◄ Luku 138
Osa 4 ▲
Luku 140 ►
Luku 139

Kaksitoista apostolia

JEESUKSEN maisen elämän lumovoimasta ja vanhurskaudesta on puhuttelevana todistuksena se, että vaikka hän tämän tästä löi palasiksi apostoliensa toiveet ja murskasi säpäleiksi kaikki kunnianhimoiset haaveet heidän henkilökohtaisesta pääsystään korkealle, silti vain yksi hänet hylkäsi.

139:0.2

Apostolit oppivat Jeesukselta taivaan valtakunnasta, ja Jeesus puolestaan oppi heiltä paljon siitä, millainen ihmisten valtakunta on, millainen ihmisluonto on, sellaisena kuin se esiintyy Urantialla ja ajallisuuden ja avaruuden muissa evolutionaarisissa maailmoissa. Nämä kaksitoista miestä edustivat monia erityyppisiä ihmisen mielenlaatuja, eikä heitä ollut koulutuksen avulla muovattu toistensa kaltaisiksi. Näistä galilealaisista kalastajista monenkin suonissa virtasi Galilean ei-juutalaisen väestön sata vuotta aiemmin pakkotoimin tapahtuneen käännyttämisen seurauksena varsin suuri määrä ei-juutalaista verta.

139:0.3

Älkää tehkö sitä virhettä, että pidätte apostoleja täysin tietämättöminä ja oppimattomina. Alfeuksen kaksosia lukuun ottamatta he olivat kaikki käyneet synagogakoulun, jossa he olivat saaneet perinpohjaista opetusta heprealaiskirjoituksissa ja hyvin paljossa siinä, mitä tuohon aikaan yleensä tiedettiin. Seitsemän heistä oli valmistunut Kapernaumin synagogakouluista, eikä koko Galileassa ollut parempia juutalaisia kouluja.

139:0.4

Kun kirjoituksissanne puhutaan näistä valtakunnan sanansaattajista ja sanotaan heidän olleen ”tietämättömiä ja oppimattomia”, tämän maininnan tarkoitus oli viestittää lukijalle, että he olivat maallikoita eli että he eivät olleet saaneet opetusta siinä, mikä kuului rabbien tietämykseen, eikä heitä ollut harjaannutettu käyttämään menetelmiä, joilla rabbit tulkitsivat pyhiä kirjoituksia. Heiltä puuttui niin kutsuttu korkeampi koulutus. Nykyään heitä varmasti pidettäisiin oppimattomina ja joissakin yhteiskuntapiireissä heitä pidettäisiin jopa sivistymättöminä. Yksi asia on kuitenkin varma, nimittäin se, etteivät he olleet kaikki käyneet läpi samaa jäykkää ja kaavamaista opetusohjelmaa. Nuoruusvuosistaan saakka heillä oli ollut erilainen kokemus elämään oppimisesta.

1. Andreas, ensiksi valittu

139:1.1

Valtakunnan apostolikunnan puheenjohtaja Andreas syntyi Kapernaumissa. Hän oli viisilapsisen perheen vanhin lapsi. Perheeseen kuuluivat hänen lisäkseen hänen veljensä Simon ja kolme sisarta. Hänen tuolloin jo kuollut isänsä oli ollut Sebedeuksen yrityskumppani kalankuivatusalalla Betsaidassa, Kapernaumin kalasatamassa. Kun Andreaksesta tuli apostoli, hän oli naimaton, mutta hän piti kotinaan naimisissa olevan veljensä, Simon Pietarin, kotia. He olivat molemmat kalastajia ja Sebedeuksen poikien Jaakobin ja Johanneksen yhteistyökumppaneita.

139:1.2

Vuonna 26 jKr, jolloin Andreas valittiin apostoliksi, hän oli 33-vuotias, kokonaisen vuoden Jeesusta vanhempi ja apostoleista vanhin. Hän polveutui erinomaisista esivanhemmista ja oli kahdestatoista apostolista kyvykkäin. Puhetaitoa lukuun ottamatta hän oli tovereidensa vertainen melkein kaikissa taidoissa, jotka kuvitella saattoi. Jeesus ei antanut Andreakselle koskaan lempinimeä, veljellistä luonnehdintaa. Mutta kuten apostolit kohta alkoivat kutsua Jeesusta Mestariksi, he käyttivät Andreaksesta nimitystä, joka sanana tarkoittaa päällikköä.

139:1.3

Andreas oli hyvä organisoija mutta vieläkin parempi hallintomies. Hän kuului neljän apostolin muodostamaan sisäpiiriin, mutta Jeesuksen nimitettyä hänet apostoliryhmän esimieheksi hän joutui väistämättä pysyttelemään apostoliveljiensä parissa ja pitämään huolta näistä, kolmen muun ollessa hyvin läheisessä yhteydessä Mestariin. Hamaan loppuun saakka Andreas pysyi apostolikunnan vanhimpana.

139:1.4

Vaikkei Andreas koskaan ollutkaan mikään vaikuttava saarnamies, hän oli toki pystyvä henkilökohtaisen työn tekijä, olihan hän valtakunnan lähetyssaarnaajapioneeri sikäli, että hän toi ensimmäiseksi valitun apostolin asemassaan Jeesuksen luokse heti veljensä Simonin, josta sittemmin tuli eräs valtakunnan suurenmoisimmista julistajista. Andreas oli koko voimallaan tukemassa Jeesuksen toimintaperiaatetta, jonka mukaan he käyttäisivät henkilökohtaista työtä keinona kouluttaa kahdestatoista apostolista valtakunnan sanansaattajia.

139:1.5

Opettipa Jeesus yksityisesti apostoleja tai saarnasipa hän väkijoukolle, Andreas oli tavallisesti perillä siitä, mitä oli menossa. Hän oli ymmärtäväinen toimeenpanija ja tehokas hallintomies. Hän antoi ripeästi päätöksen jokaisesta tietoonsa saatetusta asiasta, ellei hän katsonut ongelman menevän omien valtuuksiensa rajojen ulkopuolelle, missä tapauksessa hän esitti asian suoraan Jeesuksen ratkaistavaksi.

139:1.6

Andreas ja Pietari olivat luonteeltaan ja temperamentiltaan hyvin erilaisia, mutta heidän kunniakseen on ikuisesti luettava, että he tulivat keskenään loistavasti toimeen. Andreas ei ollut koskaan kateellinen Pietarin puhetaidollisista kyvyistä. Kovinkaan usein ei satu, että Andreaksen tyyppisellä vanhemmalla miehellä olisi niin perinpohjainen vaikutusvalta nuorempaan ja lahjakkaaseen veljeen. Andreas ja Pietari eivät milloinkaan tuntuneet olevan vähänkään kateellisia toistensa kyvyistä tai saavutuksista. Myöhään Helluntaipäivän iltana, kun valtakunnan jäsenmäärä suureksi osaksi Pietarin tarmokkaan ja innoittavan saarnaamisen ansiosta lisääntyi kahdellatuhannella sielulla, Andreas sanoi veljelleen: ”Minä en olisi kyennyt sitä tekemään, mutta olen iloinen, että minulla on veli, joka siihen kykeni.” Tähän Pietari vastasi: ”Ja ellet sinä olisi tuonut minua Mestarin luokse ja omalla päättäväisyydelläsi pitänyt minua hänen luonaan, en olisi ollut täällä tätä tekemässä.” Andreas ja Pietari olivat poikkeus säännöstä, sillä he osoittivat veljestenkin voivan elää rauhanomaisesti keskenään ja tehdä tuloksellista työtä yhdessä.

139:1.7

Helluntain jälkeen Pietari oli kuuluisa, muttei vanhempaa Andreasta milloinkaan ärsyttänyt se, että hänet koko hänen loppuelämänsä ajan esiteltiin ”Simon Pietarin veljenä”.

139:1.8

Andreas oli kaikista apostoleista paras ihmistuntija. Hän tiesi, että Juudas Iskariotin sydämessä vallitsi rauhattomuus, ja hän tiesi sen jo ennen kuin kukaan muu apostoli epäili, että heidän rahastonhoitajansa asiat eivät olleet kaikilta osin kohdallaan. Mutta hän ei kertonut pahoista aavistuksistaan yhdellekään heistä. Andreaksen valtakunnan hyväksi tekemä suuri palvelus oli siinä, että hän neuvoi Pietaria, Jaakobia ja Johannesta niiden ensimmäisten lähetyssaarnaajien valitsemisessa, jotka lähetettiin julistamaan evankeliumia, samoin kuin siinä, että hän antoi näille ensimmäisille johtajille neuvoja valtakunnan hallinnollisten asioiden järjestämisestä. Andreas oli hyvin lahjakas löytämään nuorten ihmisten piilevät voimavarat ja paljastumattomat kyvyt.

139:1.9

Varsin pian sen jälkeen kun Jeesus oli noussut korkeuksiin, Andreas alkoi kirjoittaa henkilökohtaisia muistiinpanoja ja sisällytti niihin monia edesmenneen Mestarinsa lausumia ja tekoja. Andreaksen kuoleman jälkeen tästä yksityisestä kirjoituksesta tehtiin lisää kopioita, ja ne kiersivät vapaasti kristillisen kirkon ensimmäisten opettajien keskuudessa. Myöhemmin näitä Andreaksen epämuodollisia muistiinmerkintöjä muokattiin, korjailtiin, muutettiin ja niihin tehtiin lisäyksiä niin, että niistä lopulta muodostui melko yhtäjaksoinen kertomus Mestarin elämästä maan päällä. Viimeinenkin näistä muutamista muutetuista ja korjatuista kopioista tuhoutui Aleksandriassa sattuneessa tulipalossa noin sata vuotta sen jälkeen, kun kahdestatoista apostolista ensimmäisenä valittu oli kirjoittanut alkuperäiskappaleen.

139:1.10

Andreas oli mies, jolla oli selkeä ymmärrys, jonka ajattelu oli loogista, joka teki lujia päätöksiä ja jonka luonteen suuri vahva puoli oli hänen verraton tasapainoisuutensa. Hänen mielenlaatunsa heikko kohta oli se, että häneltä puuttui innostusta; monet kerrat hän unohti rohkaista työtovereitaan sillä, että olisi lausunut heille hyvin harkitut kiitoksen sanat. Ja tämä hänen vaitonaisuutensa, silloin kun olisi ollut aihetta kiittää ystäviä kiitoksen ansaitsevista aikaansaannoksista, versoi hänen kammostaan imartelua ja epärehellisyyttä kohtaan. Andreas kuului niihin vaatimattomiin ihmisiin, jotka ovat monitaitoisia, luonteeltaan tasaisia, omilla ansioillaan asemansa luovia ja menestyviä.

139:1.11

Jokainen apostoli rakasti Jeesusta, mutta totta on myös, että jokainen kahdestatoista apostolista tunsi vetoa häntä kohtaan siksi, että jokin tietty Jeesuksen persoonallisuuden piirre vetosi erityisesti juuri tähän yksittäiseen apostoliin. Andreas ihaili Jeesusta siksi, että tämä oli johdonmukaisen vilpitön; siksi, että Jeesuksessa oli teeskentelemätöntä arvokkuutta. Kunhan ihmiset vain tulivat tuntemaan Jeesuksen, heidät valtasi halu jakaa ystäviensä kanssa tämä kokemus Jeesuksesta; he todella halusivat koko maailman tuntevan hänet.

139:1.12

Kun myöhemmät vainot ajoivat apostolit lopullisesti pois Jerusalemista, Andreas vaelsi Armeniaan, Vähään-Aasiaan ja Makedoniaan, ja kun hän oli saattanut monet tuhannet ihmiset valtakuntaan, hänet lopulta vangittiin ja ristiinnaulittiin Akaian Patraksessa. Kului kaksi kokonaista päivää, ennen kuin tämä vankkarakenteinen mies heitti henkensä ristillä, ja kaikki nämä traagiset tunnit hän yhä voimallisesti saarnasi taivaan valtakunnan ilosanomaa pelastuksesta.

2. Simon Pietari

139:2.1

Simon oli apostoleihin liittyessään kolmikymmenvuotias. Hän oli naimisissa, hänellä oli kolme lasta, ja hän asui Betsaidassa Kapernaumin lähellä. Hänen veljensä, Andreas, ja hänen anoppinsa asuivat hänen luonaan. Sekä Pietari että Andreas olivat Sebedeuksen poikien kalastajakumppaneita.

139:2.2

Mestari oli tuntenut Simonin jo jonkin aikaa, ennen kuin Andreas esitteli hänet järjestyksessä toisena apostolina. Antaessaan Simonille nimen Pietari Jeesus teki sen hymyssä suin; sen oli määrä olla jonkinlainen lempinimi. Kaikki Simonin ystävät tunsivat hänet arvaamattomana ja impulsiivisena kaverina. On totta, että Jeesus myöhemmin liitti uuden ja tärkeän merkityksen tähän kevyesti annettuun lempinimeen.

