◄ Luku 170
Osa 4 ▲
Luku 172 ►
Luku 171

Matkalla Jerusalemiin

TAIVAAN valtakunnasta pitämänsä ikimuistettavan saarnan jälkeisenä päivänä Jeesus ilmoitti, että hän ja apostolit lähtisivät seuraavana päivänä viettämään pääsiäistä Jerusalemissa ja että he matkan varrella kävisivät useissa Etelä-Perean kaupungeissa.

171:0.2

Valtakunta-aiheesta pidetty puhe samoin kuin ilmoitus hänen menostaan pääsiäisjuhlille saivat kaikki hänen seuraajansa ajattelemaan, että hän oli lähdössä Jerusalemiin pystyttääkseen juutalaisten yliherruuteen perustuvan ajallisen valtakunnan. Kertoipa Jeesus valtakunnan aineettomasta luonteesta mitä hyvänsä, hän ei kyennyt pyyhkimään juutalaiskuulijoiden mielestä kokonaan pois ajatusta, jonka mukaan Messiaan oli määrä perustaa jonkinlainen kansallismielinen hallitus, jonka keskuspaikka olisi Jerusalem.

171:0.3

Mitä Jeesus sapattisaarnassaan sanoi, oli omiaan vain hämmentämään valtaosaa hänen seuraajistaan; Mestarin esitys oli ollut valaisuksi sangen harvoille. Johtohenkilöt ymmärsivät jotakin hänen opetuksistaan, jotka käsittelivät sisimmässä olevaa valtakuntaa, ”taivaan valtakuntaa teidän sisimmässänne”, mutta he tiesivät hänen puhuneen myös toisesta ja tulevasta valtakunnasta, ja he luulivat hänen nyt lähtevän Jerusalemiin perustamaan juuri tätä valtakuntaa. Kun he tämän odotuksen osalta pettyivät, kun juutalaiset hänet hylkäsivät, ja myöhemmin, kun Jerusalem kirjaimellisesti hävitettiin, he yhäkin tarrautuivat tähän toivoon uskoen vilpittömästi, että Mestari suuressa väkevyydessä ja majesteettisessa loistossa kohta palaisi tähän maailmaan perustaakseen luvatun valtakunnan.

171:0.4

Juuri tuona sunnuntai-iltapäivänä sattui, että Jaakob ja Johannes Sebedeuksen äiti Salome tuli molempine apostolipoikineen Jeesuksen luo, ja hän koetti sanakääntein, joilla puhuteltiin itämaista mahtimiestä, saada Jeesusta lupaamaan etukäteen, että tämä suostuisi, mitä ikinä hän pyytäisi. Mutta Mestari ei halunnut sellaista luvata. Sen sijaan hän kysyi Salomelta: ”Mitä haluat minun tekevän hyväksesi?” Silloin Salome vastasi: ”Mestari, nyt kun olet menossa Jerusalemiin perustamaan valtakunnan, tahtoisin pyytää sinua etukäteen lupaamaan minulle, että näillä minun pojillani olisi luonasi kunniasija niin, että toinen istuu valtakunnassasi sinun oikealla puolellasi ja toinen vasemmalla puolellasi.”

171:0.5

Kuullessaan Salomen pyynnön Jeesus sanoi: ”Vaimo, sinä et tiedä, mitä sinä pyydät.” Ja sitten hän näitä kahta kunniankipeää apostolia suoraan silmiin katsoen sanoi: ”Siksi, että jo kauan aikaa olen tuntenut teidät ja rakastanut teitä; siksi, että olen jopa asunut äitinne talossa; siksi, että Andreas on antanut teille tehtäväksi olla kaiken aikaa seurassani, siksipä te sallitte äitinne tulla salaa luokseni esittämään tällaisen hävyttömän pyynnön. Mutta sallikaa minun nyt esittää teille tämä kysymys: Oletteko valmiit juomaan sen maljan, jonka minä kohta juon?” Ja hetkeäkään asiaa ajattelematta Jaakob ja Johannes vastasivat: ”Olemme, Mestari, kyllä me olemme valmiit.” Jeesus sanoi: ”Minua surettaa, ettette tiedä, miksi me menemme Jerusalemiin; olen murheissani, ettette ymmärrä valtakuntani luonnetta; olen pettynyt siitä, että tuotte äitinne esittämään minulle moisen pyynnön; mutta tiedän, että sydämessänne rakastatte minua; siksi minä julistankin, että toden totta tulette juomaan karvaasta kalkistani ja että saatte kuin saattekin oman osuutenne nöyryytyksestäni, mutta istumiset oikealla puolellani ja vasemmalla puolellani eivät ole minun vallassani. Sellaiset kunniasijat varataan niille, jotka Isäni osoittaa.”

171:0.6

Tällä välin joku oli jo ehtinyt toimittaa sanan tästä neuvonpidosta Pietarille ja muille apostoleille, ja näitä närkästytti suuresti, että Jaakobilla ja Johanneksella oli otsaa pyrkiä pääsemään suosioon heidän ohitseen ja että he yhdessä äitinsä kanssa menivät salaa esittämään tuommoisen pyynnön. Kun he ryhtyivät asiasta keskenään kiistelemään, Jeesus kutsui heidät kaikki yhteen sanoen: ”Tiedätte mainiosti, miten gentiilihallitsijat harjoittavat herruuttaan alamaisiaan kohtaan, ja kuinka mahtavat valtaansa käyttävät. Mutta niin ei ole oleva taivaan valtakunnassa. Jokainen, joka haluaisi olla suuri teidän joukossanne, tulkoon hänestä ensin teidän palvelijanne. Joka tahtoisi olla valtakunnassa ensimmäinen, tulkoon hänestä teidän hoivaajanne. Minä sanon teille, ettei Ihmisen Poika tullut hoivattavaksi, vaan hoivaamaan; ja nyt menen Jerusalemiin antamaan pois elämäni täyttääkseni Isän tahdon ja palvellakseni veljiäni.” Nämä sanat kuultuaan apostolit vetäytyivät omiin oloihinsa rukoilemaan. Samana iltana Jaakob ja Johannes esittivät vastaukseksi Pietarin tuskitteluihin asianmukaiset anteeksipyynnöt kymmenelle muulle apostolille, eivätkä heidän veljensä enää muistelleet heitä pahalla.

