◄ Luku 163
  Osa 4 ▲
Luku 165 ►
Luku 164

Temppelin vihkimisen muistojuhla

Kertomus laupiaasta samarialaisesta  •  Jerusalemissa  •  Sokean kerjäläisen parantaminen  •  Joosia sanhedrinin kuultavana  •  Opetusta Salomon pylväikössä

SILLÄ aikaa kun Pellan leiriä pystytettiin, Jeesus, joka otti mukaansa Natanaelin ja Tuomaksen, meni salaa Jerusalemiin osallistuakseen temppelin vihkimisen muistojuhlaan. Vasta kun he jo olivat Betanian kahluupaikalla ylittäneet Jordanin, kummallekin apostolille valkeni, että heidän Mestarinsa oli matkalla Jerusalemiin. Tajutessaan, että hän tosiaankin aikoi olla läsnä vihkimisjuhlassa, he esittivät hänelle mitä vakavimman vastalauseensa ja koettivat kaikin mahdollisin perusteluin saada hänet luopumaan aikomukses­taan. Mutta heidän ponnistelunsa olivat tuloksettomia; Jeesuksen päätös Jerusalemissa-käymisestä oli peruuttamaton. Kaikkiin heidän pyyntöihinsä ja varoituksiinsa, jotka tähdensivät sanhedrinin armoille jättäytymisen mielettömyyttä ja vaarallisuutta, hän vastasi vain: ”Ennen kuin hetkeni lyö, tahtoisin antaa näille Israelin opettajille vielä yhden tilaisuuden valon näkemiseen.”

164:0.2

He taivalsivat eteenpäin, kohti Jerusalemia, ja molemmat apostolit toivat jatkuvasti esille pelontuntemuksi­aan ja lausuivat julki epäilyksiään siitä, oliko tällaiseen, ilmiselvästi hullunrohkeaan hankkeeseen ryhtyminen kovin viisasta. He saapuivat Jerikoon noin puoli tuntia neljän jälkeen ja valmistautuivat majoittumaan sinne yöksi.


 
 
164:1 ►
Urantia-kirja