◄ Luku 117
Osa 3 ▲
Luku 119 ►
Luku 118

Korkein ja Perimmäinen—ajallisuus ja avaruus

JUMALUUDEN eri olemuksista on sanottavissa, että

118:0.2

1. Isä on itsestään olemassa oleva minuus.

118:0.3

2. Poika on rinnan olemassa oleva minuus.

118:0.4

3. Henki on myötäolemassa oleva minuus.

118:0.5

4. Korkein on evolutionaaris-kokemuksellinen minuus.

118:0.6

5. Seitsenkertainen on minuuttaan jakava jumalallisuus.

118:0.7

6. Perimmäinen on transsendentaalis-kokemuksellinen minuus.

118:0.8

7. Absoluuttinen on eksistentiaalis-kokemuksellinen minuus.

118:0.9

Kun Seitsenkertainen Jumala on välttämätön kehityksen kautta tapahtuvalle Korkeimman saavuttamiselle, Korkein on samalla tavoin välttämätön lopulta tapahtuvalle Perimmäisen esiintulolle. Ja Korkeimman ja Perimmäisen kaksinainen läsnäolo on absoluuttisen alapuolella olevan ja johdannaisen Jumaluuden perusyhteenliittymä, sillä päämäärän saavuttamisen suhteen he ovat toisistaan riippuvaisina toisiaan täydentäviä. Yhdessä he ovat se kokemuksellinen silta, joka yhdistää kaiken kokonaisuniversumissa tapahtuvan luovan kasvun alkamiset ja täyttymykset.

118:0.10

Luova kasvu on loputonta, mutta alati tyydytystä tuottavaa, se on ulottuvuudeltaan loputonta, mutta sitä täplittävät vähän väliä sellaiset persoonallisuudelle tyydytystä tuottavat hetket, jotka merkitsevät taas uuden välitavoitteen saavuttamista ja jotka toimivat varsin tehokkaina alkutahteina kerättäessä voimia uusia löytöretkiä varten. Nämä vievät kosmiseen kasvuun, universumin tutkimiseen ja Jumaluuden saavuttamiseen.

118:0.11

Vaikka matematiikan maailmaa vaivaavatkin laadulliset rajoitukset, siitä huolimatta se toki tarjoaa finiittiselle mielelle käsitteellisen perustan infiniittisyyden pohdiskelemiselle. Lukuja ei koske mikään määrällinen rajoitus, ei edes siinä, minkä finiittinen mieli kykenee käsittämään. Kuvittelitpa mielessäsi miten suuren luvun hyvänsä, voit silti aina kuvitella lisääväsi siihen vielä yhden. Ja voit myös käsittää, että tätä tietä ei päästä äärettömyyteen, sillä lisäätpä tätä lukua miten monta kertaa hyvänsä, siihen on silti aina lisättävissä vielä yksi.

118:0.12

Äärettömät lukusarjat voidaan toisaalta myös laskea yhteen missä hyvänsä annetussa kohdassa, ja tämä loppusumma (oikeammin se on välisumma) tuottaa jollekulle tiettynä aikana elävälle ja tietyn statuksen omaavalle henkilölle täyden määrän iloa päämäärän saavuttamisesta. Mutta ennen pitkää tämä sama henkilö alkaa isota ja kaivata uusia ja suurempia tavoitteita, ja näitä kasvuun johtavia löytöretkiä avautuu koko ajallisuuden pituudelta ja koko ikuisuuden sykleissä aina vain uusia.

118:0.13

Jokainen toinen toistaan seuraava universumiaikakausi on kosmisen kasvun seuraavan jakson eteishuone, ja jokainen universumijakso tarjoaa kaikille edeltäville vaiheille välittömän päämäärän. Havona on itsessään ja itsestään täydellinen, mutta täydellisyyden rajoittama luomus. Havonalainen täydellisyys, joka laajenee evolutionaarisiin superuniversumeihin, hankkii itselleen kosmisen määränpään lisäksi myös vapautuksen kehitystä edeltävän olemassaolon rajoituksista.

1. Ajallisuus ja ikuisuus

118:1.1

Ihmisen suunnistautumista ajatellen on hyödyllistä hankkia kaikki mahdollinen ymmärrys siitä, mikä on Jumaluuden suhde kosmokseen. Koska absoluuttinen Jumaluus on olemukseltaan ikuista, Jumalat suhteutuvat ajallisuuteen ikuisuuden kokemuksena. Evolutionaarisissa universumeissa ikuisuus on ajallista iätijatkuvuutta—iäti jatkuva nykyhetki.

118:1.2

Kuolevaisen luodun persoonallisuus voi iäistyä sisimmässä asuvaan henkeen sillä keinoin samastumalla, että hän päättää täyttää Isän tahdon. Tällainen tahdon pyhittäminen on yhtä kuin tavoitteena olevan ikuisuusrealiteetin todellistaminen. Tämä tarkoittaa, että se, mitä luotu tavoittelee, on vakiintunut suhteessa toinen toistaan seuraavien hetkien sarjaan, eli toisin sanottuna, että toinen toistaan seuraavien hetkien sarja ei tule näkemään mitään muutosta siinä, mitä luotu tavoittelee. Asiaa ei muuta se, onko hetkiä miljoona vai miljardi. Lukumäärällä ei enää ole merkitystä sen suhteen, mitä luotu tavoittelee. Näin luodun tekemä valinta yhdessä Luojan tekemän valinnan kanssa päätyvät niiksi ikuisiksi realiteeteiksi, jotka merkitsevät koskaan päättymätöntä Jumalan hengen ja ihmisolemuksen liittoa Jumalan lasten ja heidän Paratiisin-Isänsä ikuisessa palvelemisessa.

118:1.3

Missä hyvänsä yksilöidyssä älyllisessä olennossa vallitsee suora verrannollisuus kypsyyden ja aikatietoisuudesta kertovan mittayksikön välillä. Aikayksikkönä voi olla päivä, vuosi tai jokin pitempi jakso, mutta se on väistämättä se mittapuu, jonka mukaan tiedostava minuus arvioi elämän olosuhteet ja jonka mukaan tiedostava äly mittaa ja arvioi ajallisen olemassaolon tosiasiat.

118:1.4

Kokemus, viisaus ja arvostelukyky ovat kuolevaisen kokemuksessa tapahtuvan ajan mittayksikön pitenemisen seuralaiset. Kun ihmismieli käy läpi menneisyyttä, se on tekemässä arviota menneestä kokemuksesta siinä tarkoituksessa, että sellainen olisi hyödyksi jossakin nykyisessä tilanteessa. Kun mieli kurottautuu tulevaisuuteen, se koettaa arvioida mahdollisen toiminnan vastaisen merkittävyyden. Ja kun ihmistahto on tällä tavoin ottanut laskuissaan huomioon sekä kokemuksen että viisauden, se suorittaa arvionsa ja tekee päätöksensä nykyisyydessä, ja toimintasuunnitelmasta, joka menneisyydestä ja tulevaisuudesta näin syntyi, tulee olemassa oleva.

118:1.5

Kun kehittyvä minuus on saavuttanut kypsyytensä, mennyt ja tuleva saatetaan yhteen valaisemaan sitä, mikä on nykyisyyden todellinen merkitys. Sitä mukaa kun minuus kypsyy, se kurottautuu yhä kauemmas menneisyyteen löytääkseen sieltä kokemusta, kun taas sen viisautta osoittavat ennakkoarvioinnit koettavat tunkeutua yhä syvemmälle tuntemattomaan tulevaisuuteen. Ja sitä mukaa kun käsityksiään muodostava minuus ulottaa tämän kurottautumisen yhä kauemmas sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen, arviointien tekeminen käy yhä vähemmän riippuvaiseksi hetkellisestä nykyisyydestä. Tällä keinoin päätöksenteko ja toimenpiteisiin ryhtyminen alkaa irrottautua liikkuvan nykyhetken kahleista, samalla kun se alkaa omata piirteitä, joilla on mennyt–tulevaa merkittävyyttä.

118:1.6

Sietävyyttä harjoittavat sellaiset kuolevaiset, joiden aikayksiköt ovat lyhyitä; aito kypsyys nousee todellisesta ymmärryksestä syntyneen malttavaisuuden avulla sietävyyden yläpuolelle.

118:1.7

Kypsyminen on sitä, että elää nykyisyydessä entistäkin väkevämmin, samalla kun vapautuu nykyisyyden rajoituksista. Menneeseen kokemukseen perustuvat kypsyyttä osoittavat suunnitelmat saavat alkunsa nykyisyydessä senlaatuisina, että ne ovat omiaan lisäämään tulevaisuuteen kuuluvia arvoja.

