Näin äkkiarvaamatta tapahtunut Melkisedekin häviäminen oli Abrahamille suuri koettelemus. Vaikka Melkisedek oli selvästi varoittanut seuraajiaan siitä, että hänen täytyi jonakin päivänä lähteä samalla tavoin kuin hän oli tullutkin, he eivät tyytyneet siihen, että olivat menettäneet loistavan johtajansa. Saalemiin rakennettu suurenmoinen organisaatio purkaantui jotakuinkin kokonaan, vaikka toisaalta Mooses nojautui juuri näiden aikojen perinteisiin johtaessaan heprealaisorjat pois Egyptistä.
Melkisedekin menettäminen toi Abrahamin sydämeen surumielisyyden, josta hän ei koskaan täysin tointunut. Hän oli hylännyt Hebronin luopuessaan kunnianhimoisesta aineellisen valtakunnan perustamishalustaan. Ja kun hän nyt oli menettänyt työtoverinsa hengellisen valtakunnan rakentamisessa, hän poistui Saalemista ja meni etelään asuakseen lähellä Gerarissa sijaitsevia liikeyrityksiään.
Abrahamista tuli heti Melkisedekin katoamisen jälkeen arka ja pelokas. Gerariin saavuttuaan hän salasi henkilöllisyytensä, niin että Abimelek anasti hänen vaimonsa. (Pian Saaran kanssa avioiduttuaan Abraham oli eräänä yönä vahingossa kuullut salaliittolaisten suunnittelevan hänen murhaamistaan tarkoituksenaan anastaa hänen etevä vaimonsa. Tästä pelosta tuli painajainen muuten rohkealle ja uskaliaalle johtajalle. Koko elämänsä ajan hän pelkäsi, että joku Saaran saadakseen salaa tappaisi hänet. Ja näin selittyy se, miksi tämä rohkea mies kolmessa eri tilanteessa osoitti todellista pelkuruutta.)
Mutta mikään ei voinut pitää Abrahamia kauan poissa niiden tehtävien parista, jotka hänelle Melkisedekin seuraajana lankesivat. Eikä aikaakaan, kun hänellä oli käännynnäisiä filistealaisten ja Abimelekin väen keskuudessa. Hän solmi sopimuksen näiden kanssa ja sai vuorostaan itse tartuntaa useista heidän taikauskoistaan, varsinkin heidän tavastaan uhrata esikoispoikansa. Näin Abrahamista tuli taas suuri johtaja Palestiinaan. Häntä pitivät kunniassa kaikki ryhmät ja häntä arvostivat kaikki kuninkaat. Hän oli kaikkien ympäristön heimojen hengellinen johtaja, ja hänen vaikutuksensa tuntui vielä jonkin aikaa hänen kuolemansa jälkeenkin. Viimeisinä elinvuosinaan hän palasi vielä kerran Hebroniin, aikaisempien toimintojensa näyttämölle ja paikkaan, jossa hän oli työskennellyt yhdessä Melkisedekin kanssa. Viimeisenä tekonaan Abraham lähetti luotettavia palvelijoita veljensä Naahorin kaupunkiin Mesopotamian rajalla noutamaan hänen omaan kansaansa kuuluvan naisen pojalleen Iisakille vaimoksi. Abrahamin kansan keskuudessa oli jo kauan vallinnut sellainen tapa, että avioiduttiin serkkujen kanssa. Ja Abraham kuoli luottavaisena sellaisessa uskossa Jumalaan, jonka hän oli Saalemin tuolloin jo kadonneissa kouluissa Melkisedekiltä oppinut.
Seuraavan sukupolven oli vaikea ymmärtää kertomusta Melkisedekistä; viidensadan vuoden kuluttua monet jo pitivät koko kertomusta myyttinä. Iisak pitäytyi vielä melko hyvin isänsä opetuksiin ja vaali Saalemin siirtokunnan evankeliumia, mutta Jaakobin oli jo vaikeampi käsittää näiden perimätietojen merkitystä. Joosef uskoi lujasti Melkisedekiin, ja suurelta osin juuri tästä syystä hänen veljensä pitivät häntä uneksijana. Joosefille Egyptissä osoitettu kunnioitus oli pääasiassa hänen isoisoisänsä, Abrahamin, muiston ansiota. Joosefille tarjottiin Egyptin armeijoiden sotapäällikkyyttä, mutta kun hänellä oli näin luja usko Melkisedekin perinteisiin ja Abrahamin ja Iisakin myöhempiin opetuksiin, hän halusi palvella mieluummin siviilihallinnon tehtävissä, sillä hän uskoi sillä keinoin voivansa työskennellä paremmin taivaan valtakunnan edistämiseksi.
