◄ 100:0
Luku 100
100:2 ►

Uskonto ihmisen kokemuksessa

1. Uskonnollinen kasvu

100:1.1

Vaikka uskonto saakin aikaan merkitysten kasvua ja arvojen korottumista, on siitä kuitenkin aina seurauksena pahaa, milloin puhtaasti henkilökohtaiset arvioinnit korotetaan ehdottomuuksien tasoille. Lapsi arvioi kokemusta sen sisältämän mielihyvän määrän mukaan. Kypsyyden mittana on se, missä määrin korkeammat merkitykset korvaavat henkilökohtaisen mielihyvän ja jopa lojaalisuusasenteet mitä moninaisimmista elämäntilanteista ja kosmisista suhteista omaksuttuja korkeimpia käsityksiä kohtaan.

100:1.2

Joillakin ihmisillä on liiallinen kiire kasvaa, ja heitä uhkaa sen vuoksi vakava hengellisen jähmettymisen vaara. Eri ikäkausina, toinen toistaan seuraavien kulttuurien piirissä ja edistyvän sivilisaation vaihtuvissa vaiheissa tulee huolehtia siitä, että merkitykset kasvavat. Merkittävimmät kasvua estävät tekijät ovat ennakkoluuloisuus ja tietämättömyys.

100:1.3

Antakaa jokaiselle kehittyvälle lapselle tilaisuus kasvattaa oma uskonnollinen kokemuksensa. Älkää väkisin pakottako hänelle valmista aikuisen kokemusta. Muistakaa, ettei vakiintuneen opetusjärjestelmän kautta vuosi vuodelta tapahtuva edistyminen välttämättä merkitse älyllistä edistymistä, saati hengellistä kasvua. Sanavaraston laajeneminen ei ole merkki luonteen kehittymisestä. Totuudenmukaisina kasvun osoittimina eivät ole pelkät tulokset, vaan sitä osoittaa mieluumminkin eteneminen. Todellista kasvatuksellista kasvua osoittavat ihanteiden korottuminen, entistäkin suurempi arvojen arvostaminen, arvojen uudet merkitykset ja lisääntynyt lojaalisuus korkeimpia arvoja kohtaan.

100:1.4

Lapsiin tekevät kestävän vaikutuksen vain heidän aikuisikäisten läheistensä osoittamat lojaalisuudet. Säännöllä sen paremmin kuin esimerkilläkään ei ole pysyvää vaikutusta. Lojaalit ihmiset ovat kasvavia ihmisiä, ja kasvu on vaikuttava ja innoittava realiteetti. Elä tänä päivänä lojaalisuutta osoittaen eli kasva, ja huominen pitää huolen itsestään. Nopein tapa sammakonpoikasen tulla sammakoksi on elää jokainen hetki uskollisesti sammakonpoikasena.

100:1.5

Uskonnolliselle kasvulle välttämätön maaperä edellyttää, että elämä eletään yhä enemmän itseään toteuttaen, että luontaiset ominaisuudet koordinoidaan, että harjoitetaan tietojen selville ottamista ja omataan kohtuullisessa määrin uskallusta, että koetaan tyytyväisyyden tunteita, että pelko toimii asioihin huomion kiinnittämisen ja asioista tietoisena olemisen kannustimena, että ihmettä kohtaan tunnetaan mielenkiintoa ja että ollaan normaalilla tavalla tietoisia omasta pienuudesta—ollaan nöyriä. Kasvu perustuu myös minuuden löytämiseen, johon liittyy itsekritiikki—omatunto, sillä omatunto on todellisuudessa itsensä arvioimista sen mukaan, mitä on tottunut pitämään arvossa, eli henkilökohtaisten ihanteidensa mukaan.

100:1.6

Fyysinen terveys, peritty temperamentti ja sosiaalinen ympäristö vaikuttavat uskonnolliseen kokemukseen merkittävästi. Mutta nämä ajalliset olosuhteet eivät estä sisimmässä tapahtuvaa sellaisen sielun hengellistä edistymistä, joka on omistautunut taivaassa olevan Isän tahdon täyttämiseen. Kaikissa normaaleissa kuolevaisissa on tiettyjä synnynnäisiä kasvuun ja itsensätodellistamiseen pakottavia tarpeita, jotka vaikuttavat, ellei niitä nimenomaisesti estetä vaikuttamasta. Varma keino tämän hengellisen kasvupotentiaalin ja ihmiseen rakenteellisesti kuuluvan kyvyn vahvistamiseksi on korkeimmille arvoille omistautumista merkitsevän varauksettoman asenteen ylläpitäminen.

100:1.7

Uskontoa ei voi lahjoittaa, saada, lainata, oppia eikä kadottaa. Se on henkilökohtainen kokemus, joka kasvaa suhteessa lopullisten arvojen kaipuuseen. Kosminen kasvu on näin ollen seuraus merkitysten kertymisestä ja alati laajenevasta arvojen kohoamisesta. Mutta jalous sinänsä on aina tiedostamatonta kasvua.

100:1.8

Uskonnolliset ajattelu- ja toimintatottumukset myötävaikuttavat hengellisen kasvun tuloksellisuuteen. Uskonnollisia taipumuksiaan voi kehittää niin, että ne alkavat reagoida hengellisiin virikkeisiin myönteisesti, eli niin, että niistä tulee eräänlainen ehdollinen hengellinen refleksi. Uskonnollista kasvua suosiviin tapoihin kuuluvat kultivoitunut herkkyys jumalallisia arvoja kohtaan, uskonnollisen elämän havaitseminen muissa ihmisissä, kosmisten merkitysten syvällinen mietiskely, hartaudella suoritettu ongelmien ratkaiseminen, oman hengellisen elämänsä jakaminen lähimmäistensä kanssa, itsekkyyden välttäminen, kieltäytyminen jumalallisen armon selviönä pitämisestä, elämänsä eläminen niin kuin olisi Jumalan kasvojen edessä. Uskonnolliseen kasvuun vaikuttavat tekijät saattavat olla tarkoituksellisia, mutta kasvu itsessään on poikkeuksetta tiedostamatonta.

100:1.9

Se, että uskonnollinen kasvu on luonteeltaan tiedostamatonta, ei kuitenkaan merkitse, että se olisi otaksutuilla ihmisälyn alitajuisilla alueilla tapahtuvaa toimintaa. Mieluumminkin se tarkoittaa luovia toimintoja kuolevaisen olennon mielen ylitajuisilla tasoilla. Kokemus tiedostamattoman uskonnollisen kasvun todellisuuden tiedostamisesta on ainoa positiivinen todiste ylitajunnan toiminnallisesta olemassaolosta.


◄ 100:0
 
100:2 ►