139:2.3

Simon Pietari oli mies, jossa oli impulsiivisuutta ja optimismia. Hän oli varttuessaan antanut itselleen vapauden heittäytyä voimakkaiden tunteiden valtaan; hän joutui alinomaa vaikeuksiin siksi, ettei malttanut luopua tavastaan puhua ajattelematta. Tämänlaatuinen ajattelemattomuus aiheutti alituisia ikävyyksiä myös kaikille hänen ystävilleen ja työtovereilleen, ja se oli niin ikään syynä siihen, että hän sai monet lempeät nuhteet Mestariltaan. Ainoa seikka, joka esti Pietaria joutumasta enempiin vaikeuksiin ajattelemattomien puheidensa takia, oli se, että hän jo varhaisessa vaiheessa oppi keskustelemaan monista suunnitelmistaan ja kaavailuistaan veljensä Andreaksen kanssa, ennen kuin uskaltautui tekemään ehdotuksistaan julkisia.

139:2.4

Pietarin pitämät puheet olivat sujuvia, puhuttelevia ja dramaattisia. Hän osasi myös johtaa ihmisiä luontaisella ja innostavalla tavalla. Hänen ajattelunsa oli nopeaa, mutta hänen järkeilynsä ei ollut syvällistä. Hän esitti paljon kysymyksiä, enemmän kuin kaikki muut apostolit yhteensä, ja vaikka nämä kysymykset enimmäkseen olivat hyviä ja aiheeseen liittyviä, monet niistä olivat myös ajattelemattomia ja hupsuja. Pietarin ajatusmaailma ei ollut syvällinen, mutta hän tunsi ajatusmaailmansa koko lailla hyvin. Siksi hän olikin mies, jonka päätökset olivat nopeita ja otteet ripeitä. Sillä aikaa kun toiset Jeesuksen rannalla nähdessään ällistyneinä keskustelivat asiasta, Pietari hyppäsi veteen ja ui rannalle tervehtimään Mestaria.

139:2.5

Piirre, jota Pietari Jeesuksessa eniten ihaili, oli tämän ylimaallinen helläsydämisyys. Pietari ei milloinkaan kyllästynyt mietiskelemään Jeesuksen pitkämielisyyttä. Koskaan hän ei unohtanut sitä opetusta, että väärintekijälle on annettava anteeksi ei vain seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä ja vielä seitsemän kertaa. Niinä synkkinä ja lohduttomina päivinä, jotka koittivat, kohta sen jälkeen kun hän oli ylipapin pihamaalla ajattelemattomasti ja tahattomasti kieltänyt Jeesuksen, hän ajatteli paljon näitä Mestarin anteeksiantavan luonteen jättämiä vaikutelmia.

139:2.6

Simon Pietari oli tuskastuttavan häilyväinen; hän saattoi yhdessä hetkessä heilahtaa toisesta äärimmäisyydestä toiseen. Ensin hän ei sallinut Jeesuksen pestä hänen jalkojaan, ja sitten hän Mestarin vastauksen kuultuaan pyysi tulla pestyksi joka puolelta. Mutta kaiken kaikkiaan Jeesus tiesi, että Pietarin viat olivat päästä, eivät sydämestä. Hänessä yhdistyivät rohkeus ja pelkuruus niin selittämättömällä tavalla, että maan päällä on tässä suhteessa tuskin elänyt toista hänen kaltaistaan. Hänen luonteensa vahvin piirre oli lojaalisuus, ystävyys. Pietari rakasti Jeesusta todella ja totisesti. Ja tästä antaumuksensa suunnattomasta väkevyydestä huolimatta hän suurta epävakaisuutta ja häilyväisyyttä osoittaen antoi palvelustytön kiusoitella itseään niin, että hän kielsi Herransa ja Mestarinsa. Pietari kykeni kestämään vainoa ja suoraan häneen kohdistuvaa hyökkäilyä, tuli se missä muodossa hyvänsä, mutta joutuessaan pilkanteon kohteeksi hän käpertyi kokoon ja luhistui. Hän oli urhea soturi kohdatessaan hyökkäyksen suoraan edestä, mutta hänestä tuli pelosta mateleva ressukka, kun hänet yllätti selustasta tuleva päällekäynti.

139:2.7

Pietari astui Jeesuksen opetuslapsista ensimmäisenä puolustamaan Filippuksen toimintaa samarialaisten keskuudessa sekä Paavalin työtä ei-juutalaisten parissa. Ja kuitenkin hän myöhemmin Antiokiassa teki täyskäännöksen joutuessaan kohtaamaan irvailevat juudalaistajat, joten hän vetäytyi vähäksi aikaa pois ei-juutalaisten parista vain saadakseen niskoilleen Paavalin esittämän pelottoman tuomion.

139:2.8

Hän oli ensimmäinen apostoli, joka täydestä sydämestään tunnusti, että Jeesuksessa kietoutuivat yhteen ihmisyys ja jumalallisuus, ja ensimmäinen—Juudasta lukuun ottamatta—, joka kielsi hänet. Pietari ei ollut niinkään uneksija, mutta hänen oli vaikea lakata hellimästä itseään dramatiikalla ja laskeutua hurmioitumisen ja innostuksen pilvilinnoista arkipäiväiseen ja vain tosiasioita kunnioittavan todellisuuden maailmaan.

139:2.9

Jeesusta konkreettisesti ja kuvaannollisesti seuratessaan hän joko kulki joukon etunenässä tai sitten raahusti hännänhuippuna—”seurasi kaukana perässä”. Mutta hän oli kahdentoista apostolin joukossa selvästi muista erottuva saarnamies; hän teki Paavalia lukuun ottamatta yhden sukupolven aikana enemmän kuin yksikään toinen ihminen valtakunnan rakentamiseksi ja lähetti sen sananviejiä maailman neljälle kulmalle.

139:2.10

Mestarinsa ajattelemattomasti kiellettyään hän löysi minuutensa, ja Andreaksen antamalla myötätuntoisella ja ymmärtäväisellä opastuksella hän taas näytti tietä takaisin kalaverkkojen pariin, sillä aikaa kun apostolit odottelivat saadakseen selville, mitä ristiinnaulitsemisen jälkeen tapahtuisi. Täysin siitä vakuututtuaan, että Jeesus oli antanut hänelle anteeksi, ja tietäessään, että hänet oli otettu takaisin Mestarin katraaseen, valtakunnan liekit paloivat hänen sielussaan niin kirkkaina, että hänestä tuli suuri ja pelastava valo tuhansille, jotka kyyhöttivät pimeässä.

139:2.11

Jerusalemista lähdettyään, ja ennen kuin Paavalista tuli johtava henki gentiilikristillisten seurakuntien keskuudessa, Pietari matkusteli laajalti ja vieraili kaikissa seurakunnissa Babylonista Korinttiin. Hän kävi myös monissa Paavalin perustamissa seurakunnissa ja hoivasi niitä. Vaikka Pietari ja Paavali mielenlaatunsa ja saamansa opetuksen, jopa teologiansa, osalta erosivat monessa suhteessa toisistaan, he työskentelivät myöhempinä vuosinaan harmonisesti yhdessä seurakuntien kohentamiseksi.

139:2.12

Jotakin siitä, millaista Pietarin tyyli ja opetus oli, tulee esille Luukkaan osaksi muistiin merkitsemissä saarnoissa samoin kuin Markuksen evankeliumissa. Hänen voimallinen esitystyylinsä pääsi paremmin oikeuksiinsa hänen kirjoittamassaan kirjeessä, joka tunnetaan Pietarin ensimmäisenä epistolana; ainakin näin voitiin sanoa, ennen kuin muuan Paavalin opetuslapsi sitä myöhemmin muutteli.

139:2.13

Mutta Pietari toisti toistamistaan samaa virhettä: hän yritti saada juutalaiset vakuuttumaan sellaisesta, että Jeesus sittenkin oli—todellisuudessa ja kiistattomasti—juutalainen Messias. Aina kuolinpäiväänsä saakka Simon Pietari kärsi jatkuvasti siitä, että hän sekoitti mielessään käsitykset Jeesuksesta juutalaisena Messiaana, Kristuksesta maailman lunastajana, ja Ihmisen Pojasta, joka on ilmoitus Jumalasta, koko ihmiskunnan rakastavasta Isästä.

139:2.14

Pietarin vaimo oli varsin kyvykäs nainen. Vuosikaudet hän toimi kohtalaisella menestyksellä naisten joukon jäsenenä, ja kun Pietari karkotettiin Jerusalemista, hän kulki Pietarin mukana kaikilla matkoilla, jotka tämä teki eri seurakuntiin, samoin kuin kaikilla Pietarin lähetysretkillä. Ja samana päivänä, jona hänen maineikkaan miehensä elämä päättyi, hänet heitettiin Rooman areenalla villipetojen eteen.

139:2.15

Ja näin tämä mies, Pietari, Jeesuksen läheinen ystävä, yksi sisäpiirin jäsenistä, läksi Jerusalemista julistaen valtakunnan ilosanomaa väkevyydellä ja loistolla, kunnes hänen palveluspäiviensä luku tuli täyteen. Ja hän katsoi, että hänelle oli suotu suuri kunnia, kun hänen kiinniottajansa ilmoittivat hänelle, että hänen oli kuoltava niin kuin oli kuollut hänen Mestarinsa—ristinpuussa. Ja niin Simon Pietari naulittiin ristille Roomassa.

3. Jaakob Sebedeus

139:3.1

Jaakob, vanhempi Sebedeuksen kahdesta apostolipojasta, joille Jeesus antoi lempinimen ”ukkosenpojat”, oli apostoliksi tullessaan kolmikymmenvuotias. Hän oli naimisissa, hänellä oli neljä lasta, ja hän asui lähellä vanhempiaan Betsaidassa, Kapernaumin laitamilla. Hän oli kalastaja ja harjoitti ammattiaan nuoremman veljensä Johanneksen kumppanina ja yhdessä Andreaksen ja Simonin kanssa. Jaakobilla ja hänen veljellään Johanneksella oli se etu puolellaan, että he olivat tunteneet Jeesuksen kauemmin kuin kukaan muu apostoleista.

139:3.2

Tämä kyvykäs apostoli oli mielenlaadultaan ristiriitainen. Näytti siltä kuin hänellä todellakin olisi ollut kaksi luonnetta, joista kummankin käyttövoimana olivat voimakkaat tunteet. Hän oli erityisen kiivas, aina kun hänen suuttumuksensa oikein oli saatu nousemaan. Hänellä oli tulinen luonteenlaatu, kunhan se oikein houkuteltiin esille, ja kun myrsky oli asettunut, hänellä oli aina tapana osoittaa vihansa oikeutetuksi ja puolustella sitä sillä perusteella, että kysymyksessä oli ollut täysin oikeutettu närkästyksen ilmaus. Näitä ajoittaisia vihanpuuskia lukuun ottamatta Jaakobin persoonallisuus oli paljossa Andreaksen persoonallisuuden kaltainen. Hänellä ei ollut Andreaksen hienotunteisuutta tai ihmisluonnon ymmärrystä, mutta hän oli Andreasta paljon parempi julkinen puhuja. Pietarin, ja ehkä Matteuksen, jälkeen Jaakob oli kahdestatoista apostolista paras julkisten puheiden pitäjä.

139:3.3

Jaakob ei ollut missään mielessä oikukas, mutta hän saattoi silti olla yhtenä päivänä hiljainen ja vaitelias ja seuraavana päivänä jutella vilkkaasti ja kertoa tarinoita. Tavallisesti hän kyllä Jeesuksen kanssa keskusteli vilkkaastikin, mutta kahdentoista apostolin parissa hän saattoi olla päiväkausia kerrallaan joukon hiljainen mies. Hänen ainoa suuri heikko kohtansa olikin nämä selittämättömät hiljaisuudenpuuskat.

139:3.4

Jaakobin persoonallisuuden erinomainen piirre oli hänen kykynsä nähdä jonkin ehdotuksen kaikki puolet. Koko kahdentoista apostolin joukosta juuri hän pääsi lähimmäksi Jeesuksen opetuksen todellisen merkittävyyden ja tärkeyden ymmärtämistä. Hänkin oli aluksi hidas käsittämään, mitä Mestari tarkoitti, mutta ennen kuin heidän koulutuksensa päättyi, hänelle oli muodostunut erinomainen käsitys Jeesuksen sanomasta. Jaakob kykeni ymmärtämään ihmisluontoa hyvin laajalta alalta; hän tuli mainiosti toimeen monitaitoisen Andreaksen, malttamattoman Pietarin ja sulkeutuneen veljensä, Johanneksen, kanssa.

139:3.5

Vaikka Jaakobilla ja Johanneksella oli omat vaikeutensa heidän koettaessaan työskennellä yhdessä, oli innoittavaa panna merkille, miten hyvin he tulivat keskenään toimeen. He eivät tässä onnistuneet aivan yhtä hyvin kuin Andreas ja Pietari, mutta paljon paremmin kuin tavallisesti odottaisi kahdelta veljekseltä, eritoten tällaisilta itsepäisiltä ja päättäväisiltä veljeksiltä. Mutta niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa, nämä kaksi Sebedeuksen poikaa olivat paljon suvaitsevampia toisiaan kuin ulkopuolisia kohtaan. He olivat kiintyneet syvästi toisiinsa; he olivat aina olleet hyvin keskenään toimeen tulevia leikkitovereita. Juuri nämä ”ukkosenpojat” halusivat, että taivas olisi syössyt tulta ja hävittänyt ne samarialaiset, jotka julkesivat suhtautua epäkunnioittavasti heidän Mestariinsa. Mutta Jaakobin ennenaikainen kuolema tasoitti hänen nuoremman Johannes-veljensä kiivasta luonteenlaatua suuresti.

