◄ 112:3
Luku 112
112:5 ►

Persoonallisuuden eloonjääminen

4. Suuntaajat kuoleman jälkeen

112:4.1

Aineellis-, älyllis- tai hengellisluonteisen kuoleman tapahtuessa Suuntaaja jättää hyvästit kuolevaisisännälleen ja lähtee Diviningtoniin. Paikallisuniversumin ja superuniversumin päämajasta otetaan heijastusyhteys kummankin hallituksen valvojiin, ja Opastaja poistetaan rekistereistä samalla numerolla, jolla se kirjattiin ajallisuuden toimipiireihin saapuneeksi.

112:4.2

Jollakin tavalla, jota ei täysin ymmärretä, Universaaliset Sensorit kykenevät saamaan haltuunsa yhteenvedon ihmisen elämästä siinä muodossa, jossa se sisältyy Suuntaajan jäljentämään kaksoiskappaleeseen sen asuinpaikkana olleen mielen hengellisistä arvoista ja morontiamerkityksistä. Sensorit kykenevät ottamaan haltuunsa Suuntaajan laatiman version edesmenneen ihmisen eloonjäämisluonteesta ja hengellisistä ominaisuuksista, ja koko tämä tietoaineisto yhdessä serafien muistiinmerkintöjen kanssa on esittelyä varten käytettävissä, silloin kun kysymyksessä olevan yksilön asiaa käsitellään oikeudessa. Tätä informaatiota käytetään myös antamaan vahvistus niille superuniversumin myöntämille valtuuksille, jotka mahdollistavat tiettyjen taivasmatkalaisten välittömän astumisen morontiaelämänvaiheeseensa eli jatkamaan matkaansa mansiomaailmoihin kuolemassa tapahtuneen hajoamisen jälkeen, ennen planetaarisen tuomiokauden muodollista päättämistä.

112:4.3

Fyysisen kuoleman jälkeen—niiden yksilöiden tapauksia lukuun ottamatta, jotka siirretään taivaaseen suoraan elävien joukosta—menee vapaaksi laskettu Suuntaaja välittömästi Diviningtonin kotisfäärilleen. Mitä tuossa maailmassa tarkkaan ottaen tapahtuu aikana, jolloin odotetaan eloonjäävän kuolevaisen tosiasiallista uudelleenilmestymistä, riippuu pääasiassa siitä, nouseeko asianomainen ihminen mansiomaailmoihin oman henkilökohtaisen oikeutensa perusteella vai odottaako hän planetaarisen aikakauden nukkuvien eloonjäävien tuomiokautista koollekutsumista.

112:4.4

Mikäli kuolevaiskumppani kuuluu ryhmään, joka jälleenpersonoidaan tuomiokauden päättyessä, Suuntaaja ei välittömästi palaa entisen palvelusjärjestelmän mukaiseen mansiomaailmaan, vaan astuu valintansa mukaisesti johonkin seuraavista väliaikaisista tehtävistä:

112:4.5

1. Hänet liitetään kadonneiden Opastajien riveihin ja osoitetaan salaisuudeksi jäävään palveluun.

112:4.6

2. Hänet osoitetaan joksikin aikaa tarkkailemaan Paratiisin hallitusjärjestelmää.

112:4.7

3. Hän kirjoittautuu johonkin Diviningtonin monista oppilaitoksista.

112:4.8

4. Hänet sijoitetaan joksikin aikaa opiskelija-tarkkailijaksi jollekin kuudesta muusta pyhästä sfääristä, jotka muodostavat Paratiisi-maailmojen Isän kehän.

112:4.9

5. Hänet osoitetaan Personoitujen Suuntaajien sanansaattajapalveluun.

112:4.10

6. Hänestä tulee Diviningtonin niiden koulujen apulaisopettaja, jotka omistautuvat neitseellisten ryhmään kuuluvien Opastajien opettamiseen.

112:4.11

7. Hänelle annetaan tehtäväksi valita ryhmä mahdollisia maailmoja, joissa palvella siinä tapauksessa, että on riittävästi syytä uskoa ihmiskumppanin kenties hylänneen eloonjäämisen.

112:4.12

Jos olet kuoleman kohdatessasi saavuttanut kolmannen kehän tai sitä korkeamman toimialueen ja jos sinulle sen vuoksi on osoitettu henkilökohtainen kohtalonsuojelija ja jos tämä kohtalonsuojelija varauksetta vahvistaa Suuntaajan esittämän lopullisen jäljennöksen, jonka sisältönä on yhteenveto eloonjäämisluonteesta—jos sekä serafi että Suuntaaja ovat olennaisesti yhtä mieltä jokaisesta elämääsi koskevien muistiinpanojen ja suositusten kohdasta—jos Universaaliset Sensorit ja heidän heijastavat työtoverinsa Uversassa vahvistavat tämän tietoaineiston ja tekevät sen ilman selittelyjä ja varauksia, siinä tapauksessa Päivien Muinaiset lähettävät salamana eteenpäin korkeampaan asemaan oikeuttavan valtuutuksen, joka kulkee viestintäyhteyspiirejä myöten Salvingtoniin, ja tällaisen vastuusta vapauttavan viestin saatuaan Nebadonin Hallitsijan tuomioistuimet määräävät eloonjäävän sielun siirrettäväksi välittömästi mansiomaailmojen kuolleistaheräämissaleihin.

112:4.13

Jos ihmisyksilö jää eloon viivytyksettä, Suuntaaja—niin minulle on opetettu—ilmoittautuu Diviningtonissa, jatkaa matkaansa Paratiisissa olevan Universaalisen Isän eteen, palaa sieltä välittömästi ja pääsee toimipaikkanaan olevan superuniversumin ja paikallisuniversumin Personoitujen Suuntaajien syleilyyn, saa Diviningtonin Personoidun Pääopastajan tunnustuksen ja lähtee sen jälkeen oitis ”identiteetin siirron toteutukseen” tullakseen sieltä kolmantena periodina ja mansiomaailmassa siihen aktuaaliseen persoonallisuushahmoon, joka on valmistettu ottamaan vastaan maan kuolevaisen eloonjäävä sielu, siinä muodossa, jollaiseksi kohtalonsuojelija tämän hahmon on projisoinut.


◄ 112:3
 
112:5 ►