◄ Luku 134
Osa 4 ▲
Luku 136 ►
Luku 135

Johannes Kastaja

JOHANNES Kastaja syntyi maaliskuun 25. päivänä vuonna 7 eKr, kuten Gabriel edellisen vuoden kesäkuussa oli Elisabetille luvannut. Viiden kuukauden ajan Elisabet piti Gabrielin käynnin salassa, ja kun hän kertoi asiasta miehelleen Sakariaalle, tämä vaivautui siitä suuresti uskoen vaimonsa kertomuksen täydelleen, vasta kun hän kuutisen viikkoa ennen Johanneksen syntymää oli nähnyt epätavallisen unen. Gabrielin käyntiä Elisabetin luona ja Sakariaan unennäköä lukuun ottamatta Johannes Kastajan syntymään ei liittynyt mitään epätavallista tai yliluonnollista.

135:0.2

Kahdeksantena päivänä Johannes juutalaisen tavan mukaan ympärileikattiin. Päivä päivältä ja vuosi vuoden jälkeen hän varttui kuin kuka tahansa tavallinen lapsi pienessä, tuolloin Juudan kaupunkina tunnetussa kylässä, runsaat kuusi kilometriä Jerusalemista länteen.

135:0.3

Johanneksen varhaislapsuuden mieleenpainuvin tapahtuma oli käynti Jeesuksen ja nasaretilaisperheen luona, jonka hän teki vanhempiensa seurassa vuoden 1 eKr kesäkuussa. Hän oli tuolloin vähän yli kuusivuotias.

135:0.4

Nasaretista-paluunsa jälkeen Johanneksen vanhemmat aloittivat miehenalun järjestelmällisen opettamisen. Tässä pikkukylässä ei ollut synagogakoulua. Koska Sakarias oli pappi, hän oli kuitenkin melko hyvin koulutettu, ja Elisabet oli saanut opetusta huomattavasti enemmän kuin keskitasoinen juudealaisnainen. Hänkin oli pappissukua, sillä hän oli ”Aaronin tyttärien” jälkeläinen. Koska Johannes oli heidän ainoa lapsensa, he käyttivät melkoisesti aikaa hänen mentaaliseen ja hengelliseen koulimiseensa. Sakarias palveli Jerusalemin temppelissä vain lyhyitä jaksoja, joten hän omisti suuren osan ajastaan poikansa opettamiseen.

135:0.5

Sakariaalla ja Elisabetilla oli pieni maatila, jolla he kasvattivat lampaita. Maatilkku olisi tuskin riittänyt antamaan heille toimeentuloa, mutta Sakarias sai säännöllistä palkkiota papiston käyttöön osoitetuista temppelirahastoista.

1. Johanneksesta tulee nasiiri

135:1.1

Ei ollut mitään koulua, josta Johannes olisi neljätoistavuotiaana valmistunut, mutta hänen vanhempansa olivat katsoneet, että tämä ikävuosi olisi sopiva virallisen nasiirilupauksen antamiseen. Niinpä Sakarias ja Elisabet veivät poikansa Eengediin, Kuolleenmeren rannalle. Tämä oli nasiiriveljeskunnan eteläinen pääpaikka, ja siellä nuorimies otettiin asianmukaisesti ja juhlallisesti tämän yhteisön elinikäiseksi jäseneksi. Kun nämä seremoniat olivat ohitse ja kun oli annettu lupaukset siitä, että nasiiri kieltäytyisi kaikista päihdyttävistä juomista, antaisi hiustensa kasvaa vapaasti ja pidättyisi koskettamasta kuolleita, perhe matkasi Jerusalemiin, jossa Johannes temppelin edessä toimitti nasiirilupausten tekijöiltä vaaditut uhrit.

135:1.2

Johannes antoi samat elinikäiset lupaukset, jollaiset hänen maineikkaat edeltäjänsä, Simson ja profeetta Samuel, olivat antaneet. Elinikäistä nasiiria pidettiin vanhurskautettuna ja pyhänä persoonallisuutena. Juutalaiset suhtautuivat nasiiriin lähes samalla kunnioituksella ja arvonannolla, jonka he soivat ylipapille. Eikä siinä ollut mitään ihmettelemistä, olivathan eliniäkseen vihkiytyneet nasiirit ylipappien ohella ainoat henkilöt, joilla ylipäätään oli lupa astua temppelin kaikkein pyhimpään.

135:1.3

Johannes palasi Jerusalemista kotiin kaitsemaan isänsä lampaita, ja hänestä varttui väkevä ja jaloluontoinen mies.

135:1.4

Kun Johannes kuusitoistavuotiaana luki, mitä Eliasta kirjoitettiin, ja kun sen seurauksena Karmelvuoren profeetta teki häneen syvän vaikutuksen, hän päätti omaksua Elian pukeutumistyylin. Siitä päivästä alkaen Johannes käytti aina karvaista vaatekappaletta, jonka hän sitoi nahkavyöllä. Kuusitoistavuotiaana hän oli yli satakahdeksankymmentä senttimetriä pitkä ja lähes täysikasvuinen. Hulmuavine hiuksineen ja omituisine asuineen hän oli sangen omaperäisen näköinen nuorukainen. Ja hänen vanhempansa odottivat suuria tältä heidän ainokaiselta pojaltaan, lupauksen lapselta ja elinikäiseltä nasiirilta.

2. Sakariaan kuolema

135:2.1

Useita kuukausia jatkuneen sairauden jälkeen Sakarias kuoli heinäkuussa vuonna 12 jKr Johanneksen ollessa vasta vähän yli kahdeksantoistavuotias. Johannekselle tämä aika oli perin hämmentävä, sillä nasiirilupaus kielsi koskemasta kuolleeseen, vaikka tämä olisi oman perheen jäsen. Vaikka Johannes oli koettanut noudattaa niitä lupauksensa asettamia rajoituksia, jotka koskivat itsensä saastuttamista kuolleeseen kajoamalla, hän epäili silti, oliko hän ollut täysin tottelevainen nasiiriyhteisön vaatimuksia kohtaan; siksi hän meni isänsä hautajaisten jälkeen Jerusalemiin, jossa hän naistenpihan nasiirinurkkauksessa toimitti vaaditut puhdistusuhrit.

135:2.2

Tuon vuoden syyskuussa Elisabet ja Johannes tekivät matkan Nasaretiin käydäkseen Marian ja Jeesuksen luona. Johannes oli jo miltei päättänyt lähteä liikkeelle elämäntyönsä merkeissä, mutta Jeesuksen lausumat sanat kuten myös hänen antamansa esimerkki kehottivat häntä palaamaan kotiin, pitämään huolta äidistään ja odottamaan ”Isän osoittaman hetken tulemista”. Jeesukselle ja Marialle tämän mieluisan vierailun päätteeksi hyvästit lausuttuaan Johannes tapasi Jeesuksen uudelleen vasta siinä tilanteessa, jolloin hän kastoi tämän Jordanissa.

135:2.3

Johannes ja Elisabet palasivat kotiinsa ja ryhtyivät laatimaan tulevaisuudensuunnitelmia. Koska Johannes kieltäytyi vastaanottamasta hänelle temppelirahastoista maksettavaa papin palkkiota, he olivat kahden vuoden kuluttua kotiaan lukuun ottamatta lähes puilla paljailla. Siksi he päättivätkin lähteä lammaskatraineen etelään. Ja niin he kesänä, jona Johannes oli kaksikymmentä, muuttivat Hebroniin. Niin sanotussa ”Juudean erämaassa” Johannes kaitsi lampaitaan erään puron rantamilla, joka oli Kuolleeseenmereen Eengedin luona laskevan suuremman virran sivuhaara. Eengedin siirtokuntaan kuului paitsi eliniäksi ja tietyksi ajaksi vihkiytyneitä nasiireja myös lukuisia sellaisia muita asketismia harjoittavia lammaspaimenia, jotka kokoontuivat katraineen näille tienoille ja jotka veljeilivät nasiiriyhdyskunnan kanssa. He saivat toimeentulonsa lampaankasvatuksesta sekä varakkaiden juutalaisten veljeskunnalle tekemistä lahjoituksista.