139:3.6

Jaakobin eniten ihailema Jeesuksen ominaispiirre oli Mestarin myötätuntoinen kiintymys. Jeesuksen ymmärtäväinen kiinnostus niin vähäosaisia kuin mahtavia, niin rikkaita kuin köyhiäkin kohtaan vetosi suuresti Jaakobiin.

139:3.7

Jaakob Sebedeuksen ajattelu ja suunnittelu oli tasapainoista. Andreaksen rinnalla hän oli apostoliryhmässä yksi maltillisimmista. Hän oli tarmokas yksilö, mutta hänellä ei ollut koskaan kiire. Hän oli erinomainen vastapaino Pietarille.

139:3.8

Hän oli vaatimaton ja epädramaattinen, hän hoiti tehtävänsä säntillisesti, hän teki työnsä turhaa melua pitämättä, hän ei tavoitellut mitään erityistä tunnustuksenosoitusta, kunhan oli käsittänyt jotakin valtakunnan todellisesta merkityksestä. Ja myös muisteltaessa tarinaa Jaakobin ja Johanneksen äidistä, joka pyysi, että hänen pojilleen suotaisiin sija Jeesuksen oikealla ja vasemmalla puolella, olisi pidettävä mielessä, että tämän pyynnön esitti nimenomaan äiti. Ja kun he antoivat ymmärtää, että he olisivat valmiit ottamaan kantaakseen tällaiset vastuut, olisi muistettava, että he olivat tietoisia vaaroista, jotka liittyisivät Mestarin oletettuun kapinaan Rooman valtaa vastaan, ja että he myös olivat valmiit maksamaan hinnan, joka heidän siinä tapauksessa olisi maksettava. Kun Jeesus kysyi, olivatko he valmiit juomaan sen maljan, he vastasivat olevansa siihen valmiita. Ja Jaakobin kohdalla se kävikin kirjaimellisesti toteen; hän todellakin joi saman maljan Mestarin kanssa, kun otetaan huomioon, että hän oli apostoleista ensimmäinen, joka kärsi marttyyrikuoleman, sillä jo toimintansa alkuvaiheessa hänet Herodes Agrippan toimesta surmattiin miekalla. Jaakob oli näin ollen kahdestatoista apostolista ensimmäinen, joka uhrasi elämänsä uudella valtakunnan taistelurintamalla. Herodes Agrippa pelkäsi Jaakobia enemmän kuin kaikkia muita apostoleja. Jaakob oli tosiaan useinkin hiljainen ja vaitelias, mutta hän oli rohkea ja päättäväinen, sitten kun hänen vakaumuksensa olivat heränneet ja kun ne asetettiin kyseenalaisiksi.

139:3.9

Jaakob eli elämänsä sen täyteen määrään saakka, ja kun loppu tuli, hän käyttäytyi sellaista laupeutta ja sellaista lujuutta osoittaen, että jopa se, joka häntä vastaan oli syytteen nostanut ja hänet ilmiantanut ja joka oli läsnä hänen oikeudenkäynnissään ja teloituksessaan, liikuttui siinä määrin, että ryntäsi pois Jaakobin kuolinpaikalta liittyäkseen itse Jeesuksen opetuslapsiin.

4. Johannes Sebedeus

139:4.1

Kun Johanneksesta tuli apostoli, hän oli kahdenkymmenenneljän ikäinen ja oli kahdestatoista apostolista nuorin. Hän oli naimaton ja asui vanhempiensa luona Betsaidassa. Hän oli kalastaja ja työskenteli veljensä Jaakobin keralla yhteisessä kalastuskunnassa, joka heillä oli Andreaksen ja Pietarin kanssa. Sekä ennen apostoliksi tuloaan että sen jälkeen Johannes toimi Jeesuksen henkilökohtaisena edustajana asioissa, jotka koskivat Mestarin perhettä, ja hän hoiti jatkuvasti tätä vastuutehtäväänsä niin kauan kuin Jeesuksen äiti Maria eli.

139:4.2

Koska Johannes oli kahdestatoista apostolista nuorin, ja kun hän perheasiain osalta oli näinkin läheisissä suhteissa Jeesukseen, hän oli hyvin rakas Mestarille, mutta jos pysytään totuudessa, ei voida sanoa, että hän oli ”se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”. Ette toki pitäne mahdollisena, että Jeesuksen kaltainen jalomielinen persoonallisuus syyllistyisi antamaan jollekulle suosikin aseman, rakastamaan yhtä apostolia enemmän kuin muita. Se tosiasia, että Johannes oli yksi Jeesuksen kolmesta henkilökohtaisesta avustajasta, antoi lisäväriä tälle erheelliselle käsitykselle, sitäkään unohtamatta, että Johannes yhdessä veljensä Jaakobin kanssa oli tuntenut Jeesuksen muita kauemmin.

139:4.3

Pietari, Jaakob ja Johannes osoitettiin Jeesuksen henkilökohtaisiksi avustajiksi, pian sen jälkeen kun heistä tuli apostoleja. Kohta kahdentoista apostolin valitsemisen jälkeen ja nimittäessään Andreaksen toimimaan ryhmän johtajana Jeesus sanoi hänelle: ”Ja nyt haluan sinun osoittavan kaksi tai kolme työtoveriasi, jotka olisivat kanssani ja pysyisivät rinnallani, jotka lohduttaisivat minua ja huolehtisivat päivittäisistä tarpeistani.” Ja Andreas katsoi parhaaksi valita tähän erikoistehtävään valitsemisjärjestyksen mukaan seuraavat kolme apostolia. Hän olisi itse halunnut tarjoutua tähän siunattuun palvelukseen, mutta koska Mestari oli jo osoittanut hänelle hänen tehtävänsä, hän määräsi välittömästi Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ottamaan paikkansa Jeesuksen rinnalla.

139:4.4

Johannes Sebedeuksella oli monia kauniita luonteenpiirteitä, mutta oli yksi sellainenkin piirre, joka oli vähemmän kaunis, ja se oli hänen liiallinen mutta tavallisesti hyvin kätketty omahyväisyytensä. Se, että hän oli kauan aikaa Jeesuksen seurassa, sai aikaan monia ja suuria muutoksia hänen luonteessaan. Tämä omahyväisyys väheni huomattavasti, mutta kun Johanneksesta tuli vanhus ja taas enemmän tai vähemmän lapsellinen, tämä itsensä arvostaminen ilmaantui tietyssä määrin takaisin, joten kun iäkäs apostoli ryhtyi ohjaamaan Naatania sen evankeliumin kirjoittamisessa, joka nyt kantaa hänen nimeään, hän ei empinyt itsestään puhuessaan tavan takaa sanoa: ”se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti”. Kun pidetään mielessä, että Johanneksesta oli paremmin kuin kenestäkään tämän maailman kuolevaisesta sanottavissa, että hän oli Jeesuksen kaveri, sekä se, että hän oli Jeesuksen valitsema henkilökohtainen edustaja varsin monissa asioissa, ei ole mitään outoa siinä, että Johannes alkoi pitää itseään ”opetuslapsena, jota Jeesus rakasti”, tiesihän hän aivan varmasti olevansa opetuslapsi, jolle Jeesus tavan takaa osoitti luottamustaan.

139:4.5

Johanneksen luonteen vahvin puoli oli hänen luotettavuutensa; hän oli reipasotteinen ja rohkea, uskollinen ja harras. Hänen suurin heikkoutensa oli tämä luonteenomainen omahyväisyys. Hän oli isänsä perheen nuorin jäsen ja apostoliryhmän nuorimmainen. Ehkäpä hän oli hiukkasen hemmoteltu, ehkä hänelle oli hieman liian usein tehty mieliksi. Mutta myöhempien vuosien Johannes oli hyvin erityyppinen henkilö kuin se itseään ihaileva ja omapäinen nuorimies, joka kaksikymmentäneljävuotiaana liittyi Jeesuksen apostolien riveihin.

139:4.6

Johanneksen eniten arvostamat Jeesuksen luonteenpiirteet olivat Mestarin rakkaus ja epäitsekkyys. Nämä ominaisuudet tekivät Johannekseen niin suuren vaikutuksen, että hänen koko myöhempää elämäänsä tuli hallitsemaan rakkauden ja veljellisen kiintymyksen tunne. Hän puhui rakkaudesta ja kirjoitti rakkaudesta. Tästä ”ukkosenpojasta” tuli ”rakkauden apostoli”. Ja kun iäkäs piispa ei Efesoksessa enää kyennyt seisomaan saarnastuolissa ja saarnaamaan, vaan hänet oli kannettava kirkkoon tuolissa, ja kun häntä pyydettiin jumalanpalveluksen lopulla lausumaan uskoville muutaman sanan, hän ei vuosikausiin sanonut muuta kuin ”Lapsukaiseni, rakastakaa toisianne.”

139:4.7

Johannes oli vähäpuheinen mies, paitsi kun hänen mielensä kuohahti. Hän ajatteli paljon, mutta puhui vähän. Vanhetessaan hänen kiukkunsa pysyi paremmin aisoissa, se oli paremmin hallinnassa, mutta puhumishaluttomuuttaan hän ei koskaan voittanut, hän ei koskaan päässyt kokonaan eroon vaiteliaisuudestaan. Mutta hän oli saanut lahjaksi merkittävän määrän luovaa mielikuvitusta.

139:4.8

Johanneksessa oli vielä eräs puoli, jollaista tässä hiljaisessa ja itseään tutkiskelevassa luonnetyypissä ei odottaisi kohtaavansa. Hänessä nimittäin oli jonkin verran yksisilmäisyyttä, ja hänen suvaitsemattomuutensa meni kohtuuttomuuksiin. Tässä suhteessa hän ja Jaakob muistuttivat paljon toisiaan—he halusivat kumpikin taivaan syöksevän tulta epäkunnioittavien samarialaisten niskaan. Kohdattuaan joitakuita muukalaisia, jotka opettivat Jeesuksen nimeen, Johannes välittömästi kielsi heitä niin tekemästä. Muttei hän kahdentoista apostolin joukossa ollut ainoa, johon oli tarttunut tämänlaatuinen itsensä arvossapitäminen ja ylemmyydentunto.

139:4.9

Johanneksen elämään vaikutti suunnattomasti se, että hän näki Jeesuksen kodittomana vaeltajana, sillä hän tiesi, miten uskollisesti Jeesus oli huolehtinut äitinsä ja perheensä toimeentulosta. Johannes tunsi Jeesusta kohtaan syvää myötätuntoa myös sen johdosta, ettei Jeesuksen perhe häntä ymmärtänyt, olihan hän tietoinen siitä, että Jeesuksen perheen jäsenet vähä vähältä etääntyivät hänestä. Tämä tilanne kaikkinensa samoin kuin se, että Jeesus aina jätti pienimmänkin toiveensa taivaassa olevan Isänsä tahdon varaan, sekä hänen päivittäinen elämänsä, jossa kuvastui sanaton luottavaisuus, tekivät Johannekseen niin syvän vaikutuksen, että se sai aikaan merkittäviä ja pysyviä muutoksia Johanneksen luonteessa, muutoksia, jotka näkyivät hänessä koko hänen myöhemmän elämänsä ajan.

139:4.10

Johanneksessa ilmeni sellaista kylmäveristä ja uskaliasta rohkeutta, jollaista ilmeni vain muutamassa apostolissa. Hän oli apostoleista se, joka seurasi Jeesuksen kannoilla sinä yönä, kun tämä pidätettiin, ja uskalsi olla Mestarin seurassa aina kuoleman kitaan saakka. Hän oli läsnä ja lähellä hamaan viimeiseen Jeesuksen maan päällä viettämään hetkeen. Ja hän suoritti uskollisesti saamaansa luottamustehtävää, jonka mukaan hänen tuli huolehtia Jeesuksen äidistä, ja hän oli valmiina ottamaan vastaan lisäohjeet, jotka Mestarin kuolevaisolomuodon viimeisinä hetkinä mahdollisesti annettaisiin. Yhdestä asiasta ei ole epäilystä: Johannes oli läpikotaisen luotettava. Tavallisesti Johannes istui Jeesuksen oikealla puolella, kun kaksitoista apostolia olivat aterialla. Hän oli kahdestatoista apostolista ensimmäinen, jonka usko kuolleistaheräämiseen oli todellista ja täysimääräistä. Ja hän oli ensimmäinen, joka tunnisti Mestarin, kun tämä kuolleistanousun jälkeen tuli järvenrannalla heidän luokseen.

139:4.11

Tämä Sebedeuksen poika oli hyvin läheisissä suhteissa Pietariin kristillisen liikkeen alkuaikojen toiminnoissa, ja hänestä tuli yksi Jerusalemin seurakunnan tukipilareista. Hän tuki Pietaria tämän oikeana kätenä Helluntain päivänä.

