◄ Luku 144
Osa 4 ▲
Luku 146 ►
Luku 145

Neljä vaiheikasta päivää Kapernaumissa

JEESUS ja apostolit saapuivat Kapernaumiin tiistai-iltana, tammikuun 13. päivänä. Tavan mukaan he ottivat tukikohdakseen Sebedeuksen kodin Betsaidassa. Nyt kun Johannes Kastaja oli surmattu, Jeesus valmistautui lähtemään ensimmäiselle avoimelle ja julkiselle Galilean-saarnamatkalle. Jeesuksen paluusta kertova tieto levisi nopeasti koko kaupunkiin, ja varhain seuraavana päivänä Jeesuksen äiti Maria kiiruhti pois kaupungista ja meni Nasaretiin tapaamaan poikaansa Joosefia.

145:0.2

Keskiviikon, torstain ja perjantain Jeesus vietti Sebedeuksen talossa ja antoi apostoleille ohjeita valmisteluksi heidän ensimmäistä laajamittaista saarnamatkaansa varten. Hän otti myös vastaan monia vilpittömiä tiedonhaluisia sekä yksitellen että ryhminä ja antoi heille opetusta. Andreaksen välityksellä hän järjesti niin, että hän puhuisi synagogassa seuraavana sapattipäivänä.

145:0.3

Myöhään perjantai-iltana Jeesuksen pikkusisko Ruut kävi salaa häntä tapaamassa. He viettivät lähes tunnin kahden kesken lähelle rantaviivaa ankkuroidussa veneessä. Kukaan ihminen ei Johannes Sebedeusta lukuun ottamatta tullut koskaan tietämään tästä käynnistä, ja Johanneksellekin annettiin kehotus olla siitä kenellekään kertomatta. Ruut oli ainoa Jeesuksen perheen jäsen, joka johdonmukaisesti ja horjumatta uskoi Jeesuksen maisen tehtävän jumalallisuuteen heti niistä ajoista lähtien, jolloin hänen hengellinen tietoisuutensa heräsi, Jeesuksen koko vaiheikkaan toiminnan ajan, hänen kuolemansa, kuolleistaheräämisensä ja taivaaseenastumisensa mukaan luettuina, ja Ruut siirtyi lopulta tuonpuoleisiin maailmoihin isä-veljensä lihallisessa hahmossa suorittaman tehtävän yliluonnollista luonnetta koskaan epäilemättä. Pikku-Ruut oli Jeesuksen maisen perheen osalta hänen suurin lohtunsa kaikissa hänen raskaissa koettelemuksissaan oikeudenkäynteineen, hylätyksitulemisineen ja ristiinnaulitsemisineen.

1. Kalansaalis

145:1.1

Kun Jeesus saman viikon perjantaiaamuna antoi opetusta järven rannalla, väkijoukko tunki hänet niin lähelle vesirajaa, että hän viittasi muutamaa kalastajaa, jotka olivat veneineen lähistöllä, tulemaan pelastamaan hänet veneeseen. Veneeseen astuttuaan hän jatkoi paikalle kertyneen väkijoukon opettamista yli kahden tunnin ajan. Veneen nimi oli ”Simon”. Se oli Simon Pietarin entinen kalastusalus, ja Jeesus oli sen omin käsin rakentanut. Tuona nimenomaisena aamuna vene oli Daavid Sebedeuksen ja hänen kahden työtoverinsa käytössä, ja koko yön järvellä turhaan kalastettuaan nämä olivat juuri tulleet selältä rannan tuntumaan. He olivat puhdistamassa ja korjailemassa verkkojaan, kun Jeesus pyysi heitä tulemaan avukseen.

145:1.2

Päätettyään väkijoukon opettamisen Jeesus sanoi Daavidille: ”Koska se, että tulitte avukseni, on viivyttänyt teitä, sallikaa minun nyt tehdä työtä kanssanne. Mitäpä, jos menisimme kalaan; soutakaapa tuonne syvälle ja laskekaa verkkonne saalista saadaksenne.” Mutta Simon, toinen Daavidin apulaisista, vastasi: ”Mestari, se on hyödytöntä. Uurastimme koko yön emmekä saaneet mitään. Käskystäsi menemme kuitenkin syvemmälle ja laskemme verkot.” Ja Simon suostui noudattamaan Jeesuksen ohjeita nähtyään työnjohtajansa Daavidin käsimerkin. Edettyään Jeesuksen osoittamaan kohtaan he laskivat verkkonsa ja saivat saaliiksi sellaisen määrän kalaa, että pelkäsivät verkkojen repeävän. Kalaa tuli niin paljon, että he antoivat rannalla oleville tovereilleen merkin tulla auttamaan. Kun he olivat täyttäneet kaloilla kaikki kolme venettä miltei uppoamispisteeseen saakka, tämä Simon lankesi Jeesuksen polville ja sanoi: ”Mene pois luotani, Mestari, sillä olen syntinen mies.” Simon ja kaikki tapahtuman silminnäkijät hämmästelivät saaliin määrää. Samana päivänä Daavid Sebedeus, tämä Simon ja heidän työtoverinsa jättivät verkkonsa ja seurasivat Jeesusta.