135:2.4

Aikaa myöten Johannes palasi Hebroniin yhä harvemmin käyden sen sijaan useammin Eengedissä. Hän poikkesi niin täydelleen nasiirien enemmistöstä, että hänen oli erittäin vaikea ylläpitää keskusteluyhteyttä veljeskuntaan. Mutta hän piti hyvin paljon Abnerista, Eengedin siirtokunnan tunnustetusta johtajasta ja päälliköstä.

3. Lammaspaimenen elämää

135:3.1

Tämän purolaakson eri puolille Johannes rakensi peräti kaksitoista päällekkäin asetetuista kivistä kokoonpantua eläinsuojaa ja yöpymisaitausta. Näissä hän saattoi vartioida ja suojella lammas- ja vuohikatraitaan. Se, että Johannes vietti elämäänsä lammaspaimenena, soi hänelle runsaasti aikaa ajattelemiseen. Hän keskusteli paljon erään bet-suurilaisen orpopojan, Ezdan, kanssa, jonka hän oli tavallaan adoptoinut ja joka piti huolta katraista, kun hän kävi Hebronissa tapaamassa äitiään ja myymässä lampaitaan samoin kuin hänen käydessään Eengedissä sapattipalveluksissa. Johannes ja tämä nuorimies elivät varsin yksinkertaisesti. He ravitsivat itsensä lampaanlihalla, vuohenmaidolla, metsähunajalla ja noilla seuduin tavattavilla ravinnoksi kelpaavilla heinäsirkoilla. Tähän heidän tavanomaiseen ruokavalioonsa toivat oman lisänsä Hebronista ja Eengedistä aika ajoin tuodut elintarpeet.

135:3.2

Elisabet huolehti, että Johannes pysyi Palestiinan ja maailman tapahtumien tasalla, ja yhä syvemmäksi kävi Johanneksen vakuuttuneisuus siitä, että se aika oli nopeasti lähestymässä, jolloin vanha järjestys tulisi tiensä päähän; että hänestä olisi tuleva uuden aikakauden, ”taivaan valtakunnan”, lähestymisestä kertova airut. Tämä karu lammaspaimen tunsi erityistä mielenkiintoa profeetta Danielin kirjoituksiin. Hän luki tuhanteen kertaan Danielin kuvauksen suuresta kuvapatsaasta, josta Sakarias oli hänelle kertonut, että se esitti maailman suurten valtakuntien historiaa: ensin Babylonian, sitten Persian, Kreikan ja lopulta Rooman historiaa. Johannes tajusi Rooman jo tuolloin koostuvan niin monista eri kieliä puhuvista kansoista ja roduista, ettei siitä koskaan voisi tulla lujaa ja kiinteää valtakuntaa. Hän uskoi Rooman jo tuolloin jakautuvan Syyriaksi, Egyptiksi, Palestiinaksi ja muiksi provinsseiksi, ja sitten hän vielä luki: ”Näiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti. Eikä tätä valtakuntaa toiselle kansalle anneta, vaan se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, ja se itse on pysyvä iankaikkisesti.” ”Ja hänelle annettiin valta ja kunnia ja valtakunta, jotta kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelisivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei häviä, ja hänen valtakuntaansa ei koskaan hävitetä.” ”Ja valtakunta ja valta ja valtakunnan suuruus kaiken taivaan alla annetaan Kaikkein Korkeimman pyhien kansalle, ja hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset.”

135:3.3

Johannes ei koskaan päässyt selville vesille hämmennyksen tilastaan, jonka aiheuttivat toisaalta se, mitä hän oli vanhemmiltaan kuullut Jeesuksesta, ja toisaalta hänen kirjoituksista lukemansa äsken mainitut tekstikohdat. Danielin kirjasta hän luki: ”Minä näin yöllisissä näyissä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta.” Mutta nämä profeetan sanat eivät olleet sopusoinnussa sen kanssa, mitä hänen vanhempansa olivat hänelle opettaneet. Keskustelu, jonka hän oli käynyt Jeesuksen kanssa tämän luona kahdeksantoistavuotiaana käydessään, ei sekään käynyt yksiin näiden pyhissä kirjoituksissa esitettyjen toteamusten kanssa. Tästä hämmennyksestä huolimatta hänen äitinsä vakuutti hänelle aina epätietoisuuden hetkellä, että hänen kaukainen serkkunsa Jeesus Nasaretilainen oli oikea Messias, että hän oli saapunut istuakseen Daavidin valtaistuimella ja että hänestä (Johanneksesta) oli määrä tulla hänen edellä käyvä airuensa ja tärkein tukijansa.

135:3.4

Kaikki mitä Johannes kuuli Rooman paheellisuudesta ja turmeluksesta ja valtakunnassa esiintyvästä irstaudesta ja moraalisesta mahoudesta, kaikki mitä hän tiesi Herodes Antipaan ja Juudean maaherrojen pahoista teoista, saivat hänet uskomaan, että aikakauden loppu oli tulossa. Tästä karusta ja jalosta luonnonlapsesta tuntui, että maailma oli kypsä ihmisen aikakauden päättymiseen ja uuden ja jumalallisen aikakauden, taivaan valtakunnan, sarastukseen. Johanneksen sydämessä kasvoi sellainen tunne, että hän oli viimeinen vanhoista ja ensimmäinen uusista profeetoista. Ja häntä suorastaan värisytti vahvistumistaan vahvistunut tarve lähteä julistamaan kaikille ihmisille: ”Katukaa! Selvittäkää välinne Jumalan kanssa! Laittautukaa valmiiksi loppua varten; valmistautukaa maailman asioiden uuden ja ikuisen järjestyksen, taivaan valtakunnan, tulemiseen.”

4. Elisabetin kuolema

135:4.1

Elokuun 17. päivänä vuonna 22 jKr Johanneksen ollessa kahdenkymmenenkahdeksan vuoden ikäinen hänen äitinsä siirtyi yllättäen rajan taa. Elisabetin ystävät, jotka olivat tietoisia nasiireja koskevista rajoituksista sikäli, etteivät nämä saaneet joutua kosketuksiin kuolleiden kanssa silloinkaan, kun kysymys oli omasta perheenjäsenestä, suorittivat kaikki järjestelyt Elisabetin hautaamiseksi, ennen kuin lähettivät ketään pyytämään Johannesta paikalle. Saatuaan tiedon äitinsä kuolemasta Johannes määräsi Ezdan ajamaan hänen katraansa Eengediin ja lähti itse Hebroniin.

135:4.2

Palattuaan äitinsä hautajaisista Eengediin Johannes lahjoitti laumansa veljeskunnalle ja vetäytyi joksikin aikaa pois ulkoisesta maailmasta, samalla kun hän paastosi ja rukoili. Johannes tunsi vain vanhat keinot lähestyä jumaluutta, sillä hän tiesi vain, mitä Elia, Samuel ja Daniel olivat asiasta kirjoittaneet. Elia oli hänen profeettaihanteensa. Elia oli Israelin opettajista ensimmäinen, jota pidettiin profeettana, ja Johannes uskoi vilpittömästi, että hänen oli määrä olla tämän taivaallisten sanansaattajien pitkän ja maineikkaan rivistön viimeinen.

135:4.3

Kahden ja puolen vuoden ajan Johannes asui Eengedissä, ja hän sai useimmat veljeskunnan jäsenistä vakuuttumaan siitä, että ”aikakauden päättyminen oli lähellä”, että ”taivaan valtakunta olisi kohta ilmaantuva”. Ja koko hänen alkuaikojen opetuksensa perustui vallalla olleeseen juutalaiseen ajatukseen ja käsitykseen Messiaasta juutalaisen kansanheimon luvattuna vapahtajana, joka vapauttaisi juutalaiset ei-juutalaisten vallanpitäjäin herruudesta.

