◄ 119:0
Luku 119
119:2 ►

Kristus Mikaelin lahjoittautumiset

1. Ensimmäinen lahjoittautuminen

119:1.1

Oli juhlallinen tapaus noin miljardi vuotta sitten Salvingtonissa, kun Nebadonin universumin yhteen kokoontuneet johtajat ja päälliköt kuulivat Mikaelin ilmoittavan, että hänen vanhempi veljensä Immanuel ottaisi Nebadonin vallanohjat kohdakkoin käsiinsä siksi aikaa, kun hän olisi poissa suorittamassa muuatta tehtävää, jota ei kuitenkaan selitetty. Mitään muuta tiedonantoa ei tästä toimituksesta annettu, paitsi että Konstellaatioiden Isille kaukoviestimin lähetetyssä jäähyväissanomassa todettiin muiden ohjeiden ohessa: ”Ja täksi ajaksi jätän teidät Immanuelin hoivaan ja huomaan, sillä menen täyttämään Paratiisin-Isäni käskyä.”

119:1.2

Kaukoviestimin lähetetyn jäähyväisviestinsä lähetettyään Mikael ilmestyi Salvingtonin lähtökentälle, aivan niin kuin hän oli tehnyt monissa aikaisemmissakin tilanteissa valmistautuessaan lähtemään Uversaan tai Paratiisiin, paitsi että hän tuli nyt yksin. Hän päätti lähtölausuntonsa näillä sanoin: ”Poistun luotanne, mutta vain muutamaksi ajaksi. Tiedän, että monet teistä haluaisivat tulla mukanani, mutta sinne, minne minä menen, sinne ette te voi tulla. Sitä, mitä minä olen kohta tekevä, sitä ette te voi tehdä. Menen tekemään, mitä Paratiisin Jumaluudet tahtovat minun tekevän. Ja kun olen suorittanut tehtäväni ja hankkinut tämän kokemuksen, olen palaava omalle paikalleni teidän keskuuteenne.” Ja nämä sanat lausuttuaan Nebadonin Mikael katosi kaikkien paikalle kerääntyneiden näkyviltä, eikä hän ilmaantunut nähtäville, ennen kuin standardiajanlaskun mukaan oli kulunut kaksikymmentä vuotta. Koko Salvingtonissa vain Jumalallinen Hoivaaja ja Immanuel tiesivät, mitä oli tapahtumassa, ja Päivien Yhdistynyt uskoi salaisuutensa vain universumin toimeenpanopäällikölle, Kirkkaalle Aamutähdelle Gabrielille.

119:1.3

Kaikki Salvingtonin asukkaat samoin kuin konstellaatio- ja järjestelmäpäämajojen maailmoissa asuvat kokoontuivat kukin oman universumitietovirtojen vastaanottoasemansa tietämille toivoen saavansa jonkin sanoman Luoja-Pojan tehtävästä ja olinpaikasta. Vasta kolmantena Mikaelin lähdön jälkeisenä päivänä saatiin viesti, jolla saattoi tässä mielessä olla merkitystä. Tuona päivänä Salvingtonissa rekisteröitiin Melkisedekien sfääriltä, tuon olentoluokan Nebadonin-päämajasta, lähtenyt tiedonanto, joka yksinkertaisesti vain kirjasi seuraavan epätavallisen ja ennenkuulumattoman tapahtuman: ”Tänään puoliltapäivin tämän maailman vastaanottokentälle ilmestyi outo Melkisedek-Poika, joka ei ole yksi meistä, mutta joka on täysin olentoluokkaamme kuuluvan kaltainen. Hänen seurassaan oli yksittäinen omniafi, joka toi mukanaan Uversan antaman valtuuskirjan ja esitti Päivien Muinaisten antamat ja Salvingtonin Immanuelin vahvistamat, päälliköllemme osoitetut määräykset. Näissä esitettiin ohje ottaa tämä uusi Melkisedek-Poika omaan yhteisöömme ja osoittaa hänet palvelemaan Nebadonin Melkisedekien hätätilapalvelun piirissä. Ja näin asia onkin järjestetty; käsky on täytetty.”