145:1.3

Mutta tämä ei missään mielessä ollut ihmeen kaltainen kalansaalis. Jeesus teki tarkkoja havaintoja luonnosta; hän oli kokenut kalastaja ja tunsi hyvin Galileanmeren kalojen elintavat. Tuossa tilanteessa hän vain ohjasi nämä miehet paikalle, josta tuohon aikaan päivästä kalaa tavallisesti sai. Mutta Jeesuksen seuraajat pitivät sitä aina ihmeenä.

2. Iltapäivä synagogassa

145:2.1

Seuraavana sapattina Jeesus saarnasi synagogan iltapäiväpalveluksessa aiheesta ”Taivaassa olevan Isän tahto”. Aamulla Simon Pietari oli saarnannut aiheesta ”Valtakunta”. Torstai-illan kokoontumisessa Andreas oli opettanut aiheesta ”Uusi tie”. Tuona nimenomaisena ajankohtana Kapernaumissa oli Jeesukseen uskovia enemmän kuin missään muussa kaupungissa maan päällä.

145:2.2

Kun Jeesus tänä sapatti-iltapäivänä opetti synagogassa, hän valitsi tavan mukaan ensimmäisen tekstinsä lain puolelta ja luki toisesta Mooseksen kirjasta: ”Ja sinä palvelet Herraa, sinun Jumalaasi, ja hän siunaa sinun leipäsi ja sinun vetesi, ja kaikki sairaudet pidetään sinusta kaukana.” Ja toisen tekstin hän valitsi profeetoista ja luki Jesajan kirjasta: ”Nouse ja ole kirkas, sillä sinun valosi on tullut, ja Herran kirkkaus on noussut sinun yllesi. Pimeys saattaa peittää maan ja tiheä synkeys kansan, mutta Herran henki nousee sinun yllesi, ja jumalallinen kirkkaus näkyy sinun kanssasi. Jopa pakanat tulevat tämän valon tykö, ja monet suuret ajattelijat antautuvat tämän valon kirkkauden edessä.”

145:2.3

Tällä saarnallaan Jeesus koetti selvittää, että uskonto on henkilökohtainen kokemus. Mestari sanoi muun muassa:

145:2.4

”Tiedätte mainiosti, että vaikka hyväsydäminen isä rakastaa perhettään kokonaisuutena, hän pitää heitä tällä tavoin ryhmänä siksi, että tuntee voimakasta rakkautta tuon perheen jokaista yksittäistä jäsentä kohtaan. Teidän ei enää tarvitse lähestyä taivaassa olevaa Isäänne Israelin lapsen ominaisuudessa, vaan Jumalan lapsena. Ryhmänä te tosiaankin olette Israelin lapsia, mutta yksilöinä kukin teistä on Jumalan lapsi. Olen tullut—en tuodakseni Isän julki Israelin lasten keskuudessa—vaan paremminkin siksi, että toisin tämän tiedon, joka kertoo Jumalasta, ja tämän ilmoituksen, joka kertoo hänen rakkaudestaan ja armostaan, yksittäiselle uskovalle aitona omakohtaisena kokemuksena. Profeetat ovat kaikki opettaneet teille, että Jahve huolehtii kansastaan, että Jumala rakastaa Israelia. Mutta minä olen tullut keskuuteenne julistaakseni suurempaa totuutta, totuutta, jonka myös monet myöhemmistä profeetoista käsittivät, nimittäin sitä, että Jumala rakastaa teitä—joukostanne jokaista—yksilöinä. Kaikkien menneiden sukupolvien ajan teillä on ollut kansallinen tai rotukohtainen uskonto; mutta nyt minä olen tullut antamaan teille omakohtaisen uskonnon.

145:2.5

”Muttei tämäkään ole mikään uusi ajatus. Monet joukossanne hengellisesti asennoituneet ovat tienneet tämän totuuden, koska muutamat profeetoista ovat teitä niin opettaneet. Ettekö ole lukeneet pyhistä kirjoituksista kohtaa, jossa profeetta Jeremia sanoo: ’Niinä päivinä ei enää sanota: Isät söivät happamia rypäleitä ja lasten hampaat heltyivät. Jokaisen on kuoltava oman syntisyytensä takia; jokaiselta ihmiseltä, joka syö happamia rypäleitä, heltyvät hänen omat hampaansa. Katso, ne päivät tulevat, jolloin minä teen kansani kanssa uuden liiton, en sellaista liittoa, jonka tein heidän isiensä kanssa, silloin kun toin heidät pois Egyptin maasta, vaan uuden tien mukaisen liiton. Minä kirjoitankin lakini heidän sydämeensä. Minä olen oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Sinä päivänä he eivät enää sano, ihminen lähimmäiselleen: Tunnetko Herran? Ei! Sillä he kaikki tuntevat minut henkilökohtaisesti, vähäisimmästä suurimpaan.’

145:2.6

”Ettekö ole lukeneet näitä lupauksia? Ettekö usko kirjoituksiin? Ettekö ymmärrä, että profeetan sanat käyvät toteen siinä, mitä tänä nimenomaisena päivänä näette? Ja eikö Jeremia kehottanut teitä tekemään uskonnosta sydämen asiaa, suhteutumaan Jumalaan yksilöinä? Eikö profeetta sanonut teille, että taivaan Jumala tutkisi yksittäiset sydämenne? Ja eikö teitä varoitettu, että luonnollinen ihmissydän on ennen muuta petollinen ja monet kerrat toivottoman paha?

