◄ 124:4
Luku 124
124:6 ►

Jeesuksen myöhempi lapsuusikä

5. Hänen kolmastoista vuotensa (7 jKr)

124:5.1

Tänä vuonna Nasaretin nuorimies siirtyi poikuudesta orastavan miehuuden alkuvuosiin. Hänen äänensä alkoi muuttua, ja mielen ja ruumiin muutkin piirteet kertoivat lähestyvästä miehuuden statuksesta.

124:5.2

Sunnuntai-iltana, tammikuun 9. päivänä vuonna 7 jKr, syntyi hänen pikkuveljensä Aamos. Juuda ei ollut tuolloin vielä edes kaksivuotias, eikä pikkusisko Ruut ollut vielä syntynyt. Tämä kertoo meille, että Jeesuksen huolehdittavaksi jäi melkoinen perhekunta pikkulapsineen, kun hänen isäänsä seuraavana vuonna kohtasi tapaturmainen kuolema.

124:5.3

Helmikuun puolenvälin paikkeilla Jeesus vakuuttui ihmisenä siitä, että hänen oli määrä suorittaa maan päällä tehtävä, jonka tarkoitus olisi valistaa ihmistä ja paljastaa hänelle Jumala. Suunnattoman tärkeitä päätöksiä niihin liittyvine kauaskantoisine suunnitelmineen oli muotoutumassa tämän ulkonaisesti aivan tavalliselta Nasaretin juutalaispojalta näyttävän nuorukaisen mielessä. Koko Nebadonin älylliset olennot seurasivat lumoutuneina ja hämmästellen, kun tämä kaikki alkoi kehkeytyä tuolloin nuorukaisikäisen puusepänpojan ajatusmaailmassa ja toiminnassa.

124:5.4

Viikon ensimmäisenä päivänä, maaliskuun 20:ntenä vuonna 7 jKr, Jeesus valmistui Nasaretin synagogan yhteydessä toimineen paikalliskoulun oppikurssilta. Tämä oli jokaisen eteenpäin pyrkivän juutalaisperheen elämässä suuri päivä, päivä, jolloin esikoispoika julistettiin ”käskyn pojaksi” ja Herran, Israelin Jumalan, lunastetuksi esikoiseksi, ”Kaikkein Korkeimman lapseksi” ja koko maanpiirin Herran palvelijaksi.

124:5.5

Edellisen viikon perjantaina Joosef oli tullut käymään Sepforiista, jossa hänen vastuullaan oli erään uuden julkisen rakennuksen rakennustyö, ollakseen läsnä tässä iloisessa tilaisuudessa. Jeesuksen opettaja uskoi luottavaisesti siihen, että tälle hänen valppaalle ja ahkeralle oppilaalleen avautuisi jokin huomattava elämänura, lankeaisi jokin merkittävä elämäntehtävä. Kaikesta siitä harmista huolimatta, jota tämän miehenalun epäsovinnaiset mieltymykset olivat synagogan vanhimmille aiheuttaneet, nämä olivat Jeesuksesta hyvin ylpeitä ja olivat jo ryhtyneet laatimaan suunnitelmia, jotka soisivat hänelle mahdollisuuden siirtyä Jerusalemiin jatkamaan opintojaan maineikkaissa heprealaisakatemioissa.

124:5.6

Kun Jeesus kuuli, kuinka näistä suunnitelmista aika ajoin keskusteltiin, hän kävi entistäkin varmemmaksi siitä, ettei hän koskaan menisi Jerusalemiin opiskelemaan rabbien opastuksessa. Hän ei osannut vähääkään aavistaa, että varsin pian sattuisi murhenäytelmä, joka varmistaisi kaikkien tuollaisten suunnitelmien raukeamisen, koska se pakottaisi hänet ottamaan harteilleen vastuun monijäsenisen perheen elättämisestä ja ohjaamisesta, perheen, johon kohta tulisi kuulumaan hänen viisi veljeään ja kolme sisartaan sekä hänen äitinsä ja hän itse. Jeesuksen osalle tuli laajempi ja pitkäaikaisempi kokemus tämän perheen kasvattamisesta kuin, mikä suotiin hänen isälleen Joosefille. Ja hän täytti erinomaisesti mitat, jotka hän sittemmin itselleen asetti, eli hänestä tuli viisas, kärsivällinen, ymmärtäväinen ja pystyvä opettaja ja vanhin veli tälle perheelle—hänen omalle perheelleen—, joka niin yllättäen joutui murheen valtaan ja niin odottamatta jäi vaille turvaa.


◄ 124:4
 
124:6 ►