◄ 137:2
Luku 137
137:4 ►

Odottelua Galileassa

3. Kapernaumissa-käynti

137:3.1

Seuraavana päivänä Jeesus lähetti apostolinsa edeltäkäsin Kaanaan, sillä heidät oli kaikki kutsuttu erään tuossa kaupungissa asuvan, huomattavassa asemassa olevan nuoren naisen häihin, kun hän itse sen sijaan laittautui valmiiksi käydäkseen pikimmiten äitinsä luona Kapernaumissa ja poiketakseen matkan varrella Magdalassa tapaamassa veljeään Juudaa.

137:3.2

Ennen Nasaretista-lähtöään Jeesuksen uudet työtoverit kertoivat Joosefille ja Jeesuksen perheen muille jäsenille vasta vähän aikaa sitten sattuneista ihmeellisistä tapahtumista ja toivat vapaasti julki uskomuksensa siitä, että Jeesus olisi kauan kaivattu vapahtaja. Ja nämä Jeesuksen perheen jäsenet keskustelivat tästä kaikesta, ja Joosef sanoi: ”Kuka tietää, ehkä äiti loppujen lopuksi oli oikeassa—jospa kummallinen veljemme onkin tuleva kuningas.”

137:3.3

Juuda oli ollut läsnä Jeesuksen kastetilaisuudessa, ja yhdessä veljensä Jaakobin kanssa hänestä oli tullut Jeesuksen maiseen tehtävään lujasti uskova. Vaikka sekä Jaakob että Juuda olivat varsin ymmällä sen suhteen, minkäluonteinen heidän veljensä tehtävä olisi, heidän äitinsä sen sijaan oli herättänyt henkiin kaikki aikaisemmat toiveensa Jeesuksesta Messiaana, Daavidin poikana, ja hän rohkaisi poikiaan luottamaan veljeensä, joka olisi Israelin vapahtaja.

137:3.4

Jeesus saapui Kapernaumiin maanantai-iltana, mutta hän ei mennyt omaan kotiinsa, jossa asuivat Jaakob ja hänen äitinsä, vaan hän meni suoraan Sebedeuksen kotiin. Kaikki hänen kapernaumilaisystävänsä näkivät hänessä tapahtuneen suuren ja miellyttävän muutoksen. Nyt hän vaikutti taas verrattain iloiselta ja enemmän omalta itseltään, sellaiselta kuin hän oli ollut aikaisempina Nasaretin-vuosinaan. Jo vuosien ajan ennen kastettaan ja vähän sitä ennen ja vähän sen jälkeen eristyneisyydessä viettämiään jaksoja hän oli muuttunut aina vain vakavammaksi ja varautuneemmaksi. Nyt hän näytti heistä kaikista aivan entiseltä itseltään. Hänestä tuntui huokuvan jotakin majesteettisen painokasta ja ylevää, mutta hän oli taas kerran huoleton ja iloinen.

137:3.5

Maria suorastaan värisi odotuksesta. Hän oli aavistavinaan, että Gabrielin antama lupaus oli lähestymässä täyttymystä. Hän odotti koko Palestiinan kohta hätkähtävän ja ällistyvän, kun hänen poikansa ihmeellisellä tavalla paljastuisi juutalaisten yliluonnolliseksi kuninkaaksi. Mutta kaikkiin niihin moniin kysymyksiin, joita hänen äitinsä, Jaakob, Juuda ja Sebedeus esittivät, Jeesus vastasi hymyssä suin ainoastaan: ”On parempi, että viivähdän täällä jonkin aikaa; minun on täytettävä taivaassa olevan Isäni tahto.”

137:3.6

Seuraavana päivänä, tiistaina, he kaikki taivalsivat Kaanaan osallistuakseen Naomin häihin, jotka oli määrä pitää seuraavana päivänä. Ja huolimatta Jeesuksen toistuvista varoituksista, etteivät he kertoisi hänestä yhdellekään ihmiselle ”ennen kuin Isän hetki tulisi”, he levittivät melua pitämättä mutta itsepintaisesti uutista, että he olivat löytäneet Vapahtajan. Jokainen heistä odotti luottavaisesti, että Jeesus toisi julki messiaanisen vallan haltuunottonsa tulevissa Kaanan häissä ja että hän tekisi sen suurella voimalla ja verrattomalla suurenmoisuudella. He muistivat, mitä heille oli kerrottu hänen kastetilaisuuteensa liittyneistä ilmiöistä, ja he uskoivat, että hänen tulevalle elämänkululleen tässä maailmassa olisivat tunnusomaisia yhä lukuisammat yliluonnolliset ihmeet ja ihmeenkaltaiset näytökset. Niinpä koko maaseutu valmistautui kokoontumaan Kaanaan, Naomin ja Naatanin pojan Joohabin hääjuhlille.

137:3.7

Maria ei ollut vuosikausiin ollut yhtä iloissaan. Hän taittoi matkaa kohti Kaanaa sellaisessa hengessä kuin hän olisi kuningataräiti menossa todistamaan poikansa kruunajaisia. Sen jälkeen kun Jeesus oli täyttänyt kolmetoista, hänen perheensä ja ystävänsä eivät olleet nähneet häntä yhtä huolettomana ja onnellisena, yhtä huomaavaisena ja tovereidensa toiveita ja toivomuksia ymmärtävänä, yhtä liikuttavan myötätuntoisena. Siksi he kaikki kuiskailivat pienissä ryhmissä keskenään ja ihmettelivät, mitä tulisi tapahtumaan. Mitä tämä kummallinen persoona seuraavaksi tekisi? Millä tavoin hän toisi näkyville tulevan valtakunnan loistavuuden? Ja heitä kaikkia värisytti ajatus, että he olisivat läsnä ja näkisivät, kun Israelin Jumalan valta ja mahti paljastettaisiin.


◄ 137:2
 
137:4 ►