Pohtiessanne todellisuuden syntyhistoriaa pitäkää aina mielessänne, että koko absoluuttinen todellisuus on ikuisuudesta ja on ilman olemassaolon alkua. Absoluuttisella todellisuudella tarkoitamme Jumaluuden kolmea eksistentiaalista persoonaa, Paratiisin Saarta ja kolmea Absoluuttia. Nämä seitsemän realiteettia ovat toistensa kanssa yhtä ikuisia siitä huolimatta, että turvaudumme ajallisuudessa ja avaruudessa käytettävään puhetapaan esitellessämme ihmisolennoille heidän toinen toistaan seuraavat alkuhetkensä.
Kun todellisuuden alkulähteiden esittelyssä noudatetaan kronologista esitystapaa, on pakostakin oletettava, että on ollut teoreettinen ”ensimmäisen” tahdonilmaisun hetki ja ”ensimmäinen” MINÄ OLEN -olevaisen sisällä vastakaikuna ilmennyt reaktio. Pyrkiessämme välittämään kuvan todellisuuden syntyhistoriasta ja kehkeytymisestä on tämä vaihe kuviteltavissa Infiniittisen itse suorittamaksi erottautumiseksi Infinitudista, mutta postulaatti tästä kaksinaisesta suhteesta on aina laajennettava kolmiyhteiseksi käsitteeksi mieltämällä Infiniittisyyden, MINÄ OLEN -olevaisen, ikuinen jatkuvuus.
Tämä MINÄ OLEN -olevaisesta itsestään lähtevä muodonmuutos kulminoituu jumalallistuneen ja jumalallistumattoman todellisuuden, potentiaalisen ja aktuaalisen todellisuuden sekä eräiden muiden todellisuuksien—jotka ovat tuskin tällä tavoin luokiteltavissa—moninaiseen erilaistumiseen. Nämä teoreettisen monistisen MINÄ OLEN -olevaisen erilaistumiset liittyvät niiden suhteiden avulla ikuisesti toisiinsa, jotka samanaikaisesti ilmaantuvat kyseisen MINÄ OLEN -olevaisen sisällä—esipotentiaalinen, esiaktuaalinen, esipersoonallinen, monoteettinen eli yksielementtinen esitodellisuus, joka vaikka onkin infiniittistä, paljastuu kuitenkin Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen läsnäolossa absoluuttiseksi ja Universaalisen Isän rajattomassa rakkaudessa persoonallisuudeksi.
Näiden sisäisten muodonmuutosten avulla MINÄ OLEN laskee perustan seitsenkertaiselle suhteelle itsensä kanssa. Filosofinen (ajallinen) käsitys yksinäisestä MINÄ OLEN -olevaisesta ja välivaihetta koskeva (ajallinen) käsitys MINÄ OLEN -olevaisesta kolmiyhteisenä on nyt laajennettavissa niin, että se sisältää MINÄ OLEN -olevaisen seitsenkertaisena. Tämä seitsenkertainen—tai seitsenvaiheinen—olemus on hahmoteltavissa parhaiten suhteessa Infiniittisyyden Seitsemään Absoluuttiin:
1. Universaalinen Isä. MINÄ OLEN Iankaikkisen Pojan isä. Tämä on aktuaalisuuksien alkuperäinen persoonallisuussuhde. Pojan absoluuttinen persoonallisuus tekee absoluuttiseksi sen tosiasian, että Jumala on isä, ja luo potentiaalin siihen, että kaikki persoonallisuudet ovat Jumalan poikia. Tämä suhde tekee Infiniittisen persoonallisuudesta kiistämättömän ja kruunaa sen hengellisen esilletulon Alkuperäisen Pojan persoonallisuudessa. MINÄ OLEN -olevaisen tämä vaihe on hengellisillä tasoilla osittain jopa niiden kuolevaisten koettavissa, jotka vaikka vielä lihallisia ovatkin, voivat palvoa meidän Isäämme.