171:0.7

Pyytäessään paikkaa Jerusalemissa Jeesuksen oikealta ja vasemmalta puolelta Sebedeuksen pojat tuskin tajusivat, ettei kuluisi kuukauttakaan, kun heidän rakastettu opettajansa riippuisi roomalaisella ristillä toisella puolellaan kuolemaa tekevä varas ja toisella puolellaan muuan toinen lainrikkoja. Ja heidän äitinsä, joka oli läsnä ristiinnaulitsemistilaisuudessa, muisti hyvin tämän Jeesukselle Pellassa esittämänsä mielettömän pyynnön kunniapaikoista, joita hän typeryyttään apostolipojilleen tavoitteli.

1. Pellasta-lähtö

171:1.1

Maanantaiaamupäivänä, maaliskuun 13. päivänä, Jeesus ja hänen kaksitoista apostoliaan jättivät lopulliset jäähyväiset Pellan leirille ja suuntasivat kulkunsa kohti etelää matkallaan niihin Etelä-Perean kaupunkeihin, joissa Abnerin työtoverit sillä hetkellä työskentelivät. He käyttivät yli kaksi viikkoa käyntiin näiden seitsemän­kymmenen sanansaattajan luona, ja sen jälkeen he menivät suoraa tietä Jerusalemiin pääsiäiseksi.

171:1.2

Kun Mestari lähti Pellasta, hänen jäljessään kulkivat ne tuhatkunta opetuslasta, jotka olivat olleet leirillä apostolien mukana. Jokseenkin puolet tästä ryhmästä erkani hänen seurastaan Jordanin kahluupaikalla, Jerikoon johtavalla tiellä, kun he saivat kuulla hänen olevan menossa Heshboniin, ja kun hän oli esittänyt saarnan aiheesta ”kustannusten laskeminen”. Nämä jatkoivat matkaansa Jerusalemiin, kun ryhmän toinen puolisko taas seurasi hänen jäljessään kahden viikon ajan ja vieraili Etelä-Perean kaupungeissa.

171:1.3

Yleisesti ottaen useimmat Jeesuksen lähimmistä seuraajista ymmärsivät, että Pellan leiri oli nyt jätetty lopullisesti. Mutta he todellakin luulivat tämän osoittavan, että Mestari vihdoin aikoi mennä Jerusalemiin ottamaan haltuunsa Daavidin valtaistuimen. Hänen seuraajiensa valtaenemmistö ei koskaan kyennyt omaksumaan mitään muuta käsitystä taivaan valtakunnasta; opettipa hän heille mitä tahansa, he eivät suostuneet luopumaan tästä juutalaisesta valtakunta-ideasta.

171:1.4

Apostoli Andreaksen antamien ohjeiden mukaan toimien Daavid Sebedeus sulki Pellan vierasleirin keskiviikkona, maaliskuun 15. päivänä. Tuolloin siellä asui lähes neljätuhatta vierasta, eivätkä siinä vielä olleet mukana ne yli tuhat henkilöä, jotka oleskelivat apostolien seurassa opettajien leirinä tunnetussa paikassa ja jotka menivät etelään Jeesuksen ja kahdentoista apostolin mukana. Niin paljon kuin Daavid tunsikin mielipahaa niin tehdä, hän kuitenkin myi koko varustuksen lukuisille eri ostajille ja kiiruhti varoineen Jerusalemiin, jossa hän myöhemmin luovutti rahat Juudas Iskariotille.

171:1.5

Daavid oli traagisen viimeisen viikon aikana Jerusalemissa, ja ristiinnaulitsemisen jälkeen hän vei äitinsä mukanaan takaisin Betsaidaan. Jeesusta ja apostoleja odotellessaan Daavid pistäytyi Lasaruksen luona Betaniassa, ja häntä kuohutti suunnattomasti tapa, jolla fariseukset olivat Lasaruksen kuolleistanousun jälkeen ryhtyneet tätä vainoamaan ja ahdistelemaan. Andreas oli antanut Daavidille ohjeen sanansaattajapalvelun lopettamisesta, ja kaikki tulkitsivat sen merkiksi siitä, että valtakunta perustettaisiin kohta Jerusalemissa. Daavid totesi olevansa vailla työtä ja oli jo melkein päättänyt ruveta itse itsensä nimittäneeksi Lasaruksen puolustajaksi, kun hänen närkästyksestä johtuneen huolenpitonsa kohde yhtäkkiä pakeni Filadelfiaan. Niinpä Daavid vähän Jeesuksen kuolleistanousun jälkeen, ja sitten kun myös hänen äitinsä oli kuollut, hankkiutui Filadelfiaan autettuaan ensin Marttaa ja Mariaa luovuttamaan pois maaomaisuutensa. Filadelfiassa hän vietti yhdessä Abnerin ja Lasaruksen kanssa loppuelämänsä, ja hänestä tuli kaikkien niiden valtakunnan laajojen taloushankkeiden raha-asiainvalvoja, jotka Abnerin elinaikana keskittyivät Filadelfiaan.

171:1.6

Jerusalemin hävityksen jälkeen Antiokiasta tuli lyhyessä ajassa paavalilaisen kristinuskon pääpaikka, kun Filadelfia sen sijaan pysyi abnerilaisen taivaan valtakunnan keskuksena. Paavalilainen versio Jeesuksen opetuksis­ta ja Jeesuksesta levisi Antiokiasta koko läntiseen maailmaan; taivaan valtakunnan abnerilaisversion lähetys­saarnaajat levittäytyivät Filadelfiasta Mesopotamian ja Arabian joka puolelle aina siihen asti, kunnes islamin äkillinen nousu myöhemmin hukutti alleen nämä Jeesuksen opetusten taipumattomat lähettiläät.

2. Kustannusten laskemisesta

171:2.1

Kun Jeesus lähes tuhatpäisine seurueineen saapui Jordanvirran kahluupaikalle Betaniassa, jota toisinaan kutsuttiin Betabaraksi, hänen opetuslapsilleen alkoi valjeta, ettei hän aikonutkaan mennä suoraa päätä Jerusalemiin. Kun he siinä epäröivät ja väittelivät keskenään, Jeesus kiipesi valtavan suurelle kivelle ja piti puheen, joka sittemmin tuli tunnetuksi saarnana ”kustannusten laskemisesta”. Mestari sanoi:

171:2.2

”Teidän, jotka mielisitte tästä hetkestä alkaen kulkea jäljessäni, tulee olla valmiita maksamaan hinta, joka kannetaan siitä, että täydestä sydämestään omistautuu täyttämään Isän tahdon. Jos mielitte olla opetuslapsiani, teidän tulee olla valmiita hylkäämään isä, äiti, vaimo, lapset, veljet ja sisaret. Jos joku teistä haluaisi nyt olla opetuslapseni, hänen täytyy olla valmis luopumaan jopa elämästään, kuten Ihmisen Poika kohta uhraa oman elämänsä viedäkseen päätökseen sen tehtävän, että hän on maan päällä ja lihallisen hahmossa täyttänyt Isän tahdon.