135:4.4

Koko tämän jakson ajan Johannes luki paljon nasiirien Eengedin-kodista löytämiään pyhiä kirjoituksia. Häneen vaikutti erityisesti Jesaja, mutta myös Malakia, joka oli siihenastisista profeetoista viimeinen. Hän luki lukemasta päästyään Jesajan kirjan viittä viimeistä lukua, ja hän uskoi näihin profetioihin. Sitten hän tapasi lukea Malakian kirjasta: ”Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennen kuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä; ja hän on kääntävä isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata ja vihkisi sitä tuhon omaksi.” Ja vain tämä Malakian lupaus Elian paluusta pidätti Johannesta lähtemästä saarnaamaan tulevasta valtakunnasta ja kehottamaan juutalaisia kanssaihmisiään pakenemaan vihaa, joka olisi tulossa. Johannes oli valmis julistamaan sanomaa tulevasta valtakunnasta, mutta tämä Elian saapumisen odotus pidätteli häntä yli kahden vuoden ajan. Hän tiesi, ettei hän ollut Elia. Mitä Malakia tarkoitti? Oliko profetia ymmärrettävä kirjaimellisesti vai kuvaannollisesti? Miten hän saisi selville totuuden? Viimein hän rohkeni ajatella, että koska profeetoista ensimmäinen oli nimeltään Elia, tulisi viimeinenkin lopulta tuntea samalla nimellä. Hänellä oli tämän suhteen kuitenkin epäilyksiä, niin vahvoja epäilyksiä, ettei hän koskaan kutsunut itseään Eliaksi.

135:4.5

Johanneksen nimenomaan Elialta saamat vaikutteet saivat hänet omaksumaan vaikutuskeinokseen suoran ja kaihtelemattoman hyökkäyksen aikalaistensa syntejä ja paheita vastaan. Hän pyrki pukeutumaan kuin Elia, ja hän koetti puhua kuin Elia. Kaikissa ulkonaisissa seikoissa hän oli muinaisen profeetan kaltainen. Hän oli juuri samanlainen luja ja värikäs luonnonlapsi, juuri samanlainen peloton ja rohkea vanhurskauden saarnaaja. Johannes ei ollut oppimaton, tunsihan hän hyvin juutalaisten pyhät kirjoitukset, mutta kultivoitunut hän tuskin oli. Hänen ajatuksenjuoksunsa oli selkeää, hänen puheensa oli voimallista ja hänen tuomionsa olivat tulikivenkatkuisia. Hän tuskin kelpasi omalle aikakaudelleen esimerkiksi, suorapuheiseksi moitteeksi kylläkin.

135:4.6

Lopulta hän keksi tavan, jolla julistaisi sanomaa uudesta aikakaudesta, Jumalan valtakunnasta. Hän päätyi siihen, että hänestä tulisi Messiaan airut. Hän sysäsi syrjään kaikki epäilyksensä ja poistui Eengedistä eräänä maaliskuun päivänä vuonna 25 jKr aloittaakseen lyhyen mutta loisteliaan uransa julkisena saarnaajana.

5. Jumalan valtakunta

135:5.1

Johanneksen julistaman sanoman ymmärtämiseksi on tärkeätä ottaa huomioon juutalaiskansan asema aikana, jolloin hän ilmestyi toiminnan näyttämölle. Koko Israelin kansa oli miltei sadan vuoden ajan ollut kiusallisessa tilanteessa, sillä juutalaiset eivät osanneet selittää, miksi he elivät jatkuvasti ei-juutalaisten vallanpitäjien ikeen alla. Eikö Mooses ollut opettanut, että vanhurskaus palkittiin aina menestyksellä ja vallalla? Eivätkö he olleet Jumalan valittu kansa? Miksei kukaan istunut Daavidin valtaistuimella; miksi se oli tyhjä? Mooseksen opinkappaleiden ja profeettojen antamien määräysten valossa juutalaisten oli vaikea selittää jo pitkään jatkunutta kansallista lohduttomuuttaan.

135:5.2

Noin sata vuotta ennen Jeesuksen ja Johanneksen aikoja Palestiinassa syntyi uusi uskonnonopettajien koulukunta: apokalyptikot. Nämä uudet opettajat kehittivät uskonkäsitysten järjestelmän, jonka mukaan juutalaisten kärsimykset ja nöyryytykset johtuivat siitä, että he joutuivat maksamaan kansakunnan tekemistä synneistä. He turvautuivat taas niihin tuttuihin syihin, joiden tarkoituksena oli selittää muinainen Babylonian vankeus ja muut vankeusajat. Mutta Israelin oli apokalyptikkojen opetusten mukaan rohkaistava mielensä, sillä heidän kärsimysten päivänsä olivat melkein ohitse; Jumalan valitun kansan kuritus oli kohta loppuun suoritettu; Jumalan kärsivällisyys ei-juutalaisia muukalaisia kohtaan oli loppumassa. Rooman valtiuden päättyminen merkitsi samaa kuin aikakauden päättyminen, tietyssä mielessä samaa kuin maailmanloppu. Nämä uudet opettajat nojautuivat vahvasti Danielin ennustuksiin, ja tämän mukaisesti he opettivat, että luominen oli siirtymässä viimeiseen vaiheeseensa; tämän maailman valtakunnista oli tulossa Jumalan valtakunta. Tuon ajan juutalaiselle ajatusmaailmalle ilmaisu ”Jumalan valtakunta” merkitsi nimenomaan edellä sanottua, ilmaisu, joka esiintyy kaikissa sekä Johanneksen että Jeesuksen opetuksissa. Palestiinan juutalaisille ilmaisu ”taivaan valtakunta” merkitsi vain yhtä asiaa: ehdottoman vanhurskasta valtiota, jossa Jumala (Messias) hallitsisi tämän maailman kansakuntia vallan täyteydessä, aivan kuten hän hallitsi taivaassakin—”Tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niin kuin taivaassa.”

135:5.3

Johanneksen päivinä kaikki juutalaiset kyselivät odottavina: ”Kuinka pian valtakunta tulee?” Yleinen tunnelma oli, että ei-juutalaisten kansakuntien harjoittama vallanpito oli lähestymässä loppuaan. Koko juutalaisheimon keskuudessa oli vallalla harras toive ja kiihkeä odotus, että aikakausia elätellyn toiveen täyttymys tapahtuisi silloisen sukupolven elinaikana.

135:5.4

Vaikka juutalaisten keskuudessa vallitsi suuria eroja siinä, minkäluontoiseksi he tulevan valtakunnan arvioivat, siitä he olivat kuitenkin yhtä mieltä, että tätä tapahtumaa ei tarvinnut kauan odottaa, sillä se oli miltei käsillä, ainakin jo ovella. Moni Vanhan testamentin lukija, joka otti lukemansa kirjaimellisesti, odotti kaihoten uutta kuningasta Palestiinaan; uudesti syntynyttä juutalaiskansakuntaa, joka olisi karistanut viholliset kimpustaan ja jonka johtajana toimisi kuningas Daavidin seuraaja, Messias, ja Messias tunnustettaisiin kohta koko maailman oikeutetuksi ja oikeamieliseksi hallitsijaksi. Muuan toinen, tosin pienempi, hurskaiden juutalaisten ryhmä näki tämän Jumalan valtakunnan kokonaan toisenlaisessa valossa. He opettivat, ettei tuleva valtakunta olisi tästä maailmasta; että maailma oli kulkemassa varmaa loppuaan kohti ja että ”uusi taivas ja uusi maa” ilmaantuisivat sitä varten, että niiden myötä perustettaisiin Jumalan valtakunta; että tämä valtakunta olisi ikiaikainen valtapiiri; että synnistä tehtäisiin loppu ja että uuden valtakunnan kansalaisista oli määrä tulla kuolemattomia, ja heidän osanaan olisi tämä loputon autuus.

135:5.5

Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että uuden valtakunnan maan päälle perustamista edeltäisi välttämättä jokin perinpohjainen siivous tai puhdistava kuritus. Kirjoituksia kirjaimellisesti tulkitsevat opettivat, että seuraisi maailmanlaajuinen sota, joka hävittäisi kaikki epäuskoiset, kun uskolliset sen sijaan rynnistäisivät yleismaailmalliseen ja ikuiseen voittoon. Henkisen näkemyksen edustajat opettivat, että valtakunnan toisi mukanaan Jumalan suuri tuomiopäivä, joka lähettäisi väärämieliset ansaitsemalleen rangaistustuomiolle ja lopulliseen hävittämiseen ja samalla nostaisi valitun kansan uskovat pyhimykset korkeille kunniapaikoille ja vallan istuimille Ihmisen Pojan rinnalle, ja sen jälkeen Ihmisen Poika hallitsisi lunastettuja kansakuntia Jumalan nimessä. Ja tämä jälkimmäinen ryhmä uskoi jopa sellaiseen, että monet hurskaat ei-juutalaiset saatettaisiin ottaa jäseniksi uuden valtakunnan veljesliittoon.