139:4.12

Useita vuosia Jaakobin marttyyrikuoleman jälkeen Johannes otti vaimokseen veljensä lesken. Hänen elämänsä viimeiset kaksikymmentä vuotta hänestä huolehti yksi hänen rakastavista toisen polven tyttäristään.

139:4.13

Johannes oli vankilassa useita kertoja, ja hänet karkotettiin Patmoksen saarelle neljän vuoden ajaksi, kunnes Roomassa nousi valtaan uusi keisari. Ellei Johannes olisi ollut tahdikas ja viisas, hänet olisi epäilemättä tapettu, kuten tapettiin hänen suorapuheisempi veljensä Jaakob. Vuosien vieriessä Johannes, samoin kuin Herran veli Jaakob, oppi esiintymään viranomaisten edessä viisaan sovittelevasti. He huomasivat, että ”leppeä vastaus taltuttaa kiukun.” He oppivat myös esittämään kirkon pikemminkin ”hengellisenä veljeskuntana, joka omistautui palvelemaan ihmiskuntaa sosiaalisesti”, kuin ”taivaan valtakuntana”. Heidän opetuksensa sisältönä oli pikemminkin rakastava palvelumieli kuin hallitusvalta—valtakunta ja valtias.

139:4.14

Ollessaan väliaikaisessa karkotuspaikassaan Patmoksella Johannes kirjoitti sen Ilmestyskirjan, jonka nykyisin tunnette kovasti lyhennetyssä ja vääristellyssä muodossa. Tämä Ilmestyskirja sisältää jäljellä olevat katkelmalliset jäänteet suuresta ilmoituksesta, josta on kadonnut pitkiä jaksoja ja josta toisia jaksoja on poistettu, sen jälkeen kun Johannes sen kirjoitti. Se on siis säilynyt vain katkelmallisessa ja turmellussa muodossa.

139:4.15

Johannes matkusteli paljon, hän työskenteli taukoamatta, ja sen jälkeen kun hänestä oli tullut Aasian seurakuntien piispa, hän asettui asumaan Efesokseen. Hän ohjasi työtoveriaan Naatania niin kutsutun ”Johanneksen evankeliumin” kirjoittamisessa, mikä tapahtui Efesoksessa hänen ollessaan yhdeksänkymmentäyhdeksänvuotias. Kaikista kahdestatoista apostolista vain Johannes Sebedeuksesta tuli lopulta merkittävä teologi. Hän kohtasi luonnollisen kuoleman Efesoksessa vuonna 103 jKr ollessaan satayksivuotias.

5. Filippus Utelias

139:5.1

Filippus oli valituiksi tulleista apostoleista viides. Hänet kutsuttiin mukaan, kun Jeesus ja ensimmäiset neljä apostolia olivat matkalla Jordanin rannalta, Johanneksen kohtaamispaikalta, Galilean Kaanaan. Koska Filippus asui Betsaidassa, hän oli jo jonkin aikaa tiennyt Jeesuksesta, muttei hänen mieleensä ollut juolahtanut, että Jeesus olisi todellinen suurmies, ennen kuin sinä päivänä Jordanin laaksossa, kun tämä sanoi: ”Seuraa minua.” Filippukseen vaikutti jonkin verran myös se, että Andreas, Pietari, Jaakob ja Johannes olivat hyväksyneet Jeesuksen Vapahtajaksi.

139:5.2

Filippus oli apostoleihin liittyessään kaksikymmentäseitsemänvuotias. Hän oli vähän aikaisemmin mennyt naimisiin, mutta hänellä ei vielä tuohon aikaan ollut lapsia. Apostolien hänelle antama lempinimi viittasi ”uteliaisuuteen”. Filippus tahtoi aina, että asiat näytettiin hänelle. Hän ei koskaan tuntunut minkään ehdotuksen osalta näkevän kovin pitkälle. Hän ei ollut välttämättä typerä, mutta häneltä puuttui mielikuvitusta. Tämä mielikuvituksen puute oli hänen luonteensa suuri heikkous. Hän oli arkipäiväinen ja tosiasioihin pitäytyvä yksilö.

139:5.3

Kun apostolit organisoitiin palvelua varten, Filippuksesta tehtiin isäntä. Hänen tehtävänään oli huolehtia siitä, että heillä oli joka hetki elintarpeita. Ja hyvä isäntä hän olikin. Hänen luonteensa vahvin puoli oli hänen järjestelmällinen perusteellisuutensa; hän oli sekä matemaattinen että systemaattinen.

139:5.4

Filippus oli lähtöisin seitsenlapsisesta perheestä, johon kuului kolme poikaa ja neljä tyttöä. Hän oli lapsista toiseksi vanhin, ja kuolleistanousun jälkeen hän kastoi koko perheensä valtakunnan jäseniksi. Filippuksen kotiväki oli kalastajia. Hänen isänsä oli varsin kyvykäs mies, syvällinen ajattelija, mutta hänen äitinsä oli perin keskinkertaisesta perheestä. Filippus ei ollut mies, jonka voitiin odottaa tekevän suuria, mutta hän oli mies, joka osasi tehdä pikkuasiat suurenmoisella tavalla, tehdä ne hyvin ja tyydyttävästi. Neljän vuoden aikana sattui vain muutaman kerran, ettei hän kyennyt järjestämään ruokaa niin, että se olisi riittänyt tyydyttämään kaikkien tarpeet. Harvoin sattui, ettei hänellä olisi ollut jotakin tarjottavana tyydyttämään myös niitä odottamattomien tilanteiden mukanaan tuomia monia tarpeita, jotka johtuivat heidän erikoisesta elintavastaan. Apostoliperheen muonitusosastoa hoidettiin järkevästi ja tehokkaasti.

139:5.5

Filippuksen vahva puoli oli hänen järjestelmällinen luotettavuutensa; hänen luonnekokonaisuutensa heikko kohta oli hänen äärimmäinen mielikuvituksen puutteensa, se, että häneltä puuttui kyky laskea yhteen kaksi ynnä kaksi saadakseen kokoon neljä. Hän oli abstraktisessa mielessä matemaattinen, mutta hän ei ollut mielikuvitukseltaan konstruktiivinen. Häneltä puuttui tietyntyyppiset mielikuvituksen lajit lähes kokonaan. Hän oli tyypillinen arkipäiväinen ja tavallinen keskitason ihminen. Niiden väenpaljouksien joukossa, jotka tulivat kuuntelemaan Jeesuksen opetusta ja saarnaa, oli suuri määrä samanlaisia miehiä ja naisia, ja näitä lohdutti suuresti sellainen havainto, että yksi heidän kaltaisensa oli korotettu kunnioitettuun asemaan Mestarin neuvoskunnissa. He saivat rohkaisua siitä tosiasiasta, että yksi heidän kaltaisensa oli jo päässyt korkeaan asemaan valtakunnan asiainhoidon piirissä. Ja Jeesus oppi paljon siitä, millä tavoin joidenkuiden ihmisten mieli toimii, kun hän suurta kärsivällisyyttä osoittaen kuunteli Filippuksen hupsuja kysymyksiä ja niin monta kertaa suostui taloudenpitäjänsä pyyntöön siitä, että ”asia näytettäisiin hänelle”.

139:5.6

Se Jeesuksen ominaisuus, jota Filippus lakkaamatta ihaili, oli Mestarin pettämätön anteliaisuus. Filippus ei kertaakaan huomannut Jeesuksessa mitään, joka olisi ollut pikkusieluista, kitsastelevaa tai saiturimaista, ja hän palvoi tätä kaiken aikaa näkyvää ja pettämätöntä avokätisyyttä.

139:5.7

Filippuksen persoonallisuudessa oli vähän sellaista, joka olisi ollut vaikuttavaa. Hänestä sanottiin usein: ”Filippus Betsaidasta, kaupungista, jossa Andreas ja Pietari asuvat.” Asioista oleellisen erottava näkemys puuttui häneltä lähes kokonaan; hän ei kyennyt käsittämään jonkin esille nousseen tilanteen sisältämiä dramaattisia mahdollisuuksia. Hän ei ollut pessimistinen; hän oli yksinkertaisesti proosallinen. Hänen hengellinen ymmärryksensä oli sekin perin puutteellista. Kun Mestari kerran oli keskellä erästä syvällisimmistä luennoistaan, Filippus ei epäröinyt keskeyttää Jeesusta esittääkseen selvästi typerän kysymyksen. Mutta Jeesus ei milloinkaan nuhdellut häntä tällaisesta ajattelemattomuudesta. Hän oli Filippuksen suhteen kärsivällinen ja otti huomioon sen, ettei Filippus kyennyt käsittämään opetuksen syvempiä merkityksiä. Jeesus oli hyvin tietoinen siitä, että jos hän vaikka vain kerrankin nuhtelisi Filippusta näiden ärsyttävien kysymysten esittämisestä, hän haavoittaisi tätä vilpitöntä sielua, mutta sen lisäksi tällainen moite loukkaisi Filippusta niin pahasti, ettei tämä enää koskaan uskaltautuisi esittämään kysymyksiä. Jeesus tiesi, että hänen avaruuden maailmoissaan oli lukemattomat miljardit samanlaisia hidasjärkisiä kuolevaisia, ja hän halusi rohkaista heitä kaikkia luottamaan häneen ja tuntemaan aina niin, että heillä oli vapaus kääntyä kysymyksineen ja pulmineen hänen puoleensa. Loppujen lopuksi Jeesus oli todellisuudessa kiinnostuneempi Filippuksen hupsuista kysymyksistä kuin saarnasta, jota hän mahdollisesti oli pitämässä. Jeesus oli verrattoman kiinnostunut ihmisistä, kaikenlaisista ihmisistä.

139:5.8

Julkiset puheet eivät apostolien isännältä oikein sujuneet, mutta hänen henkilökohtainen työnsä oli vakuuttavaa ja menestyksellistä. Hän ei helpostikaan lannistunut; hän oli uurastaja ja hyvin sitkeä kaikessa, mihin ryhtyi. Hänellä oli se suurenmoinen kyky, joka on vain harvoilla, että hän osasi sanoa: ”Tule.” Kun Natanael, hänen ensimmäinen käännynnäisensä, halusi väitellä Jeesuksen ja Nasaretin ansioista ja puutteista, Filippuksen vaikuttava vastaus kuului: ”Tule katsomaan.” Hän ei ollut dogmaattinen saarnaaja, joka olisi vain kehotellut kuulijoitaan: ”Menkää”—tehkää sitä ja tehkää tätä. Hän suhtautui kaikkiin työssään esille nousseisiin tilanteisiin sanomalla: ”Tule”—”tule kanssani; minä näytän tietä.” Ja sellainen onkin aina tuloksia tuottava menetelmä, olipa opettamisen muoto tai vaihe mikä hyvänsä. Jopa vanhemmat voivat oppia Filippukselta paremman tavan, mitä he sanovat lapsilleen, niin etteivät he sano: ”Mene ja tee sitä ja mene ja tee tätä”, vaan että he mieluumminkin sanovat: ”Tulkaa mukaamme, niin näytämme teille paremman tien ja jaamme sen kanssanne.”

139:5.9

Filippuksen kykenemättömyys sovittautua uuteen tilanteeseen tuli osuvasti esille, kun kreikkalaiset tulivat hänen luokseen Jerusalemissa ja sanoivat: ”Hyvä herra, haluaisimme tavata Jeesuksen.” Kenelle tahansa tällaisen pyynnön esittävälle juutalaiselle Filippus olisi tässä tilanteessa sanonut: ”Tule.” Mutta nämä miehet olivat vierasmaalaisia, eikä Filippus kyennyt muistamaan yhtään tällaisia asioita koskevia ylempiensä antamia ohjeita. Niinpä ainoa, mitä hän keksi tehdä, oli kysyä neuvoa päälliköltä, Andreakselta, ja sitten he molemmat yhdessä saattoivat tapaamista pyytäneet kreikkalaiset Jeesuksen luo. Samalla tavoin kävi, kun hän meni Samariaan ja saarnasi ja kastoi uskovia, kuten Mestari oli häntä neuvonut, mutta pidättyi laskemasta käsiään käännynnäistensä päälle merkiksi siitä, että nämä olivat saaneet Totuuden Hengen. Niin kuitenkin tekivät Pietari ja Johannes, jotka ennen pitkää tulivat Jerusalemista hänen luokseen tekemään havaintoja hänen työskentelystään emäseurakunnan hyväksi.

139:5.10

Filippus jatkoi toimintaansa, kunhan oli selviytynyt koettelevista Mestarin kuoleman ajoista. Hän osallistui kahdentoista apostolin uudelleenorganisoitumiseen ja oli ensimmäinen, joka lähti lähimpien juutalaispiirien ulkopuolelle valloittamaan sieltä sieluja valtakunnalle. Ja hän onnistui parhaiten samarialaisten hyväksi tekemässään työssä sekä myöhemmin kaikissa toimissaan evankeliumin puolesta.