171:2.3

”Ellet ole halukas maksamaan täyttä hintaa, voit tuskin olla opetuslapseni. Ennen kuin jatkatte matkaa, jokaisen teistä tulisi istuutua ja laskea, paljonko opetuslapsenani oleminen maksaa. Kuka teistä ryhtyisi rakentamaan mailleen vartiotornia ensin istuutumatta ja laskematta kustannuksia nähdäkseen, riittävätkö rahat sen valmiiksi saamiseen? Jos et ota tällä tavoin selvää kustannuksista, saattaa käydä niin, että perustukset laskettuasi huomaat, ettet pystykään viemään päätökseen, minkä olet aloittanut, ja kaikki naapurisi ivaavat sen vuoksi sinua sanoen: ’Katsokaa, tämä mies ryhtyi rakentamaan, muttei kyennyt viemään työtään päätökseen.’ Entä missä on sellainen kuningas, joka valmistautuessaan sotaan toista kuningasta vastaan ei ensin istuutuisi ja selvittäisi, pystyykö hän kymmenentu­hannen miehen voimalla käymään sitä vastaan, jolla on kaksikymmentätuhatta? Ellei kuninkaalla ole varaa käydä vihollistaan vastaan, koska hänellä ei ole siihen valmiutta, hän lähettää tämän toisen kuninkaan luokse lähetystön pyytämään rauhanehtoja jo tämän ollessa vielä kaukana.

171:2.4

”Nyt siis teistä jokaisen tulee istuutua laskemaan, paljonko opetuslapsenani oleminen aiheuttaa kustannuk­sia. Tästä hetkestä alkaen et voi seurata meitä, kuunnella opetusta ja katsella tekojamme, vaan sinua vaaditaan kohtaamaan katkeraa vainoa ja musertavankin pettymyksen edessä todistamaan tämän evankeliumin puolesta. Ellet ole halukas luopumaan kaikesta, mitä olet, ja pyhittämään kaikkea, mitä sinulla on, et kelpaa opetuslap­sekseni. Jos sydämessäsi jo olet kukistanut itsesi, sinun ei tarvitse pelätä ulkonaista voittoa, joka sinun on kohta saavutettava, kun pääpapit ja saddukeukset hylkäävät Ihmisen Pojan, ja hänet annetaan herjaavien epäuskoisten armoille.

171:2.5

”Nyt sinun siis olisi tutkittava itseäsi päästäksesi selvyyteen siitä, millaisin vaikuttimin olet opetuslapseni. Jos tavoittelet mainetta ja kunniaa, jos mielesi halajaa maailmallista, olet kuin suola sen menetettyä makunsa. Ja kun se, jota juuri suolaisuutensa vuoksi arvostetaan, on käynyt mauttomaksi, millä se saadaan taas suolaiseksi? Sellainen höyste on hyödytön, eikä se kelpaa muuhun kuin jätteiden joukkoon heitettäväksi. Olen nyt kehottanut teitä palaamaan rauhassa kotiinne, ellette ole halukkaita juomaan kanssani maljaa, jota parhaillaan laitetaan. Olen teille sanomasta päästyäni sanonut, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta, mutta te ette minua usko. Jolla on korvat kuulla, hän kuulkoon, mitä sanon.”

171:2.6

Heti nämä sanat lausuttuaan Jeesus, joka kulki kahdentoista apostolin edessä, astui taipaleelle kohti Heshbonia, ja häntä seurasi noin viisisataa henkilöä. Muutaman hetken kuluttua toinen kansanjoukon puolisko jatkoi matkaansa Jerusalemiin. Hänen apostolinsa samoin kuin johtavat opetuslapset pohtivat paljon äskeisiä sanoja, mutta yhä he silti tarrautuivat uskomukseen, että valtakunta varmasti tämän lyhyen vastoin­käymisten ja koettelemusten ajan jälkeen pystytettäisiin ainakin jossain määrin heidän kauan vaalimiensa toiveiden mukaisesti.

3. Perean-kiertomatka

171:3.1

Yli kahden viikon ajan Jeesus ja kaksitoista apostolia monisatapäisen opetuslapsijoukon saattamina vaelsivat Etelä-Pereassa ja kävivät kaikissa niissä kaupungeissa, joissa seitsemänkymmentä sanansaattajaa työskentelivät. Tällä seuduin asui paljon gentiilejä, ja koska Jerusalemin pääsiäisjuhlille menijöitä oli harvassa, valtakunnan sanansaattajat jatkoivat opetus- ja saarnatoimintaansa samaan tahtiin kuin ennenkin.

171:3.2

Jeesus tapasi Abnerin Heshbonissa, ja Andreas määräsi, ettei pääsiäisjuhla saisi keskeyttää seitsemänkym­menen sanansaattajan aherrusta. Jeesus antoi sellaisen neuvon, että sanansaattajien tuli jatkaa toimintaansa täysin siitä välittämättä, mitä Jerusalemissa kohta tapahtuisi. Abneria hän neuvoi myös sallimaan naisryhmän, ainakin siihen halukkaiden, mennä Jerusalemiin pääsiäiseksi. Ja tämä oli viimeinen kerta, jolloin Abner näki Jeesuksen lihallisessa hahmossa. Jeesuksen Abnerille lausumat jäähyväissanat kuuluivat: ”Poikani, tiedän, että tulet olemaan uskollinen valtakuntaa kohtaan, ja rukoilen Isää, että hän soisi sinulle viisautta rakastaa ja ymmärtää veljiäsi.”

171:3.3

Sitä mukaa kun he vaelsivat kaupungista kaupunkiin, suuri määrä heidän seuraajiaan jättäytyi riveistä jatkaakseen matkaansa Jerusalemiin, joten siihen mennessä, kun Jeesus lähti pääsiäisjuhlille, hänen mukanaan päivittäin kulkevien lukumäärä oli huvennut vajaaseen kahteensataan.