135:5.6

Jotkut juutalaiset omaksuivat käsityksen, jonka mukaan Jumala saattaisi ehkä perustaa tämän uuden valtakunnan puuttumalla asioihin suoraan ja jumalallisesti, mutta suuri enemmistö uskoi hänen käyttävän jotakuta hänen edustajanaan toimivaa välittäjää, Messiasta. Ja se olikin ainoa mahdollinen merkitys, joka sanalla Messias saattoi olla Johanneksen ja Jeesuksen sukupolven juutalaisten mielessä. Messias ei heille mitenkään voinut tarkoittaa henkilöä, joka vain opettaisi, mikä on Jumalan tahto, tai joka julistaisi, miten välttämätöntä oli elää elämänsä vanhurskaasti. Kaikille tällaisille pyhille henkilöille juutalaiset antoivat arvonimen profeetta. Messiaan oli määrä olla enemmän kuin profeetta; Messiaan oli määrä panna alulle uuden valtakunnan, Jumalan valtakunnan, perustamistoimet. Kukaan, joka ei niin tekisi, ei perinteisessä juutalaisessa merkityksessä voisi olla Messias.

135:5.7

Kuka tämä Messias olisi? Jälleen olivat juutalaiset opettajat eri mieltä. Vanhemmat heistä pitivät kiinni opinkappaleesta, jonka mukaan hän olisi Daavidin poika. Uudemmat opettivat, että koska uusi valtakunta olisi taivaallinen valtakunta, uusi hallitsija saattaisi olla myös jumalallinen persoonallisuus, joka oli kauan aikaa istunut taivaassa Jumalan oikealla puolella. Ja niin oudolta kuin se saattaakin kuulostaa ne, joilla oli tällainen käsitys uuden valtakunnan hallitsijasta, eivät suinkaan pitäneet häntä ihmis-Messiaana, eivät pelkkänä ihmisenä, vaan ”Ihmisen Poikana”—Jumalan Poikana—taivaallisena Ruhtinaana, jota oli pitkät ajat pidetty odottamassa, jotta hän tällä tavoin ottaisi haltuunsa uudeksi tehdyn maan hallitsijan aseman. Tällaisen uskonnollisen taustan juutalainen maailma tarjosi aikana, jolloin Johannes lähti taipaleelleen julistaen: ”Katukaa, sillä taivaan valtakunta on lähellä!”

135:5.8

Edellä kerrotusta käynee selville, että Johanneksen julistus valtakunnan tulemisesta sai hänen kiihkeää julistustaan kuuntelevien mielessä peräti puoli tusinaa erilaista merkitystä. Mutta siitä riippumatta, minkä merkityksen jokainen näistä juutalaisvaltakuntaa odottavista eri ryhmistä Johanneksen käyttämiin sanontoihin liitti, niissä heräsi kuitenkin mielenkiinto, kun ne kuulivat tämän vilpittömän, innostuneen ja hienostelemattoman vanhurskautta ja katumusta julistavan saarnaajan julistuksia hänen perin juhlallisesti kehottaessaan kuulijoita ”pakenemaan vihaa, joka on tulossa.”

6. Johannes ryhtyy saarnaamaan

135:6.1

Maaliskuun alussa vuonna 25 jKr Johannes taivalsi Kuolleenmeren länsirannan kautta ja Jordanin vartta ylävirtaan kulkien vastarannan Jerikoon, muinaiselle kahluupaikalle, josta Joosua ja Israelin lapset kulkivat saapuessaan ensi kertaa luvattuun maahan. Ja joen ylitettyään hän asettui lähelle kahluupaikan suuta ja ryhtyi saarnaamaan ihmisille, jotka kulkivat hänen ohitseen mennessään joen yli ja palatessaan sieltä takaisin. Paikka oli Jordanin kaikista ylityspaikoista eniten käytetty.

135:6.2

Kaikille, jotka Johannesta kuulivat, kävi selväksi, että hän oli enemmän kuin saarnamies. Suuri enemmistö tämän Juudean autiomaasta tulleen oudon miehen kuuntelijoista poistui paikalta uskoen kuulleensa profeetan ääntä. Eikä ole mikään ihme, että tällainen ilmiö kuohutti syvästi näiden tuskastuneiden ja odotuksentäyteisten juutalaisten sielua. Niin pitkälle kuin juutalaisten historia ulottui, Abrahamin hurskaat lapset eivät olleet milloinkaan yhtä syvästi kaivanneet ”Israelin lohdutusta” tai palavammin odottaneet ”kuningaskunnan uudelleenpystyttämistä”. Niin pitkälle kuin juutalaisten historia ulottuikin, ei Johanneksen sanoma siitä, että ”taivaan valtakunta on lähellä”, olisi milloinkaan aikaisemmin voinut saavuttaa yhtä syvää ja kaiken kattavaa vastakaikua kuin sinä ajankohtana, jolloin hän niin salaperäisesti ilmestyi Jordanvirran eteläisen ylityspaikan töyräälle.

135:6.3

Hän tuli Aamoksen tavoin lammaspaimenten parista. Hän pukeutui kuin muinainen Elia, ja hänen nuhteensa jyrisivät ja hänen varoituksensa ryöppysivät ”Elian hengessä ja väkevyydessä”. Ei sen vuoksi ole yllätys, että tämä outo saarnaaja herätti valtavaa kohua koko Palestiinassa, sitä mukaa kun matkamiehet levittivät tietoa hänen saarnaamisestaan Jordanin rannoilla.

135:6.4

Tämän nasiirisaarnaajan työskentelyssä oli lisäksi muuan uusi piirre: ”syntien anteeksi saamiseksi” hän kastoi jokaisen uskovansa Jordanissa. Vaikkei kaste ollut juutalaisten keskuudessa mikään uusi seremonia, he eivät kuitenkaan olleet nähneet sitä käytettävän sillä tavoin kuin Johannes nyt teki. Näin oli jo kauan aikaa ollut tapana kastaa gentiilikäännynnäiset temppelin ulkopihayhteisön jäseniksi, mutta juutalaisia itseään ei koskaan ollut pyydetty nöyrtymään katumuskasteeseen. Vain viisitoista kuukautta ehti kulua siitä, kun Johannes aloitti saarnaamisensa ja kastamisensa, siihen kun hänet Herodes Antipaan toimesta pidätettiin ja teljettiin vankilaan, mutta tässä lyhyessä ajassa hän kastoi hyvän matkaa yli satatuhatta katuvaa.

135:6.5

Johannes saarnasi neljän kuukauden ajan Betanian kahluupaikalla, ennen kuin hän jatkoi matkaansa pohjoiseen, Jordanin vartta ylävirtaan. Kymmenettuhannet kuulijat, jotkut uteliaisuuttaan mutta monet vakavissaan ja tosissaan, tulivat kuuntelemaan häntä Juudean, Perean ja Samarian kaikista osista. Jokunen tuli Galileastakin asti.

135:6.6

Johanneksen viipyessä vielä Betanian kahluupaikalla papit ja leviitat lähettivät tämän vuoden toukokuussa hänen luokseen lähetystön kysymään, väittikö hän olevansa Messias ja keneltä hän oli saanut valtuudet saarnaamiseensa. Johannes vastasi kysymyksen esittäjille seuraavin sanoin: ”Menkää ja kertokaa isännillenne, että olette kuulleet ’erämaassa huutavan äänen’ ikään kuin profeetta olisi puhunut sanoen: ’Valmistakaa tie Herralle, suoristakaa valtatie meidän Jumalallemme. Kaikki laaksot täytettäköön, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja louhokset laakeaksi maaksi; ja kaikki liha on näkevä Jumalan pelastuksen.’”

