Älkää salliko Jumalan suuruuden, hänen infiniittisyytensä hämärtää tai pimentää hänen persoonallisuuttaan. ”Hänkö, joka suunnitteli korvan, ei kuulisi? Hänkö, joka muovasi silmän, ei näkisi?” Universaalinen Isä on jumalallisen persoonallisuuden korkein taso. Koko luomakunnan puitteissa hän on persoonallisuuden alkulähde ja määränpää. Jumala on sekä infiniittinen että persoonallinen; hän on infiniittinen persoonallisuus. Jumala on eittämätön persoonallisuus, siitäkin huolimatta, että hänen henkilönsä infiniittisyys sijoittaa hänet ikuisiksi ajoiksi aineellisten ja finiittisten olentojen täyden ymmärryksen tuolle puolen.
Jumala on paljon enemmän kuin persoonallisuus, sellaisena kuin ihmismieli persoonallisuuden ymmärtää. Hän on jopa verrattomasti enemmän kuin mikään mahdollinen käsitys superpersoonallisuudesta. Mutta on äärimmäisen turhaa keskustella sellaisista jumalallisen persoonallisuuden käsityksistä sellaisten aineellisten luotujen järjellä, joiden laajin mahdollinen käsitys olennon todellisuudesta koostuu persoonallisuuden ideasta ja ihanteesta. Aineellisen luodun korkein mahdollinen käsitys Universaalisesta Luojasta sisältyy hengellisiin ihanteisiin jumalallisen persoonallisuuden ylevästä ideasta. Siksipä, vaikka saatatte tietää, että Jumalan täytyy olla paljon enemmän kuin ihmisperäinen käsitys persoonallisuudesta, tiedätte yhtä hyvin, että Universaalinen Isä ei mitenkään voi olla mitään, joka olisi vähemmän kuin ikuinen, infiniittinen, tosi, hyvä ja kaunis persoonallisuus.
Jumala ei piilottaudu yhdeltäkään luodultaan. Hän on niin monien luotujen olentoryhmien tavoittamattomissa vain siksi, että hän ”asuu valkeudessa, jota yksikään aineellinen luotu ei voi lähestyä”. Jumalallisen persoonallisuuden suunnattomuus ja suurenmoisuus ylittää evolutionaaristen luotujen täydellistymättömän mielen käsityskyvyn. Hän ”mittaa merien vedet kämmenensä syvennyksessä, hän mittaa maailmankaikkeuden kämmenensä leveydellä. Juuri hän istuu korkealla maanpiirin päällä, juuri hän levittää taivaat niin kuin harson ja pingottaa ne asuttavaksi maailmankaikkeudeksi.” ”Nostakaa silmänne korkeuteen ja katsokaa, kuka on nämä kaikki luonut; kuka tuo esille niihin sisältyvät maailmat luvun mukaan ja kutsuu niitä kaikkia nimeltä”; ja näin ollen totuus on, että ”Jumalan näkymättömät teot ovat osittain ymmärrettäviä niitten olevaisten kautta, jotka ovat luotuja.” Nyt, ja sellaisina kuin olette, teidän täytyy nähdä näkymätön Tekijä hänen moninkertaisen ja moninaisen luomistyönsä kautta, niin kuin myös hänen Poikiensa ja heidän lukuisten alaistensa suorittaman totuudenpaljastustyön ja hoivan kautta.
Vaikkeivät aineelliset kuolevaiset voi nähdä Jumalan persoonaa, tulisi heidän riemuita saamastaan vakuutuksesta, että hän on persoona; uskon kautta hyväksyä se totuus, joka esittää, että Universaalinen Isä niin maailmaa rakasti, että hän valmisti ikuisen hengellisen etenemistien sen alhaissyntyisille asukkaille; ja siitä, että hän ”iloitsee lapsistaan”. Jumala ei ole vajavainen yksienkään sellaisten yli-inhimillisten ja jumalallisten ominaisuuksien suhteen, joista muodostuu täydellinen, ikuinen, rakastava ja infiniittinen luojapersoonallisuus.
