◄ 6:6
Luku 6
6:8 ►

Iankaikkinen Poika

7. Iankaikkisen Pojan persoonallisuus

6:7.1

Iankaikkinen Poika on se infiniittinen persoonallisuus, jonka kvalifioimattomista persoonallisuuskahleista Universaalinen Isä vapautui kolminaistumismenetelmällä ja jonka vuoksi hän on aina siitä lähtien loputtomassa ylenpalttisuudessa ja jatkuvasti lahjoittanut minuuttaan alati laajenevalle Luojista ja luoduista koostuvalle universumilleen. Poika on absoluuttinen persoonallisuus; Jumala on isäpersoonallisuus—persoonallisuuden alkulähde, persoonallisuuden antaja, persoonallisuuden alkusyy. Jokaisen persoonallisen olennon persoonallisuus juontuu Universaalisesta Isästä, kuten Alkuperäinen Poikakin saa persoonallisuutensa ikuisesti Paratiisin-Isältä.

6:7.2

Paratiisin-Pojan persoonallisuus on absoluuttinen ja puhtaasti hengellinen, ja tämä absoluuttinen persoonallisuus on myös jumalallinen ja ikuinen malli, ensiksi Isän suorittamasta persoonallisuuden lahjoittamisesta Myötätoimijalle, ja sittemmin hänen toteuttamastaan persoonallisuuden lahjoittamisesta hänen myriadeille luoduilleen kautta koko kaukaisuuksiin ulottuvan maailmankaikkeuden.

6:7.3

Iankaikkinen Poika on vilpittömän armelias hoivaaja, jumalallinen henki, hengellinen voima ja reaalinen persoonallisuus. Poika on se Jumalan hengellinen ja persoonallinen olemus, joka on tuotu julki universumeille—Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen olennaisin olemus, riisuttuna kaikesta ei-persoonallisesta, jumalallisuuteen kuulumattomasta, ei-hengellisestä ja puhtaasti potentiaalisesta. Mutta ihmismielelle on mahdotonta välittää sanallista kuvaa Iankaikkisen Pojan ylivertaisen persoonallisuuden kauneudesta ja suurenmoisuudesta. Kaikki se, mikä pyrkii kätkemään Universaalisen Isän hämäräänsä, kaikki se toimii miltei yhtä vaikuttavasti estäessään ajatuksissa tapahtuvan Iankaikkisen Pojan tunnistamisen. Teidän täytyy odottaa Paratiisiin-pääsyänne, ja silloin ymmärrätte, miksi en kyennyt kuvailemaan tämän absoluuttisen persoonallisuuden luonnetta niin, että äärellinen mieli olisi sen käsittänyt.


◄ 6:6
 
6:8 ►