◄ 113:3
Luku 113
113:5 ►

Kohtalonsuojelijaserafit

4. Serafien toimipiirit

113:4.1

Suojelijaserafit eivät ole mieltä, vaikka he toki polveutuvatkin samasta lähteestä, josta myös kuolevaisten mieli saa alkunsa, eli Luovasta Hengestä. Serafit antavat mielelle virikkeitä; taukoamatta he pyrkivät edistämään ihmismielessä päätöksiä, jotka merkitsevät kehien suorittamista. He eivät tee tätä toimimalla Suuntaajan tavoin sisältäpäin ja sielun kautta, vaan työskentelemällä paremminkin ulkopuolelta sisäänpäin, ihmisolentojen sosiaalisen, eettisen ja moraalisen ympäristön kautta. Serafit eivät ole Universaalisen Isän jumalallinen Suuntaaja-houkutin, vaan he toimivat Äärettömän Hengen hoivaa edustavana persoonallisena toimintamuotona.

113:4.2

Kuolevainen ihminen, joka on altis Suuntaajan johdatukselle, on myös serafin ohjauksen suhteen vastaanottavainen. Suuntaaja on ihmisen ikuisen olemuksen olennoituma. Serafi on ihmisen kehittyvän olemuksen—tässä elämässä kuolevaismielen, seuraavassa elämässä morontiasielun—opettaja. Mansiomaailmoissa olette tietoisia ja selvillä serafiopettajista, mutta ensimmäisessä elämässä ihmiset ovat heistä tavallisesti tietämättömiä.

113:4.3

Serafit toimivat ihmisten opettajina ohjaamalla ihmispersoonallisuuden askelia uusien ja eteenpäin vievien kokemusten poluille. Serafien antaman ohjauksen hyväksyminen merkitsee harvoin sitä, että pääsee viettämään vaivatonta elämää. Tätä johdatusta seuratessasi voit olla varma siitä, että kohtaat moraalisten valintapäätösten ja hengellisen edistymisen tiellä nousevat hankalakulkuiset kukkulat—ja jos sinulla on siihen tarvittava rohkeus, sinä ne myös ylität.

113:4.4

Palvontavirike on enimmäkseen peräisin korkeampien mielenauttajien henkisistä kannustimista, joita Suuntaajan johdatukset vielä vahvistavat. Mutta jumalatietoisten kuolevaisten niin usein kokema rukoilemisen tarve saa hyvin usein alkunsa serafien vaikutuksesta. Suojelijaserafi manipuloi kuolevaisen elinympäristöä jatkuvasti, ja hänen tarkoituksenaan on ylösnousevan ihmisen kosmisen ymmärryksen lisääminen, jotta tällainen eloonjäämisehdokas voisi saavuttaa entistä laajemman käsityksen sisimmässään olevan Suuntaajan läsnäolosta ja kykenisi näin antautumaan yhä laajempaan yhteistyöhön sen hengellisen tehtävän suhteen, jota tämä jumalallinen läsnäoleva edustaa.

113:4.5

Vaikkei ilmeisesti mitään yhteydenpitoa ihmisten sisimmässä olevien Suuntaajien ja ihmisten ympärillä toimivien serafien välillä olekaan, nämä näyttävät silti toimivan aina täydellisessä harmoniassa ja erinomaisessa yhteisymmärryksessä. Suojelijat ovat aktiivisimmillaan aikoina, jolloin Suuntaajat ovat vähiten aktiivisia, mutta heidän hoivansa on jollakin tavalla kummallisesti korreloitunutta. Tällainen suurenmoinen yhteistyöskentely ei voine olla sen paremmin satunnaista kuin sattumasta johtuvaakaan.

113:4.6

Suojelijaserafin hoivaava persoonallisuus, ihmisen sisimmässä asuvana Suuntaajana ilmenevä Jumalan läsnäolo, yhteyspiiriksi muodostettu Pyhän Hengen vaikutus ja Pojan tietoisuutta edustava Totuuden Henki on kaikki jumalallisella tavalla korreloitu niin, että muodostuu mielekäs kuolevaispersoonallisuudessa ja -persoonallisuudelle osoitettavan hengellisen hoivan kokonaisuus. Vaikka nämä taivaalliset influenssit ovat peräisin eri lähteistä ja eri tasoilta, kaikista niistä muodostuu Korkeimman Olennon kaiken sisäänsä sulkevassa ja kehittyvässä läsnäolossa yksi kokonaisuus.


◄ 113:3
 
113:5 ►