◄ Luku 146
Osa 4 ▲
Luku 148 ►
Luku 147

Pistäytyminen Jerusalemissa

JEESUS ja apostolit saapuivat Kapernaumiin keskiviikkona, maaliskuun 17. päivänä, ja he viettivät kaksi viikkoa Betsaidan tukikohdassaan, ennen kuin lähtivät kohti Jerusalemia. Näiden kahden viikon ajan apostolit opettivat ihmisiä järven rannalla, kun Jeesus sen sijaan oli enimmäkseen omissa oloissaan kukkuloilla toimittamassa Isänsä asioita. Tämän jakson aikana Jeesus teki Jaakob ja Johannes Sebedeuksen kanssa kaksi salaista käyntiä Tiberiakseen, jossa he tapasivat uskovia ja opettivat näille valtakunnan evankeliumia.

147:0.2

Monet Herodeksen talouteen kuuluvista uskoivat Jeesukseen ja osallistuivat näihin kokouksiin. Juuri näiden Herodeksen viralliseen perhekuntaan kuuluvien uskovien vaikutus oli osasyynä siihen, että tämän vallanpitäjän vihamielisyys Jeesusta kohtaan oli vähentynyt. Nämä Tiberiaan uskovat olivat juurta jaksain selittäneet Herodekselle, että Jeesuksen julistama ”valtakunta” oli luonteeltaan hengellinen eikä mikään poliittinen hanke. Herodes uskoi mieluummin näitä oman taloutensa jäseniä eikä sen vuoksi antanut ylen määrin hätäännyttää itseään sillä, että kaikkialla levisi juttuja Jeesuksen harjoittamasta opettamisesta ja parantamisesta. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että Jeesus toimi parantajana tai uskonnonopettajana. Monienkin Herodeksen neuvonantajien ja jopa Herodeksen itsensä myönteisestä suhtautumisesta huolimatta oli olemassa myös muuan Herodeksen alaisten ryhmä, jonka jäseniin Jerusalemin uskonnolliset johtajat pystyivät vaikuttamaan siinä määrin, että he pysyivät Jeesuksen ja hänen apostoliensa katkerina ja uhkaavina vihamiehinä ja tekivät myöhemmin parhaansa estääkseen näiden julkisen toiminnan. Jeesukselle olivat suurimpana vaarana Jerusalemin uskonnolliset johtajat, ei Herodes. Nimenomaan tästä syystä Jeesus ja apostolit viettivät niinkin paljon aikaa Galileassa ja suorittivat suurimman osan julkisesta saarnaajantyöstään siellä, mieluummin kuin Jerusalemissa ja Juudeassa.

1. Sadanpäämiehen palvelija

147:1.1

Päivää ennen kuin he valmistautuivat lähtemään pääsiäisjuhlille Jerusalemiin, sattui että Mangus, Kapernaumiin sijoitetun roomalaisen varuskunnan päällikkö, toisin sanoen kapteeni, meni synagogan esimiesten puheille sanoen: ”Uskollinen sotilaspalvelijani on sairaana ja kuoleman kielissä. Menisittekö sen tähden puolestani Jeesuksen luo ja pyytäisitte häntä parantamaan palvelijani?” Roomalaiskapteeni menetteli näin, koska arveli juutalaisjohtajilla olevan enemmän vaikutusvaltaa Jeesukseen. Niinpä synagogan vanhimmat menivät tapaamaan Jeesusta, ja heidän puhemiehensä sanoi: ”Opettaja, pyydämme hartaasti, että menisit Kapernaumiin ja pelastaisit roomalaisen sadanpäämiehen suosikkipalvelijan. Tämä sadanpäämies ansaitsee saada osakseen huomiosi, sillä hän rakastaa kansakuntaamme ja rakennutti jopa sen nimenomaisen synagogan, jossa sinäkin niin monet kerrat olet puhunut.”

147:1.2

Kuultuaan, mitä heillä oli sanottavanaan, Jeesus lausui: ”Lähden mukaanne.” Ja kun hän meni heidän mukanaan sadanpäämiehen talolle, ja jo ennen kuin hän oli astunut tämän pihallekaan, roomalainen sotilas lähetti ystävänsä tervehtimään häntä ja neuvoi heitä sanomaan: ”Herra, älä vaivaudu astumaan talooni, sillä en ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle. En myöskään katsonut olevani riittävän arvokas tulemaan luoksesi, siksi panin asialle oman kansasi vanhimmat. Mutta tiedän, että voit tarpeellisen sanan lausua paikalta, jolla seisot, ja palvelijani paranee. Sillä olen itsekin toisten käskyvallan alainen, ja alaisinani on sotilaita, ja minä sanon jollekulle ’mene’, ja hän menee; toiselle sanon ’tule’, ja hän tulee, ja palvelijoilleni sanon ’tehkää tämä tai tehkää tuo’, ja he tekevät.”

147:1.3

Ja nämä sanat kuullessaan Jeesus kääntyi ja sanoi apostoleilleen ja niille, jotka olivat heidän kanssaan: ”Ihmettelen ja ihailen tämän muukalaisen uskoa. Totisesti, totisesti, minä sanon teille: Näin suurta uskoa en ole kohdannut, en ainakaan Israelissa.” Jeesus, joka jo kääntyi poispäin talon luota, sanoi: ”Menkäämme pois täältä.” Ja sadanpäämiehen ystävät menivät sisälle taloon ja kertoivat Mangukselle, mitä Jeesus oli sanonut. Ja siitä hetkestä lähtien palvelija alkoi toipua ja sai loppujen lopuksi takaisin normaalin terveydentilansa ja palvelukelpoisuutensa.

147:1.4

Mutta emme koskaan tulleet tietämään, mitä tässä tilanteessa täsmällisesti ottaen tapahtui. Kertomukseen ei sisälly mitään muuta, eikä Jeesuksen seuralaisille ilmoitettu, huolehtivatko näkymättömät olennot sadanpäämiehen palvelijan paranemisesta vai ei. Tiedämme vain tosiasian palvelijan täydestä paranemisesta.

