◄ 117:6
Luku 117
118:0 ►

Korkein Jumala

7. Korkeimman tulevaisuus

117:7.1

Kaikkien finiittisten potentiaalien täysimääräinen todellistuminen on samaa kuin kaiken evolutionaarisen kokemuksen todellistumisen täyttymys. Tällainen tilanne johtaa siihen, että Korkein ilmaantuu lopullisesti universumeissa vaikuttavaksi kaikkivaltiaaksi Jumaluuden läsnäoloksi. Uskomme, että Korkein tulee tässä kehityksen vaiheessa olemaan yhtä lailla erilliseksi personoitunut kuin Iankaikkinen Poika, yhtä konkreettisesti voimalla varustettu kuin Paratiisin Saari, yhtä täysimääräisesti yhdistynyt kuin Myötätoimija, ja kaikki tämä ilmenee Korkeimmuuden finiittisten mahdollisuuksien asettamissa rajoissa nykyisen universumiaikakauden saavuttaessa lakipisteensä.

117:7.2

Vaikka tämä onkin kaikin puolin asianmukainen käsitys Korkeimman tulevaisuudesta, haluaisimme silti kiinnittää huomiota tiettyihin tämän käsityksen sisältämiin ongelmiin:

117:7.3

1. Korkeimman Kvalifioimattomien Valvojien jumalallistaminen olisi tuskin missään vaiheessa mahdollista ennen hänen kehityksensä täyttymystä, ja silti nämä samat valvojat harjoittavat tietyin varauksin jo nyt sellaista hallitsijanvaltaa valoon ja elämään asettuneiden universumien suhteen, joka on ominaista korkeimmuudelle.

117:7.4

2. Korkeimman olisi tuskin mahdollista toimia Perimmäisessä Kolminaisuudessa, ennen kuin hän on saavuttanut universumistatuksen täysimääräisen aktuaalisuuden, ja kuitenkin Perimmäinen Kolminaisuus ilmenee kvalifioituna realiteettina jo nyt, ja teille on edellä jo kerrottukin Perimmäisen Kvalifioitujen Sijaishallitsijoiden olemassaolosta.

117:7.5

3. Korkein ei ole täysin todellinen universumien luoduille, mutta on monia syitä, jotka panevat päättelemään, että hän on hyvinkin todellinen Seitsenkertaiselle Jumaluudelle, alkaen Paratiisissa olevasta Universaalisesta Isästä ja päätyen paikallisuniversumien Luoja-Poikiin ja Luoviin Henkiin.

117:7.6

Saattaa olla, että finiittisyyden ylärajoilla, jossa ajallisuus yhtyy ajallisuuden tuolla puolen olevaan, ilmenee jonkinlaista peräkkäisyyden hämärtymistä ja sekoittumista. Saattaa olla, että Korkein kykenee jo ennakolta tuomaan universumiläsnäolonsa näille ajallisuuden ylittäville tasoille ja pystyy sitten rajallisessa määrin ennakoimaan tulevaa kehitystä heijastamalla tämän tulevaisuudennäkymän Projisoidun Keskeneräisyyden Immanenssina takaisin luoduille tasoille. Tällaisia ilmiöitä on havaittavissa aina siellä, missä finiittinen tulee kosketuksiin finiittisen yläpuolella olevan kanssa, kuten tapahtuu sellaisten ihmisten kokemuksessa, joissa asuu Ajatuksensuuntaaja, koska nämä ovat oivallisia ennuskuvia siitä, mitä kaikkea ihminen koko ikuisuuden kestävän tulevaisuuden mittaan universumissa saavuttaa.

117:7.7

Kun ylösnousemuskuolevaiset otetaan Paratiisin finaliittikuntaan, he vannovat valan Paratiisin-Kolminaisuudelle, ja tätä uskollisuudenvalaa vannoessaan he samalla velvoittautuvat ikuiseen uskollisuuteen Korkeinta Jumalaa kohtaan, joka on Kolminaisuus sellaisena, joksi kaikki finiittiset luodut persoonallisuudet sen käsittävät. Myöhemmin, kun finaliittikomppaniat toimivat kehittyvien universumien joka kolkassa, niiden ainoana velvollisuutena on noudattaa Paratiisista peräisin olevia toimeksiantoja aina niihin ikimuistettaviin aikoihin asti, jolloin paikallisuniversumit asettuvat valoon ja elämään. Kun näiden täydellistyneiden luomusten uudet hallinto-organisaatiot alkavat kuvastella Korkeimman esiin nousevaa täysivaltaisuutta, huomaamme, että kaikkialle sirottautuneet finaliittikomppaniat tunnustavat silloin näiden uusien hallitusten oikeudenkäytöllisen toimivallan. Näyttää siltä, että Korkein Jumala on parhaillaan kehittymässä evolutionaaristen Lopullisuuden Saavuttajakuntien yhdistäjänä, mutta on varsin todennäköistä, että Korkein tulee Perimmäisen Kolminaisuuden jäsenen ominaisuudessa ohjailemaan näiden seitsemän joukkokunnan ikuista kohtaloa.

117:7.8

Korkeimpaan Olentoon sisältyy kolme finiittisyyden tuolle puolen menevää mahdollisuutta maailmankaikkeudessa tapahtuvaan julkitulemiseen:

117:7.9

1. Absoniittinen yhteistoiminta ensimmäisessä kokemuksellisessa Kolminaisuudessa.

117:7.10

2. Ko-absoluuttinen suhde toisessa kokemuksellisessa Kolminaisuudessa.

117:7.11

3. Ko-infiniittinen mukanaolo Kolminaisuuksien Kolminaisuudessa. Mutta meillä ei ole mitään tyydyttävää käsitystä siitä, mitä tämä todellisuudessa merkitsee.