145:2.7

”Ettekö ole lukeneet sitäkään kohtaa, jossa Hesekiel jo isillenne opetti, että uskonnosta pitää tulla omakohtaisen kokemuksenne realiteetti? Enää ei teidän pidä käyttää sananlaskua, jossa sanotaan: ’Isät ovat syöneet happamia rypäleitä ja lasten hampaat heltyvät.’ ’Niin totta kuin minä elän’, sanoo Herra Jumala, ’katso, kaikki sielut ovat minun; niin kuin on isän sielu, niin on myös pojan sielu. Vain sielun, joka syntiä tekee, vain sen pitää kuolla.’ Ja sitten Hesekiel näki ennakolta jo tämänkin päivän, kun hän puhui Jumalan puolesta ja sanoi: ’Minä annan teille myös uuden sydämen, ja uuden hengen minä panen teidän sisimpäänne.’

145:2.8

”Enää teidän ei pidä pelätä, että Jumala rankaisee kokonaista kansakuntaa yhden yksilön tekemästä synnistä; eikä taivaassa oleva Isä liioin rankaise yhtä uskovaa lastaan kansakunnan tekemistä synneistä, vaikka jokaisen perheen yksittäinen jäsen usein joutuukin sietämään perheen tekemien erehdysten ja ryhmän tekemien rikkomusten aineelliset seuraukset. Ettekö tajua, että toivo paremmasta kansakunnasta—toivo paremmasta maailmasta—on sidoksissa yksilön edistymiseen ja valaistumiseen?”

145:2.9

Sen jälkeen Mestari toi esiin, että taivaassa oleva Isä, sitten kun ihminen havaitsee tämän hengellisen vapauden, tahtoo maan päällä olevien lastensa aloittavan sen Paratiisiin johtavan elämänvaiheen ikuisen nousun, joka on luodun tietoista reagointia sisimmässään olevan hengen jumalalliseen kehotukseen löytää Luoja, tuntea Jumala ja pyrkiä tulemaan hänen kaltaisekseen.

145:2.10

Apostoleille tästä saarnasta oli paljon apua. Jokainen heistä tajusi entistä täydemmin, että valtakunnan evankeliumi oli yksilölle eikä kansakunnalle suunnattu viesti.

145:2.11

Vaikka kapernaumilaiset olivat perillä Jeesuksen opetuksesta, he kuitenkin hämmästyivät hänen saarnaansa tänä sapattipäivänä. Hän todellakin opetti niin kuin opettaa se, jolla on valta, eikä niin kuin kirjanoppineet.

145:2.12

Juuri kun Jeesus oli päättänyt puheensa, muuan kuulijakuntaan kuuluva nuori mies, jota Jeesuksen sanat olivat kovasti kiihdyttäneet, sai ankaran epilepsiakohtauksen ja kiljui lujalla äänellä. Kohtauksen lopuksi, kun hän oli palaamassa tajuihinsa, hän puhui uneliaassa tilassa ja sanoi: ”Mitä meillä on tekemistä sinun kanssasi, Jeesus Nasaretilainen? Sinä olet Jumalan pyhä; oletko tullut tuhoamaan meidät?” Jeesus pyysi väkeä hiljenemään, otti nuorta miestä kädestä ja sanoi: ”Virkoa”—ja tämä tointui heti.

145:2.13

Tämä nuori mies ei ollut saastaisen hengen tai riivaajan vallassa; hän oli tavallisen epilepsian uhri. Mutta hänelle oli opetettu hänen vaivansa johtuvan siitä, että hän oli pahan hengen vallassa. Hän uskoi tähän opetukseen ja käyttäytyi sen mukaisesti kaikessa, mitä hän ajatteli tai sanoi sairaudestaan. Kaikki ihmiset uskoivat, että tällaisten ilmiöiden välittömänä syynä oli saastaisten henkien vaikutus. Niinpä he uskoivat Jeesuksen ajaneen riivaajan ulos tästä miehestä. Mutta Jeesus ei tällä kertaa parantanut miehen epilepsiaa. Varsinaisesti tämä mies parani vasta myöhemmin, auringonlaskun jälkeen samana päivänä. Kauan Helluntaipäivän jälkeen apostoli Johannes, joka viimeisenä kirjoitti Jeesuksen tekemisistä, karttoi kaikkea viittaamista näihin niin kutsuttuihin ”paholaisten karkottamisiin”, ja hän menetteli näin siksi, ettei tällaisia tapauksia, jolloin joku oli riivaajan vallassa, enää koskaan Helluntain jälkeen esiintynyt.

145:2.14

Tämän arkipäiväisen tapahtuman seurauksena koko Kapernaumin kaupunkiin levisi nopeasti tieto, jonka mukaan Jeesus oli ajanut riivaajan ulos eräästä miehestä ja ihmetekona parantanut tämän synagogassa iltapäiväsaarnansa päätteeksi. Sapatti oli otollista aikaa tällaisen hätkähdyttävän huhupuheen nopealle ja tehokkaalle leviämiselle. Tieto kantautui myös kaikkiin Kapernaumin ympäristön pienempiin taajamiin, ja monet ihmiset uskoivat siihen.

