Urantialaiset tuntevat yleensä vain yhdenlaisen kuoleman: elinenergioiden fyysisen ehtymisen. Mutta puhuttaessa persoonallisuuden eloonjäämisestä kuolemaa on itse asiassa kolmea lajia:
1. Hengellinen (eli sielun) kuolema. Jos ja kun kuolevainen ihminen on lopullisesti torjunut eloonjäämisen, kun hänet on Suuntaajan ja eloonjäävän serafin yhteisen käsityksen mukaan julistettu hengellisesti varattomaksi, morontiaalisesti vararikkoiseksi, kun tällainen yhteistuumin annettu neuvo on kirjattu Uversassa ja kun Sensorit ja heidän heijastavat työtoverinsa ovat nämä havainnot tarkistaneet, sen jälkeen Orvontonin hallitsijat antavat määräyksen asianomaisessa asuvan Opastajan välittömästä vapaaksilaskemisesta. Mutta tämä Suuntaajan vapaaksipäästäminen ei millään tavoin vaikuta tästä Suuntaajan hylkäämästä yksilöstä huolehtivan henkilökohtaisen tai ryhmäserafin velvollisuuksiin. Tämänlaatuinen kuolema on merkitykseltään lopullinen siitä huolimatta, että fyysisen ja mielimekanismin elollisenergiat toistaiseksi vielä jatkavatkin toimintaansa. Tämä kuolevainen on kosmiselta kannalta jo kuollut; elämän jatkuminen osoittaa vain kosmisten energioiden aineellisen liikevoiman sitkeyttä.
2. Älyllinen (eli mielen) kuolema. Kun korkeamman mielenauttajahoivan elintärkeät yhteyspiirit katkeavat järjen harhautumien takia tai siksi, että aivomekanismi on osittain tuhoutunut, ja jos nämä tilat menevät tiettyä kriittistä pistettä pidemmälle, jolloin niitä ei enää voi korjata, silloin asianomaisen sisimmässä asuva Suuntaaja päästetään välittömästi lähtemään Diviningtoniin. Universumin kirjoissa katsotaan, että kuolevaispersoonallisuus on kohdannut kuoleman, aina silloin kun ihmisen tahtotoiminnalle välttämättömät mielen yhteyspiirit ovat tuhoutuneet. Ja tässäkin tapauksessa kysymys on kuolemasta, vaikka fyysisen ruumiin elävät mekanismit vielä jatkavatkin toimintaansa. Ruumis, josta puuttuu tahtotoiminnallinen mieli, ei ole enää ihminen, mutta siitä riippuen, millaisen valinnan ihmistahto on aikaisemmin tehnyt, tällaisen yksilön sielu saattaa jäädä eloon.
3. Fyysinen (eli ruumiin ja mielen) kuolema. Kun ihmisolento joutuu kuoleman otteeseen, Suuntaaja jää mielen linnoitukseen kunnes tämä lakkaa toimimasta järjen mekanismina, eli jokseenkin siihen hetkeen saakka, jolloin mitattavissa olevat aivoenergiat lopettavat rytmiset elämänsykkeensä. Tämän hajoamisen jälkeen Suuntaaja poistuu katoavasta mielestä aivan yhtä koruttomasti kuin se sinne vuosia aikaisemmin saapui, ja astuu taipaleelle, joka vie sen Uversan kautta Diviningtoniin.
Aineellinen ruumis palaa kuoleman jälkeen siihen alkuaineiden maailmaan, josta se oli peräisin, mutta kaksi eloonjääneen persoonallisuuden ei-aineellista osatekijää jatkaa olemassaoloaan: ennalta olemassa oleva Ajatuksensuuntaaja mukanaan muistiin tallentunut toisinto kuolevaisena eletystä elämänvaiheesta siirtyy Diviningtoniin, ja kohtalonsuojelijan huostassa jäljelle jää myös edesmenneen ihmisen kuolematon morontiasielu. Nämä sielun osa-alueet ja muodot, nämä aikanaan kineettiset mutta nyt staattiset identiteetin kaaviot ovat morontiamaailmoissa tapahtuvan uudelleenpersonoinnin kannalta välttämättömiä. Ja juuri Suuntaajan ja sielun jälleenyhdistyminen kokoaa eloonjäävän persoonallisuuden taas yhteen eli tekee sinusta sinä hetkenä, kun heräät morontiassa, taas tietoisen.
Niiden kohdalla, joilla ei ole henkilökohtaista serafisuojelijaa, ryhmäsuojelijat suorittavat uskollisesti ja tehokkaasti saman palveluksen identiteetin tallessapitämiseksi ja persoonallisuuden kuolleistaherättämiseksi. Serafit ovat persoonallisuuden uudelleenkokoamisessa korvaamattomia.
Kuoleman jälkeen Ajatuksensuuntaaja menettää väliaikaisesti persoonallisuuden, mutta ei identiteettiä; ihmiskohde sen sijaan menettää väliaikaisesti identiteetin, muttei persoonallisuutta. Mansiomaailmoissa molemmat yhdistyvät taas ikuiseksi ilmentymäksi. Maan päältä poistunut Ajatuksensuuntaaja ei milloinkaan palaa tänne olentona, joka oli sen entinen asuinpaikka; persoonallisuutta ei milloinkaan ilmene ilman ihmistahtoa, eikä ihmisolento, josta Suuntaaja on poistunut, milloinkaan kuoleman jälkeen osoita aktiivista identiteettiä eikä millään tavalla rakenna yhteyttä maan päällä oleviin elollisiin olentoihin. Tällaiset suuntaajattomat sielut ovat pidempään tai lyhyempään jatkuvan kuolonunen aikana täysin ja ehdottomasti tiedottomia. Minkäänlaista persoonallisuuden julkitulemista tai kykyä ryhtyä yhteydenpitoon muiden persoonallisuuksien kanssa ei voi olla olemassa, ennen kuin kuolleistaselviytyminen on viety päätökseen. Mansiomaailmoihin meneville ei anneta lupaa lähettää viestejä taakseen jääneille rakkailleen. Kaikissa universumeissa noudatetaan sellaista toimintaperiaatetta, että tällainen yhteydenpito on kulumassa olevan tuomiokauden aikana kiellettyä.