135:6.7

Johannes oli urhea mutta tahditon saarnaaja. Kun hän eräänä päivänä oli saarnaamassa ja kastamassa Jordanin länsirannalla, paikalle saapui ryhmä fariseuksia ja muutama saddukeus, jotka tarjoutuivat kastettaviksi. Ennen kuin Johannes johdatti heidät veteen, hän puhutteli heitä ryhmänä ja sanoi: ”Kuka teille antoi varoituksen, että pakenisitte tulevaa vihaa, niin kuin kyykäärmeet tulen edestä? Minä kastan teidät, mutta kehotan teitä kantamaan vilpittömän katumuksen arvoisia hedelmiä, mikäli mielitte saada syntinne anteeksi. Älkää minulle sanoko, että Abraham on isänne. Sanon teille, että Jumala kykenee näistä edessänne olevista kahdestatoista kivestä herättämään Abrahamille oivallisia lapsia. Ja nytkin on kirves pantuna puitten juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, tulee hakatuksi maahan ja viskatuksi tuleen.” (Johanneksen mainitsemat kaksitoista kiveä olivat kuuluisat muistomerkkikivet, jotka Joosua pystytti sen muistoksi, että ”kaksitoista heimoa” juuri tuolla kohdin ylittivät joen luvattuun maahan ensimmäistä kertaa saapuessaan.)

135:6.8

Johannes piti opetuslapsilleen oppitunteja, joiden kuluessa hän antoi heille neuvoja heidän uuden elämänsä yksityiskohdista ja pyrki vastaamaan heidän moniin kysymyksiinsä. Hän neuvoi opettajia opettamaan sekä lain hengessä että sen kirjaimen mukaisesti. Hän neuvoi rikkaita antamaan ruokaa köyhille. Veronkantajille hän sanoi: ”Älkää ketään pakottako maksamaan enempää kuin on tehtäväksenne annettu.” Sotilaille hän sanoi: ”Älkää tehkö väkivaltaa älkääkä keneltäkään kiskoko mitään vääryydellä—tyytykää siihen, mitä palkaksi saatte.” Seuraavan neuvon hän sen sijaan osoitti kaikille: ”Valmistautukaa aikakauden päättymiseen—taivaan valtakunta on lähellä.”

7. Johannes taivaltaa pohjoiseen

135:7.1

Johanneksen ajatukset tulevasta valtakunnasta ja sen kuninkaasta olivat edelleenkin sekavia. Kuta kauemmin hän saarnasi, sitä hämmentyneemmäksi hän kävi. Mutta tämä älyllinen epävarmuus tulevan valtakunnan luonteesta ei koskaan vähäisimmässäkään määrin vähentänyt hänen vakuuttuneisuuttaan valtakunnan välittömän ilmaantumisen varmuudesta. Mielessä Johannes saattoi olla hämmentynyt, mutta hengessä ei koskaan. Valtakunnan tulemisen osalta hänellä ei ollut epäilyksiä, mutta hän ei suinkaan ollut varma siitä, tulisiko Jeesus olemaan tuon valtakunnan hallitsija vai ei. Niin kauan kuin Johannes pitäytyi ajatukseen Daavidin valtaistuimen uudelleenpystyttämisestä, hänen vanhempiensa opetukset tuntuivat oikeaan osuneilta, sillä he olivat opettaneet, että Jeesus, joka oli syntynyt Daavidin kaupungissa, olisi kauan odotettu vapahtaja. Mutta hetkinä, jolloin hän kallistui enemmänkin sen opinkappaleen kannalle, että valtakunta olisi hengellinen, ja että ajallinen aikakausi maan päällä olisi lopuillaan, hän oli surkean epävarma Jeesuksen osasta tällaisissa tapahtumissa. Toisinaan hän asetti kaiken kyseenalaiseksi, mutta sitä ei kestänyt kauan. Hän toivoi hartaasti saavansa keskustella tästä kaikesta serkkunsa kanssa, mutta sellainen oli vastoin heidän nimenomaista sopimustaan.

135:7.2

Taivaltaessaan pohjoista kohti Johannes ajatteli paljon Jeesusta. Hän pysähtyi runsaalla kymmenellä paikkakunnalla matkatessaan Jordanin vartta yläjuoksun suuntaan. Adamissa ollessaan hän viittasi ensimmäisen kerran puheessaan ”toiseen, joka on tuleva minun jälkeeni” vastatessaan opetuslastensa esittämään suoraan kysymykseen: ”Oletko sinä Messias?” Ja hänen puheensa jatkui: ”Minun jälkeeni tulee hän, joka on minua suurempi ja jonka sandaalinhihnojakaan en ole kyllin arvollinen edes maahan kumartuessani avaamaan. Minä kastan teidät vedellä, mutta hän tulee kastamaan teidät Pyhällä Hengellä. Ja hänellä on kädessään viskaimensa, ja hän puhdistaa puimatanterensa perin pohjin; hän kokoaa nisun aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tuomiopäivän tulella.”

135:7.3

Vastaillessaan opetuslastensa kysymyksiin Johannes kaiken aikaa laajensi opetuksiaan, päivästä toiseen hän lisäsi niihin sellaista, joka oli hyödyllistä ja lohduttavaa, jos sitä vertasi hänen alkuaikojen arvoitukselliseen sanomaansa: ”Katukaa ja ottakaa kaste.” Tuohon aikaan väkijoukkoja saapui Galileasta ja Dekapoliista saakka. Kymmenet vilpittömät uskovat viipyivät ihailemansa opettajan luona päivästä toiseen.

8. Jeesuksen ja Johanneksen kohtaaminen

135:8.1

Niihin aikoihin, jolloin Johannes matkallaan Jordanin vartta ylöspäin vuoden 25 jKr joulukuussa saapui Pellan lähistölle, hänen maineensa oli kiirinyt kaikkialle Palestiinaan, ja hänen toiminnastaan oli tullut kaikissa Galileanjärveä ympäröivissä kaupungeissa tärkein keskustelunaihe. Jeesus oli puhunut Johanneksen sanomasta myönteiseen sävyyn, ja se oli saanut monet kapernaumilaiset liittymään Johanneksen katumus- ja kastekulttiin. Sebedeuksen kalastajapojat Jaakob ja Johannes olivat joulukuussa, kohta sen jälkeen kun Johannes oli asettunut saarnapaikalleen Pellan lähelle, menneet joelle ja tarjoutuneet kastettaviksi. He kävivät tapaamassa Johannesta kerran viikossa, ja takaisin tullessaan he toivat Jeesukselle tuoreet, ensikäden tiedot evankelistan työskentelystä.

135:8.2

Jeesuksen veljet Jaakob ja Juuda olivat keskustelleet siitä, että he menisivät Johanneksen luo kastettaviksi; ja nyt kun Juuda oli tullut Kapernaumiin sapatin jumalanpalvelukseen, sekä hän että Jaakob päättivät Jeesuksen synagogassa pitämän luennon kuunneltuaan pyytää hänen neuvoaan heidän aikomuksistaan. Tämä tapahtui lauantai-iltana, tammikuun 12. päivänä vuonna 26 jKr. Jeesus pyysi heitä lykkäämään keskustelun asiasta seuraavaksi päiväksi, jolloin hän antaisi heille vastauksensa. Sinä yönä Jeesus nukkui varsin vähän, sillä hän oli läheisessä yhteydessä Isään taivaassa. Hän oli sopinut nauttivansa keskipäivän aterian veljiensä kanssa ja antavansa heille tässä yhteydessä neuvonsa Johanneksen suorittaman kasteen suhteen. Tuona sunnuntaiaamuna Jeesus oli kuten tavallista työskentelemässä veneveistämöllä. Jaakob ja Juuda olivat saapuneet ateriatarpeet mukanaan ja olivat odottamassa häntä puutavarahuoneessa, sillä ei ollut vielä keskipäivätauon aika, ja he tiesivät Jeesuksen olevan sellaisten asioiden suhteen hyvin täsmällinen.