139:5.11

Filippuksen vaimo, joka oli naisten ryhmän pystyvä jäsen, kulki aktiivisesti aviomiehensä rinnalla tämän tehdessä evankelioimistyötään, sen jälkeen kun he olivat lähteneet pakoon Jerusalemin vainoja. Hänen vaimonsa oli peloton nainen. Hän seisoi Filippuksen ristin juurella ja rohkaisi tätä julistamaan ilosanomaa jopa murhaajilleen, ja Filippuksen voimien ehtyessä hän ryhtyi esittämään kertomusta Jeesukseen uskomisen kautta saatavasta pelastuksesta, ja hänet saatiin hiljenemään, vasta kun raivostuneet juutalaiset syöksyivät hänen kimppuunsa ja kivittivät hänet kuoliaaksi. Pariskunnan vanhin tytär, Lea, jatkoi heidän työtään, ja hänestä tuli myöhemmin Hierapoliin maineikas naisprofeetta.

139:5.12

Filippus, kahdentoista apostolin entinen isäntä, oli valtakunnan piirissä voimallinen mies, joka valloitti sieluja minne hyvänsä hän meni. Ja hänet ristiinnaulittiin lopulta uskonsa tähden ja haudattiin Hierapolikseen.

6. Rehellinen Natanael

139:6.1

Natanaelin, Mestarin itsensä valitsemista apostoleista kuudennen ja viimeisen, toi Jeesuksen luo hänen ystävänsä Filippus. Natanael oli ollut Filippuksen liiketuttava useissa liikeyrityksissä ja oli hänen kanssaan matkalla tapaamaan Johannes Kastajaa, kun he kohtasivat Jeesuksen.

139:6.2

Liittyessään apostoleihin Natanael oli kaksikymmenviisivuotias ollen ryhmän toiseksi nuorin. Hän oli seitsenlapsisen perheen nuorimmainen, hän oli naimaton ja iäkkäiden ja sairaalloisten vanhempiensa ainoa tuki ja turva. Hän asui vanhempiensa luona Kaanassa; hänen veljensä ja sisarensa olivat joko jo avioituneet tai kuolleet, eikä näistä kukaan enää asunut Kaanassa. Natanael ja Juudas Iskariot olivat kahdentoista apostolin joukossa kaksi parhaiten koulutettua miestä. Natanael oli aikonut ryhtyä kauppiaaksi.

139:6.3

Jeesus ei itse antanut Natanaelille lisänimeä, mutta kaksitoista apostolia alkoivat kohta puhua hänestä sanoilla, jotka viittasivat rehellisyyteen, vilpittömyyteen. Hänessä ”ei ollut viekkautta”. Ja se olikin hänen suuri hyveensä; hän oli sekä rehellinen että vilpitön. Hänen luonteensa heikko kohta oli hänen ylpeytensä. Hän oli erittäin ylpeä perheestään, kaupungistaan, maineestaan ja kansakunnastaan, eikä sellaisessa ole mitään pahaa, ellei sitä viedä liian pitkälle. Mutta Natanael osoitti taipumusta mennä henkilökohtaisten ennakkoluulojensa osalta äärimmäisyyksiin. Sangen mieluusti hän muodosti yksilöistä ennakkokäsityksen omien henkilökohtaisten mielipiteidensä mukaan. Hän ei arastellut kysyä, jo ennen kuin oli Jeesusta tavannutkaan: ”Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?” Mutta Natanael ei ollut itsepäinen, vaikka ylpeä olikin. Hän teki nopean täyskäännöksen, heti kun oli katsonut Jeesusta kasvoihin.

139:6.4

Natanael oli kahdentoista apostolin joukossa monissa suhteissa vertaistaan vailla oleva nero. Hän oli apostolien filosofi ja uneksija, mutta hän oli hyvin käytännönläheinen uneksija. Hänellä oli milloin syvällisen filosofoinnin kausia, milloin harvinaisen ja hullunkurisen huumorin kausia; sopivalla tuulella ollessaan hän oli kahdentoista apostolin joukossa luultavasti paras jutunkertoja. Jeesus nautti suuresti kuunnellessaan Natanaelin esitelmöivän milloin vakavista, milloin joutavanpäiväisistä asioista. Natanael suhtautui Jeesukseen ja valtakuntaan vähä vähältä yhä vakavammin, mutta itseensä hän ei koskaan suhtautunut vakavasti.

139:6.5

Kaikki apostolit rakastivat ja kunnioittivat Natanaelia, ja Juudas Iskariotia lukuun ottamatta hän tuli heidän kanssaan loistavasti toimeen. Juudaksen mielestä Natanael ei suhtautunut apostoliuteensa riittävän vakavasti, ja kerran hänellä jopa oli otsaa mennä vaivihkaa Jeesuksen luokse esittämään valitus Natanaelista. Jeesus sanoi: ”Juudas, katso tarkasti, minne astut; älä tee virastasi tärkeämpää kuin se on. Kuka meistä on kelvollinen tuomitsemaan veljensä? Isän tahto ei ole, että hänen lapsensa tulisivat nauttineeksi vain elämän vakavista puolista. Salli minun toistaa, että minä olen tullut, jotta lihallishahmoisilla veljilläni olisi runsaammin mitoin riemua, iloa ja elämää. Mene siis, Juudas, ja tee hyvin se, mikä on uskottu työsaraksesi, mutta anna veljesi Natanaelin itsensä tehdä Jumalalle tili itsestään.” Ja muisto tästä tapauksesta yhdessä monien muiden samankaltaisten kokemusten kanssa säilyi kauan aikaa Juudas Iskariotin itsepetoksellisessa sydämessä.

139:6.6

Kun Jeesus oli Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa poissa vuorella, ja kun apostolien keskinäisissä suhteissa alkoi sillä välin ilmetä jännitteitä ja ne alkoivat mennä solmuun ja kun jopa Andreas oli pulassa tietämättä, mitä sanoa lohduttomille veljilleen, niin monta kertaa jännityksen saattoi laukaista Natanael sillä, että hän hiukkasen filosofoi tai esitti humoristisen älynväläyksen, joka sitä paitsi oli hyvää huumoria.

139:6.7

Natanaelin velvollisuutena oli huolehtia kahdentoista apostolin perheistä. Hän oli usein poissa apostolien neuvonpidoista, sillä aina kun hän kuuli, että joku hänen vastuullaan olevista oli sairastunut tai että jollekulle oli tapahtunut jotakin muuta tavatonta, hän ei aikaillut, vaan riensi heti asianomaiseen kotiin. Kaksitoista apostolia olivat turvallisin mielin tietäessään perheidensä hyvinvoinnin olevan Natanaelin pätevissä käsissä.

139:6.8

Jeesuksessa Natanael kunnioitti eniten hänen suvaitsevuuttaan. Hän ei milloinkaan kyllästynyt mietiskelemään Ihmisen Pojan avarakatseisuutta ja ylitsevuotavaa myötätuntoa.

139:6.9

Natanaelin isä (Bartolomeus) kuoli pian Helluntain jälkeen, minkä jälkeen tämä apostoli meni Mesopotamiaan ja Intiaan ja julisti ilosanomaa valtakunnasta ja kastaen uskovia. Hänen veljensä eivät milloinkaan tulleet tietämään, mitä heidän entisestä filosofistaan, runoilijastaan ja humorististaan tuli. Mutta myös hän oli valtakunnan piirissä suuri ihminen, ja hän teki paljon Mestarinsa opetusten levittämiseksi, vaikkei hän osallistunutkaan sittemmin syntyneen kristillisen kirkon organisoimiseen. Natanael kuoli Intiassa.

7. Matteus Leevi

139:7.1

Seitsemäs apostoli, Matteus, oli Andreaksen valitsema. Matteus kuului sukuun, jonka jäsenet olivat veronkantajia eli publikaaneja, mutta hän itse toimi tullimaksujenkerääjänä Kapernaumissa, joka oli hänen asuinpaikkansa. Hän oli kolmekymmentäyksivuotias, hän oli naimisissa ja hänellä oli neljä lasta. Hän oli kohtalaisen varakas mies ja apostolien joukossa ainoa, jolla oli jonkin verran varoja. Hän oli hyvä liikemies, mainio seuraihminen, ja hänellä oli kyky ystävystyä ja tulla helposti toimeen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa.

139:7.2

Andreas teki Matteuksesta apostolien varainhankkijan. Hän oli tavallaan apostolijärjestön raha-asiainvaltuutettu ja suhdetoimintamies. Hän oli hyvä ihmistuntija ja erittäin tehokas propagandisti. Hänen persoonallisuuttaan on vaikea hahmottaa, mutta opetuslapsena hän oli erittäin harras, ja aikaa myöten hän uskoi yhä lujemmin Jeesuksen lähetystehtävään ja valtakunnan epäilyksettömyyteen. Jeesus ei antanut Leeville koskaan lisänimeä, mutta hänen apostolitoverinsa kutsuivat häntä yleisesti ”rahantekijäksi”.

139:7.3

Leevin vahvana puolena oli hänen ehdoton antaumuksensa asialle. Se, että Jeesus ja hänen apostolinsa olivat ottaneet hänet, publikaanin, omaan joukkoonsa, oli entiselle tullimaksujenkantajalle suunnattoman kiitollisuuden aihe. Kesti kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin muut apostolit, eritoten Simon Selootti ja Juudas Iskariot, sopeutuivat ajatukseen, että heidän keskuudessaan oli publikaani. Matteuksen heikkoutena oli hänen lyhytnäköinen ja materialistinen elämänkatsomuksensa. Mutta sitä mukaa kuin kuukaudet kuluivat, sitä pitemmälle edistyi myös Matteus kaikissa edellä mainituissa asioissa. Hän joutui olosuhteiden pakosta olemaan poissa monista kaikkein arvokkaimmista opetustilaisuuksista, sillä hänen velvollisuutenaanhan oli pitää kassa täynnä.

139:7.4

Mestarin anteeksiantava asennoituminen oli se, jota Matteus eniten arvosti. Milloinkaan hän ei lakannut kertomasta, että pelkkä usko oli tarpeen yritettäessä löytää Jumala. Valtakunnasta puhuessaan hän sanoikin mielellään ”se on sitä, että yritetään löytää Jumala”.

139:7.5

Vaikka Matteus oli mies, jolla oli tietty menneisyys, hän kunnostautui oivallisella tavalla, ja ajan myötä publikaanin aikaansaannokset olivat hänen tovereilleen ylpeyden aihe. Hän oli yksi niistä apostoleista, jotka laativat laajoja muistiinpanoja siitä, mitä Jeesus oli sanonut, ja näitä Matteuksen muistiinmerkintöjä käytettiin pohjana, kun Isador myöhemmin laati kertomuksen Jeesuksen lausumista ja teoista, ja nämä kertomukset tulivat myöhemmin tunnetuiksi evankeliumina Matteuksen mukaan.

139:7.6

Kapernaumilaisen liikemiehen ja tullimaksujenkerääjä Matteuksen suurenmoinen ja hyödyllinen elämäntaival on ollut keinona, jolla on johdatettu tuhansia ja taas tuhansia muita liikemiehiä, viranhaltijoita ja poliitikkoja kaikkina myöhempinä aikoina niin ikään kuuntelemaan toimintaan kehottavaa Mestarin ääntä, kun tämä sanoo: ”Seuraa minua.” Matteus oli toden totta taitava poliitikko, mutta hän oli äärimmäisen lojaali Jeesukselle, ja hän suoritti tavattoman antaumuksellisesti saamansa tehtävän, jonka mukaan hänen tuli huolehtia siitä, että tulevan valtakunnan sanansaattajilla oli riittävästi varoja.

139:7.7

Matteuksen mukanaolo kahdentoista apostolin joukossa oli keino pitää valtakunnan ovet selkosenselällään niille masentuneiden ja hyljeksittyjen sielujen joukkokunnille, jotka olivat jo kauan aikaa katsoneet, ettei uskonnon tarjoama lohdutus ulottunut heihin saakka. Hyljeksittyjä ja epätoivoisia miehiä ja naisia kerääntyi joukoittain kuuntelemaan Jeesusta, eikä hän koskaan käännyttänyt yhtäkään pois.

139:7.8

Uskovilta opetuslapsilta ja Mestarin opetuksia itse paikan päällä seuraavilta Matteus sai vapaaehtoisesti tarjottuja lahjoituksia, mutta kansanjoukoilta hän ei varoja koskaan avoimesti pyytänyt. Koko varainhankintatyönsä hän toimitti huomaamattomalla ja henkilökohtaisella tavalla, ja suurimman osan rahoista hän keräsi kiinnostuneiden uskovien varakkaamman osan keskuudesta. Hän antoi käytännöllisesti katsoen koko vaatimattoman omaisuutensa Mestarin ja tämän apostolien työhön, mutteivät he koskaan tienneet tästä anteliaisuudesta, paitsi Jeesus, joka tiesi siitä kaiken. Matteus empi avoimesti avustaa apostolien kassaa, koska hän pelkäsi, että Jeesus ja hänen työtoverinsa saattaisivat pitää hänen rahaansa likaisena. Niinpä hän monet kerrat teki lahjoituksensa muiden uskovien nimissä. Alkukuukausien aikana, jolloin Matteus tiesi, että hänen läsnäolonsa heidän joukossaan oli enemmän tai vähemmän koettelemus, hän tunsi voimakasta houkutusta saattaa kaikkien tietoon, että heidän päivittäinen leipänsä oli monet kerrat hankittu hänen varoillaan, mutta hän ei antanut houkutukselle myöten. Kun sattui, että publikaaneja kohtaan tunnettu halveksunta nousi pinnalle, Leevi paloi halusta paljastaa heille oma anteliaisuutensa, mutta joka kerta hänen onnistui pysytellä hiljaa.