117:7.12

Tällainen on yksi yleisesti hyväksytyistä Korkeimman tulevaisuutta koskevista olettamuksista, mutta esiintyy myös paljon kannunvalantaa siitä, mitkä hänen suhteensa tulevat olemaan nykyiseen suuruniversumiin, sitten kun se on saavuttanut valon ja elämän statuksen.

117:7.13

Superuniversumien nykyisenä päämääränä on, että niistä, sellaisina kuin ne ovat ja omien potentiaaliensa puitteissa, tulee täydellisiä niin kuin Havona on täydellinen. Tämä täydellisyys koskee sekä fyysisten että hengellisten tavoitteiden saavuttamista, jopa hallinnon, hallitusjärjestelmän ja veljeyden kehittymistä. Uskotaan, että mahdollisuudet superuniversumeissa esiintyvään epäsopuun, sopeutumattomuuteen ja mukautumattomuuteen tulevina aikakausina lopulta ehtyvät. Energiavirtapiirit ovat silloin täydellisessä tasapainossa ja täydelleen mielen alaisuudessa, kun henki puolestaan on persoonallisuuden läsnä ollessa päässyt mielen valtiaaksi.

117:7.14

Otaksutaan, että Korkeimman henkipersoona ja Kaikkivaltiaan saavuttama voima ovat tuona kaukaisen tulevaisuuden ajankohtana jo päässeet rinnasteiseen kehitysvaiheeseen ja että ne molemmat—Korkeimmassa Mielessä ja sen toimesta yhdistyneinä—faktuaalistuvat Korkeimmaksi Olennoksi, universumeissa esiintyväksi täysimääräiseksi aktuaalisuudeksi—aktuaalisuudeksi, joka on kaikkien älyllisten luotujen havaittavissa, johon kaikki luodut energiat reagoivat, joka koordinoituu kaikissa hengellisissä entiteeteissä ja jonka kaikki universumipersoonallisuudet kokevat.

117:7.15

Tämä käsitys edellyttää, että Korkeimman täysivaltaisuus on suuruniversumissa aktuaalista. On varsin todennäköistä, että nykyiset Kolminaisuutta edustavat hallintopersoonat jatkavat toimintaansa hänen sijaishallitsijoinaan, mutta uskomme, että nykyiset seitsemää superuniversumia erottavat rajaviivat tulevat asteittain häviämään ja että koko suuruniversumi tulee toimimaan täydellisyyden saavuttaneena kokonaisuutena.

117:7.16

On mahdollista, että Korkein tuolloin saattaa henkilökohtaisesti asua Uversassa, Orvontonin päämajassa, josta hän tulee ohjailemaan ajallisten luomistulosten hallintoa. Mutta tämä on todellakin pelkkä otaksuma. Varmaa kuitenkin on, että Korkeimman Olennon persoonallisuus tulee ehdottomasti olemaan tavoitettavissa jostakin nimenomaisesta sijaintipaikasta, vaikka hänen jumaluusläsnäolonsa kaikkiallisuus luultavasti edelleen läpäiseekin universumien universumin. Mikä tuon aikakauden superuniversumikansalaisten suhde tulee olemaan Korkeimpaan, sitä emme tiedä, mutta se saattaa olla jotakin senkaltaista kuin on Havonan syntyperäisasukkaiden ja Paratiisin-Kolminaisuuden välillä nykyisin vallitseva yhteys.

117:7.17

Noiden tulevien päivien täydellistynyt suuruniversumi tulee olemaan varsin erilainen kuin se on nykyään. Avaruuden galaksien sykähdyttävät organisointihankkeet, elämän istuttaminen ajallisuuden epävakaisiin maailmoihin ja harmonian luominen kaaoksesta, kauneuden kehittäminen potentiaaleista, totuuden luominen merkityksistä ja hyvyyden kehittäminen arvoista, kaikki ne kuuluvat silloin menneisyyteen. Ajallisuuden universumit ovat saavuttaneet finiittisen kohtalon täyttymyksen! Ja ehkäpä silloin levähdetään hetken aikaa, rentoudutaan aikakaudet aikakausien perään jatkuneesta kamppailusta evolutionaarisen täydellisyyden saavuttamiseksi. Mutta ei kauan! Varmasti, taatusti ja heltymättömästi Perimmäisen Jumalan esille nousevan Jumaluuden arvoitus antaa haasteen näille vakiintuneiden universumien täydellistyneille kansalaisille, niin kuin Korkeimman Jumalan tavoittelu kerran toimi haasteena heidän eteenpäin ponnisteleville esivanhemmilleen. Kosmista päämäärää verhoava esirippu vetäytyy sivuun ja paljastaa uusilla ja korkeammilla, luotujen kokemuksen perimmäisyydessä paljastuneilla tasoilla tapahtuvan Universaalisen Isän saavuttamiseen tähtäävän houkuttelevan absoniittisen tavoittelun transsendenttisen suurenmoisuuden.

117:7.18

[Toimituksesta huolehti muuan tilapäisesti Urantialla oleskeleva Voimallinen Sanansaattaja.]


◄ 117:6
 
Luku 118 ►
 

Suomenkielinen käännös © Urantia-säätiön. Kaikki oikeudet pidätetään.