171:3.4

Apostolit ymmärsivät Jeesuksen olevan menossa Jerusalemiin pääsiäiseksi. He tiesivät sanhedrinin toimittaneen koko Israelille sanoman, että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, ja viestissä määrättiin, että jokaisen, joka tiesi hänen olinpaikkansa, tuli tiedottaa siitä sanhedrinille. Ja kaikesta tästä huolimatta he eivät kuitenkaan olleet yhtä hätäännyksissään kuin he olivat olleet silloin, kun hän oli Filadelfiassa ilmoittanut heille olevansa menossa Betaniaan katsomaan Lasarusta. Tämä asenteen muuttuminen sietämättömän pelon asenteesta rauhoittuneeksi odottelun tilaksi johtui etupäässä Lasaruksen kuolleistaheräämisestä. He olivat tulleet sellaiseen johtopäätökseen, että Jeesus saattaisi hätätilanteessa vaikka osoittaa jumalallisen valtansa ja saattaa vihamiehensä häpeään. Tämä toive, johon vielä kytkeytyi heidän syvällisempi ja kypsempi uskonsa heidän Mestarinsa hengelliseen ylivoimaisuuteen, oli syynä hänen lähimpien seuraajiensa osoittamaan ulkonaiseen rohkeuteen, seuraajien, jotka nyt valmistautuivat kulkemaan hänen mukanaan Jerusalemiin, vastassaan sanhedrinin avoin julistus siitä, että Jeesuksen oli kuoltava.

171:3.5

Useimmat apostolit ja monet hänen lähipiirinsä opetuslapset eivät uskoneet mahdolliseksi sellaista, että Jeesus kuolisi, sillä uskoessaan hänen olevan ”kuolleistanousu ja elämä” he pitivät häntä kuolemattomana ja jo kuoleman voittaneena.

4. Jeesus opettaa Liviaassa

171:4.1

Matkallaan Jerusalemiin Jeesus ja hänen seuraajansa leiriytyivät keskiviikkoiltana, maaliskuun 29. päivänä, Liviasiin, saatuaan päätökseen kiertomatkansa Etelä-Perean kaupungeissa. Tämä oli se Liviaassa vietetty ilta, jolloin Simon Selootti ja Simon Pietari, jotka olivat salaa sopineet, että heille tällä paikkakunnalla luovutettai­siin yli sata miekkaa, saivat nämä aseet haltuunsa ja jakoivat niitä kaikille, jotka suostuisivat vastaanottamaan sellaisen ja kantamaan sitä viittansa alle kätkettynä. Simon Pietari kantoi miekkaansa vielä sinä iltana, jona Mestari puutarhassa kavallettiin.

171:4.2

Varhain torstaiaamuna, ennen kuin muut vielä olivat hereillä, Jeesus kutsui Andreaksen luokseen ja sanoi: ”Herätä veljesi! Minulla on heille puhuttavaa.” Jeesus oli tietoinen näistä miekoista ja siitä, ketkä hänen apostolinsa sellaisen aseen olivat vastaanottaneet ja sellaista kantoivat, mutta hän ei koskaan paljastanut heille tietävänsä tällaiset asiat. Andreaksen herätettyä työtoverinsa ja näiden keräännyttyä yhteen muista erilleen Jeesus sanoi: ”Lapseni, olette olleet kanssani pitkän tovin, ja olen opettanut teille paljon sellaista, mikä on tarpeen tätä aikaa ajatellen, mutta nyt tahtoisin varoittaa teitä, ettette panisi luottamustanne sellaisiin, mitkä lihallisessa olomuodossa edustavat epävarmuuksia, ettekä sellaisiin, mitkä ihmisen puolustusvarustuksessa ovat heikkouksia, käydessämme kohti edessämme olevia koettelemuksia ja koetusta. Olen pyytänyt teidät tänne muista erilleen, jotta minulla olisi vielä kerran tilaisuus selväsanaisesti kertoa teille, että olemme menossa Jerusalemiin, jossa niin kuin tiedätte Ihmisen Poika on jo tuomittu kuolemaan. Sanon teille taas kerran, että Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja uskonnollisten vallanpitäjien käsiin ja että nämä tulevat hänet tuomitsemaan ja luovuttamaan hänet sitten pakanain käsiin. Ja niin he tulevat pilkkaamaan Ihmisen Poikaa, jopa sylkemään hänen päälleen ja ruoskimaan häntä, ja he toimittavat hänet kuolemaan. Ja kun he tappavat Ihmisen Pojan, älkää kauhistuko, sillä teen tiettäväksi, että hän on kolmantena päivänä nouseva kuolleista. Ottakaa tästä vaarin ja muistakaa minun teitä ennalta varoittaneen.”

171:4.3

Taas kerran apostolit olivat ymmällään, mykistyneitä. Mutta he eivät osanneet ottaa hänen sanojaan kirjaimellisesti; he eivät kyenneet käsittämään, että Mestari tarkoitti täsmälleen sitä, mitä hän sanoi. Se, että he itsepintaisesti uskoivat maan päälle perustettavaan ajalliseen valtakuntaan, jonka pääkaupunki olisi Jerusalem, sokaisi heidät niin pahasti, etteivät he yksinkertaisesti voineet—halunneet—antaa itselleen lupaa hyväksyä Jeesuksen sanomaa kirjaimelliseksi. Kaiken päivää he pohtivat, mitä Mestari mahtoi tarkoittaa moisilla omituisilla julistuksillaan. Mutta kenelläkään heistä ei ollut rohkeutta esittää hänelle kysymystä näistä lausumista. Vasta Mestarin kuoleman jälkeen nämä hämmentyneet apostolit havahtuivat tietoisuuteen siitä, että hän ennen ristiinnaulitsemistaan olikin puhunut heille selvät ja suorat sanat.

171:4.4

Liviaassa sattui myös, että muutamat ystävällismieliset fariseukset tulivat Jeesuksen luokse heti aamiaisen jälkeen ja sanoivat: ”Pakene kiireesti näiltä tienoilta, sillä niin kuin Herodes kerran tavoitteli Johannesta, niin hän nyt tavoittelee sinun tappamistasi. Hän pelkää kansannousua ja on päättänyt tappaa sinut. Tuomme sinulle tämän varoituksen, jotta sinulla olisi tilaisuus päästä pakoon.”

171:4.5

Ja tämä oli osaksi totta. Lasaruksen kuolleistanousu pelästytti ja säikäytti Herodeksen ja tietäessään, että sanhedrin oli rohjennut tuomita Jeesuksen, ja vieläpä ennen oikeudenkäyntiä, Herodes päätti joko tappaa Jeesuksen tai ajaa hänet pois omalta hallintoalueeltaan. Todellisuudessa hän halusi toteuttaa jälkimmäisen vaihtoehdon, sillä hän pelkäsi Jeesusta niin suuresti, että toivoi, ettei hänen olisi pakko tätä teloituttaa.