139:7.9

Kun viikkokassa ei riittänyt kattamaan arvioitua varaintarvetta, sattui usein, että Leevi verotti raskaasti omia henkilökohtaisia rahavarojaan. Koska hän tunsi syvää kiinnostusta Jeesuksen opetusta kohtaan, kävi joskus myös niin, että hän mieluummin jäi muiden joukkoon kuuntelemaan opetusta, vaikka tiesikin, että hänen piti omista varoistaan hyvittää se, että hän jätti tarvittavat varat hankkimatta. Mutta Leevi kyllä toivoi kovasti, että Jeesus saisi tietää suuren osan rahoista tulevan hänen taskustaan! Hän ei osannut aavistaa, että Mestari tiesi siitä kaiken. Kaikki apostolit kuolivat tietämättä, että Matteus oli heidän hyväntekijänsä jopa niin pitkälle, että kun hän vainojen alettua lähti julistamaan valtakunnan evankeliumia, hän oli käytännöllisesti katsoen pennitön.

139:7.10

Kun uskovaiset näiden vainojen johdosta joutuivat lähtemään Jerusalemista, Matteus vaelsi pohjoiseen saarnaten valtakunnan evankeliumia ja kastaen uskovia. Hänen aikaisemmat apostolitoverinsa eivät tienneet hänestä mitään, mutta hän jatkoi kulkuaan saarnaten ja kastaen, ja tie vei hänet Syyriaan, Kappadokiaan, Galatiaan, Bityniaan ja Traakiaan. Ja juuri Traakian Lysimakkiassa sattui, että muutamat ei-uskovat juutalaiset toimivat salaliitossa roomalaissotilaiden kanssa saadakseen hänet hengiltä. Ja tämä uudestisyntynyt publikaani kuoli tuntien riemua siitä pelastuksen uskosta, jonka hän oli niin varmaksi oppinut Mestarin antamista opetuksista, silloin kun tämä vähän aikaisemmin oli oleskellut maan päällä.

8. Tuomas Didymus

139:8.1

Tuomas oli kahdeksas apostoli, ja hänet valitsi Filippus. Myöhempinä aikoina hän on tullut tunnetuksi ”epäilevänä Tuomaana”, mutta hänen apostolitoverinsa tuskin koskaan pitivät häntä parantumattomana epäilijänä. On totta, että hänen mielenlaatunsa oli loogista, skeptistyyppistä, mutta hänessä oli sellaista rohkeaa lojaalisuutta, joka esti hänet paremmin tuntevia henkilöitä pitämästä häntä tyhjänpäiväisenä skeptikkona.

139:8.2

Apostoleihin liittyessään Tuomas oli kaksikymmentäyhdeksänvuotias, hän oli naimisissa ja hänellä oli neljä lasta. Aiemmin hän oli ollut kirvesmies ja kivenhakkaaja, mutta sittemmin hänestä oli tullut kalastaja, ja hän asui Tarikeassa, joka sijaitsi Jordanin länsirannalla, kohdassa, josta Jordan erkanee Galileanmerestä. Häntä pidettiin tämän pikkukylän johtavana asukkaana. Oppia hän ei ollut suuremmin saanut, mutta hänellä oli terävä, looginen mieli, ja hän oli Tiberiaassa asuvien lahjakkaiden vanhempien poika. Tuomas oli kahdentoista apostolin joukossa ainoa, jonka ajattelu oli todellisen analyyttistä; hän oli apostoliryhmän todellinen tiedemies.

139:8.3

Kotielämä Tuomaksen lapsuudenkodissa oli ollut onnetonta. Hänen vanhempansa eivät olleet täysin onnellisia avioliitossaan, ja tämä heijastui Tuomaksen aikuisiän kokemuksissa. Hän varttui seuranaan erittäin epämiellyttävä ja toraisa luonteenlaatu. Hänen vaimonsakin oli vain iloinen, kun näki hänen liittyvän apostoleihin. Vaimoa huojensi ajatus, että hänen pessimistinen aviomiehensä olisi enimmän aikaa poissa kotoa. Tuomaksessa oli myös aimo annos epäluuloisuutta, minkä johdosta hänen kanssaan oli varsin vaikeaa tulla toimeen rauhanomaisesti. Pietari oli alussa Tuomaksesta hyvinkin tuohduksissa valitellen veljelleen Andreakselle, että Tuomas oli ”ilkeä, inhottava ja aina epäluuloinen”. Mutta mitä paremmin Tuomaksen toverit häntä tunsivat, sitä enemmän he hänestä pitivät. He huomasivat, että hän oli ylen määrin rehellinen ja järkähtämättömän lojaali. Hän oli täydellisen vilpitön ja kiistattoman totuudellinen, mutta hän oli synnynnäinen vikojen etsijä, ja hänestä oli varttunut todellinen pessimisti. Hänen analyyttisen mielensä kiroukseksi oli muodostunut epäluuloisuus. Hän oli hyvää vauhtia menettämässä uskonsa kanssaihmisiinsä, kun hän liittyi kahdentoista apostolin seuraan ja tuli näin kosketuksiin Jeesuksen jalon luonteen kanssa. Tämä yhdessäolo Mestarin kanssa alkoi välittömästi muuttaa Tuomaksen koko asennoitumista ja saada aikaan suuria muutoksia siinä, miten hän mentaalisesti reagoi kanssaihmisiinsä.

139:8.4

Tuomaksen vahvin puoli oli hänen verraton analyyttinen mielensä, mihin vielä liittyi hänen järkkymätön rohkeutensa—kunhan hän oli päätöksensä tehnyt. Hänen suuri heikko kohtansa oli hänen epäluuloinen epäilevyytensä, josta hän ei koko lihallisen elämänsä aikana koskaan täysin vapautunut.

139:8.5

Kahdentoista apostolin organisaatiossa Tuomaksen osalle lankesi matkasuunnitelmien tekeminen ja hoitaminen, ja hän johti kyvykkäästi apostolikunnan työskentelyä ja liikkumista. Hän oli hyvä toimeenpanija, oivallinen liikemies, mutta hänelle oli paljon haittaa hänen mielialansa ailahtelevaisuudesta. Hän oli yhtenä päivänä yhdenlaatuinen mies, seuraavana päivänä taas jotakin muuta. Hänellä oli apostoleihin liittyessään taipumusta melankoliseen asioiden hautomiseen, mutta kun hän tuli kosketuksiin Jeesuksen ja apostolien kanssa, se paransi hänet suurelta osin tästä sairaalloisesta itsetutkiskelusta.

139:8.6

Jeesus nautti suuresti Tuomaksen seurasta ja kävi hänen kanssaan monia pitkiä ja henkilökohtaisia keskusteluja. Hänen kuulumisensa apostolien joukkoon oli suuri lohdutus kaikille rehellisille epäilijöille ja rohkaisi monia rauhattomia mieliä tulemaan sisälle valtakuntaan, vaikkeivät he kyenneetkään täysin ymmärtämään kaikkea, mikä sisältyi Jeesuksen opetusten hengellisiin ja filosofisiin puoliin. Tuomaksen jäsenyys kahdentoista apostolin joukossa oli pysyvä julistus siitä, että Jeesus rakasti myös rehellisiä epäilijöitä.

139:8.7

Muut apostolit suhtautuivat Jeesukseen kunnioituksella hänen täysimittaisen persoonallisuutensa jonkin erityisen ja esiin pistävän piirteen johdosta, mutta Tuomas kunnioitti Mestariaan tämän verrattoman tasapainoisen luonteen tähden. Yhä enemmän ja enemmän Tuomas ihaili ja kunnioitti häntä, joka oli niin rakastavan armelias ja kuitenkin niin taipumattoman oikeudenmukainen ja rehti; niin luja, muttei koskaan itsepäinen; niin tyyni, muttei koskaan välinpitämätön; niin avulias ja niin myötätuntoinen, muttei koskaan tungetteleva eikä diktatorinen; niin vahva, mutta samalla kuitenkin niin lempeä; niin varmakäytöksinen, muttei koskaan karkea eikä töykeä; niin hellä, muttei koskaan häilyvä; niin puhdas ja viaton, mutta samalla niin miehekäs, tarmokas ja voimaperäinen; niin aidosti rohkea, muttei koskaan äkkipikainen tai tyhmänrohkea; suuri luonnonihailija, mutta kuitenkin täysin vailla taipumusta luonnon palvomiseen; niin humoristinen ja leikillinen, mutta kuitenkin täysin vailla pintapuolisuutta ja kevytmielisyyttä. Juuri tämä persoonallisuuden verraton sopusuhtaisuus viehätti suuresti Tuomasta. Kahdentoista apostolin joukossa hän oli se, jonka älyllinen Jeesuksen ymmärtäminen ja Jeesuksen persoonallisuuden arvostaminen oli suurinta.

139:8.8

Kahdentoista apostolin kokouksissa Tuomas oli aina varovainen, ja hän puhui aina sellaisen menettelytavan puolesta, joka asetti turvallisuusnäkökohdat etusijalle, mutta jos hänen varovainen näkökantansa äänestettiin nurin tai hylättiin, hän oli aina ensimmäinen, joka lähti pelottomasti toteuttamaan päätettyä ohjelmaa. Kerran toisensa jälkeen saattoi sattua, että hän nousi vastustamaan jotakin hanketta sillä perusteella, että se oli hänestä uhkarohkea ja suurellinen; hän tapasi väitellä asiasta katkeraan loppuun saakka, mutta kun Andreas sitten tapansa mukaan äänestytti asiasta ja kun kaksitoista apostolia mahdollisesti olivat päättäneet tehdä juuri sitä, mitä hän niin sinnikkäästi oli vastustanut, Tuomas oli ensimmäisenä sanomassa: ”No niin, mennäänpä sitten!” Hän oli hyvä häviäjä. Hän ei kantanut kaunaa eikä jäänyt lääkitsemään loukattuja tunteita. Ei ollut kerran eikä kahdesti, kun hän asettui vastustamaan sellaista, että Jeesuksen sallittiin asettua alttiiksi vaaralle, mutta kun Mestari sitten päätti ottaa sellaiset riskit, juuri Tuomas oli se, joka sai apostolit liikkeelle rohkeilla sanoillaan: ”Tulkaahan nyt toverit, menkäämme ja kuolkaamme hänen kanssaan.”

139:8.9

Joissakin suhteissa Tuomas oli Filippuksen kaltainen; hänkin nimittäin halusi, että ”asia näytetään hänelle”, mutta hänen ulospäin näkyneet epäilyksen ilmauksensa perustuivat kokonaan toisenlaisiin älyllisiin asetelmiin. Tuomas oli analyyttinen, ei pelkästään skeptinen. Ja kun kysymys oli omakohtaisesta fyysisestä rohkeudesta, hän oli kahdentoista apostolin joukossa yksi rohkeimpia.

139:8.10

Tuomaksella oli muutamia erittäin huonoja päiviä; hän oli ajoittain alakuloinen ja allapäin. Se, että hän oli yhdeksänvuotiaana menettänyt kaksossisarensa, oli aiheuttanut hänessä paljon nuoruusiän surumielisyyttä ja tuonut oman lisänsä hänen myöhemmän elämänsä mielenlaadullisiin ongelmiin. Milloin sattui, että Tuomas kävi alakuloiseksi, niin toisinaan Natanaelin onnistui saada hänet toipumaan, toisinaan siinä onnistui Pietari, eikä harvinaista ollut sekään, että siinä onnistui jompikumpi Alfeuksen kaksosista. Masentuneimmillaan ollessaan hän valitettavasti aina pyrki välttämään tulemista välittömään kosketukseen Jeesuksen kanssa. Mutta Mestari oli kaikesta tästä tietoinen ja tunsi ymmärtäväistä myötätuntoa tällaisen masentuneisuuden vaivaamaa ja epäilysten kiusaamaa apostoliaan kohtaan.

139:8.11

Toisinaan Tuomas saattoi saada Andreakselta luvan vetäytyä päiväksi tai kahdeksi omaan yksinäisyyteensä. Mutta varsin pian hän huomasi, ettei ollut viisasta menetellä sillä tavoin; jo varhaisessa vaiheessa hän havaitsi, että hänen oli allapäin ollessaan parasta pysytellä tiukasti työnsä parissa ja jäädä työtovereittensa lähelle. Mutta siitä riippumatta, mitä hänen tunne-elämässään oli meneillään, hän piti kiinni siitä, että hän oli apostoli. Sitten kun tosissaan tuli aika lähteä liikkeelle, juuri Tuomas oli aina se, joka sanoi: ”No niin, mennäänpä sitten!”

