◄ 56:4
Luku 56
56:6 ►

Universaalinen ykseys

5. Jumaluuden ykseys

56:5.1

Paratiisin-Jumaluuden ykseys, jakamattomuus, on eksistentiaalista ja absoluuttista. On olemassa kolme ikuista Jumaluuden personoitumaa: Universaalinen Isä, Iankaikkinen Poika ja Ääretön Henki, mutta Paratiisin-Kolminaisuudessa he ovat aktuaalisesti yksi Jumaluus, jakamaton ja jakamattomissa oleva.

56:5.2

Eksistentiaalisen todellisuuden alkuperäiseltä Paratiisi-Havonan tasolta on erillistynyt kaksi absoluuttisuuden alapuolella olevaa tasoa, ja niillä Isä, Poika ja Henki ovat ryhtyneet luomaan lukuisia persoonallisia kumppaneita ja alaisia. Ja vaikka tässä yhteydessä ei ole paikallaan ryhtyä käsittelemään jumaluuden absoniittista yhdistymistä perimmäisyyden transsendentaalisilla tasoilla, on kuitenkin sopivaa tarkastella joitakin piirteitä niiden erilaisten Jumaluuden personoitumien yhdistävässä toiminnassa, joissa jumalallisuus tulee luomistuloksen eri lohkojen ja älyllisten olentojen eri luokkien kannalta toiminnallisesti esille.

56:5.3

Nykyinen jumalallisuuden toimiminen superuniversumeissa ilmenee aktiivisena Korkeimpien Luojien—paikallisuniversumien Luoja-Poikien ja -Henkien, superuniversumien Päivien Muinaisten ja Paratiisin Seitsemän Valtiashengen—toiminnoissa. Nämä olennot muodostavat Seitsenkertaisen Jumalan kolme ensimmäistä tasoa, jotka johtavat sisäänpäin Universaaliseen Isään, ja koko tämä Seitsenkertaisen Jumalan toimipiiri koordinoituu parhaillaan kokemuksellisen jumaluuden ensimmäisellä tasolla kehittyvässä Korkeimmassa Olennossa.

56:5.4

Paratiisissa ja keskusuniversumissa Jumaluuden ykseys on olemassaoloon kuuluva tosiasia. Kaikkialla ajallisuuden ja avaruuden kehittyvissä universumeissa Jumaluuden ykseys on saavutettu ominaisuus.


◄ 56:4
 
56:6 ►