118:1.8

Kypsymättömyyttä osoittava aikayksikkö keskittää merkitysarvon nykyhetkeen tavalla, joka erottaa nykyisyyden oikeasta yhteydestään ei-nykyiseen eli mennyt–tulevaan. Kypsyyttä osoittava aikayksikkö on mitoitettu tuomaan mennyt–nykyinen–tulevan rinnakkainen yhteys sillä tavoin julki, että minuus alkaa päästä ymmärrykseen tapahtumien kokonaisuudesta, alkaa tarkastella ajallisuuden maisemaa avartuneiden näköpiirien panoraamankaltaisesta perspektiivistä, alkaa ehkä jo pitää mahdollisena sitäkin, että on olemassa aluton ja loputon ikuinen jatkuvuus, jonka osasia kutsutaan ajaksi.

118:1.9

Infiniittisyyden ja absoluuttisuuden tasoilla nykyisyyden hetki sisältää kaiken menneestä samoin kuin kaiken tulevasta. MINÄ OLEN merkitsee myös MINÄ OLIN ja MINÄ TULEN OLEMAAN. Ja tämä edustaa parasta ikuisuuden ja ikuisen käsitystämme.

118:1.10

Absoluuttisella ja ikuisella tasolla potentiaalinen todellisuus on aivan yhtä merkityksellinen kuin aktuaalinenkin todellisuus. Vain finiittisellä tasolla ja ajallisuuteen sidoksissa olevien luotujen kannalta näyttää siltä, että näiden välillä olisi suurikin ero. Jumalalle—absoluuttina—ikuisen päätöksen tehnyt ylösnousemuskuolevainen on jo Paratiisin finaliitti. Mutta ihmisessä olevan Ajatuksensuuntaajan ansiosta Universaalinen Isä ei ole tietoisuuden osalta tällä tavoin rajoittunut, vaan hän voi olla tietoinen myös jokaisesta ajallisesta kamppailusta, jota käydään luodun nousuun eläimenkaltaisuuden tasolta jumalankaltaisuuden tasolle liittyvien ongelmien kanssa, ja hän voi itse osallistua näihin kamppailuihin.

2. Omnipresenssi ja ubikviteetti

118:2.1

Jumaluuden ubikviteettiä ei pidä sekoittaa siihen, että Jumala on loppujen lopuksi läsnä kaikkialla eli on omnipresentti. Universaalisen Isän tahdon mukaista on, että Korkein, Perimmäinen ja Absoluuttinen kompensoisivat, koordinoisivat ja yhdistäisivät hänen ajallis-avaruudellisen ubikviteettinsa ja hänen ajallisuuden ja avaruuden tuolle puolen menevän omnipresenssinsä hänen ajattoman ja avaruudettoman universaalisen ja absoluuttisen läsnäolonsa kanssa. Ja teidän olisi muistettava, että vaikka Jumaluuden ubikviteetti saattaakin perin usein olla avaruuteen liittyvää, se ei silti välttämättä ole ajallisuudesta riippuvaista.

118:2.2

Kuolevaisina ja morontiaalisina taivasmatkalaisina te Seitsenkertaisen Jumalan osoittaman hoivan kautta vähitellen erotatte Jumalan yhä selvemmin. Havonan kautta löydätte Korkeimman Jumalan. Paratiisissa löydätte hänet persoonana, ja sen jälkeen te finaliitteina pyritte ennen pitkää tuntemaan hänet Perimmäisenä. Näyttäisi siltä, että sitten kun olette finaliitteja, teillä Perimmäisen saavutettuanne olisi noudatettavana vain yksi kurssi, ja tämä olisi Absoluutin tavoittelun aloittaminen. Ketään kuolevaista eivät tuolloin häiritse Jumaluusabsoluutin saavuttamiseen liittyvät epävarmuudet, kohtasihan hän korkeimmuuteen ja perimmäisyyteen johtaneiden ylösnousemusten päätteeksi Jumala Isän. Nämä finaliitit uskovat epäilemättä silloin että, vaikka he onnistuisivatkin Absoluuttisen Jumalan löytämisessä, he löytäisivät vain saman Jumalan, Paratiisin-Isän, joka tällä kertaa tuo itsensä julki yhä lähempänä infiniittisyyttä ja universaalisuutta olevilla tasoilla. Absoluuttisuudessa tapahtuva Jumalan tavoittaminen paljastaisi epäilemättä universumien Primäärisen Esi-isän samoin kuin persoonallisuuksien Lopullisen Isän.

118:2.3

Korkein Jumala ei voi olla osoitus Jumaluuden ajallis-avaruudellisesta omnipresenssistä, mutta hän on kirjaimellisesti muuan jumalallisen ubikviteetin ilmentymä. Yhtäältä Luojan hengellisen läsnäolon ja toisaalta luomistuloksena näkyvien aineellisten ilmentymien välillä on valtava valtakunta, joka edustaa ubikviteettistä esiintulemista—evolutionaarisen Jumaluuden maailmankaikkeudessa tapahtuvaa esiinnousua.

118:2.4

Jos Korkein Jumala koskaan ottaa vastatakseen ajallisuuden ja avaruuden universumien välittömästä valvonnasta, luotamme täysin siihen, että tällainen Jumaluuden johtama hallinto tulee toimimaan Perimmäisen ylivalvonnassa. Tällaisessa tapauksessa Perimmäinen Jumala alkaisi ilmetä ajallisuuden universumeille transsendentaalisena Kaikkivaltiaana (Omnipotenttina, Kaikkivoipana), joka Kaikkivaltiaan Korkeimman hallinnollisiin toimintoihin nähden harjoittaisi superajallisuuden ja avaruuden transsendenssin ylivalvontaa.

118:2.5

Kuolevaisen mieli saattaa esittää saman kysymyksen, jonka itsekin esitämme: Jos Korkeimman Jumalan kehitykseen suuruniversumin hallinnollisen toimivallan haltijaksi liittyvät Perimmäisen Jumalan yhä lukuisammat ilmentymät, niin liittyykö Perimmäisen Jumalan vastaavaan ilmaantumiseen oletetuissa ulkoavaruuden universumeissa samanlaisia Absoluuttisen Jumalan yhä laajempia julkituloja? Mutta tästä asiasta meillä ei todellakaan ole tietoa.

3. Ajallis-avaruudelliset yhteydet

118:3.1

Jumaluus kykeni vain ubikviteetin avulla yhdistämään ajallis-avaruudelliset ilmenemät finiittiseksi konseptioksi eli käsitekokonaisuudeksi, sillä aika on peräkkäisten hetkien sarja, kun avaruus taas on toisiinsa liittyvien pisteiden järjestelmä. Viime kädessähän te tajuatte ajan suorittamalla siitä analyysin ja tajuatte avaruuden suorittamalla siitä synteesin. Persoonallisuuteen sisältyvän integroivan ymmärryksen avulla te koordinoitte ja liitätte toisiinsa nämä kaksi keskenään erilaista konseptiota. Koko eläinkunnan keskuudessa vain ihmisellä on tämä ajan ja avaruuden tajuamisen kyky. Eläimellekin liikkeellä on merkitys, mutta liike osoittaa arvoa vain sellaiselle luodulle, jolla on persoonallisuuden status.

118:3.2

Elottomat olevaiset ovat ajasta riippuvaisia, mutta totuus on ajatonta. Mitä enemmän totuutta tunnet, sitä enemmän totuutta olet, sitä enemmän voit menneestä ymmärtää ja tulevasta käsittää.

118:3.3

Totuus on järkähtämätöntä—mitkään ohimenevät vaihtelut eivät siihen ikinä vaikuta, mutta koskaan se ei ole kuollutta eikä kaavamaista, vaan aina väräjävää ja mukautuvaista—säteilevän elävää. Mutta kun totuus kytketään faktaan, silloin sekä aika että avaruus sävyttävät sen merkityksiä ja toimivat sen arvojen viitekehyksinä. Tällaiset tosiasiatietoon kytketyt totuudelliset realiteetit muuttuvat käsityksiksi, ja tämän nojalla ne siirretään suhteellisten kosmisten realiteettien valtakuntaan.

118:3.4

Luojan absoluuttisen ja ikuisen totuuden kytkeminen finiittisen ja ajallisen luodun faktuaaliseen kokemukseen olevaistaa uuden ja esiin nousevan, Korkeinta olevan arvon. Käsitys Korkeimmasta on olennaisen tärkeä, jotta jumalallinen ja muuttumaton ylempi maailma saadaan sovitetuksi yhteen finiittisen ja alati muuttuvan alemman maailman kanssa.

