Andiittien viimeisen hajaantumisen murrettua Mesopotamian sivilisaation biologisen selkärangan tämän oivallisen rodun pieni vähemmistö jäi kotikonnuilleen jokisuiston lähelle. Kysymys on sumerilaisista, ja vuoteen 6000 eKr mennessä heistä oli syntyperänsä puolesta tullut suurelta osin andiitteja, vaikka heidän kulttuurinsa olikin luonteeltaan lähes yksinomaan nodiittista, ja lisäksi he pitivät kiinni Dalamatian muinaisista perinteistä. Nämä rannikkoseutujen sumerilaiset olivat kaikesta huolimatta viimeiset andiitit Mesopotamiassa. Mutta Mesopotamian rodut olivat tähän myöhäiseen aikamäärään mennessä jo läpikotaisen sekoittuneita, kuten tämän aikakauden haudoista löydettyjen kallojen tyypeistä on luettavissa.
Tulvakausien aikana Susa koki suuren kukoistuskauden. Ensimmäinen ja alempi kaupunki joutui veden alle niin, että toinen eli ylempi kaupunki otti alemman kaupungin paikan tuolle aikakaudelle ominaisen käsityöteollisuuden pääpaikkana. Näiden tulvien myöhemmin heikettyä Uurista tuli savenvalantateollisuuden keskus. Noin seitsemäntuhatta vuotta sitten Uur sijaitsi Persianlahden rannalla, mutta joen mukanaan kuljettamat ainekset ovat kerrostuessaan lisänneet maa-alan siihen, missä rajoissa se nyt on. Parempien vedensäätelyjärjestelmien ansiosta ja jokisuiden laajenemisen vuoksi nämä yhdyskunnat kärsivät tulvista muita vähemmän.
Turkestanin ja Iranin ylätasangon barbaarit olivat yllätyshyökkäyksillään jo pitkään ahdistelleet Eufratin ja Tigriksen jokilaaksojen rauhanomaisia viljanviljelijöitä. Mutta ylängön laidunmailla yhä pahempi kuivuus antoi aiheen yhteishyökkäykselle Eufratinlaaksoon. Tämän hyökkäyksen teki entistäkin vakavammaksi se, että näiden ympäristön paimenten ja metsästäjien käytössä oli suuret määrät kesyhevosia. Juuri se, että heidän käytössään oli hevosia, antoi heille sotilaallisessa mielessä suunnattoman edun heistä etelään asuviin rikkaisiin naapureihin verrattuna. Lyhyessä ajassa he levittäytyivät koko Mesopotamiaan ja ajoivat liikkeelle viimeiset sivistyksen aallot, jotka levisivät kaikkialle Eurooppaan, Länsi-Aasiaan ja Pohjois-Afrikkaan.
Nämä Mesopotamian valloittajat kuljettivat riveissään monia Turkestanin sekoittuneiden pohjoisten rotujen parempia andiittisia rotuaineksia, joihin sisältyi jonkin verran Aataminpojan sukujuurta. Nämä vähemmän edistyneet mutta elinvoimaisemmat pohjoisesta tulleet heimot omaksuivat nopeasti ja halukkaasti sen, mitä Mesopotamian sivilisaatiosta oli jäljellä, ja ennen pitkää niistä kehkeytyivät ne sekoittuneet kansanheimot, jotka tapaamme Eufratinlaakson historian aikakirjojen ensimmäisiltä lehdiltä. Nopeasti ne elvyttivät Mesopotamian katoamassa olevan sivilisaation monia osa-alueita ja omaksuivat laaksoheimojen taiteet ja suuren osan sumerien kulttuurista. Nämä kansanheimot yrittivät jopa rakentaa kolmannen Baabelin tornin ja ottivat myöhemmin tämän sanan kansallisuutensa nimeksi.
Kun nämä koillisesta tulleet barbaariratsumiehet tallasivat jalkoihinsa koko Eufratinlaakson, he eivät alistaneet valtansa alle niitä andiittien jäänteitä, joiden asuinseudut sijaitsivat jokisuulla Persianlahden rannalla. Kyseiset sumerilaiset kykenivät pitämään puolensa korkeamman älykkyytensä, parempien aseidensa ja laajan, sotilaallista puolustusta varten rakennetun kanavaverkostonsa ansiosta. Nämä kanavat liittyivät heidän kastelujärjestelmäänsä, joka koostui keskenään yhteydessä olevista lammikoista. He olivat yhtenäinen kansa siksi, että heillä oli yhdenmukainen ryhmäuskonto. Näin he pystyivät ylläpitämään rodullisen ja kansallisen eheytensä vielä kauan sen jälkeen, kun heidän luoteisten naapureidensa keskuudessa jo oli tapahtunut hajoaminen erillisiksi kaupunkivaltioiksi. Yksikään näistä kaupunkivaltion muodostaneista ryhmistä ei kyennyt voittamaan yhtenäisiä sumereja.
