puitteissa.
Sinä hetkenä tulevan ikuisuuden käsittämättömässä kaukaisuudessa, jolloin kokonaisuniversumi kaikkinensa lopullisesti valmistuu, sinä hetkenä me kaikki epäilemättä tarkastelemme jälkikäteen sen historiaa koko mitaltaan niin kuin se vasta olisi alku, yksinkertaisesti vain tiettyjen finiittisten ja transsendentaalisten perustusten luomista vieläkin suurenmoisemmille ja kiehtovammille kartoittamattomassa infiniittisyydessä tapahtuville metamorfooseille. Tuona tulevan ikuisuuden hetkenä kokonaisuniversumi on yhä näyttävä nuorekkaalta; koskaan päättymättömän ikuisuuden äärettömien mahdollisuuksien edessä se toden totta tuleekin aina olemaan nuori.
Infiniittisen päämäärän saavuttamisen epätodennäköisyys ei vähäisessäkään määrin estä pohdiskelemasta tällaista päämäärää koskevia ideoita, emmekä epäröi sanoa, että jos kolme absoluuttista potentiaalia konsanaan voisivat täyteen määräänsä aktuaalistua, silloin olisi mahdollista pitää varmana koko todellisuuden lopullista integroitumista. Tällainen kehittymällä tapahtuva todellistuminen perustuu Kvalifioimattoman, Universaalisen ja Jumaluusabsoluutin loppuun saatettuun aktuaalistumiseen, niiden kolmen potentiaalisuuden aktuaalistumiseen, joiden liitto on MINÄ OLEN -olevaisen piilevyys, potentiaalien, jotka edustavat ikuisuuden tuonnemmaksi siirrettyjä realiteetteja, koko futuurisuuden uinuvia mahdollisuuksia ja vielä niitäkin enemmän.
Tällaiset lopputulokset ovat lievästi sanoen äärimmäisen kaukaisia. Uskomme siitä huolimatta, että me kolmen Kolminaisuuden mekanismeissa, persoonallisuuksissa ja yhteenliittymissä havaitsemme teoreettisen mahdollisuuden Isä–MINÄ OLEN -olevaisen seitsemän absoluuttisen vaiheen uudelleenyhdistymiseen. Ja tämä tuo eteemme käsityksen siitä kolminkertaisesta Kolminaisuudesta, joka sulkee sisäänsä eksistentiaalisen statuksen omaavan Paratiisin-Kolminaisuuden sekä kummatkin sittemmin ilmaantuvat, olemukseltaan ja alkuperältään kokemukselliset Kolminaisuudet.