118:3.5

Kaikista ei-absoluuttisista olevaisista avaruus tulee lähimmäksi absoluuttista. Avaruus on ilmeisesti absoluuttisen perimmäistä. Aineellisella tasolla avaruuden ymmärtämisessä kohtaamamme todellinen vaikeus johtuu siitä tosiasiasta, että kun aineelliset kappaleet ovat avaruudessa, samalla avaruuskin on näissä samaisissa aineellisissa kappaleissa. Vaikka avaruuteen kuuluu paljon sellaista, joka on absoluuttista, se ei silti merkitse, että avaruus olisi absoluuttinen.

118:3.6

Avaruudessa vallitsevien suhteiden käsittämisen kannalta saattaa olla hyödyksi, jos otaksutte, että avaruus suhteellisesti ottaen on sittenkin muuan kaikkien aineellisten kappaleiden ominaisuus. Siispä, kun kappale liikkuu avaruuden läpi, se vie mukanaan myös kaikki ominaisuutensa, myös sen avaruuden, joka on tällaisessa liikkuvassa kappaleessa ja osa sitä.

118:3.7

Aineellisella tasolla kaikki todellisuutta olevat hahmot pitävät hallussaan jotakin tilaa avaruudessa, mutta henkeä olevat hahmot ovat olemassa vain suhteessa avaruuteen; ne eivät pidä hallussaan mitään tilaa avaruudessa eivätkä syrjäytä avaruutta, eivätkä ne myöskään sisällä avaruutta. Mutta mielestämme avaruuden todellinen arvoitusten arvoitus koskee idean hahmoa. Kun astumme mielen alueelle, vastassamme on moni hämmentävä ongelma. Täyttääkö idean hahmo—idean todellisuusilmentymä—jonkin tilan avaruudessa? Emme todellisuudessa sitä tiedä, jos kohta olemmekin varmoja siitä, että idean hahmo ei sisällä avaruutta. Mutta ei osoittaisi suurtakaan varovaisuutta esittää sellainen olettamus, että aineeton on aina tilatonta.

4. Ensisijainen ja toissijainen kausaatio

118:4.1

Monet kuolevaisen ihmisen teologisista vaikeuksista ja metafyysisistä pulmakysymyksistä johtuvat siitä, että ihminen sijoittaa Jumaluuden persoonallisuuden väärään paikkaan, ja siitä, että hän näin muodoin liittää alisteiseen Jumalallisuuteen ja kehittyvään Jumaluuteen infiniittisiä ja absoluuttisia attribuutteja. Teidän ei pidä unohtaa, että vaikka olemassa toden totta on Ensimmäinen Aiheuttaja, olemassa on lisäksi koko joukko rinnakkaisia ja alisteisia aiheuttajia: sekä liitännäisiä että toisasteisia aiheuttajia.

118:4.2

Ratkaiseva ero ensimmäisten aiheuttajien ja toisten aiheuttajien välillä on siinä, että ensimmäiset aiheuttajat saavat aikaan alkuperäisiä seuraamuksia, joissa ei esiinny minkään sellaisen tekijän perintöainesta, joka juontuisi jostakin edeltävästä syysuhteesta. Toissijaiset syyt tuovat esille seurauksia, joissa poikkeuksetta esiintyy muusta ja edeltävästä syysuhteesta juontuvaa perimää.

118:4.3

Kvalifioimattomaan Absoluuttiin luontaisesti sisältyvät puhtaasti staattiset potentiaalit ovat reaktiivisia niitä Jumaluusabsoluutissa esiintyviä kausaatioita kohtaan, jotka ovat Paratiisin-Kolminaisuuden toimin aikaansaatuja. Universaalisen Absoluutin läsnä ollessa näistä kausaatiokyllästeisistä staattisista potentiaaleista tulee samalla hetkellä aktiivisia ja niiden tiettyjen transsendentaalisten toimintayksikköjen vaikutukseen reagoivia, joiden toimenpiteet johtavat näiden aktivoitujen potentiaalien statuksen muuttumiseen niin, että niistä tulee kiistämättömiä kehityksen universumimahdollisuuksia, aktuaalistuneita kasvukapasiteetteja. Juuri tällaisten kypsyneiden potentiaalien perustalta suuruniversumin luojat ja valvojat tuovat näyttämölle koskaan päättymättömän kosmisen evoluution draaman.

118:4.4

Jos eksistentiaaliset jätetään huomioon ottamatta, kausaatio on peruskokoonpanoltaan kolmiosainen. Siinä muodossa, jossa se vaikuttaa kuluvalla universumiaikakaudella, ja sikäli kuin se koskee seitsemän superuniversumin finiittistä tasoa, se on hahmotettavissa seuraavasti:

118:4.5

1. Staattisten potentiaalien aktivointi. Jumaluusabsoluutin toimenpitein tapahtuva määränpään ankkuroiminen Universaaliseen Absoluuttiin Jumaluusabsoluutin vaikuttaessa Kvalifioimattomassa Absoluutissa ja Kvalifioimattomaan Absoluuttiin ja seurauksena Paratiisin-Kolminaisuuden antamista tahdonvaraisista valtuutuksista.

118:4.6

2. Universumikapasiteettien olevaistaminen. Tässä on kysymyksessä erilaistumattomien potentiaalien muuntaminen erillisiksi ja tarkkarajaisiksi suunnitelmiksi. Tämän toimenpiteen takana on Jumaluuden Perimmäisyys ja transsendentaalisen tason moninaiset toimintayksiköt. Tällaiset toimet tapahtuvat koko kokonaisuniversumin tulevat tarpeet täydellisesti ennakolta huomioon ottaen. Nimenomaan tässä yhteydessä, jossa potentiaalit eriytyvät, Kokonaisuniversumin Arkkitehdit ovat olemassa universumien jumaluuskäsitteen varsinaisina henkilöityminä. Kokonaisuniversumikäsitteen ääriraja näyttää viime kädessä rajoittavan heidän suunnitelmiensa soveltamisalan avaruuden puitteisiin, mutta suunnitelmina ne eivät sinänsä ole muulla tavoin ajallisuudesta tai avaruudesta riippuvaisia.

118:4.7

3. Universumiaktuaalien luominen ja kehitys. Juuri sellaiseen kosmokseen toimintansa kohdistaen, joka on Jumaluuden Perimmäisyyden kapasiteettia luovan läsnäolon kyllästämä, Korkeimmat Luojat toimivat saadakseen aikaan kypsyneiden potentiaalien ajallisuudessa tapahtuvan muuttumisen kokemuksellisiksi aktuaaleiksi. Kokonaisuniversumin puitteissa kaikkea potentiaalisen reaalisuuden aktuaalistumista rajoittaa se, mikä viime kädessä on kehittymisen kapasiteetti, ja esillenousun loppuvaiheissa se on ajallis-avaruudellisesti ehdollistettua. Paratiisista lähtevät Luoja-Pojat ovat—aktuaalisesti—kosmisessa merkityksessä muuntavia luojia. Mutta tämä ei millään muotoa kumoa sitä käsitystä, joka ihmisillä on heistä luojina, sillä finiittisestä näkökulmasta katsottuna he mitä ilmeisimmin kykenevät luomaan ja he myös luovat.

5. Kaikkivoipaisuus ja mahdollisenmyötäisyys

118:5.1

Jumaluuden kaikkivoipaisuus ei merkitse, että siihen kuuluisi kyky tehdä sellaista, mikä ei ole tehtävissä. Jos pitäydytään ajallis-avaruudellisissa puitteissa ja jos pidetään lähtökohtana sitä, että kuolevaisen ymmärrys toimii älyllisenä viitekehyksenä, edes infiniittinen Jumala ei voi luoda nelikulmaisia ympyröitä eikä tuottaa pahaa, joka on luonnostaan hyvää. Jumala ei voi tehdä sellaista, mikä on ei-jumalallista. Tällainen filosofisten termien vastakkainasettelu on yhtä tyhjän kanssa ja osoittaa, ettei tällä tavoin saada mitään aikaiseksi. Mikään persoonallisuuden piirre ei voi olla yhtäaikaisesti sekä jumalallinen että ei-jumalallinen. Mahdollisenmyötäisyys on jumalallisessa vallassa luontaista. Ja tämä kaikki juontuu siitä tosiasiasta, että kaikkivoipaisuus paitsi luo olemuksellisia olevaisia, on myös kaikkien olevaisten ja olentojen olemuksen alkulähde.

118:5.2

Isä tekee alussa kaiken, mutta sitä mukaa kun ikuisuuden panoraama avautuu reaktiona Infiniittisen tahtoon ja toimeksiantoihin, käy yhä ilmeisemmäksi, että luoduista, jopa ihmisistä, on määrä tulla Jumalan työtovereita määränpään lopullisuuden todellistamisessa. Ja tämä pitää paikkansa jo lihallishahmoisen elämän aikana. Kun ihminen ja Jumala ryhtyvät kumppaneiksi, ei tähän kumppanuuteen sisältyville vastaisille mahdollisuuksille voi panna mitään rajoitetta. Kun ihminen oivaltaa, että Universaalinen Isä on hänen kumppaninsa kuljettaessa ikuisesti eteenpäin, kun hän fuusioituu sisimmässään olevaan Isän läsnäoloon, silloin hän on—hengessä—murtanut ajallisuuden kahleet ja on jo astunut vaiheisiin, jotka merkitsevät ikuista edistymistä Universaalisen Isän tavoittelussa.

