◄ 137:7
Luku 137
138:0 ►

Odottelua Galileassa

8. Saarna valtakunnasta

137:8.1

Sapattina, kesäkuun 22. päivänä, vähän ennen kuin he lähtivät ensimmäiselle saarnamatkalleen ja kymmenisen päivää Johanneksen vangitsemisen jälkeen Jeesus nousi synagogan saarnatuoliin toisen kerran, sen jälkeen kun oli tuonut apostolinsa Kapernaumiin.

137:8.2

Kun Jeesus oli työnsä ääressä veneveistämöllä, Pietari toi Jeesukselle muutamaa päivää ennen kuin tämä esitti seuraavaksi kerrotun saarnansa ”Valtakunnasta”, tiedon Johanneksen pidättämisestä. Jeesus laski taas kerran työkalut käsistään, riisui työesiliinansa ja sanoi Pietarille: ”Isän hetki on tullut. Valmistautukaamme julistamaan valtakunnan evankeliumi.”

137:8.3

Jeesus suoritti viimeiset askarensa höyläpenkin ääressä tänä tiistaipäivänä, joka oli kesäkuun 18. päivä vuonna 26 jKr. Pietari ryntäsi ulos työpajasta, ja iltapäivän puoleenväliin mennessä hän oli kerännyt yhteen kaikki toverinsa, ja jätettyään heidät metsikköön lähelle järvenrantaa hän lähti etsimään Jeesusta. Mutta Pietari ei kyennyt löytämään häntä, sillä Mestari oli mennyt toiseen metsikköön rukoilemaan. Ja he näkivät hänet vasta myöhään saman päivän iltana, kun hän palasi Sebedeuksen taloon ja pyysi ruokaa. Seuraavana päivänä hän lähetti veljensä Jaakobin pyytämään, että hänelle myönnettäisiin oikeus tulevana sapattipäivänä puhua synagogassa. Ja synagogan esimies oli mielissään siitä, että Jeesus taas halusi toimittaa jumalanpalveluksen.

137:8.4

Ennen kuin Jeesus esitti tämän unohtumattoman saarnan Jumalan valtakunnasta, joka saarna oli hänen julkisen uransa ensimmäinen vaatelias yritys, hän luki pyhistä kirjoituksista seuraavat tekstikohdat: ”Sinä olet minulle silloin pappien valtakunta, pyhä kansa. Jahve on meidän tuomarimme, Jahve on meidän lainsäätäjämme, Jahve on meidän kuninkaamme; hän on meidät pelastava. Jahve on minun kuninkaani ja minun Jumalani. Hän on koko maanpiirin suurkuningas. Rakastava hyvyys on Israelin yllä tässä valtakunnassa. Siunattu olkoon Herran kunnia, sillä hän on meidän Kuninkaamme.”

137:8.5

Kun Jeesus oli tämän lukenut, hän sanoi:

137:8.6

”Olen tullut julistamaan Isän valtakunnan perustetuksi. Ja tämän valtakunnan jäseniä tulevat olemaan juutalaisten ja muukalaisten, rikkaiden ja köyhien, vapaiden ja orjien palvovat sielut, sillä Isäni ei katso henkilöön, vaan hänen rakkautensa ja armonsa ovat kaikkien yllä.

137:8.7

”Isä, joka on taivaassa, lähettää henkensä ihmismielten sisimpään, ja sitten kun työni tässä maailmassa on päättynyt, vuodatetaan kaiken lihan ylle niin ikään Totuuden Henki. Ja Isäni henki ja Totuuden Henki antavat teille sijan tulevassa valtakunnassa, jonka tunnusmerkkejä ovat hengellinen ymmärtämys ja jumalallinen vanhurskaus. Valtakuntani ei ole tästä maailmasta. Ihmisen Poika ei vie sotajoukkoja taisteluun pystyttääkseen maallista valtaa edustavan valtaistuimen tai perustaakseen maallista kunniaa olevan valtakunnan. Sitten kun valtakuntani on tullut, silloin te tunnette Ihmisen Pojan Rauhan Ruhtinaana, ikiaikojen Isän julkitulona. Tämän maailman lapset taistelevat perustaakseen ja laajentaakseen tämän maailman valtakuntia, mutta minun opetuslapseni astuvat taivaan valtakuntaan moraalisten päätöstensä ja henkisten voittojensa avulla; ja sinne kerran astuttuaan he löytävät riemun, vanhurskauden ja ikuisen elämän.

137:8.8

”Jotka ensin pyrkivät taivaan valtakuntaan ja alkavat sillä keinoin tavoitella Isälleni ominaista luonteen jaloutta, omaavat kohta kaiken muunkin, mikä on tarpeellista. Mutta sanon teille täyttä totta tarkoittaen: Ellette pyri taivaan valtakuntaan pikkulapsen uskoa ja luottavaista riippuvuutta osoittaen, teillä ei ole mitään keinoa päästä sisälle.

137:8.9

”Älkää antako niiden pettää itseänne, jotka tulevat ja sanovat valtakunnan olevan täällä tai valtakunnan olevan tuolla, sillä Isäni valtakunnassa ei ole kysymys näkyvistä ja aineellisista olevaisista. Ja tämä valtakunta on jo nyt teidän keskellänne, sillä missä Jumalan henki opettaa ja johdattaa ihmisen sielua, siellä todellisuudessa on taivaan valtakunta. Ja tämä Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa, ja iloa Pyhässä Hengessä.

