Aatami ja Eeva

Kertomus Urantian luomisesta kuudessa päivässä perustui perimätietoon siitä, että Aatami ja Eeva olivat käyttäneet tasan kuusi päivää puutarhan alkukatselmukseen. Tämä seikka antoi miltei pyhyyden leiman viikonpituiselle ajanjaksolle, jonka alun perin olivat ottaneet käyttöön dalamatialaiset. Sitä, että Aatami käytti kuusi päivää puutarhan tarkastamiseen ja alustavien organisointisuunnitelmien laatimiseen, ei ollut etukäteen järjestetty, vaan päivien kuluessa tilanne vain muotoutui sellaiseksi. Seitsemännen päivän valikoituminen palvontapäiväksi tapahtui edellä kerrotuista syistä täysin sattumalta.

Tarina maailman luomisesta kuudessa päivässä oli myöhemmin syntynyt ajatus, joka sai alkunsa itse asiassa yli kolmekymmentätuhatta vuotta jälkeenpäin. Eräs tämän kertomuksen yksityiskohta—auringon ja kuun äkillinen ilmaantuminen—on saattanut saada alkunsa perimätiedoista, joiden mukaan maailma ilmaantui muinoin yhtäkkiä pienistä ainehiukkasista koostuneesta avaruuden tiheästä pilvestä, joka oli kauan aikaa kätkenyt sekä auringon että kuun näkyvistä.

Taru siitä, että Eeva luotiin Aatamin kylkiluusta, on sekava tiivistelmätarina Aatamin ja Eevan saapumisesta ja siitä taivaallisesta kirurgiasta, joka liittyi elävien substanssien vaihtoon, silloin kun Planeettaprinssin ruumiillinen esikunta saapui tänne yli neljäsataaviisikymmentätuhatta vuotta aiemmin.

Valtaosa maailman kansoista on saanut vaikutteita perimätiedosta, jonka mukaan Aatamille ja Eevalle luotiin fyysinen hahmo vasta heidän saavuttuaan Urantialle. Usko siihen, että ihminen on luotu savesta, oli itäisellä pallonpuoliskolla kokolailla yleinen. Tämä perimätieto on jäljitettävissä Filippiinien saarilta maailman ympäri aina Afrikkaan asti. Ja monet ryhmät omaksuivat tämän kertomuksen siitä, että ihminen sai alkunsa savesta jonkinmuotoisen erityisen luomisteon kautta, ja korvasivat tällä aikaisemmat uskomukset asteittain tapahtuneesta luomisesta eli evoluutiosta.

Kaukana Dalamatian ja Eedenin vaikutuspiiristä ihmiskunta oli taipuvainen uskomaan ihmisrodun asteittaiseen kehittymiseen. Evoluution tosiasia ei ole mikään nykyajan keksintö, sillä muinaiset ihmiset ymmärsivät ihmisen edistymisen hitaan ja evolutionaarisen luonteen. Varhaisilla kreikkalaisilla oli tästä selvät käsitykset siitäkin huolimatta, että Mesopotamia oli heistä katsoen lähellä. Vaikka monet maailman roduista sekaantuivatkin surkeasti käsityksissään evoluutiosta, monet alkukantaiset heimot uskoivat ja opettivat silti, että he olivat eri eläinten jälkeläisiä. Primitiivisillä kansanheimoilla oli tapana valita ”toteemikseen” ne eläimet, jotka he otaksuivat kantaisikseen. Jotkin Pohjois-Amerikan intiaaniheimot uskoivat polveutuvansa majavista ja kojooteista. Muutamat afrikkalaisheimot opettivat polveutuvansa hyeenasta, muuan malaijiheimo katsoo polveutuvansa puoliapinasta, eräs Uuden Guinean kansanryhmä puolestaan papukaijasta.

Koska babylonialaisilla oli välitön yhteys adamiittien sivilisaation jäänteisiin, he laajensivat ja kaunistivat kertomusta ihmisen luomisesta. He opettivat ihmisen polveutuneen suoraan jumalista. He pitivät kiinni käsityksestään rodun aristokraattisesta alkuperästä, mikä oli tietenkin ristiriidassa savestaluomisopin kanssa.

Vanhan testamentin luomisselostus on peräisin paljon Moosesta myöhäisemmältä ajalta; hän ei koskaan opettanut näin vääristynyttä tarinaa heprealaisille. Mutta hän esitti israelilaisille kylläkin yksinkertaisen ja tiivistetyn luomiskertomuksen ja toivoi sen avulla antavansa lisäpontta vetoomukselleen Luojan, Universaalisen Isän, palvonnasta, josta hän käytti nimeä Herra, Israelin Jumala.