2. Matka Jerusalemiin

147:2.1

Varhain tiistaiaamuna, maaliskuun 30. päivänä, Jeesus ja apostoliseurue lähtivät taipaleelle kohti Jerusalemia ja pääsiäisjuhlia. He tekivät matkan Jordaninlaakson kautta ja saapuivat perille perjantai-iltapäivänä, huhtikuun 2. päivänä. Tapansa mukaan he pystyttivät tukikohtansa Betaniaan. Jerikon läpi kulkiessaan he pysähtyivät hetkeksi lepäämään, siksi aikaa kun Juudas talletti jonkin määrän heidän yhteisiä rahojaan perheensä yhden ystävän pankkiin. Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin Juudaksella oli mukanaan ylijäämävaroja, eikä tähän säästöön koskettu, ennen kuin he kulkivat taas Jerikon kautta viimeisellä ja tapahtumaintäyteisellä matkalla Jerusalemiin vähän ennen Jeesuksen oikeudenkäyntiä ja kuolemaa.

147:2.2

Mitään erikoista ei tapahtunut seurueen taivaltaessa kohti Jerusalemia, mutta he olivat tuskin ehtineet asettua Betaniaan, kun paikalle alkoi kerääntyä läheltä ja kaukaa henkilöitä, jotka etsivät ruumiilleen parannusta, levottomalle mielelleen lohdutusta ja sielulleen pelastusta. Heitä kertyi niin paljon, ettei Jeesukselle jäänyt juuri yhtään aikaa lepäämiseen. Siksi he pystyttivätkin telttoja Getsemaneen, ja Mestari tapasi kulkea edestakaisin Betanian ja Getsemanen väliä välttääkseen väkijoukot, jotka olivat häntä alituiseen ahdistamassa. Apostoliseurue viipyi Jerusalemissa lähes kolme viikkoa, mutta Jeesus kielsi heitä saarnaamasta julkisuudessa. He saivat opettaa vain yksityisesti ja tehdä henkilökohtaista työtä.

147:2.3

He viettivät pääsiäisen hiljaisesti Betaniassa. Ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun Jeesus ja kaikki kaksitoista apostolia ottivat osaa verettömään pääsiäisjuhlaan. Johanneksen apostolit eivät nauttineet pääsiäisateriaa Jeesuksen ja hänen apostoliensa seurassa, vaan he viettivät juhlan Abnerin ja monien sellaisten seurassa, jotka olivat jo varhaisessa vaiheessa uskoneet Johanneksen julistukseen. Tämä oli Jeesuksen toinen apostoliensa kanssa Jerusalemissa viettämä pääsiäinen.

147:2.4

Kun Jeesus ja kaksitoista apostolia lähtivät Kapernaumiin, Johanneksen apostolit eivät palanneet heidän mukanaan. Abnerin johdolla he jäivät Jerusalemiin ja ympäröivälle maaseudulle, jossa he työskentelivät huomiota herättämättä valtakunnan laajenemisen hyväksi, kun Jeesus kaksinetoista apostoleineen taas palasi tekemään työtä Galileassa. Kaksikymmentäneljä apostolia eivät sitten enää koskaan olleetkaan kaikki yhtä aikaa koolla, ennen kuin vähän ennen seitsemänkymmenen evankelistan valtuuttamista ja lähettämistä tehtäviinsä. Mutta kumpikin ryhmä oli yhteistyöhaluinen, ja mielipide-eroista huolimatta niiden välillä vallitsi mitä parhaimmat tunteet.

3. Beethesdan lammen äärellä

147:3.1

Jerusalemissa vietetyn toisen sapatin iltapäivänä, kun Mestari ja apostolit olivat valmiit osallistumaan temppelipalveluksiin, Johannes sanoi Jeesukselle: ”Tule kanssani, haluaisin näyttää sinulle jotakin.” Johannes johdatti Jeesuksen Jerusalemin erään portin kautta ulos kaupungista Bethesdaksi kutsutulle vesilammikolle. Tämän lammikon ympärillä oli viisikatoksinen rakennelma, ja sen alla virui suuri joukko kärsiviä, jotka etsivät paranemista. Bethesda oli kuumavesilähde, jonka punertava vesi kupli epäsäännöllisin väliajoin siksi, että lammikon alla oleviin kalliononkaloihin kertyi kaasua. Monet luulivat tämän aika ajoin tapahtuvan lämpimän veden kuohumisen johtuvan yliluonnollisista voimista, ja kansan keskuudessa uskottiin, että ensimmäinen tuollaisen kuohahduksen jälkeen veteen astuva paranisi vaivoistaan, olivat ne mitä hyvänsä.

147:3.2

Jeesuksen asettamat rajoitukset tekivät apostoleista jotenkin rauhattomia, ja Johannes, kahdestatoista nuorin, oli erityisen kärsimätön siitä, että tällainen hillike oli asetettu. Hän oli tuonut Jeesuksen lammikolle ajatellen, että paikalle kerääntyneet kärsivät vetoaisivat Mestarin sääliväisyyteen niin voimakkaasti, että tämä liikuttuisi ja tekisi parantamisihmeen. Ja silloin koko Jerusalem hämmästyisi, ja näin saataisiin kaikki tuota pikaa uskomaan valtakunnan evankeliumiin. Johannes sanoi Jeesukselle: ”Mestari, katso kaikkia näitä kärsiviä; onko mitään, mitä voisimme tehdä heidän hyväkseen?” Ja Jeesus vastasi: ”Johannes, miksi tahtoisit houkutella minut poikkeamaan valitsemaltani tieltä? Mistä syystä sinä itsepintaisesti tahdot korvata ikuisesta totuudesta kertovan evankeliumin julistamisen ihmetekojen tekemisellä ja sairaiden parantamisella? Poikani, en saa tehdä sitä, mitä kaipaat, mutta kerää yhteen nämä sairaat ja vaivaiset voidakseni puhua heille rohkaisun ja ikuisen lohdutuksen sanoja.”