145:2.15

Ruoanlaitosta ja taloustöistä siinä suuressa Sebedeusten talossa, jota Jeesus ja kaksitoista apostolia käyttivät tukipisteenään, huolehtivat etupäässä Simon Pietarin vaimo ja anoppi. Pietarin koti oli lähellä Sebedeuksen kotia, ja synagogasta palatessaan Jeesus ja hänen ystävänsä pistäytyivät siellä, sillä Pietarin vaimon äiti oli usean päivän ajan ollut vilustunut ja kuumeinen. Nyt sattui suunnilleen samana hetkenä, kun Jeesus seisoi tämän sairaan naisen vierellä häntä kädestä pidellen, hänen otsaansa silittäen ja lohdutuksen ja rohkaisun sanoja lausuen, että kuume lähti hänestä. Jeesus ei ollut vielä ehtinyt selittää apostoleilleen, ettei synagogassa ollut pantu toimeen mitään ihmettä, ja kun tämä tapahtuma oli vielä perin tuoreena ja elävänä heidän mielessään ja kun he muistivat veden ja viinin Kaanassa, he tarttuivat tähän yhteensattumaan taas uutena ihmeenä, ja jotkut heistä riensivät ulos levittääkseen uutisen kaikkialle kaupunkiin.

145:2.16

Pietarin anoppi, Amatha, sairasti malariakuumetta. Tuossa tilanteessa Jeesus ei parantanut häntä ihmeen avulla. Hänen paranemisensa tapahtui vasta useita tunteja myöhemmin, auringonlaskun jälkeen, sen epätavallisen tapahtuman yhteydessä, joka sattui Sebedeuksen kodin etupihalla.

145:2.17

Ja nämä tapaukset kuvastavat tyypillisellä tavalla sitä, miten ihmeitä kaipaava sukupolvi ja tunnustekoja odottava kansa vääjäämättä tarttui kaikkiin tällaisiin yhteensattumiin saadakseen siitä tekosyyn julistaa Jeesuksen panneen toimeen taas uuden ihmeteon.

3. Parantaminen auringonlaskun aikaan

145:3.1

Siihen mennessä, kun Jeesus ja hänen apostolinsa olivat valmiit käymään illalliselle tämän vaiheikkaan sapattipäivän lähestyessä loppuaan, koko Kapernaum ympäristöineen oli jo innoissaan näistä huhutuista paranemisihmeistä. Ja kaikki sairaat ja vaivaiset ryhtyivät valmisteluihin hankkiutuakseen Jeesuksen luokse tai päästäkseen sinne ystäviensä kantamana heti, kun aurinko laskisi. Juutalaisen opetuksen mukaan sapatin pyhien tuntien aikana ei ollut luvallista hankkiutua edes parantajan luokse.

145:3.2

Heti kun aurinko laski taivaanrannan taakse, kymmenet kärsivät miehet, naiset ja lapset alkoivat siis taittaa taivalta kohti Sebedeuksen taloa Betsaidassa. Muuan mies lähti matkaan halvaantuneine tyttärineen heti, kun aurinko laski hänen naapurinsa talon taakse.

145:3.3

Kaikki päivän mittaan tapahtunut oli luonut puitteet tälle eriskummalliselle auringonlaskukohtaukselle. Jeesuksen iltapäiväsaarnassaan käyttämä tekstikohta oli jo sekin antanut ymmärtää, että sairaalloisuus tulisi karkotetuksi; ja vielä sellaisella ennen kuulumattomalla voimalla ja arvovallalla kun hän oli puhunut! Hänen sanomansa oli niin perin vastaansanomatonta! Vetoamatta inhimilliseen arvovaltaan hän puhui silti suoraan ihmisten omalletunnolle ja sielulle. Turvautumatta logiikkaan, juridisiin saivarteluihin tai nokkeliin sanakäänteisiin, hän osoitti silti väkevän, suoran, selvän ja henkilökohtaisen vetoomuksen kuulijoidensa sydämelle.

145:3.4

Tuo sapatti oli Jeesuksen maisen elämän suuri päivä—niin, se oli sitä erään universuminkin elämässä. Käytännöllisesti katsoen koko paikallisuniversumin kannalta oli pikkuruinen Kapernaumin juutalaiskaupunki Nebadonin todellinen pääkaupunki. Kourallinen Kapernaumin synagogan juutalaisia eivät olleet ainoat olennot, jotka kuulivat Jeesuksen saarnan suurimerkityksiset loppusanat: ”Viha on pelon varjo; kosto pelkuruuden naamio.” Liioin eivät hänen kuulijansa voineet unohtaa hänen siunattuja sanojaan, jotka kuuluttivat: ”Ihminen on Jumalan poika, hän ei ole perkeleen lapsi.”

145:3.5

Pian auringonlaskun jälkeen, kun Jeesus ja apostolit vielä viipyivät illallispöydässä, Pietarin vaimo kuuli ääniä etupihalta, ja mennessään ovelle hän huomasi, että sinne kokoontui suuri joukko sairaita, ja hän näki, että Kapernaumista tuleva tie oli tungokseen asti täynnä niitä, jotka olivat matkalla etsimään parannusta Jeesuksen käsissä. Tämän näyn nähdessään hän meni kertomaan asiasta heti miehelleen, joka välitti tiedon Jeesukselle.

