◄ 109:3
Luku 109
109:5 ►

Suuntaajien suhde universumin luotuihin

4. Suuntaajat ja ihmispersoonallisuus

109:4.1

Sisimmässä elävät Suuntaajat antavat suurenmoista apua ihmisten väliselle korkeammanmuotoiselle älylliselle kanssakäymiselle. Eläimillä on kyllä yhteenkuuluvuudentunteita, mutta ne eivät vaihda käsityksiä toistensa kanssa. Ne kykenevät tuomaan julki tunnetilojaan, mutteivät ideoita ja ihanteita. Eivät eläimestä polveutuvat ihmisetkään saa kokemusta tyypiltään korkeasta älyllisestä ajatustenvaihdosta eikä hengellisestä yhteydestä kaltaisiinsa, ennen kuin Ajatuksensuuntaajat on annettu lahjaksi, jos kohta tällaiset evolutionaariset luodut ovatkin tiellä kohti Suuntaajien saamista, sitten kun he kehittävät puhekielen.

109:4.2

Eläimetkin toki vaihtavat alkeellisella tavalla viestejä keskenään, mutta tällaisessa primitiivisessä kontaktissa on vain vähän tai ei ollenkaan omakohtaisuutta. Suuntaajat eivät ole persoonallisuutta, vaan ne ovat esipersoonallisia olentoja. Mutta ne ovat silti peräisin persoonallisuuden lähteestä, ja niiden läsnäolo lisää ihmispersoonallisuuden laadullisia ilmentymiä. Tämä pitää paikkansa eritoten siinä tapauksessa, että Suuntaaja on saanut aiempaa kokemusta.

109:4.3

Riippuu paljolti Suuntaajan tyypistä, millainen ihmispersoonallisuuden julkitulon potentiaali on. Kautta aikakausien monet Urantian suurista älyllisistä ja hengellisistä johtajista ovat saavuttaneet vaikutusvaltaa ennen kaikkea siksi, että heidän sisimmässään oleva Suuntaaja oli verraton ja omasi aikaisempaa kokemusta.

109:4.4

Sisimmässä asuvat Suuntaajat ovat harjoittaneet laajaa yhteistyötä muiden hengellisten influenssien kanssa muinaisaikojen primitiivisten ihmisten jälkeläisiä perin pohjin muuntaessaan ja ihmistäessään. Jos Urantian asukkaiden mielessä asuvat Suuntaajat vedettäisiin täältä pois, maailmassa alkaisi vähitellen vallita monet sellaiset olot ja tavat, jotka olivat ominaisia primitiivisten aikojen ihmisille. Jumalalliset Opastajat ovat eräs edistyvän sivilisaation reaalisista potentiaaleista.

109:4.5

Olen tarkkaillut Urantialla eräässä mielessä asuvaa Ajatuksensuuntaajaa, joka on Uversan luetteloiden mukaan asunut Orvontonissa aikaisemmin viidessätoista mielessä. Emme tiedä, onko tällä Opastajalla ollut samanlaisia kokemuksia muissakin superuniversumeissa, mutta uskon niin olevan. Kysymyksessä on ihailtava Suuntaaja ja eräs nykyisen aikakauden hyödyllisimmistä ja pystyvimmistä voimista Urantialla. Mitä muut ovat menettäneet siinä, että ovat kieltäytyneet jäämästä eloon, sen tämä ihmisolento (ja koko teidän maailmanne) nyt korjaa voitokseen. Siltä, jolla ei ole eloonjäämisen ominaisuuksia, otetaan pois jopa se kokenut Suuntaaja, joka hänellä nyt on, kun taas sille, jolla on eloonjäämisen mahdollisuuksia, annetaan saamattoman luopurin esikokenut Suuntaajakin.

109:4.6

Suuntaajat saattavat jossakin mielessä olla edistämässä jonkinmääräistä planetaarista ristipölyttymistä totuuden, kauneuden ja hyvyyden aloilla. Mutta niille annetaan perin harvoin kahta asumiskokemusta samalla planeetalla. Urantialla ei tällä haavaa palvele yhtään sellaista Suuntaajaa, joka olisi ollut tässä maailmassa ennenkin. Minä tiedän, mistä minä puhun, sillä Uversan arkistoissa meillä on Suuntaajien numerot ja ansioluettelot.


◄ 109:3
 
109:5 ►