On mahdotonta tarkalleen määritellä liikkuvan kohteen täsmällinen sijainti ja samalla sen nopeus; jokainen yritys jommankumman mittaamiseksi merkitsee väistämättä sitä, että toinen muuttuu. Kuolevaisen ihmisen eteen nousee samanlainen paradoksi, kun hän ryhtyy tekemään kemiallista analyysiä protoplasmasta. Kemisti voi antaa selvityksen kuolleen protoplasman kemiasta, mutta elävän protoplasman fyysistä rakennetta tai sen dynamiikkaa hän ei voi selvittää. Tiedemiehet pääsevät kylläkin kerta kerralta yhä lähemmäksi elämän salaisuuksia, mutta he eivät koskaan saa niitä selville, ja tämä johtuu yksinomaan siitä, että analysoidakseen protoplasmaa heidän on tapettava se. Kuollut protoplasma painaa saman kuin elävä protoplasma, mutta se ei ole samaa.
Kaikissa elollisissa olioissa ja olennoissa on synnynnäinen kyky sopeutua ympäristöönsä. Jokaisessa elävässä kasvi- tai eläinsolussa, jokaisessa elävässä organismissa—aineellisessa tai hengellisessä—on tyydyttämätön kaipuu päästä yhä suurempaan täydellisyyteen ympäristöönsopeutumisessa, organismin mukautumisessa, ja yhä laajempaan elämän tarkoituksen toteutumiseen. Nämä kaikkien elollisten päättymättömät ponnistelut todistavat, että niissä on myötäsyntyinen pyrkimys täydellisyyteen.
Tärkein edistysaskel kasvien evoluutiossa oli klorofyllin eli lehtivihreän valmistuskyvyn kehittyminen, ja seuraavaksi tärkein edistysaskel oli itiön kehittyminen monimutkaiseksi siemeneksi. Itiö on mitä tehokkain lisääntymisväline, mutta siitä puuttuvat siemenelle luontaiset variaation ja monipuolisuuden potentiaalit.
Yksi hyödyllisimmistä ja monimutkaisimmista tapahtumista korkeampien eläinlajien evoluutiossa oli se, että kehittyi verenkiertoon osallistuvien verisolujen sisältämän raudan kyky esiintyä hapen tuojan ja hiilidioksidin poistajan kaksoisroolissa. Ja tämä punaisten verisolujen käyttäytyminen on esimerkki siitä, miten kehittyvät organismit kykenevät mukauttamaan toimintansa vaihteleviin tai muuttuviin olosuhteisiin. Korkeammat eläimet—ihminen niiden mukana—huolehtivat kudostensa hapensaannista punasolujen sisältämän raudan avulla. Rauta tuo eläviin soluihin happea ja aivan yhtä tehokkaasti se poistaa hiilidioksidia. Mutta muutkin metallit voidaan saada palvelemaan samaa tarkoitusta. Mustekala käyttää tähän tehtävään kuparia ja merituppi käyttää vanadiumia.
Siitä, että tällaiset biologiset mukautumiset ovat jatkuvia, on esimerkkinä Urantian korkeampien nisäkkäiden hampaiston kehitys. Ihmisen kaukaisten esi-isien hampaiden lukumäärä nousi kolmeenkymmeneenkuuteen, ja sitten alkoi hampaiston mukautuva uudelleenjärjestyminen kohti alkuihmisen ja tämän lähisukulaisten kolmeakymmentäkahta hammasta. Nyt ihmislaji on hitaasti kulkeutumassa kohti kahdenkymmenenkahdeksan hampaan hampaistoa. Evoluutioprosessi jatkuu tällä planeetalla yhä aktiivisena ja mukautumiseen pyrkivänä.
Mutta monet arvoituksellisilta näyttävät elävien organismien sopeutumisilmiöt ovat puhtaasti kemiallisia, täysin fysikaalisia. Minä hetkenä hyvänsä kenen tahansa ihmisen verenkierron piirissä on mahdollisuus yli 15.000.000 kemialliseen reaktioon kymmenkunnan umpirauhasen erittämien hormonien välillä.
Kasvikunnan alemmat muodot reagoivat herkästi fysikaaliseen, kemialliseen ja sähköiseen ympäristöön. Mutta noustaessa elollisuuden asteikkoa ylöspäin alkavat mieleen kohdistuvat seitsemän auttajahengen toiminnat yksi kerrallaan vaikuttaa, ja mieli muuttuu yhä sopeuttavammaksi, luovemmaksi, koordinoivammaksi ja hallitsevammaksi. Eläinten kyky sopeutua elämään ilmassa, vedessä ja maalla ei ole yliluonnollinen lahja, vaan se on fyysisen tason yläpuolella oleva sopeutumisilmiö.
Fysiikka ja kemia yksinään eivät pysty selittämään, miten ihminen kehittyi ensimmäisten merien sisältämästä alkuaikojen protoplasmasta. Oppimiskyky—muisti ja tapauskohtainen reagointi ympäristöön—on mielen ominaisuus. Fysiikan lait eivät reagoi opetukseen; ne ovat muuttamattomia ja muuttumattomia. Kemialliset reaktiot eivät opettamalla muutu; ne ovat aina samanlaisia ja luotettavia. Ellei Kvalifioimattoman Absoluutin läsnäoloa oteta lukuun, sähköiset ja kemialliset reaktiot ovat ennustettavissa. Mutta mieli voi hyötyä kokemuksesta, se voi oppia niistä reaktiivisesti syntyneistä käyttäytymistavoista, jotka ovat tuloksena ärsykkeiden toistumisesta.
Älyllisyyttä edeltävät organismit reagoivat ympäristön ärsykkeisiin, mutta ne organismit, jotka reagoivat mielihoivaan, pystyvät järjestelemään ja muokkaamaan ympäristöä itseään.
Fyysisillä aivoilla ja niihin liittyvällä hermostolla on synnynnäinen kyky reagoida mielihoivantaan, aivan kuten persoonallisuuden kehittyvä mieli omaa tietyn myötäsyntyisen kyvyn hengen vastaanottamiseen ja sisältää sen vuoksi potentiaalit hengelliseen edistymiseen ja tuloksiinpääsyyn. Älyllinen, sosiaalinen, moraalinen ja hengellinen kehitys on riippuvaista seitsemän auttajahengen ja näiden fyysisen tason yläpuolella olevien kumppanien mielihoivannasta.