Planeettaprinssin saapumisen myötä alkaa uusi tuomiokausi. Maan päälle ilmaantuu hallitus, ja päästään pitkälle ehtineeseen heimoelämän vaiheeseen. Jo muutaman tuhannen tämän hallinnon aikaisen vuoden kuluessa astutaan pitkiä sosiaalisia edistysaskeleita. Kuolevaiset saavuttavat normaaleissa oloissa tämän aikakauden kuluessa korkean sivilisaation tason. He eivät kamppaile barbariassa yhtä kauan kuin Urantian rodut. Mutta kapina muuttaa asutun maailman elämää niin laajasti, että teillä voi olla vain vähäinen tai täysin olematon käsitys siitä, millainen tämä hallinto normaalilla planeetalla on.
Tämän tuomiokauden keskimääräinen pituus on suunnilleen viisisataatuhatta vuotta, joskus pitempi, joskus lyhyempi. Tänä aikakautena planeetta kytketään järjestelmän yhteyspiireihin, ja sen hallinnon käyttöön asetetaan täydet kiintiöt serafi- ja muita taivaallisia auttajia. Ajatuksensuuntaajia saapuu kasvavin joukoin, ja serafisuojelijat laajentavat kuolevaisiin kohdistuvaa valvontajärjestelmäänsä.
Kun Planeettaprinssi saapuu alkukantaiseen maailmaan, siellä vallitsee pelkoon ja tietämättömyyteen pohjautuva kehitysuskonto. Prinssi ja hänen esikuntansa jakavat ensimmäistä kertaa tietoa korkeammasta totuudesta ja universumin organisaatiosta. Nämä ensimmäiset ilmoitususkontoa edustavat esitykset ovat sangen yksinkertaisia, ja koskevat yleensä paikallisjärjestelmän asioita. Uskonto on ennen Planeettaprinssin saapumista täysin evolutionaarinen prosessi. Sittemmin uskonto etenee sekä vähittäin annetun ilmoituksen että evoluution mukaisen kasvun tietä. Jokainen tuomiokausi, jokainen kuolevaisten aikakausi, saa edellistä laajemman esityksen hengellisestä totuudesta ja uskonnollisesta etiikasta. Maailman asukkaissa tapahtuva uskonnollisen vastaanottavaisuuden kehittyminen määrää suurelta osin heidän hengellisen edistymisensä nopeuden ja heille annettavan uskonnollisen ilmoituksen laajuuden.
Tämän tuomiokauden aikana sarastaa hengellinen aamunkoitto, ja eri roduilla moninaisine heimoineen on taipumusta kehittää erityisiä uskonnollisen ja filosofisen ajattelun järjestelmiä. Kaikkien näiden rotu-uskontojen läpi käy yhdenmukaisesti kaksi piirrettä: primitiivisten ihmisten varhaiset pelot ja Planeettaprinssin myöhemmät ilmoitukset. Näyttää siltä, että urantialaiset eivät joissakin suhteissa olisi tätä planetaarisen kehityksen vaihetta vielä kokonaan ohittaneet. Jatkaessasi tämän kirjan tutkimista havaitset yhä selvemmin, kuinka todellakin paljon maailmanne poikkeaa evolutionaarisen edistymisen ja kehityksen keskimääräisestä kurssista.
Mutta Planeettaprinssi ei ole ”Rauhan Ruhtinas”. Rotutaistelut ja heimosodat jatkuvat vielä tämänkin tuomiokauden puolella, mutta ne käyvät jatkuvasti harvinaisemmiksi ja laimeammiksi. Tämä on suuri rotujen hajaantumisen aikakausi, ja se huipentuu kiihkeän kansallismielisyyden ajanjaksoon. Ihonväri on heimoittaisten ja kansallisten ryhmittymien perustana, ja eri rodut kehittävät usein oman erillisen kielensä. Jokainen laajeneva kuolevaisryhmä pyrkii eristäytymään. Se, että on olemassa monia kieliä, edistää tätä eriseuraisuutta. Ennen kuin nämä moninaiset rodut yhdistyvät, niiden säälimättömän sotimisen seurauksena on joskus kokonaisten kansojen tuho; oranssit ja vihreät kansat ovat erityisen alttiita tällaiselle sukupuuttoon hävittämiselle.
Prinssin hallituskauden loppupuolella kansallinen elintapa alkaa keskitasoisissa maailmoissa syrjäyttää heimojakoon perustuvaa järjestelmää, tai pikemminkin se lasketaan olemassa olevien heimoryhmittymien päälle. Mutta prinssin aikakauden suuri sosiaalinen saavutus on perhe-elämän kehkeytyminen. Siihen saakka ihmissuhteet ovat olleet pääasiassa heimon sisäisiä suhteita. Nyt sen sijaan alkaa kotielämän hahmottuminen.