171:4.6

Kuultuaan, mitä fariseuksilla oli sanottavaa, Jeesus vastasi: ”Olen sangen hyvin perillä Herodeksesta ja hänen pelostaan tätä valtakunnan evankeliumia kohtaan. Mutta älkää erehtykö luulemaan, etteikö hän paljon mieluummin näkisi, että Ihmisen Poika menee Jerusalemiin ja kärsii ja kuolee pääpappien käsissä. Kätensä jo Johanneksen verellä tahrattuaan hänellä ei ole mitään halua joutua vastuuseen Ihmisen Pojan kuolemasta. Menkääpä te kertomaan sille ketulle, että Ihmisen Poika saarnaa tänään Pereassa, menee huomenna Juudeaan ja muutaman päivän kuluttua hän on vienyt täyttymykseen tehtävänsä maan päällä ja on valmis nousemaan Isän tykö.”

171:4.7

Sitten Jeesus apostoliensa puoleen kääntyen sanoi: ”Ammoisista ajoista asti profeetat ovat menehtyneet Jerusalemissa, ja on vain soveliasta, että Ihmisen Poika menee kaupunkiin, jossa on Isän huone, uhrattavaksi hintana, joka on maksettava inhimillisestä kiihkoilusta, ja tuloksena uskonnollisesta ennakkoluuloisuudesta ja hengellisestä sokeudesta. Oi Jerusalem, Jerusalem, joka tappaa profeetat ja kivittää totuudenopettajat! Kuinka usein olenkaan halunnut koota lapsesi yhteen niin kuin kanaemo kerää oman pesueensa siipiensä suojaan, mutta sinä et antanut minun niin tehdä! Katso, huoneesi jätetään kohta sinulle autiona! Vielä monta kertaa toivot, että näkisit minut, mutta et minua näe. Silloin sinä minua etsit, mutta et minua löydä.” Ja nämä sanat lausuttuaan hän kääntyi ympärillään olevien puoleen ja sanoi: ”Oli miten oli, menkäämme Jerusalemiin osallistuaksemme pääsiäisjuhlille ja tehdäksemme, mikä on osamme taivaallisen Isän tahdon täyttämisessä.”

171:4.8

Ymmällään ja hämmentynyt oli se uskovien ryhmä, joka tuona päivänä seurasi Jeesusta Jerikoon. Apostolit kykenivät erottamaan vain tietynlaisen, lopullisesta riemuvoitosta kertova sävyn Jeesuksen valtakuntaa koskeneissa julistuksissa. He eivät kerta kaikkiaan osanneet asettua siihen asemaan, että olisivat olleet valmiita käsittämään varoitukset uhkaamassa olevasta takaiskusta. Kun Jeesus puhui ”kolmantena päivänä nousemises­ta”, he takertuivat tähän lausumaan ikään kuin se olisi merkinnyt kiistämätöntä valtakunnan riemuvoittoa, heti sen jälkeen kun ensin olisi käyty epämiellyttävä kahakka juutalaisten uskonnollisten johtajien kanssa. ”Kolmantena päivänä” oli tavanomainen juutalainen sanonta, joka merkitsi ”ennen pitkää” tai ”kohta sen jälkeen.” Jeesuksen puhuessa ”nousemisesta” he luulivat hänen tarkoittavan ”valtakunnan nousemista”.

171:4.9

Nämä uskovat olivat hyväksyneet Jeesuksen Messiaaksi, ja kärsivästä Messiaasta juutalaiset eivät tienneet juuri mitään. He eivät ymmärtäneet, että Jeesus pääsi kuolemallaan moniin sellaisiin tavoitteisiin, joita hän ei olisi koskaan elämällään voinut saavuttaa. Kun apostoleja kannusti astumaan Jerusalemin muurien sisäpuolelle Lasaruksen kuolleistaherääminen, Mestarin tukena tässä hänen lahjoittautumisensa koettelevassa vaiheessa oli muisto hänen kirkastuksestaan.

5. Jerikon sokea mies

171:5.1

Myöhään torstai-iltapäivänä, maaliskuun 30. päivänä, Jeesus ja hänen apostolinsa, jotka kulkivat noin kaksisataajäsenisen seuraajajoukon edellä, lähestyivät Jerikon muureja. Tullessaan kaupungin portin lähelle he kohtasivat kerjäläislauman. Kerjäläisten joukossa oli muuan Bartimeus, vanhemmanpuoleinen mies, joka oli nuoruudestaan saakka ollut sokea. Tämä sokea kerjäläinen oli kuullut paljon Jeesuksesta, ja hän tiesi kaiken siitä, että Jeesus oli parantanut sokean Joosian Jerusalemissa. Hän oli saanut tietää Jeesuksen edellisestä käynnistä Jerikossa vasta Jeesuksen jo jatkettua matkaansa Betaniaan. Bartimeus oli päättänyt, ettei hän enää koskaan sallisi Jeesuksen käydä Jerikossa ilman, että hän pyytäisi tältä näkönsä palauttamista.

171:5.2

Uutiset Jeesuksen tulosta olivat kiirineet kaikkialle Jerikoon, ja sadat kaupunkilaiset tulivat laumoina häntä vastaan. Kun tämä suuri väkijoukko oli Mestaria kaupunkiin saattaen tulossa takaisin, Bartimeus tiesi väenpaljouden askelten töminän kuullessaan, että jotakin epätavallista oli tapahtumassa, ja niin hän kysyi lähellään seisovilta, mistä oli kysymys. Ja yksi kerjäläisistä vastasi: ”Jeesus Nasaretilainen on kulkemassa ohi.” Kuullessaan, että Jeesus oli lähellä, Bartimeus korotti äänensä ja alkoi huutaa: ”Jeesus, Jeesus, armahda minua!” Ja kun hän jatkoi huutamistaan yhä vain lujemmin, jotkut Jeesusta lähellä olevat menivät Bartimeuk­sen luo nuhdellen häntä ja vaatien häntä malttamaan mielensä. Mutta siitä ei ollut mitään hyötyä; hän vain kiljui sitäkin enemmän ja lujemmin.