139:8.12

Tuomas on erinomainen esimerkki ihmisestä, jolla on epäilyksiä, joka kohtaa ne ja selviytyy niistä voittajana. Hänellä oli laaja sydän, hän ei ollut mikään pikkumainen arvostelija. Hän ajatteli loogisesti; hän oli Jeesuksen ja apostolitovereidensa aitoustesti. Jos Jeesus ja hänen työnsä eivät olisi olleet aitoja, Tuomaksen kaltainen mies ei olisi pysynyt mukana alusta loppuun saakka. Hänellä oli tarkka ja varma taju siitä, mikä on faktaa. Heti kun ensimmäinenkin merkki petoksesta tai vilpistä olisi noussut esille, Tuomas olisi hylännyt heidät kaikki. Tiedemiehet eivät ehkä ymmärrä kaikkea Jeesuksesta ja hänen toiminnastaan maan päällä, mutta Mestarin ja hänen ihmistovereidensa parissa eli ja työskenteli muuan mies—Tuomas Didymus—, jolla oli aidon tiedemiehen ajatusmaailma, ja hän uskoi Jeesus Nasaretilaiseen.

139:8.13

Oikeudenkäynnin ja ristiinnaulitsemisen päivät olivat Tuomakselle todellinen koettelemus. Hän vaipui joksikin aikaa epätoivon syvyyksiin, mutta hän keräsi rohkeutensa, pysytteli apostolien seurassa ja oli Galileanmeren rannalla heidän mukanaan toivottamassa Jeesuksen tervetulleeksi. Hän antoi vähäksi aikaa myöten epäilevälle masennukselleen, mutta hän kokosi lopulta uskonsa ja rohkeutensa. Helluntain jälkeen hän antoi apostoleille viisaita neuvoja, ja sitten kun vainot ajoivat uskovaiset hajalle, hän lähti matkaan käyden Kyproksella, Kreetalla, Pohjois-Afrikan rannikolla ja Sisiliassa ja julisti valtakunnan ilosanomaa ja kastoi uskovia. Ja hänen saarnaajan ja kastajan työnsä jatkui, kunnes Rooman hallituksen asiamiehet ottivat hänet Maltalla kiinni ja lähettivät kuolemaan. Vain muutamia viikkoja ennen kuolemaansa hän oli ryhtynyt kirjoittamaan Jeesuksen elämästä ja opetuksista.

9. ja 10. Jaakob ja Juudas Alfeus

139:9.1

Alfeuksen pojat Jaakob ja Juudas, Heresan lähellä asuvat kalastajakaksoset, olivat yhdeksäs ja kymmenes apostoli, ja heidät valitsivat Jaakob ja Johannes Sebedeus. He olivat kaksikymmenkuusivuotiaita ja olivat naimisissa. Jaakobilla oli kolme lasta ja Juudaksella kaksi.

139:9.2

Näistä kahdesta tuiki tavallisesta kalastajasta ei ole paljonkaan sanottavaa. He rakastivat Mestariaan, ja Jeesus rakasti heitä, mutta he eivät koskaan keskeyttäneet kysymyksillään hänen luentojaan. He ymmärsivät varsin vähän apostolitovereidensa filosofisista keskusteluista tai teologisista väittelyistä, mutta he olivat riemuissaan siitä, että saivat olla mukana tällaisessa mahtimiesten ryhmässä. Ulkonäöltään, mentaalisilta ominaisuuksiltaan ja hengellisen käsityskykynsä laajuuden puolesta nämä kaksi miestä olivat lähes identtisiä. Se, mitä on sanottavissa toisesta, se olisi kirjattava myös toisen kohdalta.

139:9.3

Andreas osoitti heidän tehtäväkseen järjestyksen ylläpitämisen väenkokousten keskuudessa. He olivat saarnatilaisuuksien pääjärjestysmiehiä ja itse asiassa kahdentoista apostolin yleispalvelijoita ja juoksupoikia. He auttoivat Filippusta muonituksen järjestämisessä, he veivät Natanaelin puolesta rahaa apostolien perheille, ja aina he olivat valmiina ojentamaan auttavan kätensä jokaiselle apostolille.

139:9.4

Tavallisista ihmisistä koostuvia väkijoukkoja rohkaisi suuresti sellainen havainto, että kahdelle heidän kaltaiselleen oli suotu kunnia saada paikka apostolien joukossa. Jo yksistään näiden keskinkertaisten kaksosten hyväksyminen apostoleiksi oli keino, jolla valtakuntaan saatiin kokonainen joukkokunta arkoja uskovia. Ja tavalliset ihmiset suhtautuivat sitä paitsi suopeammin ajatukseen, että heitä ohjailivat ja opastivat viralliset järjestyksenpitäjät, jotka olivat hyvin paljon heidän itsensä kaltaisia.

139:9.5

Jaakobilla ja Juudaksella, joita kutsuttiin myös Taddeukseksi ja Lebbeukseksi, ei ollut sen paremmin vahvoja kuin heikkojakaan puolia. Opetuslasten heille antamat lempinimet olivat hyväntahtoisia nimityksiä, jotka viittasivat keskinkertaisuuteen. He olivat ”vähäisimmät kaikista apostoleista”; he tiesivät sen ja suhtautuivat siihen vain iloisesti.

139:9.6

Jaakob Alfeus rakasti Jeesusta erityisesti Mestarin vaatimattomuuden takia. Kaksoset eivät kyenneet ymmärtämään Jeesuksen ajatusmaailmaa, mutta sen he käsittivät, että heidän itsensä ja Mestarin sydämen välillä oli myötätunnon side. Heidän mielensä ei kuulunut kaikkein korkealaatuisimpiin, vaan heitä olisi kaikella kunnioituksella jopa voinut sanoa typeryksiksi. Mutta hengellisessä olemuksessaan heillä toki oli todellinen kokemus. He uskoivat Jeesukseen; he olivat Jumalan poikia ja valtakunnan jäseniä.

139:9.7

Juudas Alfeusta veti Jeesuksen puoleen Mestarin koruton nöyryys. Niin suuri nöyryys niin suureen persoonalliseen arvokkuuteen yhdistyneenä viehätti Juudasta suuresti. Se, että Jeesus aina käski vaikenemaan epätavallisista teoistaan, teki syvän vaikutuksen tähän yksinkertaiseen luonnonlapseen.

139:9.8

Kaksoset olivat hyväluontoisia, ajatusmaailmaltaan yksinkertaisia auttajia, ja jokainen rakasti heitä. Jeesus toivotti nämä yhden talentin nuoret miehet tervetulleiksi valtakunnan henkilökohtaisen esikuntansa kunniatehtäviin, sillä avaruuden maailmoissa on lukemattomat miljoonat muita heidänkaltaisiaan yksinkertaisia ja pelokkaita sieluja, jotka hän niin ikään haluaa toivottaa tervetulleiksi aktiiviseen ja uskovaan kumppanuuteen itsensä ja vuodattamansa Totuuden Hengen kanssa. Jeesus ei halveksi vähäisyyttä, hän halveksii vain pahuutta ja syntiä. Jaakob ja Juudas olivat vähäisiä, mutta he olivat myös uskollisia. He olivat yksinkertaisia ja tietämättömiä, mutta he olivat myös laajasydämisiä, ystävällisiä ja anteliaita.

139:9.9

Ja miten kiitollisen ylpeitä nämä nöyrät miehet olivatkaan päivänä, jolloin Mestari kieltäytyi hyväksymästä erästä rikasta miestä evankelistaksi, ellei tämä myisi tavaroitaan ja auttaisi köyhiä. Kuullessaan tämän ja nähdessään kaksoset Jeesuksen neuvonantajien joukossa ihmiset tiesivät varmuudella, ettei Jeesus katsonut henkilöön. Mutta vain jumalallinen instituutio—taivaan valtakunta—olisi koskaan voitu rakentaa näin keskinkertaisista ihmisistä muodostuvalle perustukselle!

139:9.10

Vain pari kertaa koko sinä aikana, jonka he olivat yhdessä Jeesuksen kanssa, kaksoset uskaltautuivat esittämään julkisesti kysymyksiä. Mielenkiinto ajoi kerran Juudaksen esittämään Jeesukselle kysymyksen, kun Mestari oli kertonut tuovansa itsensä avoimesti julki maailmalle. Juudas tunsi hieman pettymystä sen johdosta, ettei enää olisi vain apostolien keskuuteen kuuluvia salaisuuksia, ja hän rohkeni kysäistä: ”Mutta, Mestari, sitten kun tuolla tavoin ilmoitat itsesi maailmalle, niin miten sinä suosit meitä erityisin osoituksin omasta hyvyydestäsi?”

139:9.11

Kaksoset palvelivat uskollisesti loppuun saakka; oikeudenkäynnin, ristiinnaulitsemisen ja epätoivon synkkiin päiviin saakka. He eivät koskaan kadottaneet sydämensä uskoa Jeesukseen, ja he olivat (Johanneksen jälkeen) ensimmäiset, jotka uskoivat hänen kuolleistaheräämiseensä. Mutta he eivät kyenneet käsittämään valtakunnan pystyttämistä. Pian Mestarinsa ristiinnaulitsemisen jälkeen he palasivat perheidensä ja kalaverkkojensa pariin; heidän työnsä oli tehty. Heillä ei ollut kykyä lähteä valtakunnan monimutkaisempiin taistoihin. Mutta he elivät ja kuolivat tietoisina siitä, että heille oli suotu se kunnia ja siunaus, että he olivat olleet neljän vuoden ajan läheisessä ja henkilökohtaisessa yhteydessä yhteen Jumalan Poikaan, erään universumin suvereeniin luojaan.

11. Simon Selootti

139:11.1

Simon Selootin, yhdennentoista apostolin, valitsi Simon Pietari. Simon oli kyvykäs mies, joka oli hyvää syntyperää ja joka asui perheineen Kapernaumissa. Apostoleihin liittyessään hän oli kahdenkymmenenkahdeksan vuoden ikäinen. Hän oli tulisieluinen agitaattori ja myös mies, joka puhui paljon ajattelematta. Hän oli toiminut Kapernaumissa kauppiaana, ennen kuin suuntasi koko huomionsa seloottien isänmaalliseen järjestöön.

139:11.2

Simon Selootin vastuulle annettiin apostoliryhmän ajanvieton ja rentoutumisen järjestäminen. Ja hän oli kahdentoista apostolin ajanviete- ja virkistäytymistoiminnan perin tehokas organisoija.

139:11.3

Simonin vahva puoli oli hänen innostava lojaalisuutensa. Milloin apostolien eteen ilmaantui mies tai nainen, joka valtakuntaan liittymisen kohdalla häilyi kahden vaiheilla, heillä oli tapana kutsua apuun Simon. Tältä innokkaalta esitaistelijalta, joka julisti pelastusta Jumalaan uskomisen kautta, meni tavallisesti vain viitisentoista minuuttia kaikkien epäilysten tyynnyttämiseen ja kaiken päättämättömyyden häivyttämiseen, siihen, että hän näki uuden sielun syntyvän ”uskon vapahdukseen ja pelastuksen riemuun”.

139:11.4

Simonin suuri heikkous oli hänen aineellismielisyytensä. Yhtäkkinen muuttuminen juutalaisnationalistista hengellismieliseksi internationalistiksi ei ollut hänelle helppoa. Neljä vuotta oli liian lyhyt aika tehdä näin suuri ajattelun ja tunnemaailman muodonmuutos, mutta Jeesus oli hänen suhteensa aina kärsivällinen.

139:11.5

Mitä Simon niin suuresti Jeesuksessa ihaili, oli Mestarin tyyneys, hänen varmuutensa, tasapainoisuutensa ja selittämätön mielenmalttinsa.

139:11.6

Vaikka Simon oli kiihkeä vallankumouksellinen, peloton levottomuuksien lietsoja, hän kuitenkin kesytti vähitellen tulisen luontonsa, kunnes hänestä lopulta tuli voimallinen ja vaikuttava saarnaaja, jonka sanomana oli ”rauha maan päällä ja hyvä tahto ihmisten kesken.” Simon oli oivallinen väittelijä, kiistely oli hänelle todellakin mieluisaa. Ja aina kun jouduttiin tekemisiin oppineiden juutalaisten harjoittaman laillisuutta korostavan ajattelun tai kreikkalaisten viljelemien älyllisten saivartelujen kanssa, tehtävä osoitettiin aina Simonille.

139:11.7

Luonto oli tehnyt hänestä kapinallisen, ja koulutus oli tehnyt hänestä kuvainkaatajan, mutta Jeesus voitti hänet taivaan valtakunnan korkeampien käsitysten puolelle. Hän oli aina samastunut vastalausepuolueeseen, mutta nyt hän liittyi edistyksen puolueeseen, mikä merkitsi hengen ja totuuden rajatonta ja ikuista etenemistä. Simon oli mies, jonka lojaalisuudentunteet olivat kiihkeitä ja jonka omakohtaiset kiintymyksentunteet olivat lämpimiä, ja hän rakasti syvästi Jeesusta.

139:11.8

Jeesus ei pelännyt samastua liikemiehiin, työläisiin, optimisteihin, pessimisteihin, filosofeihin, skeptikkoihin, publikaaneihin, poliitikkoihin ja patriootteihin.

