Ajatuksensuuntaajan työ selittää ihmisen alkeellisen ja evoluutionvaraisen velvollisuudentunnon muuttumisen edellä mainituksi korkeammaksi ja varmemmaksi uskoksi ilmoituksen paljastamiin ikuisiin realiteetteihin. Ihmisen sydämessä täytyy olla täydellisyyden kaipuuta, joka varmistaa, että hänellä on kyky käsittää korkeimpaan tavoitteeseen johtavat uskon polut. Jos joku haluaa noudattaa Jumalan tahtoa, hän on tunteva totuuden tien. On kirjaimellisesti totta, kun sanotaan: ”Olevaiset, jotka ovat ihmisestä, on tunnettava, jotta niitä voisi rakastaa, mutta olevaisia, jotka ovat Jumalasta, on rakastettava, jotta ne voisi tuntea.” Mutta rehelliset epäilykset ja vilpittömät kyselyt eivät ole syntiä, vaan sellaiset asenteet tietävät vain viivytystä eteenpäin vievällä matkalla kohti täydellisyyden saavuttamista. Lapsenomainen luottamus takaa ihmisen pääsyn taivaallisen ylösnousemuksen valtakuntaan, mutta eteneminen riippuu kokonaan siitä, harjoittaako matkamies täysikasvuisen ihmisen lujaa ja luottavaista uskoa.
Tieteen edustama järkeily perustuu havaittavissa oleviin ajallisuuden tosiasioihin. Uskonnon usko esittää väitteensä ikuisuuden henkiohjelman pohjalta. Mitä tieto ja järkeily eivät voi tehdä hyväksemme, sen suhteen oikea viisaus kehottaa, että sallisimme uskon tehdä sen uskonnollisen ymmärryksen ja hengellisen muuttumisen kautta.
Kapinan aiheuttaman eristämisen johdosta totuuden paljastaminen on Urantialla aivan liian usein sekoittunut osittaisia ja kestämättömiä kosmologioita edustaviin toteamuksiin. Totuus pysyy sukupolvesta toiseen muuttumattomana, mutta siihen liittyvät opetukset fyysisestä maailmasta vaihtelevat päivä päivältä ja vuosi vuodelta. Ikuista totuutta ei tulisi väheksyä vain sen vuoksi, että se sattuu esiintymään aineellisesta maailmasta esitettyjen vanhentuneiden käsitysten seurassa. Mitä enemmän tieteen tosiasioita tiedät, sitä vähemmän voit olla varma; mitä enemmän uskontoa sinulla on, sitä vakuuttuneempi sinä olet.
Tieteen esittämien tosiasioiden lähde on äly ja vain äly, uskonnon varmoina pitämät asiat kumpuavat koko persoonallisuuden pohjimmaisista perustoista. Tiede vetoaa mielen käsityskykyyn, uskonto vetoaa ruumiin, mielen ja hengen lojaalisuuteen ja antaumukseen, jopa persoonallisuuden kokonaisuuteen.
Jumala on niin perin todellinen ja absoluuttinen, ettei ole mahdollista esittää mitään aineellista näyttöä tai mitään niin kutsutun ihmeen kaltaista todistusta hänen todellisuudestaan. Aina on oleva niin, että me tunnemme hänet siksi, että me luotamme häneen, ja meidän uskomme häneen perustuu yksinomaan henkilökohtaiseen mukanaoloomme hänen infiniittisen todellisuutensa jumalallisissa ilmenemissä.
Ihmisen sisimmässä oleva Ajatuksensuuntaaja herättää vääjäämättä ihmisen sielussa aidon ja syvällisen täydellisyydenkaipuun ja pitkälle menevän selvilleottamisen halun, jotka voi riittävällä tavalla tyydyttää vain yhteys Jumalaan, tämän Suuntaajan jumalalliseen lähteeseen. Ihmisen isoava sielu kieltäytyy tyytymästä mihinkään vähempään kuin siihen, että se omakohtaisesti tajuaa elävän Jumalan. Mitä hyvänsä enemmän Jumala lieneekin kuin korkea ja täydellinen moraalinen persoonallisuus, ei hän isoavan ja finiittisen käsityskykymme mukaan ainakaan voi olla mitään sitä vähäisempää.