171:5.3

Sokean miehen kiljumisen kuullessaan Jeesus pysähtyi. Ja tämän nähdessään hän sanoi ystävilleen: ”Tuokaa mies luokseni.” Ja silloin nämä menivät Bartimeuksen luokse ja sanoivat: ”Ole hyvillä mielin ja tule mukaamme, sillä Mestari kutsuu sinua.” Nämä sanat kuullessaan Bartimeus heitti syrjään viittansa, hyppi eteenpäin kohti keskitietä, ja lähellä olevat opastivat hänet Jeesuksen luo. Sanansa Bartimeukselle osoittaen Jeesus sanoi: ”Mitä haluat minun tekevän hyväksesi?” Silloin sokea mies vastasi: ”Haluaisin saada näköni takaisin.” Ja kun Jeesus kuuli tämän pyynnön ja näki hänen uskonsa, hän sanoi: ”Sinä olet saava näkösi; mene tietäsi; uskosi on sinut parantanut.” Bartimeus sai näkönsä välittömästi takaisin, ja hän jäi Jeesuksen lähelle ja ylisti Jumalaa, kunnes Mestari seuraavana aamuna lähti Jerusalemiin, ja silloin Bartimeus meni kansanjoukon eteen kertomaan kaikille, kuinka hänen näkökykynsä oli Jerikossa palautettu.

6. Vierailu Sakkeuksen luokse

171:6.1

Mestarin seurueen astuessa Jerikon muurien sisäpuolelle aurinko oli jo painumassa mailleen, ja Jeesuksen mielessä oli jäädä yöksi Jerikoon. Jeesuksen kulkiessa tullikamarin ohitse paikalla sattui olemaan pääpublikaani eli veronkantaja Sakkeus, ja tämä oli sangen halukas näkemään Jeesuksen. Tämä pääpublikaani oli varsin rikas, ja hän oli kuullut paljon tästä Galilean profeetasta. Hän oli päättänyt, että kunhan Jeesus seuraavan kerran sattuisi käymään Jerikossa, hän ottaisi selvän, minkälaatuinen mies tämä oli. Niinpä Sakkeus koetti tunkea väenpaljouden läpi, mutta tungos oli liian sankka, eikä hän, lyhytkasvuinen kun oli, kyennyt näkemään ihmisten päiden yli. Ja niin pääpublikaani kulki väenpaljouden mukana kunnes saavuttiin lähelle kaupungin keskustaa ja paikkaa, jossa hän asui. Ymmärtäessään, ettei kykenisi pääsemään tungoksen läpi, ja ajatellessaan, että Jeesus kenties pysähtymättä jatkaisi matkaansa samaa tietä kaupungin läpi, hän juoksi joukon edelle ja kiipesi sykomoripuuhun, jonka laaja oksisto levittäytyi tien ylle. Hän tiesi, että hän saisi tällä keinoin Mestarin hyvin näköpiiriinsä tämän kulkiessa puun ohi. Eikä hän joutunut pettymään, sillä kulkiessaan paikan ohi Jeesus pysähtyi, käänsi katseensa ylös Sakkeukseen ja sanoi: ”Pidä kiirettä, Sakkeus, ja kiipeä alas, sillä tänä iltana minun pitää viipyä sinun talossa­si.” Ja kuultuaan nämä ällistyttävät sanat Sakkeus oli alas kiirehtiessään vähällä pudota puusta. Hän meni Jeesuksen eteen ja toi julki suuren ilonsa siitä, että Mestari sattui olemaan halukas poikkeamaan hänen taloonsa.

171:6.2

He menivät samassa Sakkeuksen kotiin, ja jerikolaisia hämmästytti suuresti, että Jeesus suostuisi majaile­maan pääpublikaanin luona. Jo siinä, kun Mestari ja hänen apostolinsa viivähtivät Sakkeuksen kanssa tämän talon oven edessä, sanoi muuan lähellä seisova jerikolaisfariseus: ”Näettehän, kuinka tämä mies on mennyt ja ottanut majapaikkansa syntisen luota, Abrahamin luopiopojan luota, joka on kiskuri ja oman kansansa ryövääjä.” Ja nuo sanat kuullessaan Jeesus loi katseensa alas Sakkeukseen ja hymyili. Silloin Sakkeus nousi jakkaralle ja sanoi: ”Jerikon miehet, kuulkaa minua! Saatan olla publikaani ja syntinen, mutta tämä suuri Opettaja on tullut majoittuakseen talooni, ja ennen kuin hän menee sisälle, sanon teille, että aion lahjoittaa köyhille puolet kaikesta tavarastani, ja jos olen vääryydellä joltakulta jotakin kiskonut, sen annan hänelle huomisesta alkaen nelinkertaisena takaisin. Aion täydestä sydämestäni etsiä pelastusta ja oppia tekemään, mikä Jumalan silmissä on vanhurskasta.”

171:6.3

Kun Sakkeus oli sanottavansa sanonut, Jeesus lausui: ”Tänään on pelastus tullut tähän kotiin, ja sinusta on toden totta tullut Abrahamin poika.” Ja kääntyen heidän ympärilleen kerääntyneen väkijoukon puoleen Jeesus sanoi: ”Älkääkä ihmetelkö, mitä sanon; älkääkä loukkaantuko siitä, mitä teemme, sillä olen kaiken aikaa julistanut Ihmisen Pojan tulleen etsimään ja pelastamaan sitä, mikä on hukassa.”

171:6.4

He majoittuivat yöksi Sakkeuksen luokse. Huomenissa he nousivat ja taittoivat taivalta ”ryövärien tietä” Betaniaan matkallaan Jerusalemin pääsiäisjuhlille.

7. ”Kun Jeesus kulki ohi”

171:7.1

Jeesus levitti hyvää mieltä kaikkialla, minne hän meni. Hänestä huokui rakastettavuus ja totuus. Hänen työtoverinsa eivät koskaan lakanneet ihmettelemästä niitä rakastettavia sanoja, jotka hänen huuliltaan kirposivat. Miellyttävyyttä voi viljellä, mutta rakastettavuus on ystävällisyyden tuoksua, jota huokuu rakkau­den läpitunkemasta sielusta.

171:7.2

Hyvyys herättää aina kunnioitusta, mutta kun siitä puuttuu rakastettavuus, se usein karkottaa kiintymyk­sen. Hyvyys on yleispätevästi puoleensa vetävää vain ollessaan rakastettavaa. Hyvyys johtaa tuloksiin vain, kun se on puoleensa vetävää.