135:8.3

Hetkeä ennen keskipäivän lepotaukoa Jeesus laski työkalut kädestään, riisui työesiliinansa ja ilmoitti samassa huoneessa kanssaan oleville kolmelle työmiehelle yksinkertaisesti vain: ”Hetkeni on tullut.” Hän meni ulos veljiensä Jaakobin ja Juudan luo ja sanoi uudelleen: ”Hetkeni on tullut—menkäämme Johanneksen luo.” Ja he lähtivät välittömästi Pellaan ja söivät lounaansa matkaa taittaessaan. Tämä tapahtui sunnuntaina, tammikuun 13. päivänä. He viettivät yön Jordaninlaaksossa ja saapuivat Johanneksen kastepaikalle puoliltapäivin seuraavana päivänä.

135:8.4

Johannes oli juuri aloittanut tuon päivän tarjokkaiden kastamisen. Jonossa seisoi kymmenittäin katuvia vuoroaan odottamassa, kun Jeesus kaksine veljineen otti paikkansa tässä hartaiden miesten ja naisten jonossa, miesten ja naisten, jotka olivat alkaneet uskoa Johanneksen julistukseen tulevasta valtakunnasta. Johannes oli kysellyt Sebedeuksen pojilta tietoja Jeesuksesta. Hän oli saanut tietää, mitä Jeesus oli sanonut hänen saarnaamisestaan, ja päivän päivän perään hän odotti näkevänsä, että Jeesus saapuisi näyttämölle, mutta hän ei osannut odottaa tapaavansa Jeesusta kastetta odottavien ehdokkaiden jonosta.

135:8.5

Kun Johanneksen mielessä olivat vain sellaiset asiat kuin, miten hän turhia viivyttelemättä selviytyisi paikalla olevan suuren käännynnäismäärän kastamisesta, hän ei kohottanut katsettaan niin, että olisi nähnyt Jeesuksen, ennen kuin Ihmisen Poika seisoi suoraan hänen edessään. Kun Johannes tunnisti Jeesuksen, seremoniat keskeytettiin hetkeksi hänen tervehtiäkseen lihallista serkkuaan ja kysyäkseen: ”Mutta miksi tulet tänne veteen minua tervehtimään?” Ja Jeesus vastasi: ”Jotta sinä minut kastaisit.” Johannes virkkoi puolestaan: ”Mutta minähän tarvitsen kasteen sinulta. Miksi sinä tulet minun luokseni?” Ja Jeesus kuiskasi Johannekselle: ”Suvaitse nyt minua, sillä on sopivaa, että annamme tämän esimerkin veljilleni, jotka seisovat tässä kanssani, ja että ihmiset saavat tietää hetkeni tulleen.”

135:8.6

Jeesuksen äänessä kaikui lopullisuuden ja arvovallan sointi. Johannes vapisi liikutuksesta valmistautuessaan kastamaan Jeesus Nasaretilaisen Jordanvirrassa keskipäivän aikaan maanantaina tammikuun 14. päivänä vuonna 26 jKr. Niin Johannes sitten kastoi Jeesuksen ja kaksi tämän veljeä: Jaakobin ja Juudan. Ja kun Johannes oli nämä kolme kastanut, hän lähetti muut sen päivän kastettavat pois ilmoittaen jatkavansa kastamista seuraavana päivänä puolilta päivin. Ihmisten vielä tehdessä lähtöä nämä neljä miestä, jotka yhä seisoivat vedessä, kuulivat oudon äänen, ja kohta ilmaantui aivan Jeesuksen pään yläpuolelle hetkeksi näky, ja he kuulivat äänen sanovan: ”Tämä on rakastettu Poikani, joka on minulle suuresti mieleen.” Jeesuksen kasvoilla tapahtui suuri muutos; sanaakaan sanomatta hän nousi vedestä ja poistui heidän luotaan ja suuntasi kulkunsa kohti idässä siintäviä kukkuloita. Eikä yksikään ihminen nähnyt Jeesusta neljäänkymmeneen päivään.

135:8.7

Johannes seurasi Jeesusta niin pitkälle, että ehti kertoa tälle tarinan Gabrielin vierailusta hänen äitinsä luona, ennen kuin heistä kumpikaan oli syntynyt, siten kuin hän tämän tarinan niin monet kerrat oli kuullut äitinsä huulilta. Hän antoi Jeesuksen mennä tietään, sen jälkeen kun oli sanonut: ”Nyt tiedän varmaksi, että olet Vapahtaja.” Mutta Jeesus ei vastannut hänelle mitään.

9. Neljäkymmentä saarnapäivää

135:9.1

Palatessaan opetuslastensa pariin (hänellä oli nyt kaksikymmentäviisi tai kolmekymmentä hänen seurassaan jatkuvasti pysyttelevää opetuslasta) Johannes tapasi heidät vakavaan neuvonpitoon syventyneinä keskustelemassa siitä, mitä hetki sitten Jeesuksen kasteen yhteydessä oli tapahtunut. Heidän hämmästystään lisäsi entisestään Johanneksen nyt heidän tietoonsa saattama tarina Gabrielin vierailusta Marian luona, ennen kuin Jeesus oli syntynyt, samoin kuin se, ettei Jeesus sanonut hänelle sanaakaan, edes silloin kun hän oli tälle tästä asiasta kertonut. Sinä iltana ei satanut, ja tämä kolmisenkymmentä henkilöä käsittänyt ryhmä jatkoi keskusteluaan pitkälle tähtikirkkaaseen yöhön. He ihmettelivät, minne Jeesus mahtoi mennä, ja milloin he taas näkisivät hänet.

135:9.2

Tuon päivän kokemuksen jälkeen Johanneksen saarnaamiseen tuli uusia ja varmuudesta kertovia, julistavia sävyjä, kun hän käsitteli tulevaa valtakuntaa ja odotettua Messiasta. Nämä neljäkymmentä odotuksen päivää Jeesuksen paluuta varrottaessa olivat piinallista aikaa. Mutta Johannes saarnasi edelleen, ja hän saarnasi voimallisesti, ja hänen opetuslapsensa alkoivat näihin aikoihin saarnata Johanneksen ympärille Jordanin rannalla kerääntyville valtaisille väkijoukoille.

135:9.3

Näiden neljänkymmenen odotuksen päivän kuluessa monet huhupuheet levisivät pitkin maaseutua ja jopa Tiberiaaseen ja Jerusalemiin saakka. Tuhannet tulivat nähdäkseen Johanneksen leirin uuden nähtävyyden, otaksutun Messiaan, mutta Jeesus ei ollutkaan nähtävillä. Johanneksen opetuslasten väittäessä, että tuo kummallinen Jumalan mies oli mennyt vuorille, monet epäilivät koko tarinaa.

135:9.4

Kolmisen viikkoa sen jälkeen, kun Jeesus oli poistunut heidän luotaan, tapahtumapaikalle Pellaan saapui Jerusalemin pappien ja fariseusten lähettämä uusi lähetystö. He kysyivät Johannekselta suoraan, oliko tämä Elia tai Mooseksen lupaama profeetta, ja Johanneksen sanoessa ”En ole”, heillä oli otsaa kysyä: ”Oletko sinä Messias?”, ja Johannes vastasi: ”En ole.” Silloin nämä Jerusalemista tulleet miehet sanoivat: ”Ellet ole Elia etkä profeetta etkä Messias, niin miksi kastat ihmisiä ja aiheutat kaiken tämän kohun?” Ja Johannes vastasi: ”Parempi olisi, jos ne, jotka ovat kuulleet minua ja jotka olen kastanut, itse kertoisivat, kuka minä olen, mutta sanon teille, että vaikka minä kastankin vedellä, keskuudessamme on ollut yksi, joka on tuleva takaisin kastaakseen teidät Pyhällä Hengellä.”

135:9.5

Nämä neljäkymmentä päivää olivat vaikea aika Johannekselle ja hänen opetuslapsilleen. Mikä olisi oleva Johanneksen suhde Jeesukseen? Keskustelun piiriin nousi sen sata kysymystä. Politiikka ja itsekäs eduntavoittelu alkoivat nousta esille. Messiaan ympärille rakennetuista erilaisista ideoista ja käsityksistä käytiin kiihkeitä keskusteluja. Tulisiko hänestä sotilasjohtaja ja Daavidin kaltainen kuningas? Löisikö hän Rooman armeijat, kuten Joosua oli lyönyt kanaanilaiset? Vai tulisiko hän perustamaan hengellisen valtakunnan? Johannes tuli vähemmistön mukana siihen tulokseen, että Jeesus oli mieluumminkin saapunut perustamaan taivaan valtakunnan, vaikkei hän omassa mielessään ollutkaan täysin selvillä, mitä tarkasti ottaen olisi sisällytettävä tähän tehtävään, jonka tavoitteena oli taivaan valtakunnan perustaminen.