145:3.6

Kun Mestari astui ulos Sebedeuksen talon etuovesta, hänen katseensa kohtasi loputtomasti sairauden runtelemia ja kärsiviä ihmisiä. Hän katseli lähes tuhatta sairasta ja potevaa ihmisolentoa—ainakin sen verran heitä oli kerääntynyt yhteen hänen eteensä. Kaikki paikallaolijat eivät kuitenkaan olleet sairaita, sillä toiset olivat tulleet auttamaan rakkaitaan näiden pyrkiessä saamaan parannuksen vaivoihinsa.

145:3.7

Näiden kipujen kanssa kamppailevien kuolevaisten—miesten, naisten ja lasten—näkeminen, jotka suurelta osin kärsivät siksi, että hänen omat luotetut universumihallinnon Poikansa olivat tehneet virheitä ja rikkomuksia, kosketti Jeesuksen ihmissydäntä aivan erityisellä tavalla ja vaati tätä hyväntahtoista Luoja-Poikaa osoittamaan jumalallista armoa. Mutta Jeesus tiesi hyvin, ettei hän koskaan voisi rakentaa kestävää hengellistä liikettä puhtaasti aineellisten ihmetekojen varaan. Hän oli johdonmukaisesti noudattanut sellaista toimintaperiaatetta, että hän pidättyi tuomasta esille luojan etuoikeuksiaan. Kaanan jälkeen hänen opetukseensa ei ollut liittynyt mitään yliluonnollista tai tunnusteollista; ja kuitenkin tämä kärsivä väkijoukko kosketti hänen myötätuntoista sydäntään ja vetosi voimallisesti hänen ymmärtäväiseen kiintymykseensä.

145:3.8

Etupihalta kuului huuto: ”Mestari, lausu sana, tee meidät taas terveiksi, paranna tautimme ja pelasta sielumme.” Nämä sanat oli tuskin lausuttu, kun tämän universumin ruumiillistuneen Luojan lähellä aina palveluvalmiina ollut serafien, fyysisten valvojien, Elämänkantajien ja keskiväliolentojen valtava seurue valmistautui toimimaan ja käyttämään luovaa voimaa siinä tapauksessa, että heidän Hallitsijansa antaisi merkin. Tämä oli yksi niistä Jeesuksen maisen elämänvaiheen hetkistä, jolloin jumalallinen viisaus ja inhimillinen sääli kietoutuivat Ihmisen Pojan päätöksenteossa siinä määrin toisiinsa, että hän näki ainoaksi ratkaisukeinoksi vedota Isän tahtoon.

145:3.9

Kun Pietari pyytämällä pyysi Mestaria kuulemaan heidän avunhuutonsa, niin Jeesus kärsivää väkijoukkoa silmäten vastasi: ”Olen tullut tähän maailmaan tuodakseni julki Isän ja perustaakseni hänen valtakuntansa. Tätä tarkoitusta varten olen elänyt elämääni tähän hetkeen saakka. Jos siis se olisi Hänen tahtonsa, joka minut lähetti, ja jos se ei olisi ristiriidassa sen kanssa, että olen vihkiytynyt julistamaan taivaan valtakunnan evankeliumia, niin haluaisin nähdä lapseni paranevan—ja—” mutta sitten Jeesuksen sanat hukkuivat meteliin.

145:3.10

Jeesus oli siirtänyt vastuun tästä parantamispäätöksestä Isälleen, joka tekisi sen suhteen ratkaisunsa. Ilmeisestikään Isän tahto ei muodostanut mitään estettä, sillä Mestarin sanoja oli tuskin vielä lausuttu, kun Jeesuksen Personoidun Ajatuksensuuntaajan komennuksessa palvelevien taivaallisten persoonallisuuksien ryhmä alkoi voimakkaasti liikehtiä. Suunnaton seurue laskeutui tämän kärsivien kuolevaisten kirjavan joukon keskelle, ja yhdessä ajallisuuden hetkessä 683 miestä, naista ja lasta sai takaisin terveytensä; he paranivat täydellisesti kaikista fyysisistä sairauksistaan ja muista aineellisista vammoistaan. Sellaista näkyä ei maan päällä ollut ennen tuota päivää koskaan nähty eikä ole nähty sen jälkeen. Ja niille meistä, jotka olimme paikalla näkemässä tämän luovan parannusaallon, se oli todellakin järisyttävä näytelmä.

145:3.11

Mutta kaikista olennoista, joita tämä äkillinen ja odottamaton yliluonnollisen paranemisen valloilleenpääsy hämmästytti, Jeesus oli yllättynein. Hetkenä, jolloin hänen inhimillinen mielenkiintonsa ja myötätuntonsa suuntautuivat hänen edessään avautuvaan kärsimyksestä ja tuskasta kertovaan näkymään, hän ei jaksanut pitää ihmismielessään Personoidun Suuntaajansa antamia varoituksia siitä, että tietyissä tilanteissa ja joissakin olosuhteissa olisi mahdotonta rajoittaa Luoja-Pojan luojan oikeuksiin kuuluvaa aikatekijää. Jeesus halusi nähdä näiden kärsivien kuolevaisten paranevan, ellei hänen Isänsä tahtoa sillä keinoin loukattaisi. Jeesuksen Personoitu Suuntaaja teki silmänräpäyksessä päätöksen, jonka mukaan sellainen luovaa energiaa tarvitseva teko ei siinä tilanteessa olisi rikkomus Paratiisin-Isän tahtoa vastaan, ja kyseisen päätöksen perusteella—Jeesuksen aiemmin ilmaiseman parantamishalun huomioon ottaen—luova teko oli tapahtunut tosiasia. Mitä Luoja-Poika haluaa ja hänen Isänsä tahtoo, se ON. Jeesuksen koko myöhemmän maisen elämän aikana ei toista tällaista joukkomittaista kuolevaisten fyysistä parantamista enää tapahtunut.

