Mestari viipyi apostoleineen Amathuksen lähellä miltei kolmen viikon ajan. Apostolit saarnasivat edelleenkin kansanjoukoille kahdesti päivässä, ja Jeesus saarnasi jokaisena sapatti-iltapäivänä. Kävi mahdottomaksi pitää keskiviikkoa jatkuvasti vapaapäivänä, joten Andreas järjesti asian siten, että kunakin kuutena arkipäivänä kahdella apostolilla oli vuoronperään lepopäivä, kun taas sapattipalvelusten aikana kaikki olivat palvelusvuorossa.
Pietari, Jaakob ja Johannes pitivät useimmat julkisista saarnoista. Filippus, Natanael, Tuomas ja Simon tekivät suuren osan henkilökohtaisesta työstä ja johtivat tiedonhaluisten erikoisryhmille tarkoitettuja oppitunteja; kaksoset jatkoivat edelleen yleistä järjestyksenpitoaan, kun taas Andreas, Matteus ja Juudas muodostivat yleisjohdosta vastaavan kolmijäsenisen komitean, vaikka jokainen näistä kolmesta toki teki myös melkoisesti uskonnollista työtä.
Andreakselle koitui paljon puuhaa siitä, että hänen tehtävänään oli sovitella tavan takaa toistuvia väärinkäsityksiä ja erimielisyyksiä Johanneksen opetuslasten ja uudempien Jeesuksen opetuslasten välillä. Vakavia tilanteita tapasi syntyä harva se päivä, mutta Andreas onnistui apostolitovereidensa avulla taivuttamaan riitapuolet jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen—ainakin tilapäisesti. Jeesus kieltäytyi osallistumasta mihinkään näistä neuvonpidoista; eikä hän myöskään halunnut antaa minkäänlaisia neuvoja siitä, mikä olisi asianmukainen tapa sovitella näitä vaikeuksia. Hän ei kertaakaan tehnyt ehdotusta, miten apostolien tulisi ratkaista tällaiset hämmentävät ongelmat. Kun Andreas näine kysymyksineen kääntyi Jeesuksen puoleen, Jeesus tapasi aina sanoa: ”Isännän ei ole viisasta sekaantua vieraidensa perhehuoliin; viisas vanhempi ei koskaan ota kantaa lastensa kinasteluihin.”
Mestari osoitti suurta viisautta ja toi julki täydellistä tasapuolisuutta kaikessa kanssakäymisessään apostoleidensa ja kaikkien opetuslastensa kanssa. Jeesus oli kiistämättä mestari käsittelemään ihmisiä. Hänellä oli oman persoonallisuutensa ansiosta suuri vaikutusvalta kanssaihmisiinsä, sillä siinä yhdistyivät sekä viehätysvoima että arvovalta. Hänen karu, kuljeksiva ja koditon elintapansa tuntui hienovaraisen käskevältä. Hänen arvovaltaisessa opetustavassaan, hänen selkeässä loogisuudessaan, hänen järkeilynsä voimallisuudessa, hänen viisaassa ymmärtämyksessään, hänen mielensä valppaudessa, hänen verrattomassa tasapainoisuudessaan ja ylevässä suvaitsevuudessaan oli älyllistä viehätysvoimaa ja hengellistä puoleensakutsuvuutta. Hän oli mutkaton, miehuullinen, rehellinen ja peloton. Kaiken tämän Mestarin olemuksessa ilmenneen fyysisen ja älyllisen vaikuttavuuden lisäksi mukana olivat myös kaikki ne lumoavasti vaikuttavat olemuksen hengelliset tekijät, jotka hänen persoonallisuuteensa on totuttu yhdistämään: kärsivällisyys, hellyys, sävyisyys, lempeys ja nöyryys.
Jeesus Nasaretilainen oli totisesti väkevä ja voimakas persoonallisuus; hän oli älyllinen voimanpesä ja hengen linnoitus. Hänen persoonallisuutensa vetosi paitsi hänen seuraajiinsa kuuluviin hengellisesti asennoituneisiin naisiin myös oppineeseen ja älylliseen Nikodemukseen ja karaistuneeseen roomalaiseen sotilaaseen, kapteeniin, joka oli asetettu vartioimaan ristiä ja joka Mestarin kuoleman nähtyään sanoi: ”Totisesti, siinä oli Jumalan Poika.” Ja väärentämättömät, karskit galilealaiskalastajat kutsuivat häntä Mestariksi.
Jeesuksesta tehtyjä kuvia ei voi kuin suuresti valittaa. Näillä Kristusta esittävillä maalauksilla on ollut turmiollinen vaikutus nuorisoon; temppelin kaupustelijat olisivat tuskin paenneet Jeesusta, jos hän olisi ollut sellainen mies, jollaiseksi taiteilijat hänet tavallisesti ovat kuvanneet. Hänen miehuullisuutensa herätti kunnioitusta; hän oli hyvä, mutta luonnollinen. Jeesus ei esiintynyt lauhkeana, sulokkaana, hellänä ja hyväntahtoisena mystikkona. Hänen opetuksensa oli järisyttävän dynaamista. Hän ei vain tarkoittanut hyvää, vaan hän kulki ympäriinsä ja tosiaan teki hyvää.
Mestari ei koskaan sanonut: ”Tulkaa minun tyköni kaikki, jotka olette vätyksiä, ja kaikki, jotka olette haihattelijoita.” Mutta sen sijaan hän kyllä monet kerrat sanoi: ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät, ja annan teille levon—hengellistä voimaa.” Mestarin ies on tosiaankin kevyt, mutta vaikka niin onkin, hän ei sitä kenellekään pakota; jokaisen yksilön on itse omasta vapaasta tahdostaan otettava tämä ies.
Jeesus toi julki, että voitto on saavutettavissa uhrauksin, uhraamalla ylpeys ja itsekkyys. Armeliaisuutta osoittaen hänen tarkoituksenaan oli tuoda esille, miten päästään hengelliseen vapauteen kaikesta kaunaisuudesta, kaikista mielipahan aiheista, kiukusta ja itsekkäästä vallan- ja kostonhalusta. Ja kun hän sanoi ”älkää tehkö pahalle vastarintaa”, hän selitti myöhemmin, ettei hänen tarkoituksenaan ollut katsoa syntiä läpi sormien eikä neuvoa veljeilemään pahuuden kanssa. Hänen tarkoituksensa oli pikemminkin opettaa anteeksiantamusta kuin sitä, ”ettei pidä vastustaa oman persoonallisuutensa huonoa kohtelua, omien omanarvontunteidensa pahantahtoista loukkaamista”.