135:9.6

Johannes koki nämä päivät erittäin rasittavina, ja hän rukoili, että Jeesus palaisi. Muutamat Johanneksen opetuslapset järjestivät etsintäpartioita lähetettäviksi Jeesuksen perään, mutta Johannes kielsi heitä sanoen: ”Meistä itse kenenkin aika on taivaan Jumalan käsissä; hän on ohjaava valittua Poikaansa.”

135:9.7

Oli varhainen sapattiaamun hetki, helmikuun 23. päivänä, kun aamuateriaansa nauttiva Johanneksen seurue katsahti ylös pohjoisen suunnalle ja näki Jeesuksen tulevan heitä kohti. Kun hän tuli lähemmäksi, Johannes nousi suurelle kivelle ja sointuvan äänensä korottaen sanoi: ”Katsokaa Jumalan Poikaa, maailman vapahtajaa! Tämä on hän, josta olen sanonut: ’Minun jälkeeni on tuleva yksi, joka asetetaan edelleni, siksi että hän oli ennen minua.’ Tämän asian vuoksi tulin autiomaasta saarnaamaan katumusta ja kastamaan vedellä, julistaen, että taivaan valtakunta on lähellä. Ja nyt tulee hän, jonka on määrä kastaa teidät Pyhällä Hengellä. Ja näin jumalallisen hengen laskeutuvan tämän miehen päälle ja kuulin Jumalan äänen julistavan: ’Tämä on rakastettu Poikani, joka on minulle suuresti mieleen.’”

135:9.8

Jeesus kehotti heitä palaamaan ateriansa ääreen istuutuen samalla itse aterioimaan Johanneksen kanssa, sillä hänen veljensä Jaakob ja Juuda olivat palanneet Kapernaumiin.

135:9.9

Seuraavan päivän aamuna hän lausui jäähyväiset Johannekselle ja tämän opetuslapsille ja palasi Galileaan. Hän ei antanut heille mitään lupausta siitä, milloin he taas näkisivät hänet. Johanneksen kysellessä omasta saarnaamisestaan ja tehtävästään Jeesus sanoi hänelle vain: ”Isäni on opastava sinua nyt ja vastaisuudessa niin kuin hän on tehnyt menneisyydessäkin.” Ja tuona aamuna Jordanin töyräillä nämä kaksi suurmiestä lähtivät omille teilleen, eivätkä he lihallisessa hahmossa enää koskaan tavanneet toisiaan.

10. Johannes taivaltaa etelään

135:10.1

Koska Jeesus oli lähtenyt pohjoiseen ja Galileaan, Johanneksesta tuntui, että hänen oli palattava omia jälkiään etelään. Niinpä Johannes jäljelle jääneine opetuslapsineen aloitti sunnuntaiaamuna, maaliskuun 3. päivänä, taivalluksensa kohti etelää. Noin neljännes Johanneksen läheisimmistä kannattajista oli tällä välin lähtenyt Jeesusta tavoitellen Galileaan. Johanneksessa näkyi hämmentyneisyydestä johtuva surumielisyys. Koskaan hän ei enää saarnannut niin kuin hän oli saarnannut ennen Jeesuksen kastamista. Jotenkin hänestä tuntui, ettei vastuu tulevasta valtakunnasta ollut enää hänen harteillaan. Hänestä tuntui, että hänen työnsä oli jo jotakuinkin tehty; hän oli lohduton ja yksinäinen. Mutta hän saarnasi, kastoi ja vaelsi eteenpäin kohti etelää.

135:10.2

Matkallaan Johannes pysähtyi useaksi viikoksi Adamin kylän läheisyyteen, ja juuri siellä hän unohtumattomalla tavalla peittosi puheissaan Herodes Antipaan siitä syystä, että tämä oli lakia rikkoen vienyt toisen miehen vaimon. Tämän vuoden (26 jKr) kesäkuulle tultaessa Johannes oli palannut takaisin sille Jordanin kahluupaikalle Betaniassa, jossa hän oli toista vuotta aikaisemmin ryhtynyt saarnaamaan tulevasta valtakunnasta. Jeesuksen kastamista seuranneina viikkoina Johanneksen saarnaamisen luonne muuttui vähitellen armon julistukseksi tavallisille ihmisille, samalla kun hän entistäkin kiivaammin tuomitsi turmeltuneet poliittiset ja uskonnolliset johtajat.

135:10.3

Herodes Antipas, jonka hallintoalueella Johannes oli saarnannut, alkoi pelätä, että Johannes ja tämän opetuslapset panisivat alulle kapinan. Herodesta närkästytti myös se, että Johannes arvosteli julkisesti hänen perhepiirinsä asioita. Kaikki nämä seikat huomioon ottaen Herodes päätti teljetä Johanneksen vankilaan. Niinpä Herodeksen asiamiehet pidättivät Johanneksen varhain kesäkuun 12. päivän aamuna, ennen kuin kansanjoukko ehti saapua kuulemaan julistusta ja katsomaan kastamista. Kun viikko toisensa perään kului eikä häntä päästetty vapaaksi, hänen opetuslapsensa hajaantuivat kaikkialle Palestiinaan, ja monet heistä menivät Galileaan liittyäkseen siellä Jeesuksen seuraajiin.

11. Johannes vankilassa

135:11.1

Johanneksen vankeus oli hänelle yksinäinen ja jonkin verran katkerakin kokemus. Vain muutamat hänen seuraajistaan saivat luvan tavata häntä. Hän kaipasi kovasti Jeesuksen tapaamista, mutta hänen oli tyytyminen siihen, mitä hän sai kuulla Jeesuksen työstä niiden seuraajiensa kautta, joista oli tullut Ihmisen Poikaan uskovia. Hän tunsi usein kiusausta epäillä Jeesusta ja tämän jumalallista tehtävää. Jos Jeesus oli Messias, miksei tämä tehnyt mitään vapauttaakseen hänet tästä sietämättömästä vankeudesta. Yli puolentoista vuoden ajan tämä karu mies, joka oli tottunut elämään Jumalan paljaan taivaan alla, virui tuossa iljettävässä vankilassa. Ja tämä kokemus oli hänelle suuri koetus, jossa joutuivat lujille hänen uskonsa Jeesukseen ja hänen lojaalisuutensa Jeesusta kohtaan. Koko tämä kokemus oli toden totta suuri koetus, jossa joutui koetteille jopa Johanneksen usko Jumalaan. Monet kerrat hän joutui kiusaukseen epäillä yksinpä oman tehtävänsä ja kokemuksensa aitoutta.

135:11.2

Johanneksen oltua vankilassa jo useita kuukausia hänen luokseen tuli ryhmä hänen omia opetuslapsiaan, ja Jeesuksen julkisesta toiminnasta kerrottuaan nämä sanoivat: ”Niin kuin huomaat, Opettaja, hän, joka oli kanssasi Jordanin yläjuoksulla, hän menestyy ja ottaa vastaan kaikki, jotka hänen luokseen tulevat. Hän jopa istuu pidoissa publikaanien ja syntisten kanssa. Todistit rohkeasti hänen puolestaan, eikä hän kuitenkaan tee mitään saadakseen sinut vapaaksi.” Mutta Johannes vastasi ystävilleen: ”Tämä mies ei voi tehdä mitään, ellei hänen taivaassa oleva Isänsä ole sitä hänelle suonut. Muistanette minun sanoneen: ’En ole Messias, vaan olen se, joka lähetettiin edeltäkäsin valmistamaan hänelle tietä.’ Ja sen olen tehnyt. Se, jolla on morsian, on sulhanen, mutta sulhasen ystävä, joka seisoo lähellä ja kuulee häntä, iloitsee suuresti kuullessaan sulhasen äänen. Tämä, minun iloni, siis on täyttynyt. Hänen pitää suureta, mutta minun täytyy pienetä. Minä olen tästä maailmasta ja olen sanomani julistanut. Jeesus Nasaretilainen tulee tähän maailmaan taivaasta ja on meidän kaikkien yläpuolella. Ihmisen Poika on astunut alas Jumalan tyköä, ja Jumalan sanat hän tulee teille julistamaan. Sillä taivaan Isä ei kitsastele antaessaan hengen omalle Pojalleen. Isä rakastaa Poikaansa ja antaa ennen pitkää kaikki olevaiset tämän Pojan käsiin. Joka uskoo Poikaan, hänellä on ikuinen elämä. Ja nämä sanat, jotka puhun, ovat tosia ja pysyvät ajasta aikaan.”