Paikallisissa luomiskokonaisuuksissa (superuniversumien henkilöstöä lukuun ottamatta) ei Jumalalla Paratiisin Luoja-Poikia lukuun ottamatta ole mitään henkilökohtaista tai paikalla asuvaa ilmentymää. Luoja-Pojat ovat asuttujen maailmojen isiä ja paikallisuniversumien hallitsijoita. Jos luodun usko olisi täydellistä, hän olisi luottavaisen tietoinen siitä, että nähtyään Luoja-Pojan hän on nähnyt Universaalisen Isän, että etsiessään Isää hän ei pyytäisi nähdä eikä odottaisi näkevänsä ketään muuta kuin Pojan. Kuolevainen ihminen ei yksinkertaisesti voi nähdä Jumalaa kuin vasta saavuttaessaan täydellisen hengellisen muodonmuutoksen ja päästessään aktuaalisesti Paratiisiin.
Paratiisin Luoja-Poikien olemus ei sisällä kaikkia Ensimmäisen Suuren Lähteen ja Keskuksen infiniittisyyteen kuuluvan universaalisen absoluuttisuuden kvalifioimattomia potentiaaleja, mutta Universaalinen Isä on kaikin tavoin jumalallisesti läsnä Luoja-Pojissa. Isä ja hänen Poikansa ovat yhtä. Nämä Mikaelien ryhmään kuuluvat Paratiisin-Pojat ovat täydellisiä persoonallisuuksia, jopa koko paikallisuniversumipersoonallisuuden malli Kirkkaasta Aamutähdestä alimpaan, etenevää eläinevoluutiota edustavaan ihmisluotuun saakka.
Ilman Jumalaa ja hänen suurta ja keskeistä persoonallisuuttaan ei koko laajassa universumien universumissa olisi mitään persoonallisuutta. Jumala on persoonallisuutta.
Huolimatta siitä, että Jumala on ikuinen voima, majesteettinen läsnäolo, ylimaallinen ihanne ja loistava henki, vaikka hän on kaikkea tätä ja äärettömästi enemmän, hän on silti aidosti ja ikuisesti täydellinen Luoja-persoonallisuus, persoona, ”joka voi tietää ja josta voi tietää”, ”joka voi rakastaa ja jota voi rakastaa” ja joka voi tulla ystäväksemme; kun taas sinä voit tulla tunnetuksi, niin kuin muut ihmiset ovat tulleet tunnetuiksi, Jumalan ystävänä. Hän on todellakin henki ja hengellinen realiteetti.
Nähdessämme Universaalista Isää tehtävän tunnetuksi koko hänen maailmankaikkeutensa piirissä, havaitessamme hänen asuvan myriadeissa luoduissaan, nähdessämme hänet hänen Hallitsijapoikiensa persoonassa, aistiessamme hänen jumalallisen läsnäolonsa jatkuvasti eri paikoissa, lähellä ja kaukana, älkäämme epäilkö tahi asettako kyseenalaiseksi sitä, että hän on ennen muuta persoonallisuus. Kaikista näistä kaukaisuuteen ulottuvista esiintymistään huolimatta hän pysyy kiistämättömänä persoonana ja pitää ikuisesti yllä henkilökohtaista yhteyttä kaikkialle universumien universumiin hajaantuneiden luotujensa lukemattomiin joukkoihin.
Idea Universaalisen Isän persoonallisuudesta on sellainen laajempi ja todempi jumalakäsitys, joka on tullut ihmiskunnan tietoon pääosin ilmoituksen kautta. Järki, viisaus ja uskonnollinen kokemus—ne kaikki—viittaavat persoonalliseen Jumalaan ja antavat olettaa, että hän on persoonallisuus, mutta ne eivät täysin sitä todista. Ihmisessä asuva Ajatuksensuuntaajakin on esipersoonallinen. Jokaisen uskonnon totuudellisuus ja kypsyys on suoraan verrannollista siihen, mikä on sen käsitys Jumalan infiniittisestä persoonallisuudesta, ja siihen, missä määrin se käsittää Jumaluuden absoluuttista ykseyttä. Persoonallisen jumaluuden ideasta tulee näin ollen uskonnollisen kypsyyden mitta, kunhan uskonto on ensin muovannut käsityksen Jumalan ykseydestä.