Ensimmäisissä opetuksissaan Mooses viisaasti kyllä ei yrittänytkään mennä ajallisesti Aatamia kauemmas, ja koska Mooses oli heprealaisten ylin opettaja, kertomukset Aatamista tulivat liitetyiksi mitä likeisimmin luomiskertomuksiin. Se, että varhaisemmat perimätiedot tunsivat Aatamia edeltäneen sivilisaation, käy selvästi ilmi siitä, että tekstin myöhemmiltä muokkaajilta, joiden tarkoituksena oli kitkeä tekstistä kaikki viittaukset ihmisistä kertoviin asioihin Aatamia edeltävältä ajalta, jäikin poistamatta paljastava maininta Kainin muuttamisesta ”Nodin maahan”, jossa hän otti itselleen vaimon.

Heprealaisilla ei ollut yleisessä käytössä mitään kirjoitettua kieltä vielä pitkään aikaan heidän Palestiinaansaapumisensa jälkeen. He oppivat kirjaimiston käytön filistealaisilta naapureiltaan, jotka olivat poliittisia pakolaisia korkeamman kreetalaisen sivilisaation piiristä. Jokseenkin vuoteen 900 eKr saakka heprealaiset harrastivat kirjoittamista varsin vähän, ja kun heillä ei ollut kirjoitettua kieltä ennen äsken mainittua myöhäistä ajankohtaa, heidän keskuudessaan kiersi useita erilaisia luomistarinoita, mutta Babyloniassa vietetyn vankeuden jälkeen he kallistuivat yhä enemmän muunnellun mesopotamialaisversion kannalle.

Juutalainen perimätieto kiteytyi Mooseksen ympärille, ja kun tämä pyrki selvittämään Abrahamin sukujuuria aina Aatamiin asti, niin juutalaiset otaksuivat, että Aatami oli koko ihmiskunnan ensimmäinen edustaja. Jahve oli luoja, ja koska Aatamin oletettiin olleen ensimmäinen ihminen, johtopäätös oli, että Jahven on täytynyt luoda maailma vähän ennen kuin hän teki Aatamin. Ja näin perimätieto Aatamin kuudesta päivästä tuli mukaan tarinan kudelmaan sillä seurauksella, että miltei tuhat vuotta sen jälkeen, kun Mooses oli elänyt maan päällä, kirjoitettiin muistiin perimätieto kuusipäiväisestä luomistapahtumasta, ja tarina pantiin myöhemmin hänen nimiinsä.

Kun juutalaiset papit palasivat Jerusalemiin, he olivat jo saaneet valmiiksi olemisen alkua käsittelevän kertomuksensa. Kohta he keksivät väittää, että tämä runoelma oli hiljattain löytynyt Mooseksen kirjoittama luomiskertomus. Mutta silloiset, noin vuoden 500 eKr heprealaiset eivät pitäneet näitä kirjoituksia jumalallisina ilmoituksina, vaan he suhtautuivat niihin paljolti samalla tavoin kuin myöhempien aikojen kansat suhtautuvat mytologisiin taruihin.

Tämä epäaito dokumentti, jota pidetään Mooseksen opetuksena, saatettiin Egyptin kreikkalaisen Ptolemaios-kuninkaan tietoon. Hän käännätti sen seitsemästäkymmenestä tutkijasta koostuneen toimikunnan toimesta kreikan kielelle uutta Aleksandrian kirjastoaan varten. Ja niin tämä kertomus joutui niiden kirjoitusten joukkoon, jotka jälkeenpäin päätyivät heprealaisten ja kristittyjen uskonnon myöhempien ”pyhien kirjoitusten” kokoelmien osaksi. Ja samastuminen näihin teologisiin järjestelmiin sai aikaan, että kyseiset käsitykset vaikuttivat pitkän aikaa ja syvällisesti monien länsimaisten kansojen filosofiaan.

Kristityt opettajat pitivät yllä uskomusta ikään kuin mahtikäskystä tapahtuneesta ihmiskunnan luomisesta, ja kaikki tämä johti suoraan sellaisen olettamuksen muodostumiseen, että joskus muinaisuudessa olisi ollut utopistisen autuuden kultainen aikakausi, sekä teoriaan ihmisen tai yli-ihmisen lankeemuksesta, joka selitti, miksei yhteiskunnan tilanne ollut kovinkaan utopistinen. Tällaiset näkemykset elämästä ja ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa olivat parhaimmillaankin masentavia, sillä ne rakentuivat pikemminkin uskomukseen taantumisesta kuin edistymisestä, samalla kun ne loivat kuvan kostonhimoisesta Jumaluudesta, joka oli purkanut vihaansa ihmisrodun päälle kostoksi planeetan entisten vallankäyttäjien tekemistä virheistä.

”Kultainen aikakausi” on myytti, mutta Eeden oli fakta, ja puutarhan sivilisaatio todellakin luhistui. Aatami ja Eeva toimivat puutarhassa sataseitsemäntoista vuotta, kunnes he Eevan kärsimättömyyden ja Aatamin tekemien virhearviointien vuoksi ottivat vapauden poiketa säädetyltä tieltä ja niin tehdessään saattoivat itsensä nopeasti onnettomuuteen ja hidastivat tuhoisasti koko Urantian kehityksellistä etenemistä.

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.