135:11.3

Mitä Johannes oli lausunut, hämmästytti niin näitä opetuslapsia, että he poistuivat paikalta sanaakaan sanomatta. Johanneskin oli varsin kiihdyksissä, sillä hän käsitti lausuneensa profetian. Enää hän ei koskaan kokonaan epäillyt Jeesuksen tehtävää ja jumalallisuutta. Mutta se, ettei Jeesus lähettänyt Johannekselle minkäänlaista viestiä, ettei tämä tullut häntä tapaamaan ja ettei tämä vähäisessäkään määrin käyttänyt suurta valtaansa saadakseen hänet vapaaksi vankilasta, olivat Johannekselle kipeä pettymys. Jeesus oli tästä kaikesta kuitenkin tietoinen. Hän tunsi Johannesta kohtaan syvää rakkautta, mutta ollessaan nyt tietoinen omasta jumalallisesta olemuksestaan ja täysin tietäessään ne suuret asiat, joita valmisteltiin Johannesta varten, sitten kun tämä erkanisi tästä maailmasta, ja tietäessään myös, että Johanneksen työ tässä maailmassa oli tehty, hän pakottautui olemaan puuttumatta suuren saarnaaja-profeetan elämänuran luonnonmukaiseen kulkuun.

135:11.4

Tämä pitkä vankilassa koettu epätietoisuus oli inhimillisesti katsoen sietämätöntä. Vain muutamaa päivää ennen kuolemaansa Johannes puolestaan lähetti luotetut viestinviejät Jeesuksen luo, jolle hän esitti kysymyksen: ”Onko minun työni tehty? Miksi virun vankilassa? Oletko todellakin Messias, vai onko meidän odotettava jotakuta toista?” Ja kun nämä kaksi opetuslasta toimittivat tämän viestin Jeesukselle, Ihmisen Poika vastasi: ”Menkää takaisin Johanneksen luo ja kertokaa hänelle, etten ole unohtanut, ja sallimaan minulle myös tämän, sillä meidän sopii täyttää vanhurskaus koko mitalta. Kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet—eli että köyhille saarnataan hyvää sanomaa—ja lopuksi, kertokaa maisen tehtäväni rakastetulle airuelle, että tulevana aikakautena hänelle koituu siunausta runsain mitoin, ellei hän missään tilanteessa epäile minua eikä lankea takiani.” Ja tämä oli viimeinen viesti, jonka Johannes sai Jeesukselta. Tämä viesti lohdutti häntä suuresti, ja se antoi hänelle paljon lujittaessaan hänen uskoaan ja valmistaessaan häntä hänen lihallisen elämänsä varsin pian tämän ikimuistettavan tapahtuman jälkeen seuranneeseen traagiseen päättymiseen.

12. Johannes Kastajan kuolema

135:12.1

Koska Johannes hänet pidätettäessä työskenteli Etelä-Pereassa, hänet vietiin välittömästi Machaeruksen linnoituksen vankilaan, jonne hän oli teljettynä teloittamiseensa asti. Herodes hallitsi sekä Pereaa että Galileaa, ja tuohon aikaan hänellä oli Pereassa residenssi sekä Juliasissa että Machaeruksessa. Galileassa virallinen residenssi oli siirretty Sepforiista uuteen pääkaupunkiin, Tiberiakseen.

135:12.2

Herodes ei uskaltanut päästää Johannesta vapaaksi, jottei tämä lietsoisi kapinaa. Hän ei uskaltanut riistää Johanneksen henkeä, jotteivät kansanjoukot ryhtyisi mellakoimaan pääkaupungissa, sillä tuhannet perealaiset uskoivat Johanneksen olevan pyhä mies, profeetta. Tietämättä, mitä muutakaan hän nasiirisaarnaajan suhteen voisi tehdä, Herodes siis piti hänet vankilassa. Johannes oli useaan kertaan ollut Herodeksen edessä, mutta kertaakaan tämä ei suostunut sen paremmin poistumaan Herodeksen hallintoalueilta kuin pidättymään kaikesta julkisesta toiminnastakaan siinä tapauksessa, että hänet laskettaisiin vapaalle jalalle. Ja tämä uusi, Jeesus Nasaretilaista koskeva mieltenkuohu, joka koko ajan vain yltyi, puhui Herodekselle sen puolesta, ettei aika nyt ollut sopiva Johanneksen vapauttamiselle. Sitä paitsi Johannes oli joutunut myös Herodeksen laittoman vaimon, Herodiaan, kiihkeän ja katkeran vihan kohteeksi.

135:12.3

Useissa yhteyksissä Herodes keskusteli Johanneksen kanssa taivaan valtakunnasta, ja vaikka Johanneksen sanoma välillä tekikin häneen syvällisen vaikutuksen, hän ei kuitenkaan uskaltanut päästää tätä vankilasta.

135:12.4

Koska Tiberiaassa oli yhä meneillään paljon rakennustöitä, Herodes vietti huomattavan paljon aikaansa Perean residensseissään, ja Machaeruksen linnoitus miellytti häntä aivan erityisesti. Kesti vielä useita vuosia, ennen kuin kaikki Tiberiaan julkiset rakennukset ja virallinen residenssi olivat täysin valmiita.

135:12.5

Juhlistaakseen syntymäpäiväänsä Herodes järjesti tärkeimmille upseereilleen ja muille Galilean ja Perean hallitusvirastojen korkeissa asemissa oleville miehille Machaeruksen palatsissa komeat pidot. Koska Herodias ei ollut onnistunut saamaan Johannesta hengiltä vetoamalla suoraan Herodekseen, hän otti nyt tehtäväkseen saattaa Johannes pois päiviltä viekkaaseen juoneen turvautumalla.

135:12.6

Illan juhlamenojen ja huvitusten lomassa Herodias johdatti tyttärensä tanssimaan illallisvieraiden edessä. Herodesta neidin esitys miellytti sangen suuresti, ja kutsuttuaan hänet eteensä hän sanoi tälle: ”Sinähän olet lumoava. Olen hyvin tyytyväinen sinuun. Koska tänään on syntymäpäiväni, saat pyytää minulta mitä ikinä haluat, ja annan sen sinulle, olkoon se vaikka puolet valtakuntaani.” Ja Herodes teki tämän kaiken monien kallistamiensa viinimaljojen vahvasti päihdyttämänä. Nuori vallasnainen vetäytyi sivummalle ja kysyi äidiltään, mitä hänen pitäisi Herodekselta pyytää. Herodias sanoi: ”Mene Herodeksen eteen ja pyydä häneltä Johannes Kastajan pää.” Ja palattuaan juhlapöydän ääreen tämä nuori nainen sanoi Herodekselle: ”Pyydän, että sinä nyt heti annat minulle tarjoiluvadilla Johannes Kastajan pään.”

135:12.7

Herodes joutui pelon ja murheen valtaan, mutta antamansa vakuutuksen ja kaikkien seurassaan aterioimassa istuvien tähden hän ei halunnut evätä pyyntöä. Ja Herodes Antipas pani asialle sotilaan antaen tälle käskyn tuoda paikalle Johanneksen pää. Näin Johannes mestattiin tuona yönä vankilassa, ja sotilas toi profeetan pään vadilla ja ojensi sen nuorelle naiselle juhlasalin takaosassa. Ja neiti antoi vadin äidilleen. Kun Johanneksen opetuslapset kuulivat tästä, he tulivat vankilaan noutamaan Johanneksen ruumiin ja laskettuaan sen hautakammioon he menivät kertomaan asiasta Jeesukselle.


◄ Luku 134
Ylös
Luku 136 ►
Urantia-kirja

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.