Sitä mukaa kun maailmat etenevät pitemmälle asettuneisuudessaan valoon ja elämään, yhteiskunnasta tulee yhä rauhanomaisempi. Yksilöstä on tullut entistä altruistisempi ja veljellisempi, vaikkei hän silti ole yhtään riippumattomampi, ja vaikka hän edelleen omistaakin yhtä paljon huomiota perheelleen.
Ette Urantialla, sellaisina kuin nyt olette, osaa antaa suurtakaan arvoa sille, miten pitkälle näiden täydellistyneiden maailmojen valistuneet sukukunnat ovat päässeet ja miten kauas ne ovat edistyneet. Evolutionaariset rodut puhkeavat näissä ihmisissä kukkaansa. Mutta nämä olennot ovat yhä kuolevaisia; edelleenkin he hengittävät, syövät, nukkuvat ja juovat. Tämä suurenmoinen kehitystulos ei ole taivas, mutta se antaa oivallisen ennakkoaavistuksen Paratiisiin-nousun varrella olevista jumalallisista maailmoista.
Normaalissa maailmassa kuolevaissukukunnan biologinen elinkelpoisuus on Aatamin jälkeen seuranneiden ajanjaksojen kuluessa jo kauan sitten saatettu korkealle tasolle, ja nyt ihmisen fyysinen kehitys jatkuu aikakaudesta toiseen läpi kaikkien vakiintuneisuuden ajanjaksojen. Sekä näkemisen että kuulemisen ulottuvuus laajenee. Tähän aikaan tultaessa väestömäärä pysyy muuttumattomana. Lisääntymistä säännöstellään planeetan tarpeiden ja perinnöllisten, syntymässä saatavien kykyjen mukaisesti. Planeetalla tänä aikakautena elävät kuolevaiset jaetaan viidestä kymmeneen ryhmään, ja alempien ryhmien sallitaan tuottaa vain puolet korkeampien ryhmien tuottamasta lapsimäärästä. Tällaisen suurenmoisen rodun jatkuvassa, koko valon ja elämän aikakauden läpi ulottuvassa kohenemisessa on suurelta osin kyse niiden rotuainesten valikoivasta lisäämisestä, joissa sosiaalisella, filosofisella, kosmisella ja hengellisellä alalla ilmenee muita verrattomampia ominaisuuksia.
Suuntaajien saapuminen tapahtuu edellisten evolutionaaristen kausien tapaan, ja sitä mukaa kuin aikakaudet siirtyvät menneisyyteen, nämä kuolevaiset käyvät yhä kykenevämmiksi pitämään yhteyttä Jumalan osaseen sisimmässään. Kehityksen alkuvaiheissa ja esihengellisissä vaiheissa mielenauttajahenget ovat yhä toiminnassa. Pyhä Henki ja enkelien hoiva ovat entistäkin tuloksellisempia sitä mukaa, kuin vakiintuneen elämän peräkkäiset aikakaudet yksi toisensa jälkeen koetaan. Valon ja elämän neljännessä vaiheessa edistyneiden kuolevaisten kokemusmaailmaan näyttää kuuluvan melko laaja ja tietoinen yhteydenpito sen Valtiashengen henkiläsnäoloon, jonka toimipiiriin superuniversumi kuuluu, kun sen sijaan tällaisen maailman filosofia keskittyy siihen, että päästäisiin ymmärrykseen Korkeinta Jumalaa koskevista uusista ilmoituksista. Tässä edistyneessä tilassa olevien planeettojen ihmisasukkaista yli puolet kokee translaation elävien joukosta morontiatilaan. Juuri näin ”kaikki vanha on katoamassa; katso, kaikki tulee uudeksi”.
Ymmärrämme asian niin, että fyysinen kehitys on valon ja elämän aikakauden viidennen jakson päättymiseen mennessä saavuttanut täyden mittansa. Panemme merkille, että kehittyvään ihmismieleen liittyvän hengellisen kehityksen ylärajat määrää se yhdistyneiden morontia-arvojen ja kosmisten merkitysten taso, jolla suuntaajafuusio tapahtuu. Mutta kun on kyse viisaudesta, otaksumme, vaikkemme sitä tosiasiassa tiedä, ettei älyllisellä kehityksellä ja viisauteen yltämisellä voi koskaan olla mitään rajaa. Seitsemännen vaiheen maailmassa viisaus voi tyhjentää aineelliset potentiaalinsa, astua mota-ymmärrykseen ja saada lopulta tuntuman jo absoniittiseen suurenmoisuuteenkin.
Panemme merkille, että ihmiset oppivat näissä pitkälle kehittyneissä ja seitsemännen vaiheen osalta kauas ehtineissä maailmoissa hallitsemaan täysin paikallisuniversumin kieltä, jo ennen kuin heidät otetaan taivaaseen, ja olen vieraillut muutamilla hyvin vanhoilla planeetoilla, joissa abandonterit opettivat iäkkäämmille kuolevaisille superuniversumin kieltä. Ja näissä maailmoissa olen tehnyt havaintoja menetelmästä, jolla absoniittiset persoonallisuudet paljastavat finaliittien läsnäolon morontiatemppelissä.
Tällainen on kertomus kuolevaisten evolutionaarisissa maailmoissa toteuttaman eteenpäin ponnistelun suurenmoisesta päämäärästä. Ja tämä kaikki tapahtuu, jo ennen kuin ihmiset astuvat morontiaaliseen elämänvaiheeseensa. Aineellisten kuolevaisten on asutuissa maailmoissa jo mahdollista saavuttaa koko tämä loistava kehitys, ja se on vasta ensimmäinen vaihe siinä loputtomassa ja käsittämättömässä elämänurassa, johon kuuluvat nousu Paratiisiin ja jumalallisuuden saavuttaminen.
Mutta voisitko mitenkään edes kuvitella, minkälaisia evolutionaarisia kuolevaisia nyt on nousemassa maailmoista, jotka ovat jo kauan olleet valon ja elämän vakiintuneisuuden seitsemännessä vaiheessa? Juuri heidän kaltaisensa saapuvat paikallisuniversumin pääkaupungin morontiamaailmoihin aloittaakseen ylösnousemuksellisen elämänvaiheensa sieltä.
Jos epäilysten raastaman Urantian kuolevaiset vain voisivat tarkkailla yhtäkin näistä kauan sitten valoon ja elämään asettuneista edistyneemmistä maailmoista, he eivät enää koskaan asettaisi kyseenalaiseksi luomistyön evolutionaarisen järjestelmän viisautta. Vaikka ei mitään sellaista tulevaisuutta olisikaan, joka merkitsee iäti jatkuvaa luodun edistymistä, tällaisten, loppuunviedystä tavoitteiden saavuttamisesta kertovien vakiintuneiden maailmojen kuolevaisrotujen häikäisevät evolutionaariset saavutukset osoittaisivat ihmisen luomisen ajallisuuden ja avaruuden maailmoihin silti perin juurin oikeutetuksi.
Pohdimme usein, olisiko näiden oivallisten ylösnousemuskuolevaisten edelleenkin määrä liittyä Lopullisuuden Saavuttajakuntaan siinä tapauksessa, että suuruniversumi asettuisi valoon ja elämään. Mutta vastausta emme tiedä.