147:3.3

Paikalle kokoontuneille puhuessaan Jeesus sanoi: ”Moni teistä on täällä sairaana ja vaivattuna siksi, että olette monet vuodet eläneet väärällä tavalla. Toiset kärsivät ajallisuuteen kuuluvien tapaturmien vuoksi, toiset kärsivät esivanhempiensa tekemien virheiden vuoksi, kun jotkut teistä taas kamppailevat ajalliseen olemassaoloonne liittyvien epätäydellisten olosuhteiden mukanaan tuomien hankaluuksien kanssa. Mutta minun Isäni työskentelee, ja minä haluaisin työskennellä teidän maisen tilanne kohentamiseksi, mutta eritoten ikuisen tilanteenne varmistamiseksi. Kukaan meistä ei voi tehdä kovinkaan paljon muuttaakseen elämän vaikeuksia, ellemme näe, että taivaassa oleva Isä niin tahtoo. Me olemme viime kädessä kaikki velvolliset täyttämään sen, mikä on Iankaikkisen tahto. Jos teidät kaikki voitaisiin parantaa fyysisistä vaivoistanne, te toden totta ihmettelisitte, mutta vielä sitäkin suurenmoisempaa on, että puhdistuisitte kaikesta hengellisestä sairaudesta ja huomaisitte parantuneenne kaikista moraalisista vammoistanne. Olette kaikki Jumalan lapsia; olette taivaallisen Isän lapsia. Saattaa näyttää siltä, että ajallisuuden kahleet vaivaavat teitä, mutta ikiaikojen Jumala rakastaa teitä. Ja kun tuomion hetki koittaa, älkää pelätkö, sillä te kaikki kohtaatte paitsi oikeudenmukaisuutta, myös runsain määrin armeliaisuutta. Totisesti, totisesti, minä sanon teille: Joka kuulee valtakunnan evankeliumin ja uskoo tähän opetukseen, että hän on Jumalan poika, hänellä on iankaikkinen elämä. Jo nyt on tällaisia uskovia siirtymässä tuomarin edestä ja kuolemasta valoon ja elämään. Ja se hetki on tulossa, jolloin haudoissa olevatkin kuulevat ylösnousemuksen äänen.”

147:3.4

Ja monet niistä, jotka kuulivat, uskoivat valtakunnan evankeliumin. Jotkut kärsivistä kokivat niin syvän innoituksen ja hengellisen elpymisen, että he kulkivat ympäriinsä julistaen tulleensa parannetuiksi myös fyysisistä vaivoistaan.

147:3.5

Muuan mies, joka oli vuosikaudet kärsinyt masennuksesta ja jota hänen järkkyneen mielensä aiheuttamat vaivat olivat vakavasti kiusanneet, ilostui niin Jeesuksen sanoista, että hän makuulavitsansa maasta nostettuaan käveli kotiinsa, niin sapattipäivä kuin olikin. Tämä vaivojen mies oli kaikki kuluneet vuodet odottanut, että joku auttaisi häntä. Hän oli niin oman avuttomuudentunteensa rampauttama, ettei hänen mielessään ollut kertaakaan edes käväissyt sellainen ajatus, että hän itse auttaisi itseään. Ja osoittautui, ettei hänen tarvinnut parantuakseen tehdä muuta kuin ottaa vuoteensa ja kävellä.

147:3.6

Silloin Jeesus sanoi Johannekselle: ”Menkäämme pois, ennen kuin ylipapit ja kirjanoppineet yllättävät meidät ja loukkaantuvat siitä, että puhuimme elämän sanoja näille vaivatuille.” Ja he palasivat temppeliin ja liittyivät tovereidensa seuraan, ja kohta he lähtivät kaikki yöksi Betaniaan. Mutta Johannes ei koskaan kertonut muille apostoleille tästä hänen yhdessä Jeesuksen kanssa tänä sapatin iltapäivänä suorittamastaan käynnistä Bethesdan lammikolla.

4. Elämänohje

147:4.1

Samaisen sapattipäivän iltana Betaniassa, kun Jeesus, kaksitoista apostolia ja muuan uskovaisryhmä olivat kokoontuneet nuotion ympärille Lasaruksen puutarhaan, Natanael esitti Jeesukselle seuraavan kysymyksen: ”Mestari, vaikka oletkin opettanut meille myönteisen version vanhasta elämänohjeesta neuvoen meitä, että meidän tulisi tehdä toisille niin kuin toivomme heidän tekevän meille, en silti täysin käsitä, miten voimme aina noudattaa sellaista käskyä. Anna minun valaista vastaväitettäni sillä, että käytän esimerkkinä irstasta miestä, joka katsoo paha mielessään kumppania, jonka kanssa aikoo tehdä syntiä. Kuinka me voimme opettaa, että tämän pahaa aikovan miehen tulisi tehdä toisille niin kuin hän tahtoisi näiden tekevän hänelle?”

147:4.2

Natanaelin kysymyksen kuultuaan Jeesus nousi silmänräpäyksessä jaloilleen, heristi sormeaan apostolille ja sanoi: ”Natanael, Natanael! Millä viisiin sinä oikein sydämessäsi ajattelet? Etkö sinä omaksukaan opetuksiani niin kuin hengestä syntynyt ne omaksuu? Ettekö kuule totuutta niin kuin sen kuulevat miehet, joilla on viisautta ja hengellistä ymmärrystä? Kun kehotin teitä tekemään toisille niin kuin haluaisitte heidän tekevän teille, puhuin ihmisille, joilla on ylevät ihanteet, en niille, jotka tuntisivat kiusausta vääristellä opetukseni ja tehdä niistä kehotuksen pahantekemiseen.”

147:4.3

Mestarin puhuttua Natanael nousi seisomaan sanoen: ”Mutta, Mestari, et saisi luulla, että hyväksyn kysymykseni kaltaisen tulkinnan opetuksistasi. Esitin tämän kysymyksen vain, koska arvelin, että monet tuonkaltaiset miehet voisivat mainitsemallani tavalla arvioida väärin kehotuksesi, ja toivoin, että haluaisit antaa meille lisää opetusta näistä asioista.” Ja Natanaelin istuuduttua Jeesus jatkoi puhettaan: ”Tiedän mainiosti, Natanael, ettet sinä mielessäsi hyväksy mitään tuollaista pahuudesta kertovaa ajatusta, mutta tunnen pettymystä siksi, että te kaikki niin usein jätätte tekemättä aidosti hengellisen tulkinnan arkipäivän asioita koskevista opetuksistani, neuvoista, jotka on pakko antaa teille ihmisten kielellä ja niin kuin ihmisten täytyy puhua. Sallikaa, että minä nyt annan teille opetusta tämän elämänohjeen tulkintaan, tämän kehotuksen tulkintaan, liittyvistä eri merkitystasoista, joka kehotus siis kuuluu ’tehkää toisille, mitä haluatte toisten tekevän teille’:

147:4.4

”1. Lihallinen taso. Tällaisesta puhtaasti itsekkäästä ja himokkaasta tulkinnasta olisi hyvänä esimerkkinä kysymykseesi sisältynyt olettamus.

