Tänä vuonna rahavaikeudet hellittivät hiukkasen, olihan työssäkäyviä nyt jo neljä. Mirjamin ansiot maidon ja voin myynnistä olivat melkoiset, Martasta oli tullut taitava kutoja. Korjauspajan ostohinnasta oli maksettuna yli kolmannes. Tilanteen ollessa tällainen Jeesus jätti työnteon kolmeksi viikoksi viedäkseen Simonin pääsiäiseksi Jerusalemiin, ja se olikin hänen isänsä kuoleman jälkeen pisin ajanjakso, minkä hän sai olla poissa päivittäisen uurastuksen piiristä.
He matkustivat Jerusalemiin Dekapoliin kautta Pellan, Gerasan, Filadelfian, Heshbonin ja Jerikon läpi. He palasivat Nasaretiin rannikkoreittiä, joka sivusi Lyddaa, Joppaa ja Kesareaa ja kiersi sitten Karmelvuoren ympäri Ptolemaisiin ja Nasaretiin. Tällä matkalla Jeesus tutustui kohtalaisen hyvin koko siihen Palestiinan osaan, joka on Jerusalemin piirikunnan pohjoispuolella.
Filadelfiassa Jeesus ja Simon tutustuivat erääseen damaskoslaiseen kauppiaaseen, joka mieltyi niin näihin kahteen nasaretilaiseen, että hän vaatimalla vaati heitä majoittumaan luokseen hänen Jerusalemin tukikohdassaan. Sillä aikaa kun Simon osallistui temppelimenoihin, Jeesus vietti paljon aikaansa keskustellen tämän sivistyneen ja laajalti matkustelleen maailmanmiehen kanssa. Kyseinen kauppias omisti yli neljätuhatta karavaanikamelia, hänellä oli liikeyhteyksiä kaikkialle roomalaiseen maailmaan, ja hän oli nyt matkalla Roomaan. Hän ehdotti, että Jeesus tulisi Damaskokseen hänen itämaisen tuontiliikkeensä palvelukseen, mutta Jeesus selitti, ettei hänestä tuntunut oikealta juuri silloin lähteä niin kauaksi perheensä luota. Mutta kotimatkalla hänen ajatuksensa viipyivät kauan aikaa näissä kaukaisissa kaupungeissa ja vieläkin etäämmällä olevissa kaukaisen lännen ja kaukoidän maissa, joista hän oli karavaanimatkustajien ja -ohjaajien niin usein kuullut kertovan.
Simon nautti suuresti Jerusalemissa-käynnistään. Hänet otettiin pääsiäisenä pidetyssä uusien käskyn poikien vihkimystilaisuudessa asianmukaisesti Israelin yhteisön jäseneksi. Simonin osallistuessa pääsiäisseremonioihin Jeesus kierteli temppelivieraiden joukossa ja kävi monia mielenkiintoisia kahdenkeskisiä keskusteluja lukuisten gentiilikäännynnäisten kanssa.
Merkittävin kaikista näistä tapaamisista oli kenties se, joka hänellä oli erään Stefanus-nimisen nuoren hellenistin kanssa. Tämä nuori mies oli Jerusalemissa ensimmäistä kertaa ja sattui tapaamaan Jeesuksen pääsiäisviikon torstai-iltapäivänä. Kun he kumpikin kuljeskelivat katselemassa hasmonealaispalatsia, Jeesus aloitti epämuodollisen keskustelun, jonka seurauksena he kiinnostuivat toisistaan. Sukeutui nelituntinen ajatustenvaihto siitä, millä tavoin elämä pitäisi viettää, millainen todellinen Jumala on ja miten häntä palvotaan. Se, mitä Jeesus sanoi, teki valtavan vaikutuksen Stefanukseen, eikä tämä koskaan unohtanut hänen sanojaan.
Ja kysymyksessä oli sama Stefanus, josta myöhemmin tuli Jeesuksen opetuksiin uskova ja jonka osoittama pelottomuus hänen julistaessaan tätä alkuaikojen evankeliumia, päätyi siihen, että raivostuneet juutalaiset kivittivät hänet kuoliaaksi. Stefanuksen osoittama tavaton rohkeus hänen julistaessaan omaa näkemystään uudesta evankeliumista oli tiettyyn määrään saakka suora seuraus tästä Jeesuksen kanssa aikaisemmin käydystä ajatustenvaihdosta. Mutta Stefanuksella ei koskaan ollut vähäisintäkään aavistusta siitä, että galilealainen, jonka kanssa hän oli viitisentoista vuotta aikaisemmin keskustellut, oli sama henkilö, jonka hän myöhemmin julisti maailman Vapahtajaksi ja jonka vuoksi hän oli niin pian kuoleva vasta kehityksensä alkuun päässeen kristinuskon ensimmäisenä marttyyrinä. Stefanuksen antaessa henkensä maksuksi siitä, että oli hyökännyt juutalaista temppeliä ja sen perinteisiä menettelytapoja vastaan, lähistöllä seisoi muuan Saulus-niminen tarsoslainen. Ja kun Saulus näki, kuinka tämä kreikkalainen osasi kuolla uskonsa puolesta, hänen sydämessään syttyivät ne tuntemukset, jotka johtivat hänet lopulta ottamaan omakseen asian, jonka puolesta Stefanus kuoli. Myöhemmin hänestä tuli mitään kaihtamaton ja lannistumaton Paulus eli Paavali, kristillisen uskonnon filosofi, ellei peräti sen ainoa perustaja.
Pääsiäisviikon jälkeisenä sunnuntaina Simon ja Jeesus lähtivät kotimatkalleen kohti Nasaretia. Simon ei milloinkaan unohtanut, mitä Jeesus hänelle tämän matkan aikana opetti. Hän oli aina rakastanut Jeesusta, mutta nyt hänestä tuntui, että hän oli alkanut tuntea isä-veljeään. Taittaessaan matkaa maaseudun halki ja valmistaessaan aterioitaan tienposkessa he kävivät monta keskustelua, joissa sydän puhui toiselle sydämelle. He saapuivat kotiin torstaina puolilta päivin, ja Simon valvotti perheenjäseniä myöhään yöhön kokemuksistaan kertoillen.
Maria joutui tolaltaan Simonin kertoessa, että Jeesus oli Jerusalemissa ollessaan käyttänyt aikaansa enimmäkseen ”seurustelemalla muukalaisten, eritoten kaukaisista maista tulleiden vieraiden kanssa”. Jeesuksen perhe ei koskaan kyennyt käsittämään hänen ihmisiä kohtaan tuntemaansa suurta mielenkiintoa, hänen haluaan seurustella heidän kanssaan, hänen haluaan saada kuulla heidän elintavoistaan ja hänen haluaan päästä selville siitä, mitä he ajattelivat.
Nasaretilaisperhe syventyi yhä enemmän välittömiin ja inhimillisiin pulmiinsa. Montakaan sanaa ei Jeesuksen edessä olevasta tehtävästä vaihdettu, ja perin harvoin hän itsekään puhui tulevasta elämänurastaan. Hänen äitinsä ajatteli tuskin koskaan sitä, että Jeesus oli lupauksen lapsi. Hän oli vähitellen luopumassa ajatuksesta, että Jeesuksen oli määrä suorittaa jokin jumalallinen tehtävä maan päällä; välillä hänen uskonsa kuitenkin elpyi, kun hän pysähtyi muistelemaan ennen lapsen syntymää tapahtunutta Gabrielin ilmestymistä.