118:5.3

Kuolevaisen tietoisuus etenee tosiasiasta merkitykseen ja sen jälkeen arvoon. Luojan tietoisuus etenee ajatus-arvosta sana-merkityksen kautta toiminnan tosiasiaan. Jumalan täytyy aina toimia murtautuakseen sen kvalifioimattomasta ykseydestä johtuvan umpikujan läpi, joka luonnostaan kuuluu eksistentiaaliseen infiniittisyyteen. Jumaluuden on aina tarjottava se malliuniversumi, ne täydelliset persoonallisuudet, ne alkuperäiset totuus, kauneus ja hyvyys, joita kohti kaikki jumaluuden alapuolella olevat luomukset ponnistelevat. Aina on Jumalan ensin löydettävä ihminen, jotta ihminen saattaisi myöhemmin löytää Jumalan. Aina täytyy olla olemassa Universaalinen Isä, ennen kuin ylipäätään voi olla olemassa universaalista poikautta ja siitä johtuvaa universaalista veljeyttä.

6. Kaikkivoipaisuus ja kaikentekevyys

118:6.1

Jumala on toden totta kaikkivoipa, mutta hän ei ole kaikentekevä—hän ei henkilökohtaisesti tee kaikkea, mitä tehdään. Kaikkivoipaisuuteen sisältyy Kaikkivaltiaan Korkeimman ja Korkeimman Olennon voimapotentiaali, mutta Korkeimman Jumalan tahtoperäiset teot eivät ole Infiniittisen Jumalan henkilökohtaisia tekoja.

118:6.2

Primäärisen Jumaluuden kaikentekevyyden puolesta puhuminen olisi samaa kuin oikeuksien riistäminen kutakuinkin miljoonalta Paratiisin Luoja-Pojalta, lukemattomista armeijakunnallisista erilaisiin muihin luokkiin kuuluvista myötävaikuttavista luovista avustajista puhumattakaan. Koko maailmankaikkeudessa ei ole kuin yksi aiheuttamaton Aiheuttaja. Kaikki muut aiheuttajat ovat tämän yhden Ensimmäisen Suuren Lähteen ja Keskuksen johdannaisia. Eikä tämä filosofia miltään osin tee väkivaltaa eri puolille koko valtavaa maailmankaikkeutta sirottautuneiden myriadien Jumaluuden lasten vapaatahtoisuudelle.

118:6.3

Paikallisissa puitteissa saattaa näyttää siltä, että tahto toimii aiheuttamattomana aiheuttajana, mutta siinä ilmenee kumminkin poikkeuksetta sellaisia perintötekijöitä, jotka todistavat yhteydestä ainutlaatuisiin, alkuperäisiin ja absoluuttisiin Ensimmäisiin Aiheuttajiin.

118:6.4

Kaikki tahtotoiminta on suhteellista. Alkuunpanoa ajatellen vain Isä–MINÄ OLEN omaa tahtotoiminnan lopullisuuden; absoluuttisessa merkityksessä vain Isä, Poika ja Henki tuovat esiin sellaisia tahtotoiminnan etuoikeuksia, jotka ovat riippumattomia ajallisuudesta ja joille avaruus ei aseta ehtoja. Kuolevaiselle ihmiselle on annettu vapaa tahto, kyky tehdä valintoja, ja vaikkei tällainen valitseminen olekaan absoluuttista, se on finiittisellä tasolla ja siltä osin kuin se koskee valintaa tekevän persoonallisuuden kohtaloa, kuitenkin suhteellisen lopullista.

118:6.5

Absoluuttista tasoa lukuun ottamatta tahtotoiminta kohtaa jokaisella muulla tasolla rajoituksia, jotka ovat olennainen osa tätä nimenomaista valintakykyä käyttävää persoonallisuutta. Ihminen ei voi valita sellaista, jota valittavuus ei kata. Hän ei esimerkiksi voi päättää olla jokin muu kuin ihmisolento, mutta sen sijaan hän voi päättää, että hänestä tulee jotakin enemmän kuin ihminen; hän voi päättää lähteä sille matkalle, joka merkitsee universumiylösnousemusta. Mutta hän voi tehdä näin siksi, että ihmisen tekemä valinta ja jumalallinen tahto sattuvat tällä kohdin käymään yksiin. Ja mitä poika halajaa ja Isä tahtoo, se käy varmasti toteen.

118:6.6

Kuolevaisen elämässä avautuu ja sulkeutuu yhtä mittaa polkuja, jotka edustavat toisistaan eroavaa menettelyä, ja sellaisten aikojen kuluessa, jolloin valinnanteko on mahdollista, ihmispersoonallisuus tekee jatkuvasti päätöksiä näiden monien toimintatapojen välillä. Ajallinen tahtotoiminta kytkeytyy aikaan, ja sen on odotettava ajan kulumista saadakseen tilaisuuden julkitulemiseen. Hengellinen tahtotoiminta on jo alkanut saada esimakua siitä, mitä on vapaus ajan kahleista, sillä se on päässyt osittain vapaaksi ajallisesta peräkkäisyydestä, ja tämä johtuu siitä, että hengellinen tahtotoiminta on samastumassa Jumalan tahtoon.

118:6.7

Tahtomisen, valinnan suorittamisen, täytyy pakostakin tapahtua niissä universumipuitteissa, jotka ovat aktuaalistuneet reaktiona korkeampaan ja edellä käyneeseen päätöksentekoon. Ihmistahto on alusta loppuun saakka tiukasti finiittiseen rajoittuvaa, paitsi yhden yksityiskohdan osalta: Kun ihminen haluaa löytää Jumalan ja olla hänen kaltaisensa, tällainen valinta menee finiittisyyden tuolle puolen, ja vain ikuisuus voi paljastaa, meneekö tämä valinta myös absoniittisuuden tuolle puolen.

118:6.8

Jumaluuden kaikkivoipaisuuden tiedostaminen on sitä, että tunnet olosi turvalliseksi kosmisen kansalaisen kokemuksessasi; että voit olla vakuuttunut siitä, ettei pitkällä matkalla kohti Paratiisia mikään vaara uhkaa sinua. Mutta jos tyytyy harhakäsitykseen Jumalan kaikentekevyydestä, se on samaa kuin hyväksyisi panteismin, joka on kolossaalinen erehdys.

7. Kaikentietävyys ja predestinaatio

118:7.1

Luojan tahdon ja luodun olennon tahdon toiminta suuruniversumissa vaikuttaa niissä rajoissa ja niiden mahdollisuuksien mukaisesti, jotka Mestariarkkitehdit ovat asettaneet. Tämä mainittujen enimmäisrajojen ennalta tapahtunut asettaminen ei kuitenkaan vähäisimmässäkään määrin kavenna luodun olennon tahdon suvereenisuutta näiden rajalinjojen sisäpuolella. Ei myöskään perimmäinen ennaltatietäminen, joka sallii täysin kaikenlaisen finiittisen valintojen tekemisen, kumoa finiittistä tahtotoimintaa. Kypsä ja kaukokatseinen ihminen saattaisi kyetä esittämään mitä tarkimman ennusteen siitä, mitä joku häntä nuorempi kumppani päättää, mutta tällainen ennaltatietäminen ei hiukkaakaan vähennä itse päätöksenteon vapautta ja aitoutta. Jumalat ovat viisaasti rajoittaneet kypsymättömän tahdon vaikutuspiiriä, mutta näiden tarkoin määriteltyjen rajojen sisäpuolella se on kaikesta huolimatta kiistatonta tahtoa.

118:7.2

Kaiken menneen, nykyisen ja tulevan valitsemisen suurenmoisinkaan korreloituminen ei kumoa tällaisten valintojen autenttisuutta. Se osoittaa paremminkin sitä, mihin suuntaan kosmos predestinoidusti eli ennaltamäärätysti pyrkii, ja tuntuu viittaavan ennakkotietoon siitä, ketkä tahdolliset olennot mahdollisesti päättävät ja ketkä mahdollisesti eivät päätä, että heistä tulee koko todellisuuden kokemukselliseen aktuaalistumiseen oman panoksensa antavia osasia.