147:4.5

”2. Tunteiden taso. Tämä taso on yhtä tasoa lihallisuuden tasoa korkeammalla, ja se antaa ymmärtää, että myötätunto ja sääli kohottaisivat asianomaisen tekemää tulkintaa tästä elämänohjeesta.

147:4.6

”3. Mielen taso. Nyt alkavat vaikuttaa mielen harjoittama järkeily ja kokemuksesta saatu tietoaines. Hyvä arvostelukyky edellyttää, että tällainen elämänohje olisi tulkittava sopusoinnussa sen korkeimman ihanteellisuuden kanssa, joka kätkeytyy syvällisen itsekunnioituksen ylevyyteen.

147:4.7

”4. Veljellisen rakkauden taso. Edellisiäkin korkeammalla on taso, joka kertoo epäitsekkäästä omistautumisesta kanssaihmistensä hyvinvoinnin edistämiseen. Tällä korkeammalla tasolla, joka merkitsee varauksetonta sosiaalista palvelumieltä sen versoessa siitä tietoisuudesta, että Jumala on isä, ja sen seurauksena olevasta ihmisten välisen veljeyden tiedostamisesta, kohdataan uusi ja entistä paljon kauniimpi tulkinta tästä elämän perusohjeesta.

147:4.8

”5. Moraalinen taso. Ja sitten kun saavutatte aidosti filosofiset tulkintatasot, kun teillä on todellinen ymmärrys siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, kun tajuatte, mikä ihmissuhteissa on ikuisesti kelvollista, silloin alatte tarkastella tällaista tulkintaongelmaa niin kuin kuvittelisitte jonkun ylevämielisen, ihanteellisen, viisaan ja puolueettoman kolmannen henkilön tarkastelevan ja tulkitsevan tätä käskyä siten kuin se soveltuu omakohtaisiin ongelmiinne, jotka juontuvat sovittautumisestanne elämänne tilanteisiin.

147:4.9

”6. Hengellinen taso. Ja sitten viimeisenä, mutta suurimpana kaikista, saavutamme tason, joka merkitsee henkistä ymmärrystä ja hengellistä tulkintaa ja joka ajaa meidät huomaamaan, että tähän elämänohjeeseen sisältyy Jumalan käsky, jonka mukaan meidän tulee kohdella kaikkia ihmisiä niin kuin arvelemme, että Jumala heitä kohtelisi. Tämä on ihmissuhteiden universumi-ihanne. Ja se on teidän asenteenne kaikkiin tällaisiin ongelmiin, milloin suurin toiveenne on, että täytätte aina Isän tahdon. Siksi tahtoisin, että tekisitte kaikille ihmisille siten kuin tiedätte, että minä heille samankaltaisissa olosuhteissa tekisin.”

147:4.10

Kaikesta, mitä Jeesus oli apostoleilleen tuohon hetkeen mennessä sanonut, mikään ei ollut heitä enemmän hämmästyttänyt. Heidän käymänsä keskustelu siitä, mitä Mestari oli lausunut, jatkui vielä kauan hänen levollemenonsa jälkeen. Vaikka kesti pitkään, ennen kuin Natanael tointui luulostaan, että Jeesus oli ymmärtänyt väärin, missä hengessä hän oli kysymyksensä esittänyt, muut olivat enemmän kuin kiitollisia siitä, että heidän filosofoiva apostolitoverinsa oli rohjennut esittää tällaisen ajatuksia herättävän kysymyksen.

5. Käynti fariseus Simonin luona

147:5.1

Vaikkei Simon ollut juutalaisen sanhedrinin jäsen, hän oli silti vaikutusvaltainen jerusalemilaisfariseus. Hän uskoi puolesta sydämestään, ja siitä huolimatta, että häntä saatettaisiin siitä ankarasti arvostella, hän uskalsi kutsua Jeesuksen ja tämän henkilökohtaiset työtoverit Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kotiinsa yhteiselle aterialle. Simon oli jo pitkään tehnyt havaintoja Mestarista, ja tämän opetukset, mutta niitäkin enemmän tämän persoonallisuus, olivat tehneet häneen syvän vaikutuksen.

147:5.2

Varakkaat fariseukset antoivat mieluusti almuja, eivätkä he hyväntekeväisyytensä kohdalla kaihdelleet julkisuutta. Ei ollut harvinaista, että he toitottivat torvea ollessaan antamassa armopalaa jollekulle kerjäläiselle. Arvovieraille kutsuja järjestäessään näillä fariseuksilla oli tapana jättää talon ovet auki, jotta kerjäläisetkin saattoivat tulla kadulta sisälle, jolloin näillä oli huoneen seinänvierustalla päivällisvieraiden leposohvien takana seistessään tilaisuus saada osansa ruoasta, kun juhlavieraat mahdollisesti viskasivat heille palan silloin toisen tällöin.

147:5.3

Tässä nimenomaisessa Simonin talossa järjestetyssä tilaisuudessa oli kadulta tulleiden joukossa muuan huonomaineinen nainen, josta oli hieman aikaisemmin tullut valtakunnan evankeliumin hyvään sanomaan uskova. Tämä nainen oli koko Jerusalemissa varsin tunnettu erään niin kutsutun korkealuokkaisen ilotalon entisenä emäntänä. Tällaisia ilotaloja sijaitsi muutaman askelen päässä gentiilien temppelipihasta. Jeesuksen opetukset omaksuttuaan hän oli sulkenut pahamaineisen liikeyrityksensä ja oli johdattanut useimmat kanssaan toimineista naisista omaksumaan evankeliumin ja muuttamaan elämäntapansa. Tästä huolimatta fariseukset yhä halveksivat häntä suuresti, ja hänen oli pakko antaa hiustensa riippua vapaasti, mikä oli porttouden merkki. Tämä nimeltä mainitsematon nainen oli tuonut mukanaan suuren pullon tuoksuvaa voidetta, ja Jeesuksen takana seisten Jeesuksen nojautuessa aterioidessaan lavitsaansa hän ryhtyi voitelemaan tämän jalkoja, samalla kun hän myös kasteli Jeesuksen jalat kiitollisuudesta kummunneilla kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla. Ja tämän voitelemisen suoritettuaan hän yhä itki ja suuteli Jeesuksen jalkoja.