Pohjoisesta tulleet maahantunkeutujat oppivat kohta luottamaan näihin rauhaa rakastaviin sumerilaisiin ja arvostamaan heitä taitavina opettajina ja hallintomiehinä. Sumerit olivat kaikkien pohjoisten kansojen keskuudessa ja Egyptistä lännessä aina Intiaan saakka idässä erittäin kunnioitettuja ja haluttuja taiteen ja teollisuuden opettajina, kaupallisen toiminnan johtajina ja siviilihallitsijoina.
Sumerien ensimmäisen valtioliiton hajoamisen jälkeen myöhempien aikojen kaupunkivaltioita hallitsivat seetiläispappien luopiojälkeläiset. Vain naapurikaupunkeja valloittaessaan nämä papit kutsuivat itseään kuninkaiksi. Myöhemmät kaupunkikuninkaat eivät ennen Sargonin aikaa onnistuneet muodostamaan voimakkaita valtioliittoja siksi, että he pitivät mustasukkaisesti kiinni omista jumaluuksistaan. Jokainen kaupunki uskoi kaupunkijumalansa olevan kaikkia muita jumalia korkeammalla, ja tästä syystä ne kieltäytyivät alistumasta yhteisen johtajan alaisuuteen.
Tämän kaupunkipappien pitkään jatkuneen heikon hallinnon aikakauden lopetti Kishin pappi Sargon, joka julistautui kuninkaaksi ja ryhtyi valloittamaan koko Mesopotamiaa ja sen naapurimaita. Se teki toistaiseksi lopun pappien vallankäytöstä ja pappien komennossa olevista kaupunkivaltioista, joista jokaisella oli oma kaupunkijumalansa ja omat seremoniakäytäntönsä.
Tämän Kishin valtioliiton hajoamisen jälkeen seurasi pitkä vaihe, jonka kuluessa nämä laaksokaupungit kävivät keskinäistä taistelua ylivallasta. Herruutta piti hallussaan milloin Sumer, milloin Akkad, Kish, Uruk, Uur tai Susa.
Noin vuonna 2500 eKr sumerilaiset kokivat ankaria vastoinkäymisiä pohjoisesta tulleiden suittien ja guittien käsissä. Tulvaveden kasaamille kukkuloille rakennettu sumerilaisten pääkaupunki Lagash kukistui. Uruk piti puoliaan kolmekymmentä vuotta Akkadin kukistumisen jälkeen. Hammurabin hallituskauden alkuun mennessä sumerit olivat jo sulautuneet pohjoisten seemiläisten riveihin, ja Mesopotamian andiitit hävisivät historian lehdiltä.
Vuodesta 2500 vuoteen 2000 eKr nomadit riehuivat alueella, joka ulottuu Atlantilta Tyynellemerelle. Neriläiset olivat viimeinen purkauma sekoittuneiden andoniitti- ja andiittirotujen mesopotamialaisten jälkeläisten kaspialaisesta ryhmästä. Mikä barbaareilta jäi tekemättä Mesopotamian raunioittamiseksi, sen ilmaston muutokset myöhemmin täydensivät.
Tällainen siis on kertomus violetista rodusta Aatamin jälkeiseltä ajalta sekä rodun Eufrat- ja Tigrisvirtojen välissä sijainneen kotimaan kohtalosta. Violetin rodun muinainen sivilisaatio luhistui lopulta korkeammantasoisten kansanheimojen maastamuuttoon ja siihen, että maahan muutti niiden alemmantasoisia naapureita. Mutta jo kauan ennen kuin barbaariratsumiehet valloittivat laakson, oli suuri osa puutarhan sivistyksestä levinnyt Aasiaan, Afrikkaan ja Eurooppaan. Näissä maanosissa se tuotti ne käyteaineet, joiden vaikutuksen tuloksena on Urantian kahdennenkymmenennen vuosisadan sivilisaatio.
[Esittänyt muuan Nebadonin Arkkienkeli.]
Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.