145:3.12

Kuten odottaa saattoi, huhu tästä Kapernaumin Betsaidassa auringonlaskun aikaan tapahtuneesta paranemisesta levisi Galilean ja Juudean joka kolkkaan ja niiden rajojen ulkopuolellekin. Taas kerran Herodeksen pelot heräsivät, ja hän lähetti urkkijoita toimittamaan hänelle tietoa Jeesuksen toiminnasta ja opetuksista ja ottamaan selville, oliko tämä entinen nasaretilaispuuseppä vaiko kuolleista noussut Johannes Kastaja.

145:3.13

Etupäässä tästä tahattomasta fyysisen parantamiskyvyn julkitulosta johtui, että Jeesuksesta tuli koko maan päällä viettämänsä elämänvaiheen loppuajaksi tämän jälkeen yhtä paljon lääkäri kuin julistaja. On totta, että hän jatkoi opetustyötään, mutta hänen henkilökohtainen työnsä oli enimmäkseen sairaiden ja ahdingossa olevien hoivaamista, kun hänen apostolinsa puolestaan huolehtivat julkisesta saarnaamisesta ja uskovien kastamisesta.

145:3.14

Mutta valtaosa niistä, jotka pääsivät osallisiksi tästä auringonlaskun aikaan suoritetusta jumalallisen energian esilletuonnissa annetusta yliluonnollisesta eli luovasta fyysisestä paranemisesta, ei saanut tästä epätavallisesta armeliaisuuden osoituksesta pysyvää hengellistä hyötyä. Pienelle joukolle tämä fyysinen hoivatoimi muodostui todelliseksi kohennukseksi, mutta hengellistä valtakuntaa tämä ajattoman luovan parantamisen hämmästyttävä purkaus ei ihmissydämissä edistänyt.

145:3.15

Jeesuksen maan päällä suorittamaan tehtävään aika ajoin liittyneet parantamisihmeet eivät kuuluneet suunnitelmaan, jonka mukaan hän julisti valtakuntaa. Ne kuuluivat vain sattumoisin siihen, että maan päällä vaikutti jumalallinen olento, jolla oli lähes rajattomat luojan oikeudet, ja näihin oikeuksiin vielä liittyi ennen näkemätön yhdistelmä jumalallista laupeutta ja inhimillistä myötätuntoa. Mutta tällaiset niin kutsutut ihmeet aiheuttivat Jeesukselle paljon harmia sikäli, että niiden mukana tuli ennakkoluuloja herättävää julkisuutta ja että niistä aiheutui runsaasti ei-kaivattua kuuluisuutta.

4. Saman päivän iltana

145:4.1

Koko tätä joukkomittaista paranemista seuranneen illan ajan riemuitseva ja onnellinen väkijoukko piti hallussaan Sebedeuksen taloa, ja Jeesuksen apostolit olivat hekin virittäytyneet tunneperäisen innostuksen korkeimmalle tasolle. Inhimilliseltä kannalta tämä oli kenties suurin niistä suurista päivistä, jotka he olivat yhdessä Jeesuksen kanssa. Koskaan ennen tätä hetkeä tai koskaan sen jälkeen heidän toiveensa eivät kohonneet samanlaisen luottavaisen odotuksen korkeuksiin. Jeesus oli vain muutamaa päivää aikaisemmin heidän vielä Samarian rajojen sisäpuolella ollessaan sanonut heille, että se hetki oli koittanut, jolloin valtakunta julistettaisiin voimassa, ja nyt heidän silmänsä olivat nähneet jotakin, jonka he olettivat olevan tuon lupauksen täyttymys. Heitä värisytti se, mitä he mielensä silmin näkivät tulevaksi, jos tämä hämmästyttävä parantavan voiman osoitus olikin vasta alku. Heissä kyteneet Jeesuksen jumalallisuuteen kohdistuneet epäilykset kaikkosivat. He kirjaimellisesti humaltuivat hämmentyneen lumoutumisensa luomasta hurmiosta.

145:4.2

Mutta kun he etsivät Jeesusta, he eivät kyenneet löytämään häntä. Mestari oli tapahtuneesta hyvin huolissaan. Nämä erilaisista taudeista parantuneet miehet, naiset ja lapset viipyivät paikalla myöhäiseen iltaan saakka toivoessaan Jeesuksen vielä palaavan, jotta he voisivat kiittää häntä. Apostolien ymmärtämys Jeesuksen käyttäytymistä kohtaan väheni, sitä mukaa kun tunnit kuluivat ja hän edelleenkin pysytteli omissa oloissaan. Heidän ilonsa olisi ollut täysimääräistä ja täydellistä, ellei hän olisi yhä pysytellyt poissa. Kun Jeesus sitten palasi heidän pariinsa, oli jo myöhä, ja lähes kaikki paranemistapahtumasta osallisiksi päässeet olivat palanneet koteihinsa. Jeesus torjui kahdentoista apostolin ja muiden paikalle jääneiden ja hänen tapaamistaan odottaneiden onnittelut ja jumaloinnin ja sanoi vain: ”Älkää riemuitko siitä, että Isälläni on voima parantaa ruumis, vaan iloitkaa mieluumminkin siitä, että hänellä on mahti pelastaa sielu. Menkäämme levolle, sillä huomenna meidän on oltava toimittamassa Isän asioita.”