147:5.4

Tämän kaiken nähdessään Simon sanoi itselleen: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän olisi tajunnut, kuka ja minkä sortin naikkonen tuo on, joka tuolla tavoin kajoaa häneen; että hän on pahamaineinen synnintekijä.” Ja Jeesus, joka tiesi, mitä Simonin mielessä liikkui, korotti äänensä sanoen: ”Simon, minulla on jotakin, jonka haluaisin sanoa sinulle.” Simon vastasi: ”Opettaja, sano pois vain.” Silloin Jeesus sanoi: ”Olipa muuan varakas rahanlainaaja, jolla oli kaksi velallista. Toinen oli hänelle velkaa viisisataa denaaria ja toisen velka oli viisikymmentä. Kävi niin, että kun kummallakaan ei ollut, millä velkansa maksaa, hän antoi molemmille velan anteeksi. Simon, mitä luulet, kumpi heistä mahtoi rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Luulenpa, että se oli se, jolle hän antoi enemmän anteeksi.” Ja Jeesus sanoi: ”Teithän oikean arvion”, ja naista osoittaen hän jatkoi puhettaan: ”Simon, katsopa tarkkaan tätä naista. Astuin taloosi kutsuttuna vieraana, etkä kuitenkaan antanut minulle vettä, jolla huuhdella jalkani. Tämä kiitollinen nainen on pessyt jalkani kyynelillään ja kuivannut ne päänsä hiuksilla. Et antanut minulle ystävällistä tervetulosuudelmaa, mutta tämä nainen ei siitä hetkestä, kun hän tuli sisälle, ole lakannut suutelemasta jalkojani. Et välittänyt öljytä päätäni, hän sen sijaan on voidellut jalkani kallisarvoisilla voiteilla. Ja mitä tämä kaikki merkitsee? Yksinkertaisesti sitä, että hänen monet syntinsä on annettu anteeksi, ja se on johtanut hänet suuresti rakastamaan. Mutta jotka ovat saaneet vain vähän anteeksiantoa, he toisinaan rakastavatkin vain vähän.” Ja hän kääntyi ympäri, naisen puoleen, ja otti häntä kädestä, nosti hänet seisomaan ja sanoi: ”Olet totisesti katunut syntejäsi, ja ne on anteeksi annettu. Älä masennu kanssaihmistesi ajattelemattomasta ja epäystävällisestä suhtautumisesta, vaan jatka vaellustasi taivaan valtakunnan ilossa ja vapaudessa.”

147:5.5

Kun Simon ja hänen ystävänsä, jotka istuivat aterialla hänen kanssaan, kuulivat nämä sanat, he olivat entistäkin enemmän ällistyksissään, ja he ryhtyivät kuiskimaan keskenään: ”Mikä hän oikein on miehiään, kun uskaltaa jopa antaa syntejä anteeksi?” Ja kun Jeesus kuuli heidän mutinansa, hän kääntyi lähettääkseen naisen pois ja sanoi: ”Nainen, mene rauhassa; uskosi on sinut pelastanut.”

147:5.6

Kun Jeesus ystävineen nousi pöydästä lähteäkseen kotiin, hän kääntyi Simonin puoleen sanoen: ”Tunnen sydämesi, Simon, tiedän, miten olet kahden vaiheilla, uskon ja epäilysten välillä; tiedän, miten sinua raastaa pelko ja miten sinua kiusaa ylpeys. Mutta rukoilen puolestasi, jotta antaisit periksi valolle ja saisit omassa elämäntilanteessasi kokea sellaiset valtaisat mielen ja hengen muutokset, että ne ovat verrattavissa niihin suunnattomiin muutoksiin, jotka valtakunnan evankeliumi on kutsumattoman ja ei-tervetulleen vieraasi sydämessä jo saanut aikaan. Ja ilmoitan teille kaikille, että Isä on avannut taivaan valtakunnan ovet kaikille, joilla on usko sisälle astuakseen, eikä ole sellaista ihmistä eikä ihmisten yhteenliittymää, joka voisi sulkea nämä ovet halpa-arvoisimmaltakaan sielulta tai luulotellusti räikeimmältäkään syntiseltä maan päällä, jos nämä vilpittömästi pyrkivät sinne sisälle.” Ja Jeesus lausui yhdessä Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa hyvästit isännälleen, ja he menivät Getsemanen puutarhan leiriin liittyäkseen muiden apostolien seuraan.

147:5.7

Samana iltana Jeesus piti apostoleille ikimuistettavan puheen siitä, miten ihmisen tilanne suhteessa Jumalaan ja Paratiisiin johtavan ikuisen ylösnousemuksen edistymiseen on arvoltaan suhteellinen. Jeesus sanoi: ”Lapseni, jos lapsen ja Isän välillä vallitsee aito ja elävä yhteys, on varmaa, että lapsi etenee jatkuvasti kohti Isän ihanteita. On totta, että lapsen edistyminen saattaa alkuvaiheessa olla hidasta, mutta eteneminen on kaikesta huolimatta varmaa. Tärkeää ei suinkaan ole edistymisenne nopeus vaan mieluumminkin sen varmuus. Toteutunut eteneminen ei ole yhtä tärkeää kuin on se tosiasia, että etenemisenne suunta on kohti Jumalaa. Mitä teistä päivä päivältä tulee, on äärettömän paljon tärkeämpää kuin se, mitä tänään olette.

