Kun ihmiset joutuvat olemaan lähellä toisiaan, he useinkin oppivat pitämään toisistaan, mutta primitiivinen ihminen ei ollut luonnostaan mitenkään ylitsevuotavainen veljeyden hengeltään eikä halukas solmimaan sosiaalisia yhteyksiä kaltaisiinsa. Varhaisrodut oppivat pikemminkin vasta karvaan kokemuksen kautta, että ”yhteistyössä on voimaa”; ja juuri tämä luontaisen veljellisen kiintymyksen puuttuminen on nytkin ihmisten välisen veljeyden välittömän toteutumisen esteenä Urantialla.
Yhteenliittymisestä tuli jo varhaisessa vaiheessa elossasäilymisen ehto. Yksinäinen ihminen oli avuton, ellei hän kantanut heimomerkkiä todisteena kuulumisestaan johonkin ryhmään, joka varmasti kostaisi jokaisen häneen kohdistuvan päällekarkauksen. Vielä Kainin aikana oli kohtalokasta kuljeskella yksikseen ilman merkkiä johonkin ryhmään kuulumisesta. Sivilisaatiosta on kehittynyt ihmiselle vakuutus väkivaltaista kuolemaa vastaan, ja vakuutusmaksut suoritetaan puolestaan alistumalla yhteiskunnan säätämiin lukuisiin lain määräyksiin.
Alkukantainen yhteiskunta perustui näin ollen välttämättömyydestä kasvaneeseen vastavuoroisuuteen ja yhteenliittymisestä seuranneeseen lisääntyneeseen turvallisuuteen. Ja ihmisyhteiskunta on kehittynyt aikakausia pitkien jaksojen kuluessa tämän eristyneisyydenpelon seurauksena ja vastahakoisen yhteistoiminnan myötä.
Primitiiviset ihmiset oppivat jo aikaisessa vaiheessa, että ryhmä on tavattomasti mahtavampi ja väkevämpi kuin sen yksittäisten osasten pelkkä summa. Sata yhteen liittynyttä ja yhteisymmärryksessä toimivaa miestä pystyy siirtämään suuren kiven, ja parikymmentä hyvin koulutettua järjestyksenvalvojaa kykenee hillitsemään vihaisen väkijoukon. Ja juuri näin yhteiskunta syntyi; ei pelkästään siitä, että monet liittyivät yhteen, vaan paremminkin tuloksena siitä, että älykkäät yhdessätoimijat organisoituivat. Mutta yhteistoiminta ei ole ihmisen luonnollinen ominaisuus, vaan hän oppii yhteistyöhön, ensiksi siksi, että hän pelkää, ja myöhemmin siksi, että hän havaitsee sen hyödyllisimmäksi tavaksi kohdata ajallisuuden vaikeudet ja suojautua luuloteltuja ikuisuuden vaaroja vastaan.
Tällä tavoin jo varhaisessa vaiheessa alkeelliseksi yhteiskunnaksi järjestyneet kansakunnat menestyivät muita paremmin sekä luonnon voittamisessa että puolustautumisessa muita ihmisiä vastaan; heillä oli paremmat hengissäselviämisen mahdollisuudet. Siitä lähtien sivilisaatio on kohtaamistaan monista takaiskuista huolimatta kulkenut Urantialla tasaisesti eteenpäin. Ja vain siksi, että yhteenliittymiseen sisältyy se arvo, että hengissäsäilymisen mahdollisuus sen myötä paranee, ihmisen monet virheratkaisutkaan eivät ole tähän mennessä onnistuneet pysäyttämään tai tuhoamaan ihmissivilisaatiota.
Sen, että nykypäivien kulttuuriyhteiskunta on ilmiönä kokolailla uusi, osoittaa oivallisesti sellaisten alkeellisten sosiaalisten olojen säilyminen aina nykyaikaan asti, jollaiset ovat ominaisia Australian alkuasukkaille sekä Afrikan bushmanneille ja pygmeille. Näiden takapajuisten kansanheimojen keskuudessa on vieläkin havaittavissa jonkinlaista alkuaikojen ryhmävihamielisyyttä, henkilökohtaista epäluuloisuutta ja muita varsin epäsosiaalisia ominaisuuksia, jotka olivat kaikille primitiivisille roduille hyvinkin tunnusomaisia. Nämä muinaisaikojen ei-sosiaalisten kansanheimojen surkeat jäänteet ovat oivallisena todisteena siitä tosiasiasta, että ihmisen luonnollinen individualistinen taipumus ei pysty kilpailemaan menestyksellisesti sosiaaliseen edistymiseen kuuluvien tehokkaampien ja voimakkaampien organisaatioiden ja yhteenliittymien kanssa. Tällaiset takapajuiset ja epäluuloiset, antisosiaaliset rodut, joiden puhuma murre muuttuu aina viidenkymmenen tai sadan kilometrin välein, ovat havainnollinen esitys siitä, millaisessa maailmassa saattaisitte nyt elää, ellei Planeettaprinssin ruumiillisen esikunnan yhteen nivoutunutta opetusta eikä Aatamin rodunkohentajaryhmän myöhempiä ponnistuksia olisi esiintynyt.
Nykyajan iskulause ”takaisin luontoon” on tietämättömyydestä johtuvaa itsensä pettämistä, uskomus, jonka mukaan kerran todellakin olisi vallinnut kuviteltu ”kultainen aikakausi”. Ainoa perusta tarulle kultaisesta aikakaudesta on siinä, että Dalamatia ja Eeden ovat historiallisia tosiasioita. Mutta nämä entisiin verrattuina paremmat yhteiskunnat olivat vielä kaukana utopististen haaveiden todeksitulosta.