145:4.3

Ja taas kerran kävi levolle kaksitoista pettynyttä, neuvotonta ja sydämessään murheellista miestä; ja sinä yönä ei heistä kaksosia lukuun ottamatta monikaan paljon nukkunut. Heti kun Mestari teki jotakin, joka rohkaisi hänen apostoliensa sielua ja ilahdutti heidän sydäntään, hän näytti saman tien lyövän heidän toiveensa pirstaleiksi ja vievän kaiken pohjan heidän rohkeudeltaan ja innostukseltaan. Kun nämä hämmentyneet kalastajat katsoivat toisiaan silmiin, niissä oli vain yksi ajatus: ”Me emme häntä kykene ymmärtämään. Mitä tämä kaikki merkitsee?”

5. Varhain sunnuntaiaamuna

145:5.1

Myöskään Jeesus ei nukkunut paljon tuona lauantaiyönä. Hän tajusi, että maailma oli täynnään fyysistä ahdistusta ja tulvillaan aineellisia vaikeuksia, ja hän pohdiskeli sitä suurta vaaraa, että hänen olisi pakko uhrata niin paljon aikaansa sairaiden ja kärsivien hoitamiseen, että hänen tehtävänsä, joka oli hengellisen valtakunnan perustaminen ihmisten sydämeen, kärsisi fyysisten asioiden hoitamisesta tai että se joutuisi sen suhteen alisteiseen asemaan. Näiden Jeesuksen kuolevaismieltä tuona yönä askarruttaneiden ja muiden samankaltaisten ajatusten johdosta hän nousi vuoteesta tuona sunnuntaiaamuna jo kauan ennen aamunkoittoa ja meni aivan yksin yhdelle niistä mielipaikoista, joita hän käytti ollessaan yhteydessä Isäänsä. Jeesuksen tuonaamuisen rukouksen aiheena oli pyytää viisautta ja arvostelukykyä, jottei hän kuolevaisten kärsimyksiä kohdatessaan sallisi inhimillisen myötätuntonsa yhdessä jumalallisen laupeutensa kanssa vedota itseensä niin syvästi, että hän käyttäisi kaiken aikansa fyysiseen hoivaamiseen hengellisen puolen tappioksi. Vaikkei hän halunnutkaan kokonaan välttää sairaiden hoivaamista, hän tiesi, että hänen oli myös suoritettava tärkeämpi hengellisen opettamisen ja uskonnollisen kouluttamisen tehtävä.

145:5.2

Jeesus lähti näin usein ulos kukkuloille rukoilemaan siksi, ettei ollut olemassa hänen henkilökohtaisille hartaudenharjoituksilleen soveliaita yksityisiä huonetiloja.

145:5.3

Pietari ei tuona yönä saanut unta. Niinpä hän jo ani varhain ja kohta sen jälkeen, kun Jeesus oli mennyt ulos rukoilemaan, herätti Jaakobin ja Johanneksen, ja he lähtivät kolmisin etsimään Mestariaan. Toista tuntia etsittyään he löysivät Jeesuksen ja pyysivät häntä kertomaan heille syyn hänen kummalliseen käyttäytymiseensä. He halusivat tietää, miksi hän näytti vaivaantuvan mahtavasta parantavan hengen vuodatuksesta, kun kaikki ihmiset olivat enemmän kuin iloissaan, ja hänen apostolinsa olivat niin suuresti riemuissaan.

145:5.4

Yli neljän tunnin ajan Jeesus koetti selittää näille kolmelle apostolille, mitä oli tapahtunut. Hän jakoi heille tietoa siitä, mitä oli sattunut, ja selitti tällaisten manifestaatioiden vaarat. Jeesus kertoi heille syyn siihen, miksi hän lähti rukoilemaan. Hän koetti selvittää henkilökohtaisille tovereilleen todelliset syyt siihen, miksei Isän valtakuntaa voinut rakentaa ihmetekojen ja fyysisen parantamisen varaan. Mutta he eivät kyenneet käsittämään hänen opetustaan.

145:5.5

Sillä välin, varhain sunnuntaiaamuna, Sebedeuksen talon liepeille alkoi kerääntyä kärsivistä sieluista ja monista kuriositeettien metsästäjistä koostuvia väkijoukkoja. Nämä ilmoittivat kovalla metelillä haluavansa nähdä Jeesuksen. Andreas ja apostolit olivat niin neuvottomia, että sillä välin kun Simon Selootti puhui väkijoukolle, Andreas lähti usean työtoverinsa kanssa etsimään Jeesusta. Kun Andreas oli löytänyt Jeesuksen kolmen apostolin seurasta, hän sanoi: ”Mestari, miksi jätät meidät yksinään kansanpaljouden kanssa? Katso, kaikki ihmiset etsivät sinua; koskaan aikaisemmin eivät näin monet ole halunneet kuulla opetustasi. Talo on tälläkin hetkellä sellaisten piirittämä, jotka ovat tulleet läheltä ja kaukaa voimallisten tekojesi tähden. Etkö tahtoisi palata kanssamme huolehtimaan heistä?”