147:5.8

”Se muutoksen kokenut nainen, jonka jotkut teistä näkivät tänään Simonin talossa, elää tällä hetkellä tasolla, joka on tavattoman paljon Simonin ja hänen hyvää tarkoittavien toveriensa tasoa alempana. Mutta kun fariseukset kantavat huolta vale-edistymisestä, joka perustuu harhakuvaan tarkoituksettomien seremoniaalisten palvelusmenojen pettävien kuvioiden suorittamisesta, sillä aikaa tämä nainen on kuolemanvakavana ryhtynyt pitkään ja vaiheikkaaseen Jumalan etsimiseen, eivätkä hengellinen ylpeys ja moraalinen itsetyytyväisyys tuki hänen polkuaan, joka vie taivasta kohti. Tuo nainen on inhimilliseltä kannalta katsoen paljon kauempana Jumalasta kuin Simon, mutta hänen sielunsa on edistyvässä liikkeessä; hän on matkalla kohti ikuista määränpäätä. Tähän naiseen kätkeytyy valtavia hengellisiä mahdollisuuksia tulevaisuutta varten. Jotkut teistä eivät ehkä ole kovin korkealla, jos ajatellaan sielun ja hengen aktuaalisia tasoja, mutta edistytte joka päivä sillä elävällä tiellä, joka uskon kautta avautuu Jumalan luo. Teissä on jokaisessa suunnattomia mahdollisuuksia tulevaisuutta varten. On paljon parempi, että omaa vaikka vähänkin—mutta elävää ja kasvavaa—uskoa kuin että omaa suuren tietomäärän elottomine maailmallisen viisauden ja hengellisen epäuskon varastoineen.”

147:5.9

Mutta Jeesus antoi apostoleilleen vakavan varoituksen sellaisen Jumalan lapsen tyhmyydestä, joka käyttää väärin Isän rakkautta. Hän teki tiettäväksi, ettei taivaallinen Isä ole mikään löyhä, hölläkätinen eikä typerästi hemmotteleva vanhempi, joka olisi aina valmis suvaitsemaan syntiä ja antamaan anteeksi vastuuttomuuden. Hän varoitti kuulijoitaan, etteivät nämä virheellisesti soveltaisi hänen käyttämiään kielikuvia isästä ja pojasta niin, että näyttäisi siltä kuin Jumala olisi joidenkuiden ylisuvaitsevaisten ja epäviisaiden vanhempien kaltainen, jotka yhdessä tämän maailman typerysten kanssa myötävaikuttavat ajattelemattomien lastensa moraalisen rakenteen hajoamiseen ja jotka näin menetellessään varmalla tavalla ja välittömästi edistävät omien jälkeläistensä sortumista rikollisuuteen ja varhaisessa vaiheessa tapahtuvaan moraaliseen turmeltumiseen. Jeesus sanoi: ”Isäni ei suhtaudu suvaitsevasti ja myötämielisesti sellaisiin lastensa tekoihin ja tapoihin, jotka tuhoavat heidät itsensä ja jotka merkitsevät kaiken moraalisen kasvun ja hengellisen edistymisen itsetuhoa. Tällainen syntinen menettely on Jumalan silmissä iljetys.”

147:5.10

Jeesus oli läsnä monissa muissakin puolittain yksityisissä tapaamisissa ja juhlatilaisuuksissa sekä Jerusalemin ylhäisten että alhaisten, sekä rikkaiden että köyhien luona, ennen kuin hän apostoleineen viimein lähti Kapernaumiin. Ja todellakin monet alkoivat uskoa valtakunnan evankeliumiin ja saivat myöhemmin kasteen Abnerilta ja hänen työtovereiltaan, jotka jäivät vaalimaan valtakunnan etuja Jerusalemissa ja sen ympäristössä.

6. Paluu Kapernaumiin

147:6.1

Huhtikuun viimeisellä viikolla Jeesus ja kaksitoista apostolia lähtivät Betanian-tukikohdasta Jerusalemin lähistöllä ja aloittivat Jerikon ja Jordanin kautta tapahtuneen paluumatkansa Kapernaumiin.

147:6.2

Juutalaisten ylipapit ja uskonnolliset johtajat pitivät monta salaista kokousta päättääkseen, mitä tehdä Jeesuksen suhteen. He olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että jotakin olisi tehtävä, jotta hänen opetustoimintansa saataisiin loppumaan, mutta he eivät päässeet yksimielisyyteen menettelytavasta. He olivat toivoneet, että julkisen vallan viranomaiset olisivat raivanneet hänet pois tieltä, samalla tavoin kuin Herodes oli tehnyt lopun Johanneksesta, mutta he panivat merkille, että Jeesus harjoitti toimintaansa siten, ettei hänen saarnaamisensa roomalaisviranomaisia pahastikaan huolettanut. Niinpä sitten päätettiinkin kokouksessa, joka pidettiin päivää ennen Jeesuksen Kapernaumiin-lähtöä, että hänet olisi pidätettävä uskonnollisen syytöksen nojalla, ja sanhedrin olisi oikeusistuin, joka käsittelisi hänen tapauksensa. Tämän johdosta asetettiin kuuden salaisen urkkijan muodostama toimintaryhmä seuraamaan Jeesusta, tekemään huomioita hänen puheistaan ja teoistaan. Ja kunhan ryhmä olisi kerännyt riittävän määrän todisteita laittomuuksista ja jumalanpilkasta, sen oli määrä palata selontekoineen Jerusalemiin. Nämä kuusi juutalaista tavoittivat noin kolmikymmenjäsenisen apostoliseurueen Jerikossa, ja teeskennellen haluavansa tulla opetuslapsiksi he liittyivät Jeesuksen seuraajien perheeseen ja pysyttelivät ryhmän mukana aina toisen Galilean-saarnamatkan alkuun saakka. Tämän jälkeen kolme heistä palasi Jerusalemiin jättämään selontekonsa ylipapeille ja sanhedrinille.

147:6.3

Pietari saarnasi Jordanin ylimenopaikalla sinne kerääntyneelle kansanjoukolle, ja seuraavana aamuna he kulkivat jokivartta ylöspäin kohti Amathusta. He halusivat jatkaa matkaansa suoraan Kapernaumiin, mutta paikalle kertyi niin paljon väkeä, että he jäivät sinne kolmeksi päiväksi saarnaamaan, opettamaan ja kastamaan. He suuntasivat kulkunsa kotiin päin vasta varhain sapattiaamuna, toukokuun ensimmäisenä päivänä. Jerusalemin urkkijat olivat varmoja siitä, että nyt he saisivat ensimmäisen syytteensä Jeesusta vastaan—syytteen sapatin rikkomisesta—olihan hän rohjennut astua taipaleelle sapattipäivänä. Mutta heidät oli tuomittu pettymään, sillä hetkeä ennen kuin he lähtivät liikkeelle Jeesus kutsui luokseen Andreaksen ja antoi hänelle kaikkien kuullen ohjeen kulkea vain vajaan tuhannen metrin päähän, mikä oli lain sallima juutalaisen sapatin päivämatka.

