Dalamatian mereenvajoamisen jälkeen nodiitit siirtyivät pohjoiseen ja itään, ja pian sen jälkeen he perustivat rotunsa ja kulttuurinsa pääpaikaksi uuden Dilmunin kaupungin. Ja noin viisikymmentätuhatta vuotta Nodin kuoleman jälkeen, kun Prinssin esikunnan jälkeläisten määrä oli noussut liian suureksi heidän saada elantonsa uutta Dilmunin kaupunkiaan välittömästi ympäröiviltä mailta, ja sen jälkeen kun he olivat ryhtyneet solmimaan keskinäisiä aviositeitä rajanaapureidensa eli andoniitti- ja sangik-heimojen kanssa, heidän johtajiensa mieleen juolahti, että olisi tehtävä jotakin heidän rodullisen yhtenäisyytensä säilyttämiseksi. Niinpä heimoneuvosto kutsuttiin koolle, ja paljon pohdinnan jälkeen hyväksyttiin Bablotin, Nodin erään jälkeläisen, laatima suunnitelma.
Bablot ehdotti, että pystytettäisiin suurellinen, rodun kunniakkuutta korostava temppeli keskelle heidän tuolloin hallussaan pitämää maa-aluetta. Tälle temppelille oli tarkoitus rakentaa torni, jonka kaltaista maailma ei ollut koskaan vielä nähnyt. Sen oli määrä olla heidän katoamassa olevan suuruutensa monumentaalinen muistomerkki. Oli monia, jotka halusivat muistomerkin pystytettäväksi Dilmuniin, mutta toiset puolustivat ajatusta, että sellainen suuri rakennelma pitäisi sijoittaa turvallisen välimatkan päähän meren vaaroista, sillä he muistivat perimätiedot heidän ensimmäisen pääkaupunkinsa Dalamatian joutumisesta veden alle.
Bablotin suunnitelmien mukaan uusista rakennuksista olisi pitänyt tulla nodiittikulttuurin ja -sivilisaation tulevaisuudessa rakennettavan keskuksen ydin. Hänen kantansa pääsi loppujen lopuksi voitolle, ja rakennustyö alkoi hänen suunnitelmiensa mukaisesti. Uuden kaupungin nimeksi oli tornin arkkitehdin ja rakennuttajan mukaan määrä tulla Bablot. Myöhemmin paikkakunta tunnettiin Bablodina ja vihdoin Baabelina.
Mutta nodiittien keskuudessa esiintyi yhä jossakin määrin suhtautumiseroja tämän hankkeen suunnitelmia ja tarkoitusta kohtaan. Heidän johtajansakaan eivät olleet täysin yksimielisiä sen kummemmin rakennussuunnitelmista kuin siitäkään, mihin tarkoitukseen rakennuksia niiden valmistuttua käytettäisiin. Neljän ja puolen vuoden työskentelyn jälkeen leimahti suuri kiista tornin pystyttämisen tavoitteesta ja tarkoituksesta. Riidat kävivät niin kitkeriksi, että koko työ pysähtyi. Muonankantajat levittivät uutiset erimielisyyksistä, ja rakennuspaikalle alkoi kerääntyä heimojen väkeä sankoin joukoin. Tornin rakentamisen tarkoituksesta esitettiin kolme erilaista näkemystä:
1. Suurin ryhmä eli lähes puolet halusi nähdä tornin rakennettavaksi nodiittien historian ja rodullisen ylivertaisuuden muistomerkiksi. Heidän mielestään sen olisi pitänyt olla suuri ja vaikuttava rakennelma, joka herättäisi ihailua kaikissa tulevissa sukupolvissa.
2. Toiseksi suurin mielipideryhmä tahtoi tornin suunniteltavaksi niin, että se kunnioittaisi Dilmunin kulttuurin muistoa. He aavistivat, että Bablotista tulisi suuri kaupan, taiteen ja teollisuuden keskus.
3. Pienin ryhmittymä ja samalla vähemmistö oli sitä mieltä, että tornin pystyttäminen tarjosi tilaisuuden sovittaa se mielettömyys, että heidän kantaisänsä olivat osallistuneet Caligastian kapinaan. He esittivät omana kantanaan, että torni olisi omistettava kaikkien Isän palvontaan; että uuden kaupungin ainoana tarkoituksena olisi Dalamatian tyhjäksi jättämän paikan täyttäminen eli, että se toimisi kulttuurin ja uskonnon keskuksena ympäristön barbaareille.
Uskonnollinen ryhmä äänestettiin oitis kumoon. Enemmistö torjui sellaisen opin, että heidän esivanhempansa olivat muka syyllistyneet kapinaan. Heidän rotuunsa lyöty moinen poltinmerkki loukkasi heitä. Kun näin oli suoriuduttu yhdestä kiistaan liittyvästä kolmesta näkökulmasta ja kun he eivät keskustelemalla onnistuneet tekemään ratkaisua kahdesta jäljellä olevasta, he turvautuivat taisteluun. Uskonnollismieliset—taisteluun osallistumattomat—pakenivat koteihinsa etelään, kun heidän toverinsa sen sijaan taistelivat kunnes olivat miltei hävittäneet toisensa.
Noin kaksitoistatuhatta vuotta sitten tehtiin toinen Baabelin tornin pystytysyritys. Andiittien sekoittumarodut (nodiitteja ja adamiitteja) ryhtyivät pystyttämään uutta temppeliä ensimmäisen rakennelman raunioille, mutta hanke ei saanut riittävästi kannatusta; se luhistui omaan suurellisuuteensa. Kyseinen seutu tunnettiin kauan aikaa Baabelin maana.