Kysymyksessä on sukupuolten välisen tasa-arvoisuuden toteutumisen tuomiokausi. Joillakin planeetoilla mies saattaa hallita naista, toisilla taas vallitsee päinvastainen järjestys. Normaalit maailmat vakiinnuttavat tänä aikakautena sukupuolten täyden tasa-arvoisuuden, mikä edeltää kotielämän ihanteiden täysimääräisempää toteutumista. Tämä on kotielämän kultaisen aikakauden sarastus. Heimokeskeisen hallinnon ajatus väistyy vähitellen kaksiosaisen kansakuntakeskeisen elämäntavan ja perhe-elämän ajatusmallin tieltä.
Maanviljely aloitetaan tämän kauden kuluessa. Perhe-elämän periaatteen leviäminen yhä laajemmalle joutuu ristiriitaan metsästäjän vaeltelevan ja vakiintumattoman elämäntavan kanssa. Vähin erin tavaksi vakiintuu asua pysyvästi samassa paikassa ja viljellä siellä maata. Eläinten kesyttäminen ja kotipiirissä tarvittavien taitojen kehittyminen etenevät pitkin askelin. Kun biologisen evoluution lakikorkeus on saavutettu, on saavutettu korkea sivilisaation taso, mutta mekaanisen alan kehitys on vähäistä, keksinnöt ovat vasta seuraavan aikakauden ominaispiirre.
Rodut puhdistuvat ja saavuttavat ennen tämän aikakauden päättymistä fyysisen täydellisyyden ja älyllisen kyvykkyyden korkean tason. Normaalin maailman alkuaikojen kehitystä auttaa suuresti menettelytapa, jonka mukaan korkeammantyyppisten kuolevaisten lisääntymistä edistetään ja alempien lisääntymistä vastaavasti rajoitetaan. Ja nimenomaan se seikka, etteivät alkuaikojen kansanne tehneet mainitunlaista eroa näiden tyyppien välillä, selittää, miksi Urantian nykyisten rotujen keskuudessa esiintyy niin monia vajavaisia ja rappeutuneita yksilöjä.
Yksi prinssin aikakauden suursaavutuksista onkin tämä vajaamielisten ja yhteisöön sopeutumattomien yksilöiden lisääntymisen rajoittaminen. Jo kauan ennen järjestyksessä toisten Poikien, Aatamien, saapumista useimmat maailmat omistautuvat vakavissaan rotujen puhdistamistehtäviin. Urantian kansat eivät ole sellaisia tosissaan vielä edes yrittäneet.
Ei tämä rodunkohennuskysymys ole mikään kovin laaja hanke, kun siihen paneudutaan tässä ihmisen evoluution varhaisvaiheessa. Edeltänyt aikakausi heimotaisteluineen ja rotujen välisine ankarine eloonjäämiskamppailuineen on kitkenyt pois useimmat epänormaalit ja vajavaiset rotuainekset. Idiootilla ei juurikaan ole eloonjäämisen mahdollisuutta primitiivisen ja sotaisan heimon sosiaalisessa organisaatiossa. Teidän vain osaksi täydellistyneiden sivilisaatioidenne vääränlainen tunteilu nimenomaan vaalii, suojelee ja säilyttää evolutionaaristen ihmissukujen toivottoman vajavaisia rotuaineksia.
Turhan myötätunnon osoittaminen degeneroituneille ihmisolennoille, auttamattoman epänormaaleille ja kelvottomille kuolevaisille, ei ole sen paremmin hellyyttä kuin altruismiakaan. Evolutionaarisista maailmoista kaikkein normaaleimmissakin yksilöiden ja moninaisten sosiaalisten ryhmien välillä on yltäkyllin eroavuuksia tarjoamaan tilaisuuksia harjoittaa täysin rinnoin kaikkia altruistisia tuntemuksia ja kuolevaisten epäitsekästä huolenpitoa ilman, että on tarpeen säilyttää kehittyvän ihmiskunnan yhteisöön sopeutumattomia ja moraalisesti rappeutuneita aineksia. Tilaisuuksia toki tarjoutuu runsain määrin suvaitsevuuden harjoittamiseen ja altruismin osoittamiseen niiden epäonnisten ja puutteenalaisten yksilöiden hyväksi, jotka eivät ole moraalista perintöään peruuttamattomasti kadottaneet eivätkä hengellistä perintöoikeuttaan ikiajoiksi hävittäneet.