147:6.4

Muttei urkkijoiden siltikään tarvinnut kauan odottaa, kun he saivat tilaisuutensa syyttää Jeesusta ja hänen työtovereitaan sapatin rikkomisesta. Kun seurue kulki kapeaa tietä, tien molemmin puolin, aivan käden ulottuvilla oli lainehtivaa vehnää, joka juuri tuolloin oli kypsymässä, ja jotkut apostolit poimivat nälissään kypsää viljaa ja söivät sitä. Matkamiesten oli tapana tietä vaeltaessaan taittaa muutama tähkäpää, eikä sellaiseen menettelyyn näin ollen katsottu liittyvän mitään väärää. Mutta urkkijat tarttuivat tähän tekosyynä, jonka turvin hyökätä Jeesusta vastaan. Nähdessään Andreaksen hierovan tähkäpäätä kämmentensä välissä he menivät hänen luokseen ja sanoivat: ”Etkö tiedä, että on laitonta poimia ja hiertää tähkäpäitä sapattipäivänä?” Ja Andreas vastasi: ”Niin, mutta me olemme nälissämme ja hieromme vain sen verran kuin tarvitsemme; ja mistä saakka muka on ollut synnillistä syödä viljaa sapattina?” Mutta fariseukset vastasivat: ”Ette te syödessänne väärin teekään, vaan rikotte lakia siinä, että poimitte ja hierotte tähkäpäitä käsienne välissä; Mestarinne ei varmaankaan hyväksyisi tuollaisia tekoja.” Silloin Andreas sanoi: ”Mutta, jos kerran jyvien syöminen ei ole väärin, niin tuskinpa se, että hieromme jyviä käsiemme välissä, on yhtään enempää työtä kuin on sallimanne jyvien pureksiminenkaan. Miksi te moisista pikkuasioista saivartelette?” Kun Andreas antoi ymmärtää, että fariseukset olivat saivartelijoita, he närkästyivät ja ryntäsivät takaisin sinne, missä Jeesus käveli ja keskusteli Matteuksen kanssa, ja esittivät hänelle vastalauseensa sanoen: ”Katsopas, Opettaja, apostolisi tekevät sellaista, mikä on sapattina laitonta. He poimivat, hierovat ja syövät viljaa. Käsket varmaankin heitä lopettamaan.” Silloin Jeesus sanoi syytöksen esittäjille: ”Ei käy kieltäminen, että olette kiihkeästi lain puolella, ja teette oikein muistaessanne pitää sapattipäivän pyhänä. Mutta ettekö koskaan lukeneet kirjoituksista, että Daavid eräänä päivänä, nälissään kun oli, meni seuralaisineen Jumalan huoneeseen ja söi näkyleivän, jota lain mukaan eivät saaneet syödä muut kuin papit? Ja Daavid antoi tätä leipää niillekin, jotka olivat hänen kanssaan. Ja ettekö ole lukeneet laistamme, että monienkin tarpeellisten tehtävien toimittaminen on sapattipäivänä lainmukaista? Ja enköhän minä, ennen kuin tämä päivä menee mailleen, näekin teidän syövän eväitä, jotka olette tuoneet mukananne tämän päivän tarpeiksi? Hyvät miehet, teette hyvin ollessanne kiihkeästi sapatin puolesta, mutta tekisitte vieläkin paremmin huolehtiessanne lähimmäistenne terveydestä ja hyvinvoinnista. Minä sanon teille, että sapatti tehtiin ihmistä varten eikä ihmistä sapattia varten. Ja jos olette täällä meidän keskellämme vahtimassa sanomisiani, siinä tapauksessa tahdon avoimesti julistaa, että Ihmisen Poika on jopa sapatin herra.”

147:6.5

Jeesuksen tarkkanäköiset ja viisaat sanat sekä ällistyttivät että nolostuttivat fariseuksia. Lopun päivää he pysyttelivät omissa oloissaan eivätkä rohjenneet esittää enempiä kysymyksiä.

147:6.6

Jeesuksen vastustava asenne juutalaisia perinnäistapoja ja orjallisia seremonioita kohtaan oli aina positiivista. Siihen kuului se, mitä hän teki, ja se, minkä hän vahvisti. Mestari ei tuhlannut aikaa negatiivisiin tuomioiden julistamisiin. Hän opetti, että ne, jotka tuntevat Jumalaa, kykenevät nauttimaan elämisen vapaudesta ilman, että pettävät itseään myöntämällä itselleen luvan tehdä syntiä. Jeesus sanoi apostoleille: ”Miehet, jos totuus teitä valaisee ja jos todella tiedätte, mitä olette tekemässä, olette siunattuja. Mutta ellette tiedä jumalallista tietä, olette kovaonnisia ja jo lainrikkojia.”

7. Jälleen Kapernaumissa

147:7.1

Puolilta päivin maanantaina, toukokuun 3. päivänä, Jeesus ja kaksitoista apostolia saapuivat veneellä Tarikeasta Betsaidaan. He kulkivat veneellä välttyäkseen niiltä, jotka kulkivat heidän mukanaan. Mutta seuraavaan päivään mennessä muut, heidän joukossaan Jerusalemista saapuneet viralliset urkkijat, olivat taas löytäneet Jeesuksen.