139:11.9

Mestari kävi monet keskustelut Simonin kanssa, mutta hän ei koskaan kokonaan onnistunut tekemään internationalistia tästä tulisieluisesta juutalaisnationalistista. Jeesus sanoi Simonille usein, että oli oikein toimia sen puolesta, että sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset olot kohenisivat, mutta sen lisäksi hänellä oli aina tapana sanoa: ”Mutta se ei ole taivaan valtakunnan asiaa. Meidän asiamme on omistautua täyttämään Isän tahto. Meidän asiamme on toimia korkeuksissa olevan hengellisen hallituksen lähettiläinä, eikä meidän välittömänä huolenamme tule olla mikään muu kuin jumalallisen Isän tahdon ja luonteen edustaminen, ja tämä Isä johtaa hallitusta, jonka valtakirja meille on annettu.” Tämä kaikki oli vaikeata Simonin käsittää, mutta vähitellen hän alkoi tajuta jotakin Mestarin opetuksen tarkoituksesta.

139:11.10

Jerusalemissa toimeenpantujen vainojen seurauksena tapahtuneen hajaantumisen jälkeen Simon vetäytyi väliaikaisesti pois toiminnasta. Hän oli sananmukaisesti musertunut. Hän oli luopunut nationalistipatriootin osastaan Jeesuksen opetusten hyväksi; nyt kaikki oli mennyttä. Hän oli epätoivon vallassa. Mutta muutamassa vuodessa hän puhalsi taas toivonsa henkiin ja lähti julistamaan valtakunnan evankeliumia.

139:11.11

Hän meni Aleksandriaan, ja Niilin vartta yläjuoksulle kulkien hän tunkeutui Afrikan sydämeen saarnaten kaikkialla Jeesuksen evankeliumia ja kastaen uskovia. Näin hän uurasti, kunnes hänestä tuli vanha ja heikko. Ja hän kuoli Afrikan sydämessä, ja sinne hänet myös haudattiin.

12. Juudas Iskariot

139:12.1

Juudas Iskariotin, kahdennentoista apostolin, valitsi Natanael. Hän oli syntynyt Keriotissa, eteläjuudealaisessa pikkukaupungissa. Kun hän oli vielä poikanen, hänen vanhempansa muuttivat Jerikoon, jossa hän asui ja jossa hän oli toiminut isänsä eri liikeyrityksissä, kunnes kiinnostui Johannes Kastajan julistuksesta ja toiminnasta. Juudaksen vanhemmat olivat saddukeuksia, ja kun heidän poikansa liittyi Johanneksen opetuslapsiin, he eivät enää tunnustaneet häntä omakseen.

139:12.2

Kun Natanael tapasi Juudaksen Tarikeassa, tämä oli etsimässä työtä eräästä kalankuivaamosta Galileanmeren eteläpäässä. Apostoleihin liittyessään hän oli kolmekymmenvuotias ja naimaton. Kahdentoista opetuslapsen joukossa hän oli ehkä parhaiten koulutettu ja Mestarin apostoliperheessä ainoa juudealainen. Juudaksella ei ollut mitään selvästi muista erottuvaa persoonallisuuden vahvaa puolta, jos kohta hänessä olikin monia ulospäin näkyviä sivistyneisyydestä kertovia piirteitä ja koulutuksen mukanaan tuomia tapoja. Hän oli etevä ajattelija, mutta aina hän ei suinkaan ollut ihan rehellinen ajattelija. Juudas ei oikeastaan ymmärtänyt itseään; itseensä suhtautumisessa hän ei ollut todellisen vilpitön.

139:12.3

Andreas nimitti Juudaksen kahdentoista apostolin rahavarojen hoitajaksi, virkaan, jota hän oli erinomaisen sopiva hoitamaan, ja aina Mestarinsa kavaltamiseen saakka hän suoritti virkaansa liittyvät velvollisuudet rehellisesti, uskollisesti ja erittäin tehokkaasti.

139:12.4

Jeesuksessa ei ollut mitään sellaista erikoispiirrettä, jota Juudas olisi ihaillut enemmän kuin Mestarin ylipäätänsä vetovoimaista ja erinomaisen viehättävää persoonallisuutta. Juudas ei milloinkaan kyennyt nousemaan galilealaisia työtovereitaan kohtaan tuntemiensa juudealaisten ennakkoluulojen yläpuolelle; mielessään hän tapasi arvostella jopa monia Jeesukseen liittyviä seikkoja. Häntä, jota apostoleista yksitoista piti täydellisenä ihmisenä, ”läpikotaisen rakastettavana ja kymmenentuhannen joukosta vertaansa vailla olevana”, häntä tämä omahyväinen juudealainen rohkeni omassa sydämessään useinkin arvostella. Hänellä oli todellakin sellainen käsitys, että Jeesus oli arka ja että tämä jossakin määrin pelkäsi puolustaa omaa valtaansa ja auktoriteettiaan.

139:12.5

Juudas oli hyvä liikemies. Jeesuksen kaltaisen idealistin raha-asioiden hoitaminen vaati tahdikkuutta, taitoa ja kärsivällisyyttä sekä tunnollista asialleen antautumista, siitä nyt puhumattakaan, mitä vaati painiskelu Jeesuksen joidenkuiden apostolien sekasortoisten työskentelymenetelmien kanssa. Juudas oli todellakin suurenmoinen täytäntöönpanija, kaukonäköinen ja kyvykäs finanssimies. Ja hän piti tiukasti kiinni järjestyneisyydestä. Kukaan kahdestatoista ei koskaan arvostellut Juudasta. Sikäli kuin he asiaa ymmärsivät, Juudas Iskariot oli verraton rahastonhoitaja, oppinut mies, lojaali (jos kohta välillä kriittinen) apostoli, ja sanan kaikissa merkityksissä suuri menestys. Apostolit rakastivat Juudasta; hän oli tosiaankin yksi heistä. Hänen on täytynyt uskoa Jeesukseen, mutta epäilemme, rakastiko hän todellakaan Mestaria täydestä sydämestään. Juudaksen tapaus osoittaa, miten totuudenmukainen on sanonta, jonka mukaan ”on olemassa tie, joka ihmisestä näyttää oikealta, mutta jonka lopussa on kuolema”. On täysin mahdollista langeta sellaiseen rauhalliseen petokseen, että sopeutuu mukavasti siihen, mikä on synnin ja kuoleman tie. Älkää epäilkökään, etteikö Juudas olisi aina raha-asioissa ollut rehellinen Mestariaan ja apostolitovereitaan kohtaan. Raha ei olisi koskaan voinut olla motiivina siihen, että hän kavalsi Mestarin.

139:12.6

Juudas oli epäviisaiden vanhempien ainoa poika. Kun hän oli hyvin nuori, häntä hemmoteltiin ja lelliteltiin; hän oli pilalle hemmoteltu lapsi. Aikuiseksi varttuessaan hänellä oli liioiteltuja käsityksiä omasta tärkeydestään. Hän oli huono häviäjä. Hänellä oli löyhiä ja vääristyneitä käsityksiä rehtiydestä. Hän oli taipuvainen antamaan myöten vihalle ja epäluuloisuudelle. Hän oli taituri tulkitsemaan väärin ystäviensä sanat ja teot. Koko elämänsä ajan Juudaksella oli ollut tapana kostaa niille, joiden hän kuvitteli kohdelleen häntä väärin. Hänen arvojen ja lojaalisuuksien tajunsa oli vajavaista.

139:12.7

Jeesukselle Juudas oli uskon uhkayritys. Alusta alkaen Mestari ymmärsi täysin tämän apostolin heikkoudet ja tiesi hyvin hänen yhteisöön ottamiseensa liittyvät vaarat. Mutta on Jumalan Poikien olemuksen mukaista antaa jokaiselle luodulle olennolle täysimääräinen ja yhtäläinen pelastumisen ja eloonjäämisen mahdollisuus. Jeesus halusi, että eivät vain tämän maailman kuolevaiset, vaan myös tilannetta seuraavat lukemattomien muiden maailmojen kuolevaiset tietäisivät, että kun on olemassa epäilyksiä jonkun luodun valtakunnalle omistautumisen vilpittömyydestä ja varauksettomuudesta, niin ne, jotka toimivat ihmisten Tuomareina, pitävät poikkeuksettomana käytäntönään ottaa epäilyksenalainen ehdokas auliisti vastaan. Ikuisen elämän ovi on selkosenselällään kaikille; ”jokainen, joka tahtoo, saa tulla”; mitään muita rajoituksia tai pääsyvaatimuksia ei ole kuin tulijan usko.

139:12.8

Juuri tästä syystä Jeesus salli Juudaksen jatkaa hamaan loppuun saakka, ja hän teki aina kaiken mahdollisen saadakseen tämän heikon ja hämmentyneen apostolin muuttumaan ja pelastaakseen hänet. Mutta kun valoa ei oteta rehellisesti vastaan eikä eletä sen mukaisesti, sielun sisälle pyrkii laskeutumaan pimeys. Juudaksen älyllinen ymmärrys Jeesuksen valtakunnasta esittämien opetusten osalta kasvoi, mutta hän ei edistynyt hengellisen luonteen hankkimisessa, kuten muut apostolit tekivät. Omalta kohdaltaan hän ei kyennyt edistymään tyydyttävästi hengellisessä kokemisessa.

139:12.9

Juudas alkoi yhä enemmän hautoa henkilökohtaista pettymystään, ja lopulta hän sortui kaunaisuuteen. Hänen tunteitaan oli monet kerrat loukattu, ja hän kävi luonnottoman epäluuloiseksi parhaita ystäviään, jopa Mestaria, kohtaan. Eikä aikaakaan, kun hänelle muodostui pakkomielle ajatuksesta, että hänen oli annettava takaisin, kostettava keinolla millä hyvänsä, niin, olkoonpa keinona vaikka työtovereidensa ja Mestarinsa kavaltaminen.

139:12.10

Mutta nämä häijyt ja vaaralliset ajatukset saivat lopullisen muotonsa vasta päivänä, jolloin muuan kiitollinen nainen rikkoi kalliin hajusteastian Jeesuksen jalkojen juuressa. Tällainen tuntui Juudaksesta tuhlaukselta, ja kun Jeesus perin juurin torjui hänen julkisesti esittämänsä vastalauseen ja teki sen vielä kaikkien kuullen, se oli liikaa. Tuo tapahtuma määräsi, että koko elinaikana kertyneet vihan, loukkausten, kaunan, ennakkoluuloisuuden, kateuden ja kostonhalun tunteet lähtivät liikkeelle, ja hän päätti antaa takaisin samalla mitalla, vaikkei tiennytkään kenelle. Mutta hän kohdisti kaiken olemukseensa kätkeytyvän pahan yhteen ainoaan viattomaan henkilöön onnettoman elämänsä koko surkeassa draamassa vain siksi, että Jeesus sattui näyttelemään pääosaa välikohtauksessa, joka tuli merkitsemään Juudaksen siirtymistä edistyvästä valkeuden valtakunnasta hänen itsensä valitsemaan pimeyden valtakuntaan.

139:12.11

Mestari oli monet kerrat sekä yksityisesti että julkisesti varoittanut Juudasta siitä, että tämä oli lipeämässä, mutta jumalalliset varoitukset ovat tavallisesti hyödyttömiä, kun ollaan tekemisissä katkeroituneen ihmisluonnon kanssa. Jeesus teki kaiken mahdollisen, kaiken mikä oli sopusoinnussa sen kanssa, että ihmisellä on moraalinen vapaus, estääkseen Juudaksen päätöksen mennä väärää tietä. Suuri koetus tuli lopulta. Kaunan poika antoi periksi; hän antoi periksi liiallisen itsetärkeyden täyttämän, ylpeän ja kostonhimoisen mielen antamille katkerille ja alhaisille käskyille ja syöksyi nopeasti sekasortoon, epätoivoon ja turmelukseen.

139:12.12

Juudas antautui sitten halpamaiseen ja häpeälliseen vehkeilyyn kavaltaakseen Herransa ja Mestarinsa ja vei rikollisen hankkeen nopeasti päätökseen. Toteuttaessaan vihan synnyttämiä, kavalaa petosta merkitseviä suunnitelmiaan hän koki katumuksen ja häpeän hetkiä, ja näinä selväjärkisyyden hetkinään hän synnytti oman ajattelunsa puolustukseksi mielessään pelkurimaisesti ajatuksen siitä, että Jeesus saattaisi kenties käyttää valtaansa ja viime hetkellä vapauttaa itsensä.

139:12.13

Kun matalamielinen ja synnillinen hanke oli ohitse, tämä luopiokuolevainen, joka ei ollut milläänsäkään myydessään ystävänsä kolmestakymmenestä hopearahasta pitkään ruokkimansa kostonhimon tyydyttämiseksi, ryntäsi ulos ja itsemurhan tekemällä näytteli viimeisen näytöksen draamassa, jonka sisältönä oli kuolevaisen olemassaoloon kuuluvien realiteettien pakoileminen.

139:12.14

Yksitoista apostolia olivat kauhuissaan, tyrmistyneitä. Jeesus suhtautui kavaltajaan vain säälien. Maailmojen on ollut vaikea antaa anteeksi Juudakselle, ja hänen nimeään on alettu inhota koko kauas ulottuvan universumin piirissä.


◄ Luku 138
Ylös
Luku 140 ►
Urantia-kirja

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.