145:5.6

Nämä sanat kuultuaan Jeesus vastasi: ”Andreas, enkö ole opettanut sinulle ja näille muille, että tehtäväni maan päällä on Isän julkituominen ja sanomani on taivaan valtakunnan julistaminen? Kuinka siis on selitettävissä, että haluaisitte minun kääntävän selkäni sille, mikä on tehtäväni, ollakseni mieliksi uteliaille ja tyydyttääkseni niitä, jotka etsivät ennusmerkkejä ja ihmetekoja? Emmekö ole olleet näiden ihmisten keskuudessa kaikki nämä kuukaudet, ja ovatko he kerääntyneet laumoina kuuntelemaan valtakunnan hyvää sanomaa? Miksi he nyt ovat tulleet meitä piirittämään? Eikö se tapahdu paremminkin heidän fyysisen ruumiinsa parantamisen toivossa kuin sen seurauksena, että he olisivat ottaneet vastaan hengellisen totuuden sielunsa pelastukseksi? Kun ihmiset tuntevat vetoa tulla luoksemme epätavallisten julkitulemusten vuoksi, niin monetkaan heistä eivät tule etsimään totuutta ja pelastusta, vaan mieluumminkin hakemaan parannusta fyysisiin vaivoihinsa ja vapahdusta aineellisista vaikeuksistaan.

145:5.7

”Koko tämän ajan olen ollut Kapernaumissa, ja olen sekä synagogassa että järven rannalla julistanut valtakunnan hyvää sanomaa kaikille, joilla on korvat kuulla ja sydän ottaa vastaan totuus. Ei ole Isäni tahto, että minä nyt palaisin teidän seurassanne tyydyttämään näiden uteliaiden haluja ja ryhtyisin huolehtimaan fyysisistä seikoista hengelliset asiat unohtaen. Olen asettanut teidät saarnaamaan evankeliumia ja hoivaamaan sairaita, mutta en saa syventyä niin kokonaan parantamiseen, että löisin laimin opetustyöni. Ei, Andreas, en palaa mukananne. Menkää ja kehottakaa väkeä uskomaan siihen, mitä olemme heille opettaneet, ja iloitsemaan Jumalan poikien vapaudesta, ja valmistautukaa siihen, että lähdemme Galilean muihin kaupunkeihin, joissa on jo valmistettu tietä valtakunnan iloviestien julistamiselle. Juuri sitä vartenhan olen tullut Isän luota. Menkää siis ja laittautukaa valmiiksi välittömästi tapahtuvaa lähtöä varten sillä aikaa, kun odotan täällä paluutanne.”

145:5.8

Kun Jeesus oli puhunut, Andreas ja hänen apostolitoverinsa lähtivät murhemielin takaisin Sebedeuksen taloon. He lähettivät pois paikalle kertyneen väkijoukon ja valmistautuivat nopeasti matkaan, kuten Jeesus oli määrännyt. Ja niin Jeesus ja apostolit lähtivät sunnuntai-iltapäivänä, tammikuun 18. päivänä vuonna 28 jKr, ensimmäiselle todellakin julkiselle ja avoimelle julistusmatkalleen, joka suuntautui Galilean kaupunkeihin. Tällä ensimmäisellä matkalla he saarnasivat valtakunnan evankeliumia monissa kaupungeissa, mutta he eivät käyneet Nasaretissa.

145:5.9

Samana sunnuntai-iltapäivänä, kohta sen jälkeen kun Jeesus oli apostoleineen lähtenyt Rimmoniin, hänen veljensä Jaakob ja Juuda tulivat tapaamaan häntä, ja he kävivät Sebedeuksen talossa. Tuon päivän keskipäivän paikkeilla Juuda oli etsinyt käsiinsä veljensä Jaakobin ja vaatimalla vaatinut, että he menisivät Jeesuksen luokse. Siihen mennessä, kun Jaakob suostui lähtemään Juudan mukaan, Jeesus oli jo astunut taipaleelle.

145:5.10

Apostolit olivat vastahakoisia jättämään taakseen Kapernaumissa heränneen suuren mielenkiinnon. Pietari laskeskeli, että vähintäänkin tuhat uskovaa olisi voitu kastaa valtakunnan jäseniksi. Jeesus kuunteli heitä kärsivällisesti mutta ei suostunut kääntymään takaisin. Hetken aikaa vallitsi hiljaisuus, ja sitten Tuomas osoitti sanansa apostolitovereilleen sanoen: ”No niin, mennäänpäs! Mestari on puhunut. Vaikkemme taivaan valtakunnan mysteerejä täysin pystykään käsittämään, meillä on kuitenkin varmuus yhdestä asiasta: Me seuraamme opettajaa, joka ei tavoittele kunniaa itselleen.” Ja vastahakoisesti he lähtivät julistamaan hyvää sanomaa Galilean kaupungeissa.


◄ Luku 144
Ylös
Luku 146 ►
Urantia-kirja

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.