171:7.3

Jeesus todellakin ymmärsi ihmisiä; siksi hän kykeni tuomaan esille aitoa myötätuntoa ja osoittamaan vilpitöntä armahtavaisuutta. Mutta ani harvoin hän silti antautui säälin valtaan. Vaikka hänen armahtavaisuu­tensa oli rajatonta, hänen myötätuntonsa oli kuitenkin käytännöllistä, henkilökohtaista ja rakentavaa. Se, että kärsiminen oli hänelle tuttua, ei koskaan johtanut välinpitämättömyyteen, ja hän kykeni hoivaamaan ahdistuneita sieluja näiden itsesääliä lisäämättä.

171:7.4

Jeesus pystyi auttamaan ihmisiä näin paljon, siksi että hän niin vilpittömästi rakasti heitä. Hän todellakin rakasti jokaista miestä, jokaista naista ja jokaista lasta. Hän kykeni olemaan tällainen todellinen ystävä verrattoman ymmärryksensä ansiosta—hän tiesi perin tarkasti, mitä ihmisen sydämessä ja mielessä liikkui. Hän oli kiinnostunut ja terävä huomioidentekijä. Hän oli oivallinen inhimillisten tarpeiden ymmärtäjä, hän oli taitava inhimillisten kaipausten selvilleottaja.

171:7.5

Jeesuksella ei ollut koskaan kiire. Hänellä oli ”ohi kulkiessaan” aikaa lohduttaa kanssaihmisiään. Ja aina hän sai ystävänsä tuntemaan, ettei heidän tarvinnut jännittää. Hän oli lumoava kuuntelija. Milloinkaan hän ei ryhtynyt tutkailemaan lähimpiensä sieluja tungettelevasti. Kun hän lohdutti isoavia mieliä ja hoivasi janoavia sieluja, hänen laupeutensa vastaanottajat eivät niinkään tunteneet olevansa tekemässä hänelle tunnustusta kuin pohdiskelemassa asiaa yhdessä hänen kanssaan. Heidän luottavaisuutensa häntä kohtaan oli rajatonta, siksi että he näkivät, miten suuri hänen luottamuksensa oli heitä kohtaan.

171:7.6

Hän ei näyttänyt koskaan utelevan ihmisistä, eikä hän milloinkaan tuonut julki halua ihmisten ohjailemi­seen, määräilemiseen tai vahtimiseen. Hän valoi syvällistä itseluottamusta ja vankkaa rohkeutta kaikkiin, joilla oli ilo olla tekemisissä hänen kanssaan. Kun hän hymyili ihmiselle, tämä kuolevainen tunsi kykenevänsä entistä paremmin ratkaisemaan moninaiset pulmansa.

171:7.7

Jeesus rakasti ihmisiä niin paljon ja niin viisaasti, ettei hän koskaan epäröinyt olla heitä kohtaan ankara, mikäli tilanne sellaista kuritusta edellytti. Monet kerrat hän antautui auttamaan ihmistä pyytämällä itse apua. Tällä tavoin hän sai kiinnostuksen heräämään, vetosi ihmisluonnon parempiin puoliin.

171:7.8

Mestari kykeni näkemään pelastavaa uskoa jopa sen naisen karkeassa taikauskoisuudessa, joka hänen vaatteensa lievettä koskettamalla tavoitteli tervehtymistä. Hän oli aina valmis ja halukas vaikka keskeyttämään saarnan tai pidättelemään väkijoukkoa sen aikaa, kun hän huolehti yhden ainoan ihmisen, vaikka vain pienen lapsen, tarpeista. Suurenmoisia asioita tapahtui ei vain siksi, että ihmiset uskoivat Jeesukseen, vaan myös siksi, että Jeesus niin suuresti uskoi ihmisiin.

171:7.9

Enimmäkseen se todella tärkeä, minkä Jeesus sanoi tai mitä hän teki, näytti tapahtuvan kuin ohimennen, ”kun hän kulki ohi”. Mestarin maisessa hoivatyössä oli sangen vähän sellaista, joka olisi ollut ammattimaista, perusteellisesti suunniteltua tai ennalta harkittua. Elämän tietä taivaltaessaan hän paransi sairaita ja kylvi ympärilleen onnea luonnollisesti ja rakastettavasti. Oli kirjaimellisesti totta, että ”hän kulki ympäriinsä ja teki hyvää”.

171:7.10

Ja Mestarin seuraajien sopii kaikkina aikoina oppia huolehtimaan muista siinä, kun ”he kulkevat ohi”—tekemään epäitsekästä hyvää siinä, kun he toimittavat päivittäisiä velvollisuuksiaan.

8. Vertaus leivisköistä

171:8.1

He lähtivät Jerikosta vasta puolilta päivin, sillä he olivat edellisenä yönä valvoneet myöhään Jeesuksen opetettua Sakkeukselle ja tämän perheelle valtakunnan evankeliumia. Betaniaan nousevan tien puolimatkan paikkeilla seurue pysähtyi lounastauon ajaksi väkijoukon jatkaessa matkaansa Jerusalemiin tietämättömänä Jeesuksen ja apostolien aikeista jäädä tuoksi yöksi Öljymäelle.

171:8.2

Toisin kuin vertaus talenteista, joka oli tarkoitettu kaikille opetuslapsille, vertaus leivisköistä kerrottiin yksinomaisemmin apostoleille, ja se perustui suurelta osin Arkelaoksen kokemukseen ja tämän tuloksetto­maan yritykseen päästä Juudean kuningaskunnan hallitsijaksi. Tämä on yksi niistä harvoista Mestarin vertauksista, jotka perustuivat todelliseen historian henkilöön. Ei ollut mitenkään kummallista, että heidän mielessään olisi ollut juuri Arkelaos, olihan Sakkeuksen talo Jerikossa varsin lähellä Arkelaoksen koristeellista palatsia, ja Arkelaoksen akvedukti kulki sen tien viertä, jota he olivat Jerikosta lähdettyään taivaltaneet.

