Jonakin päivänä saattaa kristillisessä kirkossa toimeenpantava uskonpuhdistus kouraista riittävän syvältä, jotta palataan Jeesuksen, uskomme alkuunpanijan ja viimeistelijän, väärentämättömiin uskonnollisiin opetuksiin. Saatatte julistaa uskontoa Jeesuksesta, mutta teidän on pakostakin elettävä Jeesuksen uskonto. Helluntaipäivän innostuksessaan Pietari pani tahtomattaan alulle uuden uskonnon, uskonnon ylösnousseesta ja kunnialla kruunatusta Kristuksesta. Apostoli Paavali muunsi tämän uuden evankeliumin myöhemmin kristinuskoksi, uskonnoksi, jossa ruumiillistuvat hänen omat teologiset näkemyksensä ja joka kuvailee hänen omaa henkilökohtaista kokemustaan Damaskoksentien Jeesuksesta. Valtakunnan evankeliumi perustuu Galilean Jeesuksen henkilökohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen; kristinusko perustuu miltei yksinomaan apostoli Paavalin henkilökohtaiseen uskonnolliseen kokemukseen. Uusi testamentti on melkein kokonaan omistettu, ei Jeesuksen tärkeän ja innoittavan uskonnollisen elämän kuvaamiseen, vaan Paavalin uskonnollisen kokemuksen käsittelemiseen ja hänen omakohtaisten uskonnollisten vakaumustensa kuvailemiseen. Ainoan merkittävän poikkeuksen äsken sanotusta muodostavat Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumin muutamien osien lisäksi Heprealaiskirje ja Jaakobin kirje. Pietarikin muisteli kirjoituksissaan Mestarinsa henkilökohtaista uskonnollista elämää vain yhden kerran. Uusi testamentti on verraton kristillinen dokumentti, mutta se on vain vähäiseltä osin jeesuslainen.
Jeesuksen elämä lihallisen hahmossa välittää kuvan ylimaallisesta uskonnollisesta kasvusta alkukantaista pelkoa ja inhimillistä kunnioitusta ilmentäneistä ideoista henkilökohtaisen hengellisen yhteydenpidon vuosien kautta siihen, että hän lopuksi päätyi tuntemaamme, pitkälle edistyneeseen ja ylevöityneeseen tietoisuuden tilaan, jossa hän tiedosti ykseytensä Isän kanssa. Ja näin Jeesus yhden lyhyen elämän aikana kävi läpi sen kokemuksen uskonnollis-hengellisestä edistymisestä, jonka ihminen aloittaa maan päällä ja suorittaa loppuun tavallisesti vasta Paratiisia edeltävään elämänvaiheeseen kuuluvien toinen toistaan seuraavien tasojen henkiopetuksen kouluissa tapahtuneen pitkän oleskelunsa päätteeksi. Jeesus eteni uskonnolliseen kokemukseen kuuluvien uskonvarmuuksien puhtaasti ihmiselle ominaisesta tietoisuudesta niin yleviin hengellisiin korkeuksiin, että hänellä oli vuorenvarma käsitys jumalallisesta olemuksestaan ja universumin johtamisen osalta tietoisuus läheisestä yhteydestään Universaaliseen Isään. Hän edistyi kuolevaisen riippuvuutta ilmentäneeltä matalalta tasolta, joka pani hänet spontaanisti sanomaan jollekulle häntä Hyväksi Opettajaksi sanoneelle ”Miksi sanot minua hyväksi? Kukaan ei ole hyvä muu kuin Jumala”, siihen ylevään tietoisuuteen jumalallisuuden saavuttamisesta, joka sai hänet huudahtamaan: ”Kuka teistä voi osoittaa minut syypääksi syntiin?” Ja tämä edistyvä nousu inhimillisestä jumalalliseen oli puhtaasti kuolevaisen saavutus. Ja kun hän oli tällä tavoin saavuttanut jumalallisuuden, hän oli yhä sama ihmis-Jeesus, Ihmisen Poika yhtä hyvin kuin Jumalan Poika.
Markuksella, Matteuksella ja Luukkaalla on tallessa jotakin siitä ihmis-Jeesuksen kuvasta, joka esittää hänen suurenmoista kamppailuaan Jumalan tahdon selville saamiseksi ja tämän tahdon täyttämiseksi. Johannes piirtää kuvan voitokkaasta Jeesuksesta vaeltamassa maan päällä täysin jumaluudestaan tietoisena. Mestarin elämää tutkineiden tekemä suuri virhe on siinä, että jotkut ovat muodostaneet hänestä kuvan, joka esittää hänet kokonaan ihmisenä, kun toiset taas ovat ajatelleet hänen olevan pelkästään jumalallinen. Kokemuksensa alusta sen loppuun saakka hän oli kiistattomasti sekä ihmis- että jumalolento, ja on sitä edelleen.
Mutta suurin virhe tehtiin siinä, että vaikka ihmis-Jeesuksella tiedostettiin olevan uskonto, jumalallisesta Jeesuksesta (Kristuksesta) tuli silti miltei yhdessä yössä uskonto. Paavalin kristinusko varmisti jumalallisen Kristuksen palvonnan, mutta se kadotti näköpiiristään lähes kokonaan kamppailevan ja urhean Jeesus Galilealaisen, joka omakohtaisen uskonnollisen uskonsa pelottomuuden ja hänen sisimmässään vaikuttaneen Suuntaajan sankaruuden ansiosta nousi matalilta ihmisyyden tasoilta niin, että hänestä tuli yhtä jumalallisuuden kanssa, ja siten hänestä tuli se uusi ja elävä tie, jonka kautta kaikki kuolevaiset voivat samalla tavoin nousta ihmisyydestä jumalallisuuteen. Kaikissa hengellisyyden vaiheissa ja kaikissa maailmoissa olevat kuolevaiset voivat löytää Jeesuksen henkilökohtaisesta elämästä sen, mikä heitä vahvistaa ja innoittaa heidän edetessään alimmilta henkitasoilta korkeimpiin jumalallisiin arvoihin, koko omakohtaisen uskonnollisen kokemuksen alusta sen loppuun.
Uutta testamenttia kirjoitettaessa sen kirjoittajat uskoivat kuolleista nousseen Kristuksen jumalallisuuteen mitä syvimmin, mutta sen lisäksi he uskoivat hartaasti ja vilpittömästi myös siihen, että hän tulisi välittömästi takaisin maan päälle viedäkseen päätökseen taivaallisen valtakunnan pystytystyön. Tämä vahva usko Herran välittömään paluuseen oli hyvin paljossa syynä siihen, miksi teksteistä jätettiin herkästi pois viittaukset, jotka olisivat tuoneet esille Mestarin puhtaasti inhimilliset kokemukset ja ominaisuudet. Koko kristillinen liike kallistui poispäin kuvasta, joka esitti Jeesus Nasaretilaisen ihmisenä, kohti kuolleista nousseen Kristuksen, kunnialla kruunatun ja kohta palaavan Herran Jeesuksen Kristuksen, ihannointia.
Jeesus perusti uskonnon, jonka sisältönä on Jumalan tahdon täyttämisessä ja ihmisten veljeskunnan palvelemisessa saatu henkilökohtainen kokemus. Paavali puolestaan perusti uskonnon, jossa kunnialla kruunatusta Jeesuksesta tuli palvonnan kohde ja jossa veljeskunta koostui jumalalliseen Kristukseen uskovista uskovaistovereista. Jeesuksen lahjoittautumisessa nämä kummatkin käsitykset olivat hänen jumalallis-inhimillisessä elämässään potentiaalisina, ja on todella sääli, etteivät hänen seuraajansa onnistuneet luomaan yhtenäistä uskontoa, joka olisi saattanut asianmukaisella tavalla tunnustaa Mestarin sekä ihmis- että jumalallisen olemuksen sillä tavoin kuin ne hänen maisessa elämässään kietoutuivat erottamattomasti yhteen ja sillä tavoin kuin ne niin loistavalla tavalla tuotiin esille alkuperäisessä valtakunnan evankeliumissa.
Jotkin Jeesuksen väkevin sanoin julkituomista ajatuksista eivät teitä järkyttäisi eivätkä hämmentäisi, jos muistaisitte hänen olleen maailman varauksettomin ja antaumuksellisin uskonnonharjoittaja. Hän oli viimeiseen asti pyhittäytynyt kuolevainen, omistautunut täyttämään Isänsä tahdon ehdoitta. Monet hänen näennäisesti kovasanaiset lausumansa olivat luonteeltaan enemmänkin henkilökohtaista uskontunnustusta ja antaumuksen vakuutusta kuin hänen seuraajilleen annettuja käskyjä. Ja juuri tämä tarkoitusperien yksiselitteisyys ja epäitsekäs antaumus tekivät mahdolliseksi hänen päästä yhden lyhyen elämän kuluessa niin tavattoman pitkälle ihmismielen valloittamisessa. Moni hänen julistuksistaan tulisi katsoa mieluumminkin tunnustukseksi siitä, mitä hän vaati itseltään, kuin siitä, mitä hän edellytti kaikilta seuraajiltaan. Valtakunnan asialle omistautuessaan Jeesus poltti kaikki sillat takanaan; hän uhrasi kaiken, mikä esti Isän tahdon täyttämisen.
Jeesus siunasi köyhiä, koska nämä tavallisesti olivat vilpittömiä ja hurskaita; hän tuomitsi rikkaat, koska nämä olivat tavallisesti siveettömiä ja epäuskonnollisia. Yhtä lailla hän kuitenkin tuomitsisi epäuskonnollisen köyhäläisen ja ylistäisi pyhittäytynyttä ja harrasta rahamiestä.
Jeesus sai ihmiset tuntemaan olonsa kotoisaksi maailmassa; hän vapahti heidät tabujen orjuudesta ja opetti heille, ettei maailma pohjimmiltaan ole paha. Hän ei kaivannut päästä pakoon maista elämäänsä; hän hallitsi keinon, jolla lihallishahmoisina täytetään oivallisesti Isän tahto. Hän ylsi idealistiseen uskonnolliseen elämään keskellä realistista maailmaa. Jeesus ei jakanut Paavalin pessimististä ihmiskuntanäkemystä. Mestari piti ihmisiä Jumalan poikina, ja hänellä oli ennakkonäkemys siitä, että eloonjäämisen valinneita odotti suurenmoinen ja ikuinen tulevaisuus. Hän ei ollut moraalinen skeptikko, vaan hän näki ihmisen myönteisesti, ei kielteisesti. Useimmat ihmiset olivat hänestä pikemminkin heikkoja kuin pahoja, enemmänkin vailla mieltä kuin vailla hyveellisyyttä. Mutta oli heidän tilansa mikä hyvänsä, he olivat kaikki Jumalan lapsia ja hänen veljiään.
Hän opetti ihmisiä arvostamaan itsensä korkealle ajallisuudessa ja ikuisuudessa. Kun Jeesuksella oli näin korkea käsitys ihmisistä, niin juuri siitä johtuu, että hän oli valmis uhraamaan voimansa väsymättömään ihmiskunnan palvelemiseen. Ja juuri tämä finiittisen infiniittinen arvo olikin se, joka teki kultaisesta säännöstä hänen uskonnossaan elintärkeän tekijän. Missä on kuolevainen, jota Jeesuksen häntä kohtaan tuntema tavaton luottamus ei ylentäisi?
Jeesus ei esittänyt mitään sääntöjä, jotka olisivat palvelleet sosiaalista edistystä, sillä hänen tehtävänsä oli uskonnollinen, ja uskonto on puhtaasti yksilökohtainen kokemus. Ei ole toivoakaan siitä, että yhteiskunnan kaukaisintakaan tavoitetta edustava perimmäinen päämäärä voisi koskaan nousta Jumalan isyyden tunnustamiseen perustuvan Jeesuksen veljeskunnan yläpuolelle. Kaiken sosiaalisen tavoitteellisuuden ihanne voi todellistua vain tämän jumalallisen valtakunnan tulemisessa.