◄ 115:0
Luku 115
115:2 ►

Korkein Olento

1. Käsitepuitteiden suhteellisuus

115:1.1

Osittaiset, keskeneräiset ja kehittyvät älylliset olennot olisivat kokonaisuniversumissa avuttomia, he eivät kykenisi muodostamaan ensimmäistäkään järjellistä ajatusmallia, ellei olisi olemassa jokaiseen mieleen—olipa se ylhäis- tai alhaissyntyinen—synnynnäisesti sisältyvää kykyä rakentaa sellainen universumiviitekehys, jossa ajattelu tapahtuu. Ellei mieli kykene pääsemään perille lopputuloksista, ellei se kykene tunkeutumaan varsinaisille alkulähteille saakka, tuo mieli vääjäämättä postuloi lopputuloksia ja keksii alkulähteitä, jotta sillä näiden mielen luomien postulaattien puitteissa olisi loogiseen ajatteluun tarvittavat välineet. Ja vaikka tällaiset luodun olennon ajattelun edellyttämät universumikehykset ovat rationaalisille älyllisille operaatioille välttämättömiä, ne ovat poikkeuksetta enemmän tai vähemmän virheellisiä.

115:1.2

Universumia koskevat käsitepuitteet ovat vain suhteellisen tosia. Ne ovat käyttökelpoinen tukirakennelma, jonka täytyy lopulta väistyä avartuvan kosmisen ymmärryksen laajentumien tieltä. Ymmärrykset totuudesta, kauneudesta ja hyvyydestä, moraalisuudesta, etiikasta, velvollisuudesta, rakkaudesta, jumalallisuudesta, alkuperästä, olemassaolosta, tarkoituksesta, kohtalosta, ajallisuudesta, avaruudesta ja jopa Jumaluudesta ovat vain suhteellisen tosia. Jumala on paljon, paljon enemmän kuin Isä, mutta Isä on ihmisen korkein käsitys Jumalasta. Orvontonissa, Havonassa ja Paratiisissa saavutettavat kuolevaisten tasoa korkeammalla olevat käsitykset Jumaluudesta laajentavat kuitenkin sitä kuvaa, jossa Luojan ja luodun välinen suhde esitetään Isän ja Pojan välisenä suhteena. Ihmisen täytyy ajatella kuolevaisen olennon universumipuitteissa, mutta se ei tarkoita, ettei hän voi nähdä mielessään muita ja ylevämpiä kehyksiä, joissa ajattelu on mahdollista.

115:1.3

Jotta kuolevaisten olisi helpompi käsittää universumien universumia, kosmisen todellisuuden eri tasoille on annettu nimitykset finiittinen, absoniittinen ja absoluuttinen. Näistä vain absoluuttinen on kvalifioimattomasti ikuinen, kiistattomasti eksistentiaalinen. Absoniittiset ja finiittiset ovat johdannaisia, modifiointeja, kvalifiointeja ja laimennuksia infiniittisyyden alkuperäisestä ja aikojentakaisesta absoluuttisesta todellisuudesta.

115:1.4

Finiittisyyden maailmat ovat olemassa Jumalan ikuisen tarkoitusperän johdosta. Finiittiset luodut, niin ylhäiset kuin vaatimattomatkin, saattavat esittää ja ovat esittäneetkin teorioita siitä, miksi finiittinen on kosmisessa järjestelmässä välttämätön, mutta viime kädessä se on olemassa, koska Jumala niin tahtoi. Universumia ei voi selittää, eikä finiittinen luotu voi tarjota järjellistä syytä omakohtaiselle olemassaololleen muutoin kuin vetoamalla itseään edeltävien olentojen—Luojien tai alullepanijoiden—edellä käyneisiin tekoihin ja edeltäneeseen tahtotoimintaan.


◄ 115:0
 
115:2 ►