2. Universaalinen Valvoja. MINÄ OLEN ikuisen Paratiisin syy. Kysymyksessä on aktuaalisuuksien alkuperäinen persoonaton suhde, alkuperäinen ei-hengellinen yhteenliittymä. Universaalinen Isä on Jumala rakkaudeksi käsitettynä. Universaalinen Valvoja on Jumala perikuvaksi käsitettynä. Tämä suhde luo muodon—hahmon—potentiaalin ja määrää persoonattoman ja ei-hengellisen suhteen alkuperäismallin—sen alkuperäismallin, jonka mukaan kaikki jäljennökset tehdään.
3. Universaalinen Luoja. MINÄ OLEN yhtä Iankaikkisen Pojan kanssa. Tämä Isän ja Pojan liitto (Paratiisin läsnä ollessa) panee alulle sen luomissyklin, jonka täyttymyksenä on yhteispersoonallisuuden ja ikuisen universumin ilmaantuminen. Finiittisen kuolevaisen näkökulmasta katsottuna todellisuuden varsinaisena alkuna oli ikuisuudessa tapahtunut Havona-luomuksen ilmaantuminen. Tämä Jumaluuden luomisteko tapahtui sen Toiminnan Jumalan toimesta ja kautta, joka syvimmältä olemukseltaan on aktuaalisen kaikilla tasoilla ja kaikille tasoille näyttäytyvä Isä– Poika-ykseys. Jumalallista luomistoimintaa luonnehtii sen vuoksi ehdottomasti ykseys, ja tämä ykseys on ulkonainen heijastus Isä–Pojan kaksinaisuuden ja Isä–Poika–Hengen Kolminaisuuden absoluuttisesta ykseydestä.
4. Infiniittinen Ylläpitäjä. MINÄ OLEN itsessäni assosioituva. Tämä on todellisuuden staattisuuksien ja potentiaalien alkuvaiheinen yhteenliittymä. Tässä suhteessa kompensoituvat kaikki kvalifioidut ja kvalifioimattomat. Tämä MINÄ OLEN -olevaisen vaihe ymmärretään parhaiten Universaalisena Absoluuttina—Jumaluus- ja Kvalifioimattoman Absoluutin yhdistäjänä.
5. Infiniittinen Potentiaali. MINÄ OLEN itseni kvalifioinut. Tämä on se infiniittisyyden kiintopiste, joka todistaa ikuisesti siitä, että MINÄ OLEN rajoitti omasta tahdostaan itsensä ja että sen johdosta toteutui kolminkertainen itsensäjulkituonti ja itsensäilmoittaminen. Tämä MINÄ OLEN -olevaisen vaihe ymmärretään tavallisesti Jumaluusabsoluutiksi.
6. Infiniittinen Kapasiteetti. MINÄ OLEN staattis-reaktiivinen. Tämä on olevaisuuden loputon kaava, kaiken tulevaisuudessa tapahtuvan kosmisen laajenemisen mahdollisuus. MINÄ OLEN -olevaisen tämä vaihe tajutaan ehkä parhaiten Kvalifioimattoman Absoluutin sellaisena läsnäolona, joka ylittää gravitaation.
7. Infiniittisyyden Universaalinen Ainoa. MINÄ OLEN MINÄ OLEN -olevaisena. Tämä on Infiniittisyyden pysähtyneisyys eli sen suhde itseensä, infiniittisyystodellisuuden ikuinen fakta ja todellisuusinfiniittisyyden universaalinen totuus. Siinä määrin kuin tämä suhde on havaittavissa persoonallisuutena, se paljastuu universumeille kaiken persoonallisuuden—jopa absoluuttisen persoonallisuuden—jumalallisessa Isässä. Sikäli kuin tämä suhde on tuotavissa julki persoonattomasti, universumi tulee sen kanssa kosketuksiin puhtaan energian ja puhtaan hengen absoluuttisena yhteenkuuluvuutena Universaalisen Isän läsnäolossa. Sikäli kuin tämä suhde on käsitettävissä absoluutiksi, se tulee julki Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen ensimmäisyydessä; hänessä me kaikki—olimmepa avaruuden luotuja tai Paratiisin kansalaisia—elämme ja liikumme ja olemme. Ja tämä pitää yhtä lailla paikkansa, vaikka puhe olisi kokonaisuniversumista tai äärettömän pienestä ultimatonista, vaikka puhe olisi siitä, mikä on oleva, tai mikä on, tai mikä on ollut.