137:8.10

”Johannes tosiaankin kastoi teidät katumuksen ja syntienne anteeksiantamisen merkiksi, mutta taivaan valtakuntaan astuessanne teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.

137:8.11

”Isäni valtakunnassa ei ole juutalaista eikä ei-juutalaista, siellä on vain niitä, jotka palvelemalla pyrkivät täydellisyyteen, sillä minä sanon, että joka tahtoo olla suuri Isäni valtakunnassa, hänestä pitää ensin tulla kaikkien palvelija. Jos olet halukas palvelemaan lähimmäisiäsi, sijasi on minun rinnallani valtakunnassani, aivan kuten minulla, joka nyt palvelen luodun olennon hahmossa, on kohta oleva sija Isäni rinnalla hänen valtakunnassaan.

137:8.12

”Tämä uusi valtakunta on siemenen kaltainen, joka kasvaa pellon hyvässä mullassa. Sen oksat eivät tuossa tuokiossa notku hedelmistä. Siitä kun valtakunta on perustettu ihmissieluun, kuluu paljon aikaa hetkeen, jolloin valtakunnasta on kypsynyt iäisen vanhurskauden ja ikuisen pelastuksen täyteläinen hedelmä.

137:8.13

”Ja tämä valtakunta, jonka minä teille julistan, ei ole mikään mahdin ja yltäkylläisyyden valtapiiri. Taivaan valtakunnassa ei ole kysymys ruoasta eikä juomasta, vaan paremminkin elämästä, jota yhä enemmän olennoi vanhurskaus ja kasvava ilo yhä täydellisemmäksi käyvästä taivaallisen Isäni palvelemisesta. Sillä eikö Isä ole sanonut tässä maailmassa olevista lapsistaan: ’Minun tahtoni on, että he lopulta olisivat täydellisiä niin kuin minäkin olen täydellinen.’

137:8.14

”Olen tullut julistaakseni valtakunnan ilosanoman. En ole tullut lisätäkseni niiden raskasta kuormaa, jotka tahtoisivat astua tähän valtakuntaan. Julistan, että on olemassa uusi ja parempi tie, ja niiden osana, jotka kykenevät astumaan tulevaan valtakuntaan, on oleva jumalallinen lepo. Ja maksoipa se teille tämän maailman hyvyyksissä mitä tahansa, maksoittepa taivaan valtakuntaan päästäksenne minkä hinnan hyvänsä, saatte vastikkeena moninkertaisesti enemmän iloa ja hengellistä edistymistä tässä maailmassa ja ikuisen elämän tulevana aikakautena.

137:8.15

”Isän valtakuntaan astuminen ei odota marssivia armeijoita, tämän maailman valtakuntien kukistumista eikä vankina pitävien ikeiden murskaamista. Taivaan valtakunta on käden ulottuvilla, ja jotka sinne sisälle astuvat, löytävät kaikki yltäkylläisen vapauden ja riemullisen pelastuksen.

137:8.16

”Tämä valtakunta on ikiaikainen valtapiiri. Ne, jotka astuvat valtakuntaan, nousevat Isäni tykö; ei ole epäilystäkään siitä, että he pääsevät hänen Paratiisissa olevan kunniansa oikealle puolelle. Ja kaikista, jotka astuvat taivaan valtakuntaan, on määrä tulla Jumalan poikia, ja tulevana aikana he nousevat Isän tykö. Enkä ole tullut kutsumaan niitä, jotka ovat olevinaan vanhurskaita, vaan synnintekijöitä ja kaikkia, jotka isoavat ja janoavat jumalallista täydellisyyttä olevaa vanhurskautta.

137:8.17

”Johannes tuli saarnaten katumusta valmistaakseen teitä valtakuntaa varten; minä olen nyt tullut julistamaan, että usko, Jumalan lahja, on hinta, joka on maksettava pääsystä taivaan valtakuntaan. Teidän ei muuta tarvitse kuin uskoa, että Isäni rakastaa teitä rajattomalla rakkaudella, niin olette Jumalan valtakunnassa.”

137:8.18

Nämä sanat lausuttuaan Jeesus istuutui. Kaikki, jotka häntä kuulivat, olivat hämmentyneitä hänen sanoistaan. Hänen opetuslapsensa olivat ihmetyksissään. Mutta ihmiset eivät olleet valmiita ottamaan vastaan tämän Jumala-ihmisen tuomia ilouutisia. Noin kolmannes niistä, jotka häntä kuulivat, uskoi sanoman, vaikkeivät he sitä kyenneetkään kokonaan ymmärtämään. Noin kolmannes valmistui sydämessään torjumaan tällaisen puhtaasti hengellisen käsityksen odotetusta valtakunnasta, kun taas jäljellä oleva kolmannes ei pystynyt käsittämään hänen opetustaan, ja monet uskoivat vakaasti, ettei hän ”ollut täysin tolkuissaan”.


◄ 137:7
 
Luku 138 ►
 

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.