◄ 185:3
Luku 185
185:5 ►

Oikeuskäsittely Pilatuksen edessä

4. Jeesus Herodeksen edessä

185:4.1

Kun Herodes Antipas poikkesi Jerusalemiin, hän asui Herodes Suuren vanhassa makkabealaispalatsissa. Ja juuri tähän entisen kuninkaan kotiin temppelinvartijat nyt veivät Jeesuksen, ja hänen perässään tulivat hänen syyttäjänsä ja sankkeneva kansanjoukko. Herodeksen korviin oli jo kauan aikaa kantautunut tietoja Jeesuksesta, ja hän tunsi tätä kohtaan verratonta uteliaisuutta. Ihmisen Pojan seistessä tänä perjantaiaamuna tuon ilkeän idumealaisen edessä tämä ei hetkeäkään muistanut sitä aikaisempien vuosien pikkupoikaa, joka oli ilmestynyt hänen eteensä Sepforiissa ja pyytänyt oikeudenmukaista päätöstä asiassa, jossa oli kysymys pojan isälle kuuluneista rahoista, tämän isä kun oli kuollut tapaturmaisesti työskennellessään eräällä julkisella rakennustyömaalla. Herodes ei ollut tietämänsä mukaan koskaan nähnyt Jeesusta, vaikka tämä oli tuottanut hänelle kokolailla harmia aikana, jolloin Galilea oli ollut hänen toimintansa keskuspaikka. Nyt kun Jeesus oli Pilatuksen ja juudealaisten huostassa, Herodesta halutti tavata hänet, tunsihan hän olevansa turvassa kaikilta tämän taholta vastedes tulevilta vaikeuksilta. Herodes oli kuullut paljon Jeesuksen tekemistä ihmeistä, ja hän toivoi ihan vakavissaan näkevänsä tämän tekevän jonkin ihmeen.

185:4.2

Kun Jeesus tuotiin Herodeksen eteen, neljännesruhtinas hätkähti hänen juhlallista olemustaan ja hänen kasvojensa tyyntä levollisuutta. Neljännestunnin ajan Herodes esitti Jeesukselle kysymyksiä, mutta Mestari ei suostunut vastaamaan. Herodes irvaili häntä ja haastoi hänet tekemään ihmeen, mutta mihinkään hänen monista kysymyksistään Jeesus ei vastannut eikä hänen irvailuihinsa reagoinut.

185:4.3

Sitten Herodes kallisti korvansa pääpappien ja saddukeusten puoleen ja kuunteli heidän syytteitään saaden kuulla kaiken, mitä Pilatus oli kuullut Ihmisen Pojan väitetyistä pahoista teoista, ja vielä lisääkin. Lopulta siitä vakuututtuaan, ettei Jeesus hänelle sen paremmin puhuisi kuin esittäisi ihmettäkään, Herodes jonkin aikaa Jeesusta pilkkanaan pidettyään puki hänet vanhaan kuninkaanpurppuraiseen viittaan ja lähetti hänet takaisin Pilatuksen luokse. Herodes tiesi, ettei hänellä Juudeassa ollut mitään toimivaltaa Jeesukseen nähden. Vaikka hän oli mielissään uskoessaan, että oli pääsemässä lopullisesti eroon Jeesuksesta Galilean osalta, hän oli silti kiitollinen siitä, että juuri Pilatuksella oli vastuu tämän surmauttamisesta. Herodes ei ollut milloinkaan täysin tointunut pelosta, joka piinasi häntä sen vuoksi, että hän oli tapattanut Johannes Kastajan. Herodes oli toisin ajoin jopa pelännyt, että Jeesus oli kuolleista noussut Johannes. Nyt hän vapautui moisesta pelosta pannessaan merkille, että Jeesus oli aivan toisenlaatuinen henkilö kuin oli ollut se suorapuheinen ja tulinen profeetta, joka ei kaihtanut paljastaa ja tuomita hänen yksityiselämäänsä.


◄ 185:3
 
185:5 ►