119:1.4

Ja tässä on jotakuinkin kaikki, mitä Salvingtonin tallenteet Mikaelin ensimmäisestä lahjoittautumisesta kertovat. Mitään muuta ei kirjauksista ilmene kuin Urantian ajanlaskun mukaan vasta sata vuotta myöhäisemmältä ajalta, jolloin muistiin merkittiin se tosiasia, että Mikael oli palannut ja asiasta mitään ilmoittamatta ryhtynyt taas johtamaan universumin asioita. Mutta Melkisedekien maailmasta löytyy muuan outo tallenne, kertomus tämän kyseisen aikakauden hätätilajoukkoihin kuuluneen ainutlaatuisen Melkisedek-Pojan palvelusta. Tätä asiakirjaa säilytetään vaatimattomassa temppelissä, joka sijaitsee nykyisin Isä-Melkisedekin kodin etupihalla, ja asiakirja sisältää tarinan tämän tilapäisen Melkisedek-Pojan palvelusta siinä yhteydessä, kun hänelle annettiin määräys kahteenkymmeneenneljään universumin hätätilatehtävään. Ja tämä asiakirja, jonka olen vastikään taas kertaalleen lukenut, päättyy seuraaviin sanoihin:

119:1.5

”Ja tänään puoliltapäivin, ennalta mitään ilmoittamatta ja vain kolmen veljeskuntamme jäsenen ollessa tapahtumaa todistamassa, katosi tämä luokkaamme kuuluva vieraileva Poika maailmastamme niin kuin hän oli saapunutkin, vain yksinäinen omniafi seuranaan. Ja tämän kirjauksen loppuun liitetään nyt todistus siitä, että kyseinen vierailija eli Melkisedekinä, työskenteli Melkisedekinä Melkisedekin hahmossa ja suoritti uskollisesti kaikki yhteisöömme kuuluvan Hätätilapojan asemassa saamansa toimeksiannot. Kaikkien yksimielisellä suostumuksella hänestä on tullut Melkisedekien päällikkö, sillä hän on verrattomalla viisaudellaan, ylivertaisella rakkaudellaan ja ylevällä antaumuksellaan velvollisuuksiaan kohtaan ansainnut rakkautemme ja jumalointimme. Hän rakasti meitä, hän ymmärsi meitä ja hän palveli kanssamme, ja olemme iäti hänen uskollisia ja hartaita Melkisedek-tovereitaan, sillä tästä maailmassamme eläneestä muukalaisesta on nyt ikiajoiksi tullut Melkisedekin olemuksen omaava universumin hoivaaja.”

119:1.6

Ja tässä on kaikki, mitä minulla on lupa kertoa Mikaelin ensimmäisestä lahjoittautumisesta. Ymmärrämme tietenkin täysin, ettei tämä outo Melkisedek, joka miljardi vuotta sitten niin perin salaperäisesti palveli Melkisedekien seurassa, ollut kukaan muu kuin ensimmäisen lahjoittautumisensa merkeissä inkarnoitunut Mikael. Tosin arkistot eivät nimenomaisesti mainitse, että tämä ainutlaatuinen ja pystyvä Melkisedek oli Mikael, mutta yleisesti uskotaan, että se oli hän. Varsinaista mainintaa tästä tosiasiasta ei ehkä ole löydettävissäkään muualta kuin Sonaringtonin arkistoista, eivätkä tuon salaisen maailman arkistot ole meille avoinna. Inkarnoitumisen ja lahjoittautumisen mysteerit tunnetaan täysin vain tuossa jumalallisten Poikien pyhässä maailmassa. Meillä on kaikilla tietoa Mikaelien lahjoittautumisiin liittyvistä tosiasioista, mutta emme ymmärrä, miten ne pannaan toimeen. Emme tiedä, miten universumin hallitsijasta, Melkisedekien luojasta, voi näin yhtäkkiä ja salaperäisesti tulla yksi Melkisedekeistä, miten hän voi elää yhtenä heistä heidän joukossaan ja työskennellä sadan vuoden ajan Melkisedek-Poikana. Mutta niin vain tapahtui.


◄ 119:0
 
119:2 ►