Luciferin manifesti julkistettiin Satanian vuotuisessa konklaavissa, joka pidettiin lasimerellä yhteen kokoontuneiden Jerusemin joukkojen edessä vuoden viimeisenä päivänä, Urantian ajanlaskun mukaan noin kaksisataatuhatta vuotta sitten. Saatana julisti, että palvontaa voitaisiin osoittaa universaalisille voimille—fyysisille, älyllisille ja hengellisille—mutta, että alamaisuutta voitaisiin tunnustaa vain aktuaaliselle ja läsnä olevalle hallitsijalle, Luciferille, ”ihmisten ja enkelten ystävälle” ja ”vapauden Jumalalle”.
Itsetehostus oli Luciferin kapinan taisteluhuuto. Eräs hänen pääväittämistään oli, että jos kerran itsehallinto oli hyväksi ja oikein Melkisedekeille ja muille ryhmille, se oli yhtä lailla hyväksi älyllisten olentojen kaikille muillekin luokille. Hän oli peloton ja sinnikäs ”mielellisten olentojen tasa-arvoisuuden” ja ”älyllisten olentojen veljeyden” puolustamisessaan. Hän oli sitä mieltä, että kaikki hallinto tulisi rajoittaa paikallisiin planeettoihin ja niiden vapaaehtoinen liittoutuminen paikallisjärjestelmiin. Kaikkea muunlaista valvontaa hän piti sallimattomana. Hän lupasi Planeettaprinsseille, että nämä saisivat hallita maailmoja ylimpinä toimeenpanijoina. Hän arvosteli ankarasti sitä, että lainsäädäntätoiminnot oli sijoitettu konstellaatiopäämajaan ja että oikeudelliset asiat hoidettiin universumin pääkaupungista käsin. Hän taisteli sen puolesta, että kaikki nämä hallituksen tehtävät olisi pitänyt keskittää järjestelmäpääkaupunkeihin, ja kiirehti kokoamaan oman lakiasäätävän kokouksensa, ja hän organisoi omat, Saatanan tuomiovallan alaisuudessa toimineet oikeusistuimensa. Hän määräsi luopurimaailmojen prinssit tekemään samoin.
Luciferin hallintokabinetti meni kokonaisuudessaan hänen puolelleen, ja sen jäsenet vannoivat julkisesti virkavalan ”vapautettujen maailmojen ja järjestelmien” uuden päällikön alaisen hallinnon viranhaltijoina.
Vaikka Nebadonissa oli ollut kaksi aiempaa kapinaa, ne tapahtuivat syrjäisissä konstellaatioissa. Luciferin mielestä nämä kapinat epäonnistuivat siksi, että älyllisten olentojen enemmistö ei seurannut johtajiaan. Hän väitti, että ”enemmistöt hallitsevat”, että ”mieli on erehtymätön”. Universumin hallitsijoiden hänelle suoma vapaus näytti tukevan monia hänen rikollisia väittämiään. Hän uhmasi kaikkia ylempiään, ja kuitenkaan nämä eivät näyttäneet kiinnittävän hänen puuhailuihinsa mitään huomiota. Hänelle annettiin vapaat kädet ajaa viettelevää suunnitelmaansa hänelle haittaa tekemättä tai häntä estelemättä.
Kaikki armeliaisuudesta johtuneet viivytykset oikeuden toteutumisessa Lucifer selitti todisteiksi Paratiisin-Poikien hallituksen kykenemättömyydestä kapinan pysäyttämiseen. Hän saattoi avoimesti halveksia ja ylimielisesti uhmata Mikaelia, Immanuelia ja Päivien Muinaisia ja sitten selittää sen, ettei tästä koitunut mitään toimenpiteitä, vahvistavaksi todisteeksi universumin ja superuniversumin hallituksen kyvyttömyydestä.
Gabriel oli henkilökohtaisesti todistamassa kaikkia näitä epälojaaleja tapahtumakulkuja, ja hän teki tiettäväksi vain, että aikanaan hän puhuisi Mikaelin puolesta ja että kaikki olennot saisivat vapaasti ja kenenkään häiritsemättä tehdä valintansa; että ”Isän nimissä toimiva Poikien hallitus kaipasi vain lojaalisuutta ja antaumusta, joka olisi vapaaehtoista, varauksetonta ja viisastelun kestävää.”
Luciferin sallittiin pystyttää täysimääräinen kapinahallintonsa ja suorittaa sen yksityiskohtainen organisointi, ennen kuin Gabriel mitenkään pyrki kiistämään luopumisoikeutta tai vastustamaan kapinallisten propagandaa. Mutta Konstellaation-Isät rajoittivat näiden epälojaalien persoonallisuuksien toiminnan välittömästi Satanian järjestelmään. Siitä huolimatta tämä välikausi oli koko Satanian lojaaleille olennoille suuren koettelemuksen ja koetuksen aikaa. Kaikki oli muutaman vuoden ajan kaoottista, ja mansiomaailmoissa vallitsi suuri hämmennys.