Alkukantaisella uskonnolla oli monia persoonallisia jumalia, ja ne oli muovattu ihmisen kuviksi. Ilmoitus vahvistaa paikkansapitäväksi käsityksen Jumalan persoonallisuudesta, käsityksen, joka on olemassa vain mahdollisuutena tieteellisessä väittämässä ”Ensimmäisestä Aiheuttajasta” ja johon vain varauksellisesti vihjataan filosofisessa ideassa ”Universaalisesta Ykseydestä”. Vain kysymystä persoonallisuuden kautta lähestymällä luotu voi alkaa ymmärtää Jumalan ykseyttä. Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen persoonallisuuden kiistäminen merkitsee, että on valittava kahden filosofisen dilemman, nimittäin materialismin ja panteismin, välillä.
Jumaluutta pohdittaessa pitää persoonallisuuden käsite riisua ruumiillisuudesta. Sen paremmin ihmisessä kuin Jumalassakaan ei aineellinen ruumis ole persoonallisuuden kannalta välttämätön. Ruumiillisuuden edellyttämisen erehdys näkyy inhimillisen filosofian kummallakin äärisuunnalla. Materialismi väittää, että sen jälkeen kun ihminen kuolemassa menettää ruumiinsa, loppuu myös hänen olemassaolonsa persoonallisuutena. Panteismin mukaan taas siitä, ettei Jumalalla ole ruumista, johtuu myös se, ettei hän liioin ole persoona. Ihmisen yläpuoliselle tasolle kuuluvaa tyyppiä oleva, etenevä persoonallisuus toimii mielen ja hengen liitossa.
Persoonallisuus ei ole yksinkertaisesti vain yksi Jumalan attribuutti; mieluumminkin se edustaa koordinoidun infiniittisen olemuksen ja yhdistyneen jumalallisen tahdon kokonaisuutta, joka tulee esiin täydellisen julkitulon ikuisuudessa ja universaalisuudessa. Persoonallisuus on—korkeimmassa merkityksessä—Jumalan julkitulo universumien universumille.
Koska Jumala on ikuinen, universaalinen, absoluuttinen ja infiniittinen, hän ei kasva tiedossa eikä vartu viisaudessa. Jumala ei hanki kokemusta siten kuin finiittinen ihminen voisi olettaa tai ymmärtää, mutta oman ikuisen persoonallisuutensa maailmoissa hän kylläkin nauttii siitä, että hänen minuutensa toteutuminen jatkuvasti laajenee, ja tietyssä mielessä tuollaiset laajentumiset ovat verrattavissa evolutionaaristen maailmojen finiittisten luotujen harjoittamaan uuden kokemuksen hankkimiseen ja ovat analogisia sen kanssa.
Infiniittisen Jumalan absoluuttinen täydellisyys panisi hänen kärsittävikseen ne hirvittävät rajoitukset, jotka kuuluvat täydellisyyden kvalifioimattomaan lopullisuuteen, ellei tosiasia olisi, että valtavassa maailmankaikkeudessa Universaalinen Isä osallistuu suoraan jokaisen sellaisen epätäydellisen sielun käymään persoonallisuuskamppailuun, joka pyrkii jumalallisen avun turvin hengellisesti nousemaan korkeuksissa oleviin täydellisiin maailmoihin. Tämä universumien universumin jokaisen henkiolennon ja jokaisen kuolevaisen luodun karttuva kokemus on osa Isän alati laajenevaa Jumaluuden tietoisuutta koskaan päättymättömästä minuutensa loppumattoman todellistumisen jumalallisesta kehästä.
On kirjaimellisesti totta, kun sanotaan: ”Kaikissa teidän kärsimyksissänne myös hän kärsii.” ”Kaikissa riemuvoitoissanne hän riemuitsee teissä ja teidän kanssanne.” Hänen esipersoonallinen jumalallinen henkensä on todellinen osa sinua. Paratiisin Saari reagoi kaikkiin maailmankaikkeuden fyysisiin muodonmuutoksiin, Iankaikkiseen Poikaan sisältyvät koko luomakunnan kaikki henkiset impulssit, Myötätoimija kattaa laajenevan kosmoksen kaikki mielen ilmentymät. Jumalallisen tietoisuuden täyteydessä Universaalinen Isä tajuaa koko evolutionaarisen, ajallis-avaruudellisen luomistyön jokaisen entiteetin, olennon ja persoonallisuuden laajenevan mielen eteenpäin suuntautuvan kamppailun kaikki yksittäiset kokemukset. Ja tämä kaikki on kirjaimellisesti totta, sillä ”hänessä me kaikki elämme ja liikumme ja olemme”.