171:8.3

Jeesus sanoi: ”Luulette, että Ihmisen Poika menee Jerusalemiin saadakseen haltuunsa valtakunnan, mutta sanon teille, että olette tuomitut pettymään. Ettekö muista muuatta ruhtinasta, joka meni kaukaiseen maahan saadakseen itselleen kuningaskunnan, mutta ennen kuin hän ehti palata, hänen provinssinsa kansalaiset, jotka jo olivat sydämessään hänet hylänneet, olivat lähettäneet hänen jälkeensä lähetystön, joka sanoi: ’Emme tahdo tämän miehen hallitsevan meitä’? Niin kuin tämä kuningas torjuttiin ajallisena hallitsijana, niin tulee Ihmisen Poikakin torjutuksi hengellisenä hallitsijana. Taas kerran sanon teille, ettei valtakuntani ole tästä maailmasta; mutta jos Ihmisen Pojalle olisi suotu hänen kansansa hengellisen hallitsijan asema, hän olisi ottanut vastaan tällaisen ihmissielujen kuningaskunnan ja olisi hallinnut tällaista ihmissydänten valtakuntaa. Siitä huolimatta, että he torjuvat minut hengellisenä hallitsijanaan, olen vielä kerran palaava ottaakseni muilta vastaan sen hengen valtakunnan, joka minulta nyt evätään. Tällä kertaa näette Ihmisen Pojan torjuttuna, mutta toisena aikakautena se, jonka Abrahamin lapset nyt hylkäävät, otetaan vastaan ja korotetaan kunniaansa.

171:8.4

”Ja nyt minä kertomani vertauksen jalosukuisen miehen tavoin tahtoisin kutsua eteeni kaksitoista palvelijaani, erityiset taloudenhoitajani, ja antaessani itse kullekin käteen yhden leiviskän verran, tahtoisin antaa teistä jokaiselle kehotuksen ottaa vaarin ohjeistani, jotta te sillä aikaa, jonka olen poissa, hoitaisitte haltuunne uskottuja varoja uutterasti niin, että teillä, sitten kun tulen takaisin, olisi jotakin, jolla teitä tilille vaadittaessa puolustaisitte taloudenpitoanne.

171:8.5

”Ja vaikkei tämä torjuttu Poika palaisikaan, lähetetään toinen Poika ottamaan vastaan tämä valtakunta, ja tämä Poika lähettää sitten jonkun noutamaan teidät kaikki eteensä saadakseen selonteon taloudenpidostanne ja ilahtuakseen siitä, että olette kartuttaneet leiviskäänne.

171:8.6

”Ja kun nämä taloudenhoitajat myöhemmin kutsuttiin koolle tekemään tiliä, ensimmäinen astui esiin sanoen: ’Herra, olen antamallasi leiviskällä hankkinut lisää kymmenen leiviskää.’ Ja hänen isäntänsä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty; olet hyvä palvelija. Koska olet osoittautunut uskolliseksi tässä asiassa, annan sinulle vallan kymmenessä kaupungissa.’ Ja toinen palvelija tuli sanoen: ’Herra, haltuuni uskomasi leiviskä on tuottanut viisi leiviskää.’ Ja isäntä sanoi: ’Teen sen mukaisesti sinusta viiden kaupungin hallitsijan.’ Ja näin tekivät tiliä muutkin palvelijat, kunnes oli viimeisen tilintekoon kutsutun palvelijan vuoro, ja tämä ilmoitti: ’Herra, katso, tässä on leiviskäsi, jota olen säilyttänyt turvallisesti tähän liinaseen käärittynä. Ja näin tein siksi, että pelkäsin sinua; luulin, että sinä olet kohtuuton, sillä näen, että otat sieltä, minne et ole talteen pannut, ja että koetat leikata sieltä, minne et ole kylvänyt.’ Silloin hänen herransa sanoi: ’Sinä kelvoton ja epäluotettava palvelija, tuomitsen sinut sen perusteella, mitä itse sanoit. Sinähän tiesit, että leikkaan sieltä, minne en näytä kylväneeni; siksi sinä tiesit, että sinulta vaadittaisiin tämä tilinteko. Tämän tietäessäsi sinun olisi pitänyt antaa rahani edes pankinpitäjälle, jotta olisin tullessani voinut saada sen asiaan kuuluvien korkojen kera.’

171:8.7

”Ja sitten tämä hallitsija sanoi vierellään seisoville: ’Ottakaa raha tältä laiskalta palvelijalta ja antakaa se hänelle, jolla on kymmenen leiviskää.’ Ja näiden muistuttaessa isäntää siitä, että tuolla palvelijalla jo oli kymmenen leiviskää, hän sanoi: ’Jokaiselle, jolla on, annetaan lisää, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hänellä on.’”

171:8.8

Ja silloin apostolit halusivat tietää, mikä ero oli tämän vertauksen ja aiemman, talenteista kertoneen vertauksen merkityksen välillä, mutta vastaukseksi heidän moniin kysymyksiinsä Jeesus suostui sanomaan vain: ”Punnitkaa näitä sanoja tarkoin sydämessänne, ja niin itse kukin saa selville niiden oikean merkityksen.”

171:8.9

Ja se, joka myöhempinä vuosina varsin hyvin opetti näiden kahden vertauksen merkitystä, oli Natanael. Hän päätti opetuksensa seuraaviin johtopäätöksiin:

171:8.10

1. Kyvykkyys on se, joka käytännössä mittaa elämän tarjoamat mahdollisuudet. Sinua ei koskaan panna vastuuseen sellaisen saavuttamisesta, mikä ylittää kykysi.

171:8.11

2. Uskollisuus on ihmisen luotettavuuden erehtymätön mitta. Joka on uskollinen vähässä, osoittaa todennäköisesti uskollisuutta myös kaikessa, joka vastaa hänen kykyjään.

171:8.12

3. Mestari antaa vähäisemmän palkkion vähemmästä uskollisuudesta, silloin kun tilaisuus uskollisuuden osoittamiseen on yhtäläinen.

171:8.13

4. Hän antaa yhtäläisen palkkion yhtäläisestä uskollisuudesta, milloin tilaisuus uskollisuuden osoittamiseen on vähäisempi.

171:8.14

Kun he olivat päättäneet lounaansa ja kun seuraajien joukko oli jatkanut matkaansa kohti Jerusalemia, niin Jeesus, joka seisoi apostolien edessä ylleen kaartuvan tienvieren kallionkielekkeen varjossa osoitti riemullisen omanarvontuntoisena ja rakastettavan majesteettisena sormellaan kohti länttä ja sanoi: ”Tulkaa, veljeni, menkäämme Jerusalemiin ottaaksemme vastaan, mikä meitä odottaa, sillä niin täytämme kaikessa taivaallisen Isän tahdon.”

171:8.15

Ja niin Jeesus ja hänen apostolinsa astuivat taas tälle Mestarin viimeiselle kuolevaisen ihmisen lihallisessa hahmossa kulkemalle taipaleelle kohti Jerusalemia.


◄ Luku 170
Ylös
Luku 172 ►
Urantia-kirja

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.