Vaikka saattaa olla erehdys puhua ”valitusta kansasta”, ei ole virhe puhua Abrahamista valittuna yksilönä. Melkisedek tosiaankin pani Abrahamin kannettavaksi vastuun siitä, että totuus yhdestä Jumalasta pysyi elossa erotukseksi vallalla olleesta uskosta monilukuisiin jumaluuksiin.
Palestiinan valitseminen Makiventan toimintojen tapahtumapaikaksi perustui osaksi haluun saada yhteys ihmisperheeseen, jossa ilmeni johtajuuden potentiaaleja. Melkisedekin ruumiillistumisen aikaan maan päällä eli monta perhettä, jotka olivat aivan yhtä valmiita vastaanottamaan Saalemin opin kuin oli Abrahamin perhe. Punaisten ihmisten, keltaisten ihmisten sekä andiittien jälkeläisten keskuudessa lännessä ja pohjoisessa oli yhtä kyvykkäitä sukuja. Mutta toisaalta mikään näistä seutukunnista ei ollut Mikaelin sittemmin tapahtunutta maan päälle ilmestymistä ajatellen sijainniltaan yhtä suotuisa kuin Välimeren itärannikko. Se, että Melkisedek suoritti tehtävänsä Palestiinassa ja että Mikael myöhemmin ilmestyi heprealaisten keskuuteen, määräytyi kokolailla täysin maantieteellisistä näkökohdista eli siitä, että Palestiinan sijainti oli silloisen maailman kaupankäyntiä, matkustamista ja sivilisaatiota ajatellen keskeinen.
Melkisedek-pesänhoitajat olivat jo jonkin aikaa tarkkailleet Abrahamin esi-isiä, ja luottavaisin mielin he odottivat jossakin sukupolvessa ilmaantuvaksi sellaista jälkikasvua, jolle olisi ominaista älyllisyys, aloitteellisuus, viisaus ja vilpittömyys. Abrahamin isän, Terahin, lapset täyttivät nämä odotukset joka kohdin. Juuri tämä mahdollisuus saada yhteys kyseisiin Terahin monitaitoisiin lapsiin vaikutti melkoisesti siihen, että Makiventa ilmestyi Saalemiin mieluummin kuin Egyptiin, Kiinaan, Intiaan tai pohjoisten heimojen keskuuteen.
Terah ja koko hänen sukunsa olivat puolesta sydämestään kääntyneet siihen Saalemin uskontoon, jota oli saarnattu Kaldeassa. He kuulivat Melkisedekistä foinikialaisen opettajan Ovidin saarnojen välityksellä. Ovid julisti Saalemin oppeja Uurissa. He lähtivät Uurista aikomuksenaan mennä suoraa tietä Saalemiin, mutta Abrahamin veli Naahor, joka ei ollut tavannut Melkisedekiä, suhtautui asiaan penseästi ja taivutti heidät jäämään Harraniin. Ja vasta kauan Palestiinaan-saapumisensa jälkeen he suostuivat hävittämään kaikki mukanaan tuomansa kotijumalat. Vain vähitellen he luopuivat Mesopotamian monista jumalista Saalemin yhden Jumalan hyväksi.
Joitakin viikkoja Abrahamin isän, Terahin, kuoleman jälkeen Melkisedek lähetti erään oppilaansa, Jaram Heettiläisen, esittämään sekä Abrahamille että Naahorille seuraavan kutsun: ”Tulkaa Saalemiin, jossa saatte kuulla opetuksiamme ikuisen Luojan totuudesta, ja teidän kahden veljeksen valistuneet jälkeläiset tulevat koitumaan koko maailmalle siunaukseksi.” Koska Naahor ei ollut kokonaan ottanut vastaan Melkisedekin evankeliumia, hän jättäytyi joukosta ja rakensi lujan kaupunkivaltion, joka kantoi hänen nimeään. Mutta Abrahamin veljenpoika Loot päätti mennä setänsä mukana Saalemiin.
Saalemiin saavuttuaan Abraham ja Loot valitsivat kaupungin läheltä erään kukkulalinnakkeen, jossa he pystyivät puolustautumaan pohjoisesta tulevien rosvojoukkojen monia yllätyshyökkäyksiä vastaan. Heettiläiset, assyrialaiset, filistealaiset ja muut kansanryhmät tekivät tuohon aikaan jatkuvasti ryöstöretkiä Keski- ja Etelä-Palestiinan heimojen keskuuteen. Abraham ja Loot tekivät kukkulalinnoituksestaan lukuisia pyhiinvaellusmatkoja Saalemiin.
Hieman sen jälkeen kun Abraham ja Loot olivat asettuneet Saalemin lähistölle, he taivalsivat Niilinlaaksoon hankkiakseen elintarpeita, sillä Palestiinassa vallitsi tuolloin kuivuus. Lyhyen Egyptissä-oleskelunsa aikana Abraham totesi, että Egyptin valtaistuimella istui hänen kaukainen sukulaisensa, ja hän palveli tämän kuninkaan puolesta kahden varsin onnistuneen sotaretken komentajana. Niilin rantamilla viettämänsä ajanjakson loppupuolen hän asui hovissa vaimonsa Saaran kanssa, ja kun hän lähti Egyptistä, hänelle annettiin osuus hänen sotaretkiensä sotasaaliista.
Luopuminen Egyptin hovin tarjoamista kunnianosoituksista ja palaaminen Makiventan johdolla tapahtuvan hengellisemmän työn pariin vaati Abrahamilta suurta päättäväisyyttä. Mutta Melkisedekiä kunnioitettiin jo Egyptissä saakka, ja kun tarina kokonaisuudessaan esitettiin faaraolle, tämä kehotti voimakkain sanoin Abrahamia palaamaan ja täyttämään Saalemin asialle antamansa lupaukset.
Abrahamilla oli suurisuuntaisia ja kunnianhimoisia tavoitteita, ja paluumatkalla Egyptistä hän esitti Lootille suunnitelmansa koko Kanaanin valloittamisesta ja sen kansan alistamisesta Saalemin valtaan. Loot oli mieltynyt paremminkin liiketoimintaan, niinpä hän erään myöhemmän erimielisyyden jälkeen lähti Sodomaan ryhtyäkseen harjoittamaan kauppaa ja karjataloutta. Lootia ei miellyttänyt sen kummemmin sotilaan kuin paimentolaisenkaan elämä.
Palattuaan perheineen Saalemiin Abraham ryhtyi kypsyttelemään sotilaallisia suunnitelmiaan. Kohta hänet tunnustettiin Saalemin alueen siviilihallitsijaksi, ja hän oli liittänyt seitsemän lähiseudun heimoa itse johtamaansa liittokuntaan. Melkisedekillä oli tosiaan vaikeuksia hillitä Abrahamia, jossa paloi into lähteä miekka kädessä ajamaan naapuriheimoja yhteen, jotta ne tällä keinoin tulisivat entistä paremmin tietämään Saalemin totuuksia.
Melkisedek ylläpiti rauhanomaisia suhteita kaikkiin ympäristön heimoihin. Hän ei ollut sotilaallisen toiminnan kannattaja, eikä yksikään edestakaisin liikehtineistä armeijoista käynyt koskaan hänen kimppuunsa. Hän oli täysin suostuvainen siihen, että Abraham laatisi Saalemia varten sellaisen puolustustaktiikan, jollainen sittemmin toteutettiinkin, mutta hän ei saattanut hyväksyä oppilaansa kunnianhimoisia valloituskaavailuja. Niinpä he sitten erosivat ystävinä, ja Abraham siirtyi Hebroniin perustaakseen sinne sotilaallisen pääkaupunkinsa.
Koska Abrahamilla oli läheiset suhteet maineikkaaseen Melkisedekiin, hänellä oli lähistön pikkukuninkaita huomattavasti paremmat lähtökohdat; nämä kaikki kunnioittivat Melkisedekiä ja pelkäsivät ylen määrin Abrahamia. Abraham oli tästä pelosta tietoinen ja odotti vain sopivaa hetkeä hyökätäkseen naapuriensa kimppuun. Ja hän sai tekosyyn hyökkäykseensä siitä, että jotkut näistä hallitsijoista tohtivat rosvota hänen Sodomassa asuvan veljenpoikansa Lootin omaisuuden. Tapauksesta tiedon saatuaan Abraham lähti seitsemästä heimosta koostuneen liittokuntansa etunenässä päin vihollista. Hänen oma 318-jäseninen henkivartiokaartinsa johti upseeristona yli 4.000 miehen vahvuista armeijaa, jonka vuoro oli iskeä tällä kertaa.
Kun Melkisedek kuuli Abrahamin sodanjulistuksesta, hän kiiruhti taivuttelemaan Abrahamia saadakseen tämän luopumaan hankkeestaan, mutta hän tavoitti entisen opetuslapsensa, vasta kun tämä jo palasi taistelusta voittajana. Abraham oli itsepäisesti sitä mieltä, että Saalemin Jumala oli antanut hänelle voiton hänen vihollisistaan, ja hän halusi välttämättä luovuttaa kymmenesosan sotasaalistaan Saalemin kassaan. Loput yhdeksänkymmentä prosenttia hän siirsi pääkaupunkiinsa Hebroniin.
Tämän Siddimin taistelun jälkeen Abrahamista tuli järjestyksessä jo toisen, nyt yhdentoista heimon muodostaman liittokunnan johtaja, ja paitsi että hän itse maksoi kymmenykset Melkisedekille, hän huolehti myös siitä, että lähiympäristössä kaikki muutkin tekivät samoin. Hänen diplomaattiset kaupanhierontansa Sodoman kuninkaan kanssa samoin kuin häntä kohtaan yleisesti tunnettu pelko johtivat siihen, että Sodoman kuningas ja muut kuninkaat liittyivät Hebronin sotilasliittoutumaan. Abraham oli edennyt todellakin hyvän matkaa kohti voimakkaan valtion perustamista Palestiinaan.