Melkisedekin opetus oli perinpohjaista ja tyhjentävää, mutta näistä ajoista kertovat muistiinmerkinnät tuntuivat myöhempien aikojen heprealaispapeista mahdottomilta ja mielikuvituksellisilta, vaikka monilla heistä oli jonkin verran käsitystä näistä tapahtumista ainakin niihin aikoihin asti, kun Babylonissa pantiin toimeen joukkomittainen Vanhan testamentin kirjoitusten uudelleenmuokkaus.
Vanhassa testamentissa Abrahamin ja Jumalan välisiksi keskusteluiksi kuvatut neuvonpidot käytiin todellisuudessa Abrahamin ja Melkisedekin välillä. Myöhemmät kirjoittajat katsoivat sanan ’Melkisedek’ merkitsevän samaa kuin ’Jumala’. Muistiin merkityt tavattoman monet Abrahamin ja Saaran keskustelut ”Herran enkelin” kanssa tarkoittavat heidän lukuisia keskustelujaan Melkisedekin kanssa.
Heprealaisten kertomukset Iisakista, Jaakobista ja Joosefista ovat paljon luotettavampia kuin kertomukset Abrahamista, jos kohta nekin sisältävät monia poikkeamisia tosiasioista; siinä vaiheessa tahallisesti ja tahattomasti tehtyjä muutoksia, jolloin nämä kirjoitukset heprealaispappien toimesta Babylonin vankeuden aikana koottiin yhdeksi teokseksi. Ketura ei ollut Abrahamin vaimo, vaan Haagarin tavoin hänkin oli vain jalkavaimo. Abrahamin koko omaisuus siirtyi hänen statusvaimonsa Saaran pojalle Iisakille. Abraham ei ollut niin vanha kuin muistiinmerkinnät antavat ymmärtää, ja hänen vaimonsa oli paljon nuorempi. Nämä iät muutettiin harkitusti, jotta niihin voitaisiin tukeutua, kun Iisakin syntymää myöhemmin väitettiin ihmeeksi.
Babylonin vankeus masensi juutalaisten kansallista itsetuntoa suunnattomasti. Kansallista alemmuudentuntoa vastaan reagoidessaan he heilahtivat toiseen äärimmäisyyteen eli kansalliseen ja rodulliseen omahyväisyyteen, jonka vallassa he vääristelivät ja väärensivät perimätietonsa nostaakseen itsensä Jumalan valittuna kansana jalustalle ja kaikkien rotujen yläpuolelle. Niinpä he kirjoittivat huolellisesti uuteen asuun kaikki muistiinmerkintänsä kohottaakseen Abrahamin ja muut kansalliset johtajansa korkealle kaikkien muiden henkilöiden yläpuolelle edes itsensä Melkisedekin kohdalla tässä suhteessa poikkeusta tekemättä. Heprealaiset kirjanoppineet hävittivät sen vuoksi jokaisen löytämänsä muistiinpanon näistä tärkeistä ajoista ja säilyttivät vain kertomuksen Abrahamin ja Melkisedekin tapaamisesta Siddimin taistelun jälkeen, josta heidän mielestään lankesi suuri kunnia Abrahamin ylle.
Kadottaessaan näin Melkisedekin näköpiiristään he samalla kadottivat tämän Hätätilapojan opetuksen, jossa oli kysymys luvatun lahjoittautuvan Pojan hengellisestä lähetystehtävästä. Niin perin pohjin ja täydellisesti he kadottivat tämän lähetystehtävän luonteen näköpiiristään, että vain harvat heidän jälkeläisistään kykenivät tai olivat halukkaita tunnustamaan ja vastaanottamaan Mikaelin, kun hän Makiventan ennustuksen mukaisesti ilmestyi maan päälle ja lihallisessa hahmossa.
Mutta yksi Heprealaiskirjeen kirjoittajista ymmärsi, mikä oli ollut Melkisedekin lähetystehtävä, sillä on kirjoitettu: ”Tämä Melkisedek, Kaikkein Korkeimman pappi, oli myös rauhan kuningas; vailla isää, vailla äitiä, vailla sukupuuta ja ilman päivien alkua tahi elämän loppua, mutta kun hänet on Jumalan Pojan kaltaiseksi tehty, pysyy hän pappina ajasta aikaan.” Kyseinen kirjoittaja osoitti Melkisedekin myöhemmin tapahtuneen Mikaelin lahjoittautumisen esikuvaksi, ja hän vahvisti, että Jeesus oli ”ikuisesti Melkisedekin aseman omaava pappi”. Jos kohta tämä vertaus ei ollutkaan täysin onnistunut, oli toki kirjaimellisesti totta, että Kristus sai väliaikaisen omistusoikeuden Urantiaan niiden ”kahdentoista Melkisedek-pesänhoitajan antamien määräysten mukaan”, jotka olivat palveluvuorossa, silloin kun hän lahjoittautui maailmalle.