147:7.2

Tiistai-iltana Jeesus oli pitämässä tavanomaista kysymys- ja vastaustuntiaan, kun kuuden urkkijan johtaja sanoi hänelle: ”Satuinpa tänään keskustelemaan yhden Johanneksen opetuslapsen kanssa, joka on täällä seuraamassa opetustasi, emmekä kyenneet ymmärtämään, mikset koskaan käske opetuslapsiasi paastoamaan ja rukoilemaan, kuten me fariseukset paastoamme ja niin kuin Johannes käski seuraajiensa tehdä?” Ja Jeesus, joka viittasi erääseen Johanneksen lausumaan, vastasi kysymyksen esittäjälle: ”Paastoavatko morsiustalon pojat, silloin kun ylkä on heidän seurassaan? Niin kauan kuin ylkä viipyy heidän luonaan, he tuskin voivat paastota. Mutta se aika on tulossa, jolloin ylkä otetaan pois, ja noina aikoina morsiustalon lapset epäilemättä paastoavat ja rukoilevat. Rukoileminen on luonnollista valon lapsille, mutta paastoaminen ei kuulu taivaan valtakunnan evankeliumiin. Muistakaa, ettei viisas räätäli vanhaan vaatekappaleeseen ompele paikkaa uudesta ja kutistamattomasta kankaasta, jottei se kastuessaan kutistuisi ja aiheuttaisi entistäkin pahempaa repeämää. Eikä uutta viiniä panna vanhoihin leileihin, jottei uusi viini repäisisi leilejä rikki niin, että sekä viini että leilit menevät piloille. Viisas mies panee uuden viinin tuoreisiin nahkaleileihin. Opetuslapseni siis osoittavat viisautta, kun eivät tuo uuteen valtakunnan evankeliumin opetukseen liian paljon sellaista, joka kuuluu vanhaan järjestykseen. Teillä, jotka olette menettäneet opettajanne, saattaa olla laillinen syy paastota jonkin aikaa. Paastoaminen saattaa olla tarkoituksenmukainen Mooseksen lain osa, mutta tulevassa valtakunnassa Jumalan pojat kokevat, että heidän ei tarvitse pelätä ja että heillä on ilo jumalallisessa hengessä.” Kuullessaan nämä sanat Johanneksen opetuslapset saivat niistä lohtua, kun sen sijaan fariseukset itse olivat yhä pahemmin ymmällään.

147:7.3

Seuraavaksi Mestari kiirehti varoittamaan kuulijoitaan elättelemästä sellaista käsitystä, että kaikki vanha opetus tulisi kokonaan korvata uusilla opinkappaleilla. Jeesus sanoi: ”Mikä on vanhaa ja myös totta, sen tulee jäädä. Samalla tavoin on se hylättävä, mikä on uutta mutta väärää. Mutta olkoon teillä uskoa ja rohkeutta hyväksyä, mikä on uutta ja myös totta. Muistakaa, että on kirjoitettu: ’Älä hylkää vanhaa ystävää, sillä uusi ei ole häneen verrattavissa. Uusi ystävä on niin kuin uusi viini: jos se vanhenee, sinä juot sitä ilo sydämessäsi.’”

8. Hengellisen hyvyyden juhla

147:8.1

Samana iltana, vielä kauan sen jälkeen kun tavalliset kuulijat jo olivat menneet levolle, Jeesus jatkoi apostoliensa opettamista. Hän aloitti tämän erityisopetuksen lainaamalla profeetta Jesajaa:

147:8.2

”’Miksi te paastositte? Mistä syystä kiusaatte sieluanne, kun yhä kuitenkin otatte mielihyvänne sortamisesta ja kun vieläkin otatte ilonne vääryydestä? Katso, riidaksi ja toraksi te paastoatte ja lyödäksenne jumalattomuuden nyrkillä. Mutta sillä tavoin ei teidän tule paastota saadaksenne äänenne kuuluviin korkeudessa.

147:8.3

”’Tällaisenko paaston minä olen valinnut—päivän, jona ihminen kurittaa sieluaan? Sitäkö se on, että taivuttaa päänsä kuin kaisla; että ryömii maassa säkkiin ja tuhkaan pukeutuneena? Sitäkö sinä rohkenet kutsua paastoksi ja Herran silmissä otolliseksi päiväksi? Eikö tämä ole paasto, jonka minä valitsisin: että avaatte vääryyden siteet, että kirvotatte raskaiden taakkojen solmut, että päästätte sorretut vapaiksi ja että särjette kaikki ikeet? Eikö se ole sitä, että jaan leipäni isoavaisten kanssa, että vien talooni ne, jotka ovat kodittomia ja köyhiä? Ja kun näen alastomia, niin minä vaatetan heidät.

147:8.4

”’Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamu, ja sinulle virtaa vuolaana terveyttä. Sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, samalla kun Herran kunnia suojaa selustasi. Silloin sinä kutsut Herraa ja hän vastaa; sinä huudat ääneesi ja hän sanoo—Tässä minä olen. Ja kaiken tämän hän tekee, jos kieltäydyt sortamisesta, tuomitsemisesta ja turhuudesta. Isä haluaa mieluumminkin, että sinä taritset sydämesi isoaville, ja että sinä osoitat hoivasi vaivatuille sieluille, niin silloin on sinun valosi loistava hämäryydessä ja jopa pimeytesi on oleva niin kuin keskipäivä. Silloin Herra johdattaa sinua alati ja tyydyttää sielusi ja uudistaa voimasi. Ja sinä olet oleva niin kuin kasteltu puutarha; kuin lähde, josta vesi ei lopu. Ja ne, jotka näin tekevät, palauttavat ennalleen entisen loiston; he pystyttävät perusmuurit, muinaisten sukupolvien laskemat; heitä kutsutaan murtuneiden muurien jälleenrakentajiksi, niiden turvallisten polkujen korjaajiksi, joiden varsilla on hyvä asua.’”

147:8.5

Ja sitten Jeesus myöhään yöhön saakka korosti apostoleilleen sitä totuutta, että heidän turvansa sekä nykyisessä että tulevassa valtakunnassa oli nimenomaan heidän uskonsa, ei suinkaan se, että he vaivasivat sieluaan tai että he paastoamalla kurittivat ruumistaan. Hän kehotti apostoleja vähintäänkin noudattamaan muinaisen profeetan esittämiä ajatuksia ja toi julki toiveensa, että he edistyisivät paljon jopa Jesajan ja vanhempien profeettojen esittämien ihanteiden edelle. Hänen tuona yönä esittämänsä viimeiset sanat kuuluivat: ”Kasvakaa armossa sen elävän uskon avulla, joka käsittää sen tosiasian, että olette Jumalan poikia, samalla kun se tunnustaa jokaisen ihmisen veljeksi.”

147:8.6

Jeesus päätti puheensa vasta kahden jälkeen aamuyöllä, ja jokainen meni omalle makuusijalleen.


◄ Luku 146
Ylös
Luku 148 ►
Urantia-kirja

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.