118:7.3

Finiittisessä valitsemisessa ilmenevä erehtyminen on ajallisuuteen sidonnaista ja ajallisuuteen rajoittuvaa. Sellaista voi esiintyä vain ajallisuudessa ja Korkeimman Olennon kehittyvän läsnäolon puitteissa. Tällainen väärään osuva valitseminen on mahdollista ajallisuudessa, ja se tuo esille (Korkeimman keskeneräisyyden lisäksi) sen tietyn valintapuitteiston, jolla kypsymättömät luodut pitää varustaa, jotta he pääsisivät osallisiksi universumissa tapahtuvasta edistymisestä asettumalla omasta vapaasta tahdostaan yhteyteen todellisuuden kanssa.

118:7.4

Ajallisuuden ehdollistamassa avaruudessa esiintyvä synti on selkeä todiste finiittisen tahdon vapaudesta, jopa mielivallasta. Synti kuvastaa kypsymättömyyttä, joka on sokaistunut persoonallisuuden omaamasta verrattain täysivaltaisen tahdon vapaudesta persoonallisuuden ollessa samalla kykenemätön tajuamaan kosmiseen kansalaisuuteen sisältyviä korkeampia velvoitteita ja velvollisuuksia.

118:7.5

Finiittisissä toimipiireissä ilmenevä paatuneisuus tuo esille, että jokaisella Jumalaan samastumattomalla minuudella on vain ohimenevä reaalisuus. Vasta kun luodusta tulee Jumalaan samastunut, vasta sitten hänestä tulee universumeissa aidosti todellinen. Finiittinen persoonallisuus ei ole luonut itseään, mutta superuniversumin areenalla, jossa valinta tehdään, se kylläkin määrää omasta kohtalostaan.

118:7.6

Elämän vuodattaminen aineellis-energiaalisiin järjestelmiin antaa niille kyvyn säilyä, lisääntyä ja mukautua. Se, että eläville organismeille lahjoitetaan persoonallisuus, antaa niille lisäksi oikeudet määrätä itsestään, kehittää itseään ja samastaa itsensä Jumaluuden fuusiohenkeen.

118:7.7

Alipersoonalliset elävät olevaiset ovat osoitus siitä, että mieli aktivoi energia-ainetta, ensin fyysisinä valvojina ja sitten mielenauttajahenkinä. Persoonallisuuden lahja tulee Isältä, ja se antaa elävälle järjestelmälle ainutlaatuiset valintaoikeudet. Mutta jos persoonallisuudella on oikeus käyttää tahdonvaraista todellisuuteen samastumisen valinnanvapautta ja jos tämä valinnanvapaus on todellista ja esteetöntä, siinä tapauksessa täytyy kehittyvällä persoonallisuudella olla toisena mahdollisena vaihtoehtona myös se, että hänestä tulee itsensä sekasortoon saattava, itsensä hajottava ja itsensä tuhoava. Kosmisen itsetuhon mahdollisuus ei ole vältettävissä, mikäli kehittyvän persoonallisuuden on määrä finiittisen tahdon käyttämisen osalta olla aidolla tavalla vapaa.

118:7.8

Persoonallisuuden valinnanvapauden puitteiden kaventamisesta on olemassaolon alemmilla tasoilla kautta linjan siis seurauksena turvallisuuden lisääntymistä. Valinnasta tulee yhä vapaampaa sitä mukaa, kun universumeja noustaan yhä korkeammalle; valinnanvapaus lähestyy lopulta jumalallista vapautta, kun ylösnousemuspersoonallisuus yltää statuksen jumalallisuuteen, universumin tarkoitusperille pyhittäytymisen korkeimmuuteen, kosmisen viisauden saavuttamisen täyteyteen ja siihen, että luotu samastuu lopullisesti Jumalan tahtoon ja tapaan, jolla Jumala menettelee.

8. Valvonta ja ylivalvonta

118:8.1

Ajallis-avaruudellisissa luomistuloksissa vapaan tahdon ympärille on pystytetty pidäkkeitä ja rajoituksia. Aineellisen elämän evoluutio on aluksi mekaanista, sitten mielen aktivoimaa, ja siitä saattaa (sen jälkeen kun persoonallisuus on lahjoitettu) tulla hengen ohjaamaa. Elämänkantajien suorittamiin alkuperäisiin fyysisen elämän juurrutuksiin sisältyvät potentiaalit määräävät asuttujen maailmojen orgaanisen evoluution fyysiset puitteet.

118:8.2

Kuolevainen ihminen on kone, elävä mekanismi. Hänen juurensa ovat ehdottomasti energian fyysisessä maailmassa. Monet ihmisen reaktioista ovat luonteeltaan mekaanisia, elämässä on paljon konemaista. Mutta ihminen, mekanismi, on paljon enemmän kuin kone, sillä hänet on varustettu mielellä ja hänen sisimmässään asuu henki. Ja vaikkei hän koskaan koko aineellisen elämänsä aikana voikaan vapautua olemassaoloonsa kuuluvasta kemiallisesta ja sähköisestä mekaniikasta, hän voi silti oppia yhä paremmin alistamaan tämän fyysisen elämänkoneiston kokemuksen mukanaan tuoman ohjaavan viisauden valtaan sillä, että hän pyhittää ihmismielen sisimmässään asuvan Ajatuksensuuntaajan antamien hengellisten kehotusten täytäntöönpanemiseen.

118:8.3

Henki vapauttaa tahdon toiminnan, ja mekanismi rajoittaa sitä. Epätäydellinen valitseminen, jota mekanismi ei valvo ja joka ei ole samastunut henkeen, on vaarallista ja ailahtelevaa. Mekaniikan herruus takaa edistymisen kustannuksella vakauden, liittoutuminen hengen kanssa vapahtaa valitsemisen fyysiseltä tasolta, ja samalla se varmistaa sen jumalallisen vakauden, jonka saavat aikaan entisestään lisääntynyt universumiymmärrys ja entistä laajempi kosminen käsittäminen.

118:8.4

Luotua uhkaava suuri vaara on siinä, ettei hän elämänmekanismin kahleista vapautuessaan korvaakaan tätä vakauden menettämistä sillä, että hän rakentaa harmonisen yhteistyösuhteen hengen kanssa. Kun luodun valintojen tekeminen on jo jotakuinkin vapautunutta mekaanisesta vakaudesta, se saattaa pyrkiä entistä pitemmälle menevään itsensä vapauttamiseen erillään laajemmasta henkeen samastumisesta.

118:8.5

Biologisen evoluution periaate kaikkineen tekee mahdottomaksi sellaisen, että alkukantainen ihminen ilmaantuisi asuttuihin maailmoihin kovinkaan suurella itsehillinnällä varustettuna. Niinpä sama luomissuunnitelma, joka asetti tavoitteeksi evoluution, huolehtii myös siitä, että vaikuttamassa ovat sellaiset ulkoiset pidäkkeet kuin aika ja avaruus, nälkä ja pelko, jotka rajoittavat tehokkaasti sitä, miten laajat mahdollisuudet tällaisilla sivistymättömillä luoduilla on hengellisen tason alapuolella tapahtuvaan valintojen tekemiseen. Sitä mukaa kun ihmismieli selviää menestyksellisesti yhä vaikeammista esteistä, tämä luomissuunnitelma on huolehtinut myös siitä, että vähä vähältä kertyy koko ihmissukukunnalle yhteinen, vaivalla kerätyn kokemuksellisen viisauden perintö; se on toisin sanoen huolehtinut siitä, että hupenevien ulkoisten pidäkkeiden ja runsastuvien sisäisten pidäkkeiden välillä on säilynyt tasapaino.

118:8.6

Evoluution, ihmisen kulttuurisen edistymisen, hitaus on todistuksena sen jarrun—aineellisen vitkaisuuden—tehokkuudesta, joka vaikuttaa varsin tehokkaasti hidastaakseen vaarallisia etenemisnopeuksia. Tällä tavoin aika jo sinänsä vaimentaa ja hajottaa laajemmalle alalle ne muutoin tappavat seuraukset, jotka johtuvat liian varhain tapahtuvasta irtautumisesta ihmisen toimintaa välittömimmin saartavista esteistä. Sillä kun kulttuuri edistyy ylinopeudella, kun aineellinen edistyminen karkaa palvonta–viisauden kehityksen edelle, silloin sivilisaatio kantaa taantumisen siemeniä. Ja ellei tällaisia ihmisyhteisöjä pikaisesti tueta kokemuksellista viisautta lisäämällä, ne vajoavat alas korkeilta, mutta ennenaikaisesti saavuttamiltaan tasoilta, ja viisauden alalla koittava ”pimeän keskiajan” interregnum tulee olemaan todisteena vääjäämättömästä tasapainottomuuden restauraatiosta vapautumisen ja itsehillinnän välillä.

118:8.7

Caligastian syntinä oli se, että hän sivuutti aikatekijän, joka säätelee asteittain etenevää ihmisen vapauttamista; se, että hän perusteettomasti hävitti hillitsevät esteet, joita noiden aikojen kuolevaismielet eivät vielä olleet kokemuksellisesti ylittäneet.

118:8.8

Sellainen mieli, joka kykenee saamaan aikaan ajan ja avaruuden osittaisen lyhenemisen, osoittaa tällä nimenomaisella teolla omaavansa ne viisauden siemenet, jotka voivat toimia tehokkaasti, ilman että pidäke-esteen ylittäminen olisi välttämätöntä.

118:8.9

Lucifer pyrki samalla tavoin murtamaan aikatekijän, joka toimii paikallisjärjestelmässä tiettyjen vapauksien ennenaikaisen saavuttamisen pidäkkeenä. Valoon ja elämään asettunut paikallisjärjestelmä on kokemuksen tietä yltänyt niihin näkökantoihin ja oivalluksiin, jotka antavat mahdollisuuden käyttää monia kyseisen toimipiirin vakiintumista edeltävinä aikoina hajottavina ja tuhoisina tuntuvia menetelmiä.

118:8.10

Kun ihminen karistaa yltään pelon kahleet, kun hän koneillaan kytkee mantereet ja valtameret toisiinsa, kun hän historiankirjoituksellaan kytkee sukupolvet ja vuosisadat toisiinsa, hänen on pantava jokaisen ylitetyn pidäkkeen sijalle uusi ja vapaaehtoisesti omaksuttu pidäke, joka on laajenevan ihmisviisauden asettamien moraalisääntöjen mukainen. Nämä ihmisen itselleen asettamat pidäkkeet ovat kaikkien ihmisperäiseen sivilisaatioon vaikuttavien tekijöiden—oikeuskäsitysten ja veljeysihanteiden—joukossa samalla kertaa sekä kaikkein voimallisimmat että kaikkein heiveröisimmät. Ihminen tekee itsestään jopa kelvollisen kantamaan häntä hillitsevän armeliaisuuden vaatteita uskaltaessaan rakastaa kanssaihmisiään, samalla kun hän pääsee hengellisen veljeyden alkutaipaleelle päättäessään osoittaa näille sellaista kohtelua, jollaista hän toivoisi itsekin kohtaavansa, ellei peräti sellaista kohtelua, jollaista Jumala hänen käsityksensä mukaan näille osoittaisi.

118:8.11

Automaattinen universumireaktio on vakaa, ja jossakin muodossa se on kosmoksessa jatkuvaa. Persoonallisuus, joka tuntee Jumalaa ja haluaa tehdä hänen tahtonsa, persoonallisuus, jolla on henkiymmärrystä, on jumalallisesti vakaa ja ikuisesti olemassa oleva. Ihmisen universumissa suorittama suuri löytöretki on siinä, että hänen kuolevaismielensä siirtyy mekaanista staattisuutta merkitsevästä vakaudesta hengellisen dynaamisuuden jumalallisuuteen. Ja tämän muodonmuutoksen hän saa aikaan niiden omien persoonallisuuspäätöstensä voimalla ja lujuudella, jotka jokaisessa elämäntilanteessa julistavat: ”Minun tahtoni on, että Sinun tahtosi tapahtuu.”

9. Maailmankaikkeuden mekanismit

118:9.1

Aika ja avaruus ovat muuan yhden kokonaisuuden muodostava kokonaisuniversumin mekanismi. Ne ovat ne välineet, joiden avulla käy mahdolliseksi finiittisten luotujen olla kosmoksessa rinnan Infiniittisen kanssa. Finiittiset luodut pidetään ajan ja avaruuden avulla tehokkaasti erillään absoluuttisesta tasosta. Mutta nämä eristeet, joiden puuttuessa yksikään kuolevainen ei voisi olla olemassa, vaikuttavat finiittisen toiminnan vaikutuspiiriä välittömästi rajoittaen. Ilman niitä ei yksikään luotu voisi toimia, mutta jokaisen luodun tekoja niillä ehdottomasti rajoitetaan.

118:9.2

Korkeampien mielellisten olentojen tuottamat mekanismit toimivat vapauttaakseen luovat lähteensä, mutta jossakin määrin ne poikkeuksetta rajoittavat kaikkien alistussuhteessa olevien älyllisten olentojen toimintaa. Universumeissa eläville luoduille tämä rajoitus paljastuu universumien mekanismina. Ihmisellä ei ole kahlitsematonta vapaata tahtoa, vaan hänen valinnanvapaudellaan on omat rajansa, mutta tämän vapaan valintaoikeuden kattamalla alueella hänen tahtonsa on verrattain suvereeni.

118:9.3

Kuolevaispersoonallisuuden elämänmekanismi, ihmisruumis, on kuolevaisen tason yläpuolelta olevan luomissuunnitelman tuote. Niinpä ihminen itse ei voikaan sitä koskaan täydelleen hallita. Vasta kun taivaaseen nouseva ihminen yhdessä fuusioituneen Suuntaajan kanssa itse luo persoonallisuuden julkituomiseen tarvittavan mekanismin, vasta sen hän saa täydellisesti hallintaansa.

118:9.4

Suuruniversumi on mekanismia siinä kuin organismiakin, se on mekaaninen ja elävä—Korkeimman Mielen aktivoima elävä mekanismi, joka koordinoituu Korkeimman Hengen kanssa ja saavuttaa julkitulonsa Korkeimpana Olentona laajinta mahdollista voiman ja persoonallisuuden yhdistymistä edustavilla tasoilla. Mutta finiittisen luomistuloksen mekanismin kiistäminen on samaa kuin tosiasian kiistäminen ja todellisuuden huomiotta jättäminen.

118:9.5

Mieli on saanut aikaan mekanismit: luova mieli, joka vaikuttaa kosmisiin potentiaaleihin ja kosmisissa potentiaaleissa. Luojan ajattelu on kiteyttänyt mekanismit tiettyä tarkoitusta varten, ja iäti ne toimivat uskollisina sille tahtoperäiselle konseptiolle, josta ne ovat lähtöisin. Mutta jokaisen mekanismin olemassaolon tarkoitus kätkeytyy sen alkuperään, ei sen toimintaan.

118:9.6

Näistä mekanismeista ei tulisi ajatella niin, että ne rajoittavat Jumaluuden toimintaa; mieluumminkin on totta, että Jumaluus näiden nimenomaisten mekaniikkojen muodossa on vienyt päätökseen ikuisen julkitulon yhden vaiheen. Universumien perusmekanismit ovat ilmaantuneet olemassaolon piiriin reaktiona Ensimmäisen Lähteen ja Keskuksen absoluuttiseen tahtoon. Siksi ne ikuisesti toimivatkin täydellisessä sopusoinnussa Infiniittisen laatiman suunnitelman kanssa. Ne ovat toden totta juuri tuon suunnitelman mukaisia ei-tahdollisia hahmoja.

118:9.7

Ymmärrämme jotakin siitä, miten Paratiisin mekanismi korreloituu Iankaikkisen Pojan persoonallisuuteen; kysymyksessähän on Myötätoimijan funktio. Ja meillä on teorioita, jotka koskevat Universaalisen Absoluutin toimintoja suhteessa Kvalifioimattoman Absoluutin teoreettisiin mekanismeihin ja Jumaluusabsoluutin potentiaaliseen persoonaan. Mutta kehittyvien Korkeimman Jumaluuden ja Perimmäisen Jumaluuden osalta panemme merkille, että tiettyjä persoonattomia vaiheita tosiasiallisesti yhdistetään tahdollisiin vastapuoliinsa, ja näin on kehittymässä uusi suhde hahmon ja persoonan välille.

118:9.8

Menneisyyden ikuisuudessa Isä ja Poika muodostivat liiton siinä ykseydessä, jonka julkitulo oli Ääretön Henki. Jos tulevaisuuden ikuisuudessa sattuisi niin, että paikallisuniversumien Luoja-Pojat ja Luovat Henget pääsevät luovaan liittoon ulkoavaruuden maailmoissa, mitä loisikaan heidän ykseytensä heidän jumalallisen olemuksensa yhteisilmentymäksi? On hyvinkin mahdollista, että saamme nähdä tähän saakka vielä paljastumattoman ilmentymän Perimmäisestä Jumaluudesta: hallintoasiain ylihoitajan uuden olentotyypin. Tällaisissa olennoissa ilmenisi ainutlaatuisia persoonallisuudelle kuuluvia ominaisuuksia, sillä heissähän yhdistyvät persoonallisen Luojan, persoonattoman Luovan Hengen ja kuolevaisluodun kokemus sekä Jumalallisen Hoivaajan asteittain etenevä personoituminen. Nämä olennot voisivat olla perimmäisiä sikäli, että he liittyisivät persoonalliseen ja persoonattomaan todellisuuteen, samalla kun heissä yhdistyisivät Luojan ja luodun kokemukset. Ovatpa näiden otaksuttujen ulkoavaruuden luomusten toimivien kolminaisuuksien kolmansille persoonille kuuluvat attribuutit mitä hyvänsä, he joka tapauksessa ylläpitävät Luoja-Isiinsä ja Luoviin Äiteihinsä jossakin määrin samanlaista suhdetta kuin Äärettömällä on Universaaliseen Isään ja Iankaikkiseen Poikaan.

118:9.9

Korkein Jumala on kaiken universumikokemuksen personoituma, koko finiittisen evoluution kohdentuma, koko luotujen olentojen todellisuuden maksimaatio, kosmisen viisauden täyttymys, ajallisuuden galakseihin sisältyvien harmonisten kauneusarvojen henkilöitymä, kosmisia mielimerkityksiä edustava totuus, korkeimpia henkiarvoja edustava hyvyys. Ja Korkein Jumala tulee ikuisessa tulevaisuudessa syntesoimaan nämä moninaiset finiittiset erilaisuudet yhdeksi kokemuksellisesti merkitseväksi kokonaisuudeksi, samaan tapaan kuin ne nyt ovat absoluuttisilla tasoilla Paratiisin-Kolminaisuudessa eksistentiaalisesti yhdistyneitä.

10. Kaitselmustoiminnot

118:10.1

Kaitselmus ei tarkoita, että Jumala olisi päättänyt kaiken puolestamme ja etukäteen. Jumala rakastaa meitä aivan liian paljon niin tehdäkseen, sillä sellainen olisi silkkaa kosmista tyranniaa. Ei ole epäilystäkään siitä, että ihmisellä on verrattain esteetön valta tehdä valintoja. Jumalallinen rakkaus ei myöskään ole sellaista lyhytnäköistä hempeilyä, joka lellittelisi ja hemmottelisi ihmislapsia.

118:10.2

Isä, Poika ja Henki—Kolminaisuutena—eivät ole Kaikkivaltias Korkein, mutta Kaikkivaltiaan korkeimmuus ei voi koskaan tulla julki ilman heitä. Kaikkivaltiaan kasvu keskittyy aktuaalisuuden Absoluutteihin ja perustuu potentiaalisuuden Absoluutteihin. Mutta Kaikkivaltiaan Korkeimman toiminnot suhteutuvat Paratiisin-Kolminaisuuden toimintoihin.

118:10.3

Tuntuisi siltä, että universumiaktiviteetin kaikki osa-alueet ovat Korkeimmassa Olennossa tämän kokemuksellisen Jumaluuden persoonallisuuden toimesta osittain jälleenyhdistymässä. Niinpä kun haluamme suhtautua Kolminaisuuteen ikään kuin se olisi yksi Jumala, ja jos rajoitamme tämän käsitystavan tällä haavaa tunnettuun ja organisoituun suuruniversumiin, teemme sen havainnon, että kehittyvä Korkein Olento on osittainen kuvastuma Paratiisin-Kolminaisuudesta. Ja lisäksi huomaamme, että tämä Korkein Jumaluus on kehittymässä suuruniversumin finiittistä ainetta, mieltä ja henkeä edustavaksi persoonallisuussynteesiksi.

118:10.4

Jumalilla on attribuutteja, mutta Kolminaisuudella on toimintoja, ja Kolminaisuuden tavoin kaitselmuskin on toiminto, universumien universumiin kohdistuvan muun kuin persoonallisen ylivalvonnan yhdistelmä, joka ulottuu Kaikkivaltiaan voimassa syntesoituvan Seitsenkertaisen evolutionaarisilta tasoilta Jumaluuden Perimmäisyyden transsendentaalisten maailmojen kautta edelleen ylöspäin.

118:10.5

Jumala rakastaa jokaista luotua niin kuin lasta, ja tämä rakkaus lepää jokaisen luodun yllä kautta kaiken ajallisuuden ja ikuisuuden. Kaitselmus toimii suhteessa kokonaisuuteen ja on tekemisissä jokaisen luodun olennon toiminnan kanssa siinä määrin kuin tämä toiminta liittyy kokonaisuuteen. Kaitselmuksellinen asioihin puuttuminen kenenkä hyvänsä olennon kohdalla osoittaa tuon olennon toiminnan olevan jonkin kokonaisuuden evolutionaarisen kasvun kannalta tärkeää. Tällainen kokonaisuus saattaa olla kokonainen rotu, kokonainen kansakunta, kokonainen planeetta tai jopa jokin korkeampi kokonaisuus. Luodun olennon toiminnan tärkeys juuri on se, joka aiheuttaa kaitselmuksellisen asioihin puuttumisen, ei suinkaan se, miten tärkeä luotu on persoonana.

118:10.6

Isä voi siitä huolimatta persoonana milloin tahansa puuttua isällisellä kädellä kosmisten tapahtumien virtaan täysin Jumalan tahdon mukaisesti ja sopusoinnussa Jumalan viisauden kanssa ja niin kuin Jumalan tuntema rakkaus antaa aihetta.

118:10.7

Mutta se, mitä ihminen kutsuu kaitselmukseksi tai sallimukseksi, on aivan liian usein hänen oman mielikuvituksensa tuote, satunnaisten olosuhteiden onnekas yhteensattuminen. Universumiolemassaolon finiittisessä valtakunnassa vaikuttaa kuitenkin todellinen ja esiin nouseva kaitselmus: avaruuden energioiden, ajallisuuden liikkeiden, älyllisten ajatusten, luonnetta osoittavien ihanteiden, hengellisistä olemuksista kumpuavien toiveiden ja kehittyvien persoonallisuuksien tavoitteellisten tahtoperäisten tekojen eittämätön ja aktuaalistuva korreloituminen. Aineellisissa maailmoissa vallitsevat olosuhteet saavuttavat lopullisen finiittisen integroitumisen Korkeimman ja Perimmäisen toisiinsa limittyvissä läsnäoloissa.

118:10.8

Sitä mukaa kun suuruniversumin mekanismit ovat täydellistyneet niin pitkälle, että ne ovat mielen harjoittaman ylivalvonnan kautta saavuttaneet lopullisen täsmällisyytensä, ja sitä mukaa kun luotujen mieli nousee täydellisyyteen viedyn henkeenintegroitumisen kautta jumalallisuuden saavuttamista merkitsevään täydellisyyteen ja kun Korkein tämän seurauksena nousee esiin kaikkien näiden universumi-ilmiöiden aktuaalisena yhdistäjänä, kaitselmus käy yhä selvemmin havaittavaksi.

118:10.9

Jotkin evolutionaarisissa maailmoissa aika ajoin esiintyvistä hämmästyttävän onnekkaista olosuhteista saattavat johtua vähin erin esiin nousevasta Korkeimman läsnäolosta, esimakuna hänen tulevista universumitoiminnoistaan. Suurin osa siitä, mitä kuolevainen mielellään kutsuu kaitselmuksesta johtuvaksi, ei sitä ole. Se, että häneltä puuttuu kaukokatseinen näkemys elämän olosuhteiden oikeista merkityksistä, haittaa suuresti hänen arviotaan tällaisista asioista. Suuri osa siitä, mitä kuolevainen mielellään kutsuu hyväksi onneksi, saattaa todellisuudessa ollakin huonoa onnea. Se, että onni hymyilee, ja ihmiselle koituu ansaitsematonta joutoaikaa ja varallisuutta, jonka hyväksi ei ole tarvinnut ponnistella, saattaakin osoittautua ihmistä koettelevista kärsimyksistä suurimmaksi. Nurjan kohtalon näennäinen julmuus sen kasatessa koettelemuksia jonkun kärsivän kuolevaisen päälle saattaa todellisuudessa olla se karkaiseva tuli, joka vähitellen muuntaa pehmeän raudan kaltaisen kypsymättömän persoonallisuuden karkaistun teräksen kaltaiseksi todelliseksi luonteenlujuudeksi.

118:10.10

Kehittyvissä universumeissa vaikuttaa kyllä kaitselmus, ja luodut voivat päästä siitä perille täsmälleen siinä määrin kuin heissä on kehittynyt kykyä kehittyvien universumien tarkoituksen käsittämiseen. Täysimääräinen universumitarkoitusten havaitsemisen kyky on yhtä kuin luodun evolutionaarinen täysimittaistuminen, ja se on ilmaistavissa myös toisin sanomalla, että kysymys on Korkeimman saavuttamisesta keskeneräisten universumien nykyisen tilan tarjoamissa rajoissa.

118:10.11

Isän osoittama rakkaus toimii suoraan yksilön sydämessä—kaikkien muiden yksilöiden vaikutuksista ja vastavaikutuksista riippumattomana. Suhde on persoonallinen—ihminen ja Jumala. Jumaluuden persoonaton läsnäolo (Kaikkivaltias Korkein ja Paratiisin-Kolminaisuus) osoittaa huomiota, joka kohdistuu kokonaisuuteen, ei osaan. Korkeimmuuden ylivalvontana ilmenevä kaitselmus käy sitä ilmeisemmäksi mitä pitemmälle maailmankaikkeuden toinen toistaan seuraavat osat etenevät finiittisten päämäärien saavuttamisessa. Sitä mukaa kun järjestelmät, konstellaatiot, universumit ja superuniversumit asettuvat valoon ja elämään, Korkein tulee yhä enemmän esille kaiken tapahtumassa olevan mielekkäänä korreloijana, samalla kun Perimmäinen nousee vähitellen esille kaiken olevaisen transsendentaalisena yhdistäjänä.

118:10.12

Aineellisuuden piiriin kuuluvat luonnolliset tapahtumat näyttävät evolutionaarisen maailman alkuvaiheissa useinkin olevan sovittamattomassa ristiriidassa. Siinä, mitä kehittyvässä maailmassa tapahtuu, on paljon sellaista, jota kuolevaisen ihmisen on kohtalaisen vaikea ymmärtää—luonnonlaki on perin usein ilmeisen julma, sydämetön ja piittaamaton kaikkea sitä kohtaan, mikä ihmiskäsityksen mukaan on totta, kaunista ja hyvää. Mutta kun ihmiskunta edistyy planetaarisessa kehityksessään, havaitsemme tämän katsantokannan muuttuvan seuraavien tekijöiden vaikutuksesta:

118:10.13

1. Ihmisen näköpiirin laajeneminen—hän ymmärtää jatkuvasti yhä enemmän maailmaa, jossa hän elää. Hänen kykynsä ajallisuuden aineellisten faktojen, ajattelun tuottamien merkityksellisten ideoiden ja hengellisen ymmärryksen tuottamien arvokkaiden ihanteiden käsittämiseen laajenee. Niin kauan kuin ihmiset mittaavat vain mittatikulla, joka edustaa fyysisluontoisia olevaisia, heillä ei ole toivoakaan koskaan löytää ajallisuudesta ja avaruudesta ykseyttä.

118:10.14

2. Ihmisen harjoittaman valvonnan laajeneminen—asteittain tapahtuva tietämyksen karttuminen aineellisen maailman laeista, hengellisen olemassaolon tarkoituksista ja näiden kahden todellisuuden filosofisen koordinoinnin mahdollisuuksista. Villi-ihminen oli luonnonvoimien hyökkäysten edessä avuton; omien sisäisten pelkojensa julman herruuden edessä hän mateli kuin orja. Puolittain sivistynyt ihminen alkaa jo availla luonnonmaailmoihin kätkeytyvien salaisuuksien aarreaitan lukkoja, ja hänen tieteensä alkaa hitaasti mutta tehokkaasti hävittää hänen taikauskoisia käsityksiään tarjotessaan uuden ja entistä laajemman tosiasiapohjaisen perustan filosofisten merkitysten ja aidon hengellisen kokemuksen sisältämien arvojen käsittämiseen. Sivistynyt ihminen saa planeettansa fyysiset vahvuudet jonakin päivänä koko lailla hallintaansa; hänen sydämessään olevaa Jumalan rakkautta vuodatetaan tehokkaasti kanssaihmisiä kohtaan tunnetun rakkauden muodossa, samalla kun ihmisolemassaoloon sisältyvät arvot alkavat lähestyä kuolevaisen olennon kapasiteetin äärirajoja.

118:10.15

3. Ihmisen integroituminen universumiin—ihmisen omaaman ymmärryksen lisääntyminen, mihin vielä liittyy ihmisen kokemuksellisten saavutusten runsastuminen, saattaa hänet läheisempään harmoniaan Korkeimmuuden yhdistävien läsnäolojen—Paratiisin-Kolminaisuuden ja Korkeimman Olennon—kanssa. Ja tämä juuri pitää huolen siitä, että Korkein on täysivaltainen maailmoissa, jotka jo kauan sitten ovat asettuneet valoon ja elämään. Tällaiset pitkälle ehtineet planeetat ovat toden totta kuin harmonisia runoelmia, kuin kuvia siitä saavutetun hyvyyden kauneudesta, johon on päästy kosmista totuutta tavoittelemalla. Ja jos jotakin tällaista voi tapahtua jo planeetalle, jotakin paljon suurenmoisempaa voi silloin tapahtua järjestelmälle ja suuruniversumin laajemmille yksiköille, sitten kun nekin saavuttavat vakiintuneisuuden, joka kertoo finiittisen kasvun potentiaalien ehtymisestä.

118:10.16

Tämänlaatuisella edistyneellä planeetalla kaitselmuksesta on tullut aktualiteetti, elämän olosuhteet ovat korreloituneita, mutta tämä ei johdu pelkästään siitä, että ihminen on päässyt oman maailmansa aineellisten ongelmien herraksi, vaan se johtuu myös siitä, että hän on ruvennut elämään sen mukaisesti, mikä on universumeissa vallitseva suuntaus; hän kulkee Korkeimmuuden tietä kohti Universaalisen Isän saavuttamista.

118:10.17

Jumalan valtakunta on ihmisten sydämessä, ja kun tästä valtakunnasta tulee maailman jokaisen yksilön sydämessä aktuaalinen, silloin Jumalan hallitusvallasta on tullut tuolla planeetalla aktuaalista. Ja kysymys on silloin siitä, että Korkeimman Olennon suvereenisuus on saavutettu.

118:10.18

Jotta ihminen käsittäisi, mitä kaitselmus ajallisuudessa on, hänen on vietävä päätökseen täydellisyyden saavuttamistehtävänsä. Mutta ihminen voi jo nyt tuntea esimakua tästä kaitselmuksesta—sen ikuisuusmerkityksessä—pohtiessaan sitä maailmankaikkeuden tosiasiaa, että kaikki olevaiset, olivatpa ne hyviä tai pahoja, antavat oman panoksensa siihen, että Jumalaa tuntevat kuolevaiset edistyvät kaikkien Isän tavoittelemisessaan.

118:10.19

Kaitselmus käy yhä selvemmin havaittavaksi, kun ihmiset kurottautuvat ylöspäin aineellisuudesta hengellisyyteen. Täysimittaistuneen hengellisen ymmärryksen saavuttaminen antaa ylös nousevalle persoonallisuudelle kyvyn nähdä harmoniaa siinä, missä vielä äsken vallitsi kaaos. Jo morontian mota merkitsee todellista edistymistä tähän suuntaan.

118:10.20

Kaitselmus on osaltaan sitä ylivalvontaa, jota keskeneräisissä universumeissa julkitullut keskeneräinen Korkein harjoittaa, ja siksi sen on aina oltava:

118:10.21

1. Osittaista—Korkeimman Olennon aktuaalistumisen keskeneräisyyden vuoksi, ja

118:10.22

2. Ennalta arvaamatonta—mikä johtuu luotujen asennoitumisessa ilmenevistä häilyväisyyksistä, se kun vaihtelee aina tasolta toiselle ja aiheuttaa niin ollen vastaavalla tavalla vaihtelevalta näyttävää reagoimista Korkeimmassa.

118:10.23

Kun ihmiset rukoilevat kaitselmuksellista puuttumista elämän olosuhteisiin, monet kerrat heidän rukoukseensa on vastauksena heidän omien asenteidensa muuttuminen elämää kohtaan. Mutta kaitselmus ei ole oikullista, eikä se liioin ole fantasiaa eikä magiaa. Se on finiittisten universumien mahtavan hallitsijan hidasta ja varmaa esiintuloa, hallitsijan, jonka majesteettisen läsnäolon kehittyvät luodut silloin tällöin panevat merkille universumia eteenpäin kulkiessaan. Kaitselmus on avaruuden galaksien ja ajallisuuden persoonallisuuksien vakaata ja varmaa marssia kohti niitä ikuisia päämääriä, jotka aluksi ovat Korkeimmassa, sitten Perimmäisessä ja kenties Absoluuttisessa. Ja uskomme, että infiniittisyydessä vaikuttaa sama kaitselmus, ja tämä on Paratiisin-Kolminaisuuden tahto, sen toiminnat ja sen tarkoitus, jotka näin esittävät perustelut sille, miksi on olemassa universumeista universumien perään koostuva kosminen panoraama.

118:10.24

[Toimittamisesta huolehti muuan Urantialla tilapäisesti oleskeleva Voimallinen Sanansaattaja.]


◄ Luku 117
Ylös
Luku 119 ►
Urantia-kirja

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.