Uhraamalla lunastetuksi tuleminen ja temppeliprostituutio olivat itse asiassa ihmisuhrin modifikaatioita. Seuraavaksi ilmaantui tyttärien valeuhraaminen. Tähän seremoniaan kuului suoneniskentää, ja sen kuluessa vihkiydyttiin elinikäiseen neitsyyteen. Kysymyksessä oli moraalinen reaktio aikaisempaan temppeliprostituutioon. Myöhempinä aikoina neitsyet omistautuivat pyhien temppelitulien vaalimiseen.
Lopulta ihmiset päätyivät sellaiseen käsitykseen, että ruumiin jonkin osan uhraaminen voisi korvata aikaisemmin tapana olleen kokonaisen ihmisen uhraamisen. Fyysistä silpomista pidettiin sitäkin hyväksyttävänä korvikkeena. Uhrattiin hiuksia, kynsiä, verta ja jopa sormia ja varpaita. Myöhempi ja jokseenkin yleismaailmallinen ympärileikkauksen muinaisriitti oli eräs osittaisen ihmisuhrin seurannainen. Ympärileikkaus oli pelkkä uhritoimitus, siihen ei liittynyt mitään hygienian ajatusta. Miehet ympärileikattiin, naiset lävistyttivät korvalehtensä.
Sittemmin tuli tavaksi sormien yhteen sitominen sen sijaan, että ne olisi leikattu irti. Pään ajeleminen ja tukan leikkaaminen olivat niin ikään muotoja, joilla osoitettiin uskonnollista antaumusta. Eunukiksi kuohiminen oli ensi vaiheessa muunnos ihmisuhrin ideasta. Afrikassa harrastetaan edelleenkin nenän ja huulten lävistämistä, ja tatuointi on taiteellinen kehittymä aikaisemmasta karkeasta ruumiin arpeuttamisesta.
Edistystä mukanaan tuoneiden opetusten tuloksena uhraamisen tapa lopulta liittyi ajatukseen liittosopimuksesta. Jumalat käsitettiin vihdoinkin sellaisiksi, että he tekisivät tosiasiallisia sopimuksia ihmisen kanssa, ja tämä oli merkittävä askel uskonnon vakiintumisessa. Laki, sopimus, astuu onnentavoittelun, pelon ja taikauskon paikalle.
Ihminen ei koskaan osannut edes uneksia ryhtyvänsä sopimussuhteisiin Jumaluuden kanssa, ennen kuin hänen jumalakäsityksensä oli edennyt tasolle, jolla maailmankaikkeuden säätelijät kuviteltiin sellaisiksi, että heihin voisi luottaa. Ja ihmisen varhaisin näkemys Jumalasta teki tästä siinä määrin ihmishahmoisen, että ihminen kykeni näkemään mielessään luotettavan Jumalan, vasta kun hänestä itsestään tuli verrattain luotettava, moraalinen ja eettinen.
Ajatus sopimuksen solmimisesta jumalten kanssa pääsi kuitenkin lopulta vallalle. Evolutionaarinen ihminen saavutti lopulta sellaisen moraalisen omanarvontunnon, että hän rohkeni ryhtyä kaupanhierontaan jumaltensa kanssa. Ja näin puuhailu uhrimenojen toimittamiseksi muuttui vähitellen otteluksi, jossa ihminen antautui filosofiseen tinkaamiseen Jumalan kanssa. Ja kaikki tämä merkitsi uutta keinoa, jolla saada vakuutus huonoa onnea vastaan. Tai mieluumminkin se merkitsi parempaa menettelytapaa entistä varmemman menestyksen ostamiseksi. Älkää elätelkö senkaltaista erheellistä ajatusta, että nämä alkuaikojen uhrit olisivat olleet jumalille annettu ilmainen lahja, oma-aloitteisesta kiitollisuudesta tai kiitokseksi tarjottu uhri, sillä mitään todellisen palvonnan ilmauksia ne eivät olleet.
Alkeelliset rukouksen muodot eivät olleet mitään sen kummallisempaa kuin kaupanhierontaa henkien kanssa, väittelyä jumalten kanssa. Kysymyksessä oli eräänlainen vaihtokauppa, jossa vetoaminen ja suostuttelu korvattiin jollakin kouraantuntuvammalla ja kallisarvoisemmalla. Rotujen keskuudessa kehittymässä ollut kaupankäynti oli istuttanut ihmisten mieleen kaupankäynnin henkeä ja kehittänyt vaihtokaupassa tarvittavaa oveluutta. Ja nyt nämä ominaisuudet alkoivat tulla esille ihmisen palvontamenetelmissä. Ja aivan kuten jotkut ihmiset olivat parempia kauppamiehiä kuin toiset, samoin pidettiin toisia ihmisiä parempina rukoilijoina kuin muita. Oikeamielisen ihmisen rukousta pidettiin suuressa arvossa. Oikeamielinen ihminen oli sellainen, joka oli selvittänyt kaikki tilit henkien kanssa, sellainen, joka oli täyteen määräänsä täyttänyt kaikki rituaalin edellyttämät velvollisuudet jumalia kohtaan.
Alkuaikojen rukousta voi tuskin sanoa palvonnaksi. Se oli tinkaava vetoomus saada lisää terveyttä, varallisuutta ja elonpäiviä. Eivätkä rukoukset monissakaan suhteissa ole aikojen myötä muuttuneet. Edelleenkin niitä luetaan ääneen kirjoista, niistä tehdään yhä muodollisia lausuntaesityksiä, niitä jäljennetään paperille, jotka sitten kiinnitetään rukousmyllyihin ja ripustetaan puiden oksille, joissa tuuli niitä leyhytellessään säästää ihmiseltä vaivan avata oman suunsa.