Aivan kuten MINÄ OLEN -olevaisen alkuperäisen erilaistumisen on katsottava johtuvan luontaisesta ja itseyteen sisältyvästä tahtotoiminnasta, samalla tavoin on finiittisen todellisuuden esiintuontia pidettävä Paratiisin-Jumaluuden tahtoperäisten tekojen ja toiminnallisten kolmiyhteyksien mainittujen tekojen johdosta suorittamien järjestelyjen seurauksena.
Ennen finiittisen jumalallistumista näyttäisi siltä, että koko todellisuuden erilaistuminen tapahtui absoluuttisilla tasoilla. Mutta finiittisen todellisuuden esiin tuova tahtoperäinen teko merkitsee samalla absoluuttisuuden kvalifioitumista ja tuo mukanaan suhteellisuuksien ilmaantumisen.
Vaikka esitämme tämän kertomuksen peräkkäisinä tapahtumina ja välitämme kuvan finiittisen historiamaisesta ilmaantumisesta suorana johdannaisena absoluuttisesta, olisi pidettävä mielessä, että kaikkea sitä, mikä on finiittistä, sekä edelsivät että seurasivat transsendentaalit. Transsendentaaliset perimmäisyydet ovat finiittisen suhteen sekä sen syy että sen täyttymys.
Finiittinen mahdollisuus sisältyy Infiniittiseen luonnostaan, mutta mahdollisen muuntumisen todennäköisyydeksi ja väistämättömyydeksi on katsottava johtuvan sen Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen itsestään olemassa olevasta vapaasta tahdosta, joka aktivoi kaikki kolmiyhteyttä edustavat yhteenliittymät. Vain Isän tahdon infiniittisyys olisi koskaan voinut niin kvalifioida olemassaolon absoluuttisen tason, että perimmäinen taso olevaistui ja finiittinen taso tuli luoduksi.
Suhteellisen ja kvalifioidun todellisuuden ilmaantumisen myötä syntyy uusi todellisuuden sykli—kasvamisen sykli—majesteettinen laskeutuminen infiniittisyyden korkeuksista finiittisen alueelle, joka kääntyy iäti sisäänpäin, kohti Paratiisia ja Jumaluutta, ja joka tavoittelee alati niitä yleviä päämääriä, jotka ovat infiniittisyyttä olevan alkulähteen suhteen yhteismitallisia.
Nämä käsittämättömät tapahtumat ovat merkkinä universumin historian alkamisesta, ja ne osoittavat, että itse aika on ilmaantunut olevaisuuteen. Luodun näkökulmasta finiittisyyden alku on todellisuuden syntymä. Tavalla, jolla luotujen mieli tarkastelee asioita, mitään käsitettävää aktuaalisuutta ei ole olemassa ennen finiittistä. Tämä vasta ilmaantuva finiittinen todellisuus esiintyy kahdessa alkuperäisessä vaiheessa:
1. Ensiasteiset maksimit, korkeimmalla tavalla täydellinen todellisuus, Havonan tyyppiä oleva universumi ja luotu.
2. Toisasteiset maksimit, korkeimmalla tavalla täydellistynyt todellisuus, superuniversumin tyyppiä oleva luotu ja luomistulos.
Nämä siis ovat kaksi alkuperäistä ilmenemismuotoa: konstitutiivisesti täydellinen ja kehittymällä täydellistynyt. Molemmat ovat ikuisuutta koskevissa yhteyksissä tasavertaisia, mutta ajallisuuden puitteissa ne näyttävät olevan erilaisia. Aikatekijä merkitsee kasvamista sille, joka kasvaa; toisasteiset finiittiset kasvavat; niinpä ne, jotka kasvavat, näyttävät ajallisuudessa pakostakin keskeneräisiltä. Mutta näitä eroja, jotka tällä puolen Paratiisia ovat varsin tärkeitä, ei esiinny ikuisuudessa.
Puhumme täydellisestä ja täydellistyneestä ensiasteisena ja toisasteisena maksimina, mutta niiden lisäksi on vielä yksi tyyppi: Kolminaistavat ja muut suhteet ensiasteisten ja toisasteisten välillä nimittäin johtavat kolmannen asteen maksimien ilmaantumiseen—olevaisiin, merkityksiin ja arvoihin, jotka eivät ole täydellisiä eivätkä täydellistyneitä, mutta jotka ovat kuitenkin tasavertaisia kummankin alkuperäistekijän kanssa.