Yhteiskunnan lisäkkeenä ja politiikan liittolaisena kirkko oli tuomittu olemaan mukana Euroopan niin kutsuttujen ”pimeiden vuosisatojen” älyllisessä ja hengellisessä alennustilassa. Tuona aikana uskonnosta tuli yhä enemmän luostarielämän, asketismin ja lakimaisuuden kaltaista. Hengellisessä mielessä kristinusko oli talvihorroksessa. Koko mainitun ajanjakson ajan tämän uinuvan ja maallistuneen uskonnon rinnalla esiintyi katkeamaton mystisismin virta, mielikuvituksellista hengellistä kokemista, joka läheni epätodellisuutta ja oli filosofisessa mielessä sukua panteismille.
Näiden pimeyden ja epätoivon vuosisatojen kuluessa uskonnosta tuli taas itse asiassa välittäjäkeskeistä. Yksilö miltei katosi kaiken varjollaan peittävän kirkollisen arvovallan, tradition ja sanelun alle. Uusi hengellinen uhkatekijä muodostui siitä, että luotiin kokonainen tähtitaivaallinen ”pyhimyksiä”, joilla oletettiin olevan jumalallisissa hoveissa erityistä vaikutusvaltaa ja jotka, jos heille esitettiin riittävän voimakas vetoomus, kykenisivät sen vuoksi puhumaan Jumalten edessä ihmisen puolesta.
Mutta kristinusko oli jo niin suuressa määrin sosiaalistunutta ja pakanallistunutta, että vaikka se oli kyvytön torjumaan näköpiirissä olleita pimeitä vuosisatoja, se oli kuitenkin sitä paremmin valmistautunut selviytymään tästä pitkästä moraalisen pimeyden ja hengellisen pysähtyneisyyden kaudesta. Ja se selviytyi tästä läntisen sivilisaation pitkästä yöstä, ja renessanssin sarastaessa se toimi yhä moraalisena vaikuttajana maailmassa. Pimeiden vuosisatojen väistymistä seurannut kristinuskon tervehtyminen johti lukuisten kristillisille opetuksille perustuvien lahkojen ilmaantumiseen, uskonkäsitysten, jotka soveltuivat erityistyyppistä älyllisyyttä, tunne-elämää ja hengellisyyttä edustaville ihmispersoonallisuuksille. Ja monet näistä kristillisistä erityisryhmistä tai uskonnollisista perhekunnista ovat tämän esityksen laatimishetkellä edelleenkin olemassa.
Kristinuskossa tulee esille historia, joka kertoo, miten se sai alkunsa Jeesuksen uskonnon tahattomasta muuntumisesta uskonnoksi Jeesuksesta. Sen lisäksi se tuo esille historian, joka kertoo, miten sitä kohtasi hellenisoituminen, pakanallistuminen, maallistuminen, laitostuminen, älyllinen alennustila, hengellinen rappio, moraalinen talvihorros, sammumisen uhka, sittemmin tapahtunut elpyminen, pirstoutuminen ja lähempänä meidän aikaamme tapahtunut suhteellinen tervehtyminen. Tällainen menneisyyden kartoitus osoittaa, että kristinuskoon sisältyy myötäsyntyistä elinvoimaa ja että sen omaamat toipumiseen tarvittavat voimavarat ovat valtavat. Ja tämä sama kristinusko vaikuttaa nyt sivistyneessä länsimaisten kansojen maailmassa ja seisoo kasvotusten sellaisen olemassaolotaistelun kanssa, joka on jopa pahaenteisempi kuin ne monivaiheiset kriisit, jotka luonnehtivat sen menneisyydessä käymiä taisteluja ylivallasta.
Uskonnolla on nyt haasteenaan uuden ajan tieteelliset ajatusmaailmat ja materialistiset tendenssit. Jeesuksen uskonto tulee tässä maallisen ja hengellisen välillä käytävässä jättiläismäisessä